Kaikille, jotka harkitsevat itsemurhaa

No siis on jo kauan ollu aikeissa tehä itsemurha, mutta en oo okein keksiny tarpeek varmaa keinoa. Oon miettiny sitä, että heittäis kuparilankaa korkeejännitejohtoihin ja kaatuis sillalta alas ja murskaantuis sinne alas. Tykkään piirtää raakoja kuvia ja aattelen aina, esim kun nään rekan et olis kiva jäädä ton alle! Sit mulla on kaikkii fantasioita, missä mä loukkaannun tai kuolen. Sitten tykkään viillellä, mutta en oikein keksi hyvää paikkaa, kun ne haavat näkyy ikävästi ku on lyhyet vaatteet. Onko kellään muuten ideaa, tai tietoa että miten paljon ja mitä lääkkeitä pitää ottaa, pitääkö ottaa esim. Alkoholin kanssa? Kiitos, jos vastaatte!

Yrittänyt vuosia sitten erilaisilla pääasiassa kipu- ja flunssalääkkeillä. Niitä oli ehkä 50 kpl. Otin illalla ja aamulla heräsin; olin pettynyt. Nousin vuoteesta ja oksensin voimakkaasti pitkin lattiaa. Joku toinen joutui siivoamaan.
Miksikö? Krooninen käsittämätön, invalidisoiva ahdistus, sekä loputon masennus ja yksinäisyys. Mikään ei ole muuttunut parempaan. Haluaisin yhä kuolla.

Maailma on paska ja hyödytön paikka olla. Ihmiset on tyhmiä, voimattomia tai itsekeskeisiä jonka takia toisten ihmisten elämä vaikeutuu kohtuuttomasti.

Rahattomana ei pysty tekeen mitään ja töihin ei henkisesti vammautuneena ole toivoakaan päästä, sensijaan orjatyötä saa tehdä jos siitä ei vaadi palkkaa - mutta tästä kiitoksena muu elämä kärsii ja väsyttää ja tahkoaa rahaa jollekulle toiselle saamatta siitä itse korvausta.

Sukulaiset ovat juoppoja tai hurmosuskovaisia (ja kaikki tyhmiä kuin saappaat), entiset kaverit on perustaneet perheet ja vierastaa mielenvikaista minua, päivätoimintakeskuksessa oleva väki on ns. oikeasti vajukkia porukkaa jotka ihmettelee yksinkertaisiakin asioita ja vaikka olis joku ihminen joka olis "samalla aallonpituudella" niin vuosikymmenen kestänyt sosiaalinen syrjätyminen tarkoittaa että yhdistävää kommunikaatiota ei edes synny.

Lääkkeet turruttaa, lääkärit on voimattomia, kovan luokan terapeuteilla on kovan luokan hinnasto, muu yhteiskunnan palveluverkosto perustuu karjamaiselle ihmistenkäsittelylle joten tulen huonovointiseksi jo pelkästään sossussa/kelassa/työkkärissä käymisestä.

Yleismaailmallinen maailmantila on harvojen hallitsema, media kusettaa ihmisiä, valtioita ei enää ole merkitsevässä muodossa, rahatalous on tahallisedsti tehty rikkinäiseksi ja kaikki perustuu vain toisten (heikompien) orjuuttamiselle, luonnonvarojen sikamaiselle riistämiselle ja sotavoiman käytölle. Mitään korkean tason hyödyllistä ihmiskunnan rakennusta ei ole näkyvissä vaan johtajisto selvästikin pelaa vain egopelejään.

Uskonnot levittävät harhaisia oppejaan kenenkään siihen puuttumatta, ihmiset turvautuvat huumeisiin ja rikollisuuteen koska niillä selviää huomiseen. Kaikki ns. "ylempi ajattelu" puolestaan suljetaan ja formalisoidaan yliopistoille ja "tiedostavuus" kahlitaan johonkin vasemmisto-ideologiseen nettisivustoon eikä se sieltä jalkaudu konkreettiseksi hyväksi vaan on vain "hieno itseriittoinen idea".

Nykymaailman ihmissuhteissa selvästikin ollaan unohdettu pitkäjänteisyys koko paska on vain kaaoottista sekoilua ja turhautumista ja jäsentymätöntä halua seksiin, "onnelliseen parisuhteeseen" tai sitten jonkinlaiseen elämänkaavan toteuttamiseen johon ihmsiet nyt vaan sattuu kuulumaan. Ihmisten välillä ei ole rehellisyyttä vaan tarpeita, hyötyjärjestelmä.

Minä tämän kaiken keskellä voin vain todentaa että "Ei tämän näin pitäisi olla." - mieleni huutaa että tämä kaikki on vääryyttä, tässä ei ole järkeä eikä tämä johda mihinkään hyvään. Kaikissa asioissa toteutuva silkka VÄÄRYYS saa minut päivittäin tuntemaan oloni todella kurjaksi. En näe maailmassa mitään toivoa, ja oma yksityinen totuuteni on ja jää yksityiseksi totuudeksi koska sen silkka merkityksettömyys ja voimattomuus ei voi ikinä elää ja kasvaa mihinkään tälläisessä ympäristössä.

En näe tarpeen elättää tässä paskassa maailmassa omaa ituani johonkin parempaan. Tämä itu ei voi elää tässä ympäristössä; vihaan koko maailmaa ja vääryyttä niin paljon - ja voin sille niin vähän - että haluan riistää oman versoni siitä että maailma saa rauhassa tukehtua omaan paskaansa ilman vastalausettani.

Minä haluan kuolla, koska kuolema on parempi kuin tällä planeetalla ja näiden ihmisten ja heidän toimintansa kanssa eläminen. Minä en halua olla osa sitä järjestelmää joka ns. paskoo omaan pesäänsä silkkaa yksilö-itsekeskeisyyttään. Tämä kaikki on väärin ja tähän osallituminen (väärän maailman eläminen) on todellakin väärä valinta.

Tämä on maa jossa ei saa erottua joukosta.Olet erilainen,millätavalla hyvänsä,
siitä rangaistaan.Lopulta kiusattu on niin henkisesti nujerrettu,pilkattu ja
väheksytty ja muiden hylkimä ettei a. apua enää voi hakea b. avusta ei ole enää mitään hyötyä c. elämänilo on kadonnut ikuisesti d. jäljelle jää itsemurha

aion tappaa itteni. en vielä tiedä milloin. mul on surkee lapsuus ja nuoruus. oon ollu yksinäinen koko ikäni. mult puuttuu kyky empatiaan sillä en oo sitä ikinä saanut. olen elävä kuollut. oon parantunu vuosia kestäneestä psykoosista. ongelma on se että en osaa kommunikoida muiden ihmisten kanssa. se on kulttuurin tärkein asia, että pystyy viestimään toisten ihmisten kanssa kokemuksiaan ja ajatuksiaan. en ole tehnyt tätä ikinä. en ole ollut aidossa yhteydessä toiseen ihmiseen. olen hakenut vastausta, että onko tämä ominaisuus korjattavissa. etsin vastausta ja mietin rauhassa elämästäni luopumista.

Kuule kyllä ihmin en voi oppia. juuri siunlaisita tuleekin niintä syvällisä elämäntaituretia, Olen joa iäkkäämpi ja lukenut paljon elämänkertoja, todella mitä hirvittävimpiäkin kohtaloita ja niistä vain selvitään. Luoja on laittanut ihmisen aivoihin ja psyykeeseen sellaiset mahdollisuuden arsenaalit että joalselle kaikki on mahdollista. Ei ole toivotonta tapsuta ja ei tarvitse jäädä menneisyytensä vangiksi. Ei sinuakaan ole luonu turhaan. Oikeastaan joakinen meistä kasvaa ja kehittyy oman yskilöllisen koulunsa kautta. Sinäkin olet vielä niin nuori: teidä mitä olet meikäläisen iässä. En viitsi edes paljastaa miten vanha olen. Ei ole minunkaan lapsuus helppoa ollut, mutta nyt olen elämässä tasapainossa.

keissa, et muistanut lyödä raamatulla päähän.

Joitain kertoja olen harkinnut, yrittänyt en ole koskaan. Uskon vakaasti, että jos yrittäisin, myös onnistuisin. Olen päättänyt että en enää yritä mitään, vaan vien loppuun sen minkä aloitan. Mulla meni ainakin kolme vuotta hukkaan kun yritin lukiota. Sen jälkeen ei enää kiinnosta yrittää. Jätän suosiolla sivuun ne asiat joissa en usko voivani onnistua.

Niin kuin joku tuolla ylempänä kirjoitti, mullakin yksinäisyys saa aikaan turhuuden tunnetta. Sitä kun on jatkunut viitisentoista vuotta nuorehkon ihmisen elämästä niin eipä paljon ole elämässä iloa. Sitten vielä sekin, että en näe mitään parempaa odottavan missään. Paskaa duunia pienellä palkalla päivästä toiseen, rahalla saa ruokaa jotta voi taas seuraavana päivänä painua paahtamaan paskaduunia.

Opiskelu ei innosta kun sitten ei sais sitä ruokaakaan kun ei siitä mitään makseta. Sitten siinä on yhtä pitkät päivät kuin duunissa ja päälle järjetön määrä tehtäviä. Opiskelukaverit olis kymmenen vuotta nuorempia, kauniita, seurustelevia ynnä muita joilla kaunis elämä edessä. Mä olisin se epäsosiaalinen, yksinäinen turhake jota kukaan ei edes näe kun ei halua. Kun valmistuisin, olisin jo ikäloppu. Koulusta kortistoon? Ei kiitos, ei kiinnosta.

Mun alakulo alkoi jo 15 vuotta sitten kun muutettiin kauas kavereista, kuitenkin niin että jatkoin samassa kaupungissa samassa koulussa. Siinä sitten aamulla tunti kouluun sieltä hevonperseestä, iltapäivällä takas paikkaan jonne en ikinä halunnut edes käymään saati asumaan. Kämppäkin oli sata kertaa surkeampi kuin mistä lähdettiin. Eikä multa kysytty. Kenenkähän kanssa uudessa paikassa olisin aikaani viettänyt kun ei ollut muita kuin tarhaikäisiä? Niinpä, olin yksin.

Pari vuotta muuton jälkeen isä kuoli. Se oli koko mun perheestä ainut, josta välitin. Muut oli lähinnä pakollinen paha, joiden läsnäolo vitutti. Sillon kävi varmaan ihan tosissaan mielessä päättää päiväni. Jälkeenpäin ajateltuna en olisi välttämättä paljoa menettänyt.

Yksinäinen, turha elämä jatkuu vielä. Kun mietin että ikää on nyt muutama kuukausi yli puolet siitä mihin isän elämä päättyi, mietin että se sai aikaan aika paljonkin siihen nähden että kuoli melko nuorena. Sillä oli sentään perhe, pitkä työura ja arvostettu asema. Ja se oli hyvä isä. Vaikea kuvitella, että itse löytäisin edes koskaan kumppania saati että saisin lapsia ja olisin niille isä jota ne jää kaipaamaan.

Musta tuskin tulee koskaan mitään. Korkeintaan todennan sen, että kyllä vitutukseen voi kuolla.

Paljon samankaltaisia ajatuksia kuin minullakin. Ei ihme että itsemurha tuntuu kiehtovalta ajatukselta. Jotenkin tunnen suurta mielihyvää kun kuvittelen kuinka juna jyräis minun ylitseni ja olisin kappaleina radan varrella. Aika sairasta.

Meikän yksi itsemurhayrityksistäni seuraavassa linkissä. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä näistä, mutta internetissä niistä voi purkaantua.

On kiva kertoa jollekin, anonyymina:

http://www.tiede.fi/keskustelut/la-a-ketiede-ja-terveys-f11/kauhukokemukseni-yritin-itsemurhaa-t47539.html

Minulla oli mukava lapsuus, tasapainoiset vanhemmat ja mummot ja ukit. Murrosiässä sain tehdä mitä huvittaa, mutta olin kuitenkin aika kiltti. Tykkäsin elämästä. Pidän erilaisista ihmisistä, rakastan eläimiä ja musiikkia. Parisuhteita on ollut muutama ja ne ovat päättyneet ihan hyvissä merkeissä.

Tällä hetkellä asun yksin, vellon erilaisissa pelkotiloissa ja saan paniikkikohtauksia päivittäin. Käyn puhumassa psykologille ja siitä on ollut ehkä hieman apua mutta silti oloni on hälyttävän usein epätoivoinen. Sellainen epätoivon tunne, ettei nää enää mitään tulevaisuutta vaan tuntuu että koko elämä on vaan tälläistä surkeaa ja kamalaa. Mietin paljon kuolemaa, mutta en voi tehdä sitä koska minulla on liikaa läheisiä enkä pysty olemaan niin itsekäs että veisin elämän itseltäni.

Pahoittelut etten saa kaikkiin viesteihin vastattua yksitellen, mutta tässä tulee ainakin parille henkilölle vastaus. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä, myös kaikille muille :)

nimimerkille ’’mun kokemus’’: Kipulääkkeet on helvetin huono keino yrittää itsemurhaa. Seurauksena on aina korkeintaan oksentelua ja herääminen hitonmoiseen pää- ja mahakipuun. Menee vain rahaa ja hyviä lääkkeitä hukkaan.
Jos olet koulua käyvä nuori, sinulla olisi kyllä hyvä olla koulussa joku kaveri, kenen kanssa puhua.

Ihailtavaa olisi jos uskaltaisit itse mennä ihmisille puhumaan. Yleensä sen voi nähdä päältä päin, jos henkilö on sen verran ystävällinen, ettei raaski sinua potkia ulos porukasta. Opettajienkin kaveri voi olla ja joskus heille on ehkä helpompi mennä juttelemaan. Myös netistä voi löytää hyviä ystäviä. Jos etsit seurustelukumppania tai haluat kohottaa itsetuntoa, suosittelen meet me- sivustoa. Lyön vaikka vetoa, että saat siellä useamman salaisen ihailijan.

Nuorille mukava kohtaamispaikka on imvu. Imvu on nettiyhteydellä toimiva sovellus, jossa voi muokata oman kolmiulotteisen käyttäjähahmon ja käydä toisten luomissa huoneissa tapaamassa uusia ihmisiä. Voit myös sopia näiden nettikaverien kanssa tapaamisia ihan livenäkin.

Jos haluat, niin voit toki ruveta minunkin nettikaverikseni. Livetapaamisia en valitettavasti voi luvata, mutta ilmoittakaa vain niin voin antaa meseosoitteeni

Nimimerkille ’’sellasta vaan’’: Joillakin ihmisillä on se ongelma, että heidän on vaikea hyväksyä erilaisuutta. On kuitenkin niitä hyväksyviäkin ihmisiä, ja erilaisuus on vain hyvä asia. Et voi olla kenellekään se ainoa oikea, jos maailmassa on miljoona samanlaista mistä valita. Kaikenlaisissa hakemuksissakin sinut muistetaan paremmin, kun et ole samaa massaa muiden kanssa.

Jos jotkut näyttävät tuijottavan sinua, kuiskivat läheisyydessäsi, pyörittelevät silmiään jne., ei siitä kannata edes välittää. Omapahan on ongelmansa. Ja olethan itsekin katsonut heitä, jos olet huomannut tällaisen asian.

Jos joku taas tulee haukkumaan, nimittelemään, käyttää fyysistä väkivaltaa tai koskee luvatta omaisuuteesi, voi asiasta heti ilmoittaa opettajalle, vanhemmille, sossuille tai vaikkapa poliisille. Jos et sitä heti olisi tehnytkään, niin koskaan ei ole liian myöhäistä, paitsi jos kiusaaminen on jo loppunut.

Jos näiden tyyppien kanssa ei meinaa vieläkään tulla toimeen, paikkakunnan vaihtaminen voisi olla yksi vaihtoehto

Haluan dokumentoida tähän itsemurhani syyt. En vielä ole varma johtaako tämä elämäntilanne lopulliseen valintaan, mutta vaikuttaisi että näin on mahdollista käydä.

Olen väsynyt sätkimiseen ja rakentamaan hyvää elämää joka sitten kuitenkin revitään maahan taas syystä tai toisesta. Olen väsynyt toivomaan rauhallista hyvää elämää, niin kohtuulliselta kuin se kuulostaakin niin en pysty enkä halua elää maailmassa jossa tuo ei toteudu kohtuullisin toimin.

Asun tällä hetkellä ihan kivassa asunnossa avopuolison kanssa, koska asun avon kanssa en saa toimeentulotukea - sopimuksemme on kuitenkin sellainen että molemmat hoitavat omat menonsa.

Elämälleni tärkeät lapseni asuvat exäni luona toisessa kaupungissa. Joudun maksamaan päivärahositani matkat joilla käyn tapaamassa lapsiani. Olen yrittänyt anoa sosiaalitoimistolta matkakuluihin avustusta, mutta he kieltäytyvät ja käskevät maksamaan matkat päivärahoista.

Olen siis varaton, nyt olemme ajautumassa rahariitoihin avopuolisoni kanssa. Jos tämä riita jatkuu ja joudun muuttamaan yksin johonkin yksiöön en pysty enää hallitsemaan masennustani kuten tähän saakka ja lasteni tapaaminen - vaikka se järjestyisi taloudellisesti niin en pysty elämään kunnolla yhdessä huoneessa lasten kanssa, tiedän tämän kokemuksesta - viimeisin masennuskauteni on hellittänyt juuri siksi että sain avokumppanin tukemaan arkielämää ja lisää tilaa jossa olla lasten kanssa. Tiedän että jos joudun taloudellisen tilanteen takia muuttamaan yksiöön romahdan, kun romahdan muutun hyödyttömäksi lapsilleni.

Saan siis noin 400 euroa kuukaudessa rahaa työttömyyspäivärahasta. Olen työvoiman palvelukeskuksen asiakkaana - ja unohdin käydä yhdessä tapaamisessa jonka takia minulta peruttiin 50 euron arvosta tukea. Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti sitä että joko jätän tapaamatta lapsiani tai en syö pariin viikkoon, eli taas neuvotellaan avokin kanssa - joka tekee pitkää päivää ja nyt siis joutuisi rahoittamaan minun unohdustani, ja tämä kiristää suhdetta taas kerran.

Haluan tavata lapsiani, haluaisin työtä ja haluan päästä eroon masennuksestani. Hetken asiat olivat hyvin, mutta tämä hauraasti kokoonkyhätty hyvä olotila heiluu pienemmästäkin vastoinkäymisestä, en koe saavani apua kohtuullisiin menoihini ja tuo palvelukeskus ei suostu ottamaan huomioon masennustani ja turhautuneisuuttani näiden virastojen suhteen.

Kuin dominopalikat kaatuvat - kaatuu elämäni kohta siihen että joudun muuttamaan yksin koska se on ainoa tapa saada kohtuullisesti rahaa - mutta joutuessani olemaan yksin elämäni romahtaa koska en saa arkea toimimaan. Kun elämäni romahtaa muutun lapsilleni taakaksi enkä pysty kelvolliseen vanhemmuuteen kuten nyt pystyn olosuhteiden ollessa vielä suht hyvin....

Ja sitten minulla ei ole enää syitä tai tahtoa elää.

Tämä on syy miksi teen - jos teen - itsemurhan. Tämä ei ole uhkaus, eli en ole naru kaulalla - vaan tämä on tietoisuus siitä että kun homma alkaa menemään huonoksi niin mihin se johtaa. En aio enää kärsiä uutta masennuskautta tunkkaisessa yksiössä siksi että se on ainoa tapa saada sosiaaliturvaa.

Mietin lähes joka päivä itsemurhaa. En oikein aina edes tiedä, että miksi. Minulla kun pitäisi asiat olla hyvin. Vanhemmillani on erittäin arvokas maatila, olen töissä, minulla on ammatti, seurustelen ja myös kavereita muutama löytyy. Opiskelen avoimessa yliopistossa ja arvosanani ovat melkein parhaita mahdollisia. Silti en ole koskaan juurikaan onnellinen.

Olen usein kärttyisä ja huonolla tuulella, minulla on lähes aina paha olla henkisesti. En jaksaisi esittää onnellista, inhoan sitä teeskentelyä ja muka iloisuutta. Olen kyllästynyt kaikkeen mitä teen, elämäni on todella tylsää. En jaksa lukea kirjoja, en jaksa piirtää, en jaksa kirjoittaa kirjeitä, mikään ei oikein kiinnosta.

Myös sosiaaliset tilanteet ovat minulle helvetillisiä. En tunne olevani tältä planeetalta. Olen niin erilainen muihin nähden. En tiedä olenko paljon tyhmempi kuin muut vai miksi en vain löydä juteltavaa. Olen miettinyt olenko autisti tai sairastanko kenties psykoosia tjn. Tuntuu, että olen aina aivot jumissa kun pitäisi avata suuni. Töissä on niin kurjaa vain istua, kun muut eivät tule juttelemaan.

Kahdesti olen ollut lähellä itsemurhaa, kerran vedin yskänlääkettä överit, mutta se vain aiheutti sekavan olon mulle. Toisella kertaa otin viinaa ja nukahtamislääkkeitä, mutta siitäkin selvisin. kerran myös meinasin niellä paperinpalan, mutta se tuntui aivan karmealta.

Tiedän, että tämä ei ole ratkaisu ja haluaisin sanoa kaikille, että älkää tehkö itsemurhaa ja elämä tulee paremmaksi.

Suosittelen kaikkia lukemaan seuraavan tekstin. Tekstin kautta saa käsityksen miksi joku haluaa tehdä itsemurhan.

http://www.metanoia.org/suicide/

Kun luin tässä teidän kirjoituksia, heräsi muutamassa ihan oma elämä eteen,
olen itsekkin harkinnut itsemurhaa ja yrittänytkin kahteen otteeseen. Olen ollut koulukiusattu niin kauan kun olin koulussa enkä oikein osannut puolustautua muita vastaan, olen aina ollut pienikokoinen poika ja hyvin syrjäytynyt, nyt olen 19vuotias ja tuntuu etten ole vielä elänyt päivääkään onnellisesti.

Isäni kuoli kun olin 14, eivät vanhempani ikinä toimeen tulleetkaan joten asuin aina kahdessa kodissa, isäni oli alkoholisti ja ''sijaisäitini'' eli isäni vaimo aika väkivaltainen ja jouduin aina pelkäämään kun asuin isäni luona joka toinen viikko.
Kun isäni kuoli syyhyn jota minulle ei koskaan edes kerrottu sulkeuduin täysin. olin jo pienenä koulukiusattuna oppinut etten osannut puolustautua joten patosin vaan kaiken negatiivisen sisälleni, nielaisin vain aina kerran ja kuvittelin asioiden olevan paremmin, ja jatkan sitä vieläkin huolimatta siitä että se tavallaan aiheuttaa minulle identiteetti ongelmia.

Olen käynyt terapiassa ja pakkohoidossa, mutten koe hyötyneeni niistä mitään, asiat eivät tunnu menevän koskaan niin että tuntisin oloni onnelliseksi tai onnistuneeksi, minulla ei järin ole ystäviä koska en oikein uskalla antaa kenenkään lähestyä.
Juuri hetkittäin olen eronnut 2 vuotisesta suhteesta masennukseni ja itseinhon takia koska nämä tunteet ovat hyvin aggressiivisia, en tarkoita että olisin väkivaltainen mutta olen hyvin vihainen ja katkera maailmalle. Olen yrittänyt itsemurhaa kahdesti kuten alussa mainitsin, kerran köyden kanssa ja kerran lääkkeillä, joista kumpikaan ei toiminut, tuo aika oli kun olin 16, nyt 3 vuotta myöhemmin olen vain katkeroitunut enemmän ja en koe haluavani tehdä itsemurhaa vain syystä että en pysty tällä tavoin näkemään ihmisten ilmeitä kun kuulevat/näkevät mitä olen tehnyt. Tavallaan haluaisin mutten haluakkaan, ja siitä syystä olen ''fantasioinut'' miten voisin menehtyä esimerkiksi liikenneonnettomuudessa tai vastaavassa mitä en olisi suunnitellut, koska silloin en pystyisi miettimään asiaa ollenkaan.

Pyydän anteeksi jos tarinani on epäselvä tai muuten hajanainen, toin asiani esille niinkuin tunnen nyt kun tätä kirjoitan, olen vain hyvin surullinen ja olen aina ollut. Päätin kokeilla tätä kun minulla ei ole ketään muuta kenelle tästä kertoa.
Olisi tosin kyllä varmasti mukava keskustella jonkun kanssa joka tuntee samoin, erillaisista asioista joilla jaksaa eteempäin ja muutenkin arjesta näinkin syvän masennuksen ja toivottomuuden kanssa.

En ole itse elänyt juuri tuollaisia vaiheita ja elämää, mutta lukenut ja kuullut varmaan satoja vuosieni varrella. Kaikkea se ihmislapsi joutuu läpikäymään ja sittenkin selviää ja sinnittlee. Jokainen joka tuollaisen sihdin läpi kulkee kokee ja tuntee noin.
On lapsia ja nuoria, jotka kokevat vain pahaa ja negatiivista kohtelua ja osaa edes kuvitella mitä on elää normaalia elämää.
Sisimmältään olet erittäin hieno ja empaattinen tyyppi (tarkoitan että jos olisit saanut elää ja kasvaa normaalissa perheessä. Olet joutunut sopeutumaan, luovimaan, pelkäämään ja kätkemään kaiken vihan ja surun sisimpääsi ja jopa terapiakin on ollut kuin sinun itsenäisyyden ja oman tahdon riistoa. Et ole saanut vanhepien rakkautta ja hyväksyntää, mutta olet kuitenkin vastuullinen ja et tahdo silit kostaa kokemaasi pahaa toisille.
Sinulla on valtavasti kätekettyä vihaa ja on hyvä että tunnistat noita tunteita. Se viha ilmee kuviteltuna kostona ja itsetuhoaikeina. Jopa ihan piruuttasi olet päättänyt elää?
En usko saattumaa ja jokin tarkoitus täytyy olla, että olet vielä hengissä. saistkohan apua jos lukisit samalaisen lapsuuden ja nuoruuden läpikäyneiden mutta selvinneiden elämänkertoja. En tiedä kestäisitkö tässä vaiheessa jos sattuisi tulemaan liian suuri annos nostattamaan kaikkea ahdistavaa tietoisuuteesi jonkun toisen kertomuksen siivittämänä. Sinussa on potentiaalia selvitä ja et ole mikään typerä mies. Mitäpä muuta voi ihminen kokea maailmaa ja itseä kohtaan moisen jälkeen.
Olet syntynyt hyvin rikkinäisten ja raadollisten vanhempien lapseksi. Eivät he ole olleet välttämättä pahoja vaan itsekkin oman historiansa uhreja ja heillä ei ole ollut eväitä luotsata omaa eikä jälkikasvunsa elämää. Eivät he ole tietoisesti tuhonneet sinua vaan omassa kurjuudessaan!
Sinulle olis varmaan hyötyä lukea itsenäisesti hyvää terapeuutista kirjallisuutta, esim. Seppo Jokinen, Tommy Helstey. He ovat itsekkin läpikäyneet hirveän elämän ja lapsuuden ja ovat nyt taitavia terapeutteja.
Paras eheytymiskeino sinulle on nyt juuri menneisyyden läpikäyminen ja samalla uuden löytäminen. Onneksi: pyyhettä ei tarvitse heittää sinunkaan kohdalla kehään. Onneksi et ole luisunut rikollisuuden teille. Sinulle on mahdollista tulla vielä loistava tulevaisuus.

Ilman muita kommentteja lukematta aloitin kirjoittamisen ensimmäisen kommentin jälkeen todenten ettei vastaa mun ajatusmaailmaa joten ajattelin tarjota omani:
ajatus natsasi ensimmäisen kirjoittajan kohdalla ainoastaan sillä tavalla että hän kuvitteli tilanteen mitä tapahtuu; tämä pelasti minut, ei mikään J***la vaan minun oma ajattelu että "vittu että oon luuseri jos teen tämän", tämä taas soti omaa ajattelua vastaan.

Mutta sen vain sanon että vaikka olen miespuolinen niin tämän ankaran koettelumksen jälkeen totesin että naiset ovat paljo enemmän "ajan tasalla omasta itsestään" kuin tämän koettelumuksen kokeneet miehet. Tämä mistä johtuu, on moniselitteinen, mutta aukeaa ymmärtäville ;)

Lopuksi haluan vain sanoa niille jotka ajattelee itsaria; Suurinta v***lua yhteiskunnalle? Haluan vain pyytää kaikkia harkitsea ensin miettimään mitä tuskaa tuotatte muille... ylipäätänsä masennus on merkki että jotain on jäänyt päähän "levyllä" soimaan, tällä kertaa tunne tai ajatus, mutta ei ole selvillä mikä..
kiitos jos luit loppuun :)

Mielestäni yhteiskunnan tavassa nähdä itsemurha negatiivisena asiana on ongelma, jo itse sana, itsemurha kuhisee jo ennakkoasenteita. Kukaan ei meistä ei ole valinnut syntyä ja jokaisella pitäisi ainakin olla oikeus päättää elämänsä päättymisestä.

Nyky-yhteiskunta etenkin on muuttumassa hetki hetkeltä sairaalloisempaan suuntaan ja mielestäni yhteiskunnan tulisi tarjota kansalaisille, muutakin, kuin lääketokkuraa tai kallonkutistajalle turisemista. Itsemurha ei ole pelkästään masentuneiden tapa ratkaista kipu ja kärsimys vaan myös yksi varteenotettava uravaihto, jossa yhteiskunnan tulisi ottaa vastuu ja tarjota kansalaisilleen ammattimaisia elämänlopetus palveluita sen sijaan, että delegoi sen rekkakuskeille ja julkiselle liikenteelle.

Itse en ole enää vuosiin nähnyt omaa olemassaoloani tarpeelliseksi yhteiskunnassa saati sen osana. Ja haluaisin päättää osani, joka näyttää olevan pelkästään yhteiskunnan tukien varassa elämistä, terveydentilani takia minusta ei ole enää työelämään.

Ratkaisuna ainakin toimii VR viime kädessä, mutta itseäni kovasti kiinnostaa hiilimonoksidin avulla tapahtuva malli, joka periaatteessa vaatii vain muurahaishappoa ja rikkihappoa yhdessä, näin voisin rajoittaa päättymisen valitsemaani sijaintiin eikä tarvitse viattomien järkyttyä. Muistakaa vain, että jos käytätte kyseista mallia niin tehkää se ulkona ja pistäkää kyltti, joka ilmoittaa aikeistanne ja neuvoo ohikulkijoita pysymään kaukana.

http://lostallhope.com on hyvä sivusto.

Haluan, ja olen yrittänyt itsemurha. Mulla on todella vaikea masennus. Siksi olen yrittänyt ja haluan kuolla, koska elämä menee päin persettä, ja kukaan ei enää välitä, olen koulukiusattu ja kaikkee muutaki paskaa sattunu. Olen sairaala hoidossa, mutta en ole vielä saanut oikein apua, ei oo vointi muuttunu mihinkään suuntaan.

Katsoppa paniikkihäiriö palstalta epäonnisen itsemurha.

"jumala pelastaa sinut"
"jumala auttaa ja antaa syntisi anteeksi"
Jumalaa EI ole olemassa. Jos olisi, jumala olisi jo auttanut ^ , eikä monen ihmisen tila olisi tämmöinen, ja asiat näin huonosti.

http://www.youtube.com/watch?v=7oEjCpfpNPQ

Oon kohta kolmekymppinen mies, jolla on viime vuosina menny usko elämään. Toki on ollu lievää masennusta aina välillä aiemminkin ja ensimmäisen kerran itsemurhaa mietin teinivuosina joskus 15-16 vuoden ikäisenä vai liekkö jo aiemmin. Eli ajatukset ovat tähän astisesta elämästä olleet mukana enemmän tai vähemmän viitisentoista vuotta.

Muutin töiden perässä reilut viisi vuotta sitten lapista pääkäupunkiseudulle ja siitä lähtien ahdistus on vaivannut lisääntyvässä määrin. Eka vuos täällä meni suht hyvin alun ahdistuksen sain helposti selätettyä. Kunnes loppuvuodesta tuli taas masennus ja kesti muutaman kuukauden. Tästä lähin oon potenut vähintään kerran vuodessa masennusta ja kerran kärsinyt puolitoista vuotta unettomuudesta, johon sain nukahtamiseen lääkkeitäkin. Auttoivat kaks päivää ja sitte niistä ei ollu mitään apua. Söin kuitenki kuurin loppuun.

Asiat helpottii taas vähäks aikaa kun tapasin nykyisen kihlattuni keväällä 2011. Vuosi meni ihan mukavasti kunnes taas kevät-kesä taitteessa 2012 ahdistus alkoi taas vaivata. Tästä lähtien se on ollut jatkuva riesa ja jouluna tuossa jo ajattelin että tämä on viimeinen joulu jonka vietän elävien kirjoissa ja olen kyllä sitä mieltä edelleenkin. Hitaasti etenee ajatus itsemurhasta mutta varmasti ja uskon että sen teen jossain välissä elämääni, mutta tuskin vielä vähään aikaan.

Mietin jo pari vuotta sitten, että sinnittelen siihen asti kun äidiltäni valo sammuu ja sitten voin lähteä itsekin. En oikeasti jaksa välittää miten joku muu kärsisi pois menostani. Hänelle olisi liian kova pala jos minä lähtisin ennen.

Itse en pode masennusta, tai harkinnut itsemurhaa ym vaikka joskus vituttaa oikeen urakalla tämä elämä, uskon kuitenkin että kaikki voisi olla paremmin, tai kuuluisikin olla, nykymaailma nyt sattuu vaan olla paskasti järjestetty ja potkii monella tapaa ihmistä päähän(eikä ainoastaan ihmistä). Liian paljon valtaa on annettu pienille järjestöille ja ihmiskunta elääkin suressa deluusiossa, jossa rahallinen voitto, talouskavu ym muu toissijainen paska menee, totuuden ja ihmisen luonnon todellisten tarpeiden edelle, nyky-yhteiskunnassa ihminen on kuin paristo, väliaikainen voimanlähde koneistolle, vastineeksi annetaan kaikenlaisia "tärkeitä" velvoitteita ja tietysti illuusio vapaudesta ja "hienosta" maailmasta(materiaaliset viihdykkeet ym) Jos ei samaistu näihin kaavoihin niin edessä saattaa olla synkkä taival.
"The first reaction to truth is hatred" Kaikki ne viisaat IHMISET jotka sekoittivat vähän pakkaa puheillaan saivat lyijyä, tai tavalla tai toisella hiljennettiin : D (Gandhi, Malcom X, Tupac ym) paska paikka tämä kyllä on, mutta lohduttava fakta on että paremminkin voitaisiin asiat hoitaa.

http://www.youtube.com/watch?v=WibmcsEGLKo

Mä haluaisin niin lujaa tehdä itsemurhan. Mä oon ysillä ja kohta päättötodistus tulee käteen ja pääsen peruskoulusta. Mä oon jo tarkalleen päättänyt et mihin mä haen. Mä asun Peräsinäjoella, vähän lähellä Seinäjokea. Mun alan paikka on Kauhajoen Kauppiksen Datanomi Peliala. Seinäjoellakin on datanomialan koulu, mutta siellä keskitytään vain taloudellisiin asiohin, koska OmaOnni (Joku VITUN osuuspankin nuorten talousjuttujuttu) on sponsorina niissä. Mua ei kiinnosta talousala paskan vertaa. Sitä paitsi Seinäjoen datanomialan koulutusta voisin kutsua enemmän tradenomi tai merkonomi yksin koulutus. Kauhajoella taas tehdään pelejä, Unity 3D ja blender ovat ohjelmia, joita haluan käyttää jatkossa elämässäni. Se on just se, mitä mä haluan. Mut mulla on ongelmia mun opiskelija-asunnon kanssa. Kauhajoella on asuntola, johon majoitetaan opiskelijoita, mut mä en halua asuntolaan, koska se on noin automatkan päässä kauppikselta. Ja mua pelottaa mennä asuntolaan, koska mä pelkään et jotkut kusipäiset autoala tai raksa-alan opiskelijat herättelee mua aamuyöllä. Mua pelottaa et ne pääsee mun kämppään ja pöllii mun koneen, puhelimen, lompakon ja kaikki muut tärkeät kamat. Sit mua pelottaa et mun skootteri varastetaan, koska siinä esiintyy osin punaista, mutta valtaosin se on alumiininharmaa ja siinä on mustia ja keltaisia tarroja. Ja siks, koska skootterit on kuulemma naisille, eli sattunenko olemaan ainoa mies joka tykkää ajella skootterilla? Ja sit mua pelottaa et jos mä vähänki elvistelen et joo kyl mä näitä kodinkoneita osaan käyttää ilman opastusta. Ja jos mä lervaan jollakinlailla niitten kans ja syttyy tulipalo, mua syytetään ja mä joudun korvaamaan koko asuntolan kesäduunirahoilla. Mua vaan pelottaa mennä asuntolaan, en tiedä muuta syytä, mutta mä vaan koen oloni turvattomaksi asuntolassa. Mulle on tarjolla toinen vaihtoehto, joka on mun Teuvan asunto. Mun vanhemmat on eronnut. Silloinkin olin itsetuhoinen, mutta hokasin et elämä hymyilee, koska iskä ja äiti pääsi jotenki väleihin. Mut sit kun mä aloin puhumaan et mä aion muuttaa Teuvalle, koska on helpompaa ja lyhyempi matka Kauhajoen kauppikseen. Mut miksi se tekee musta itsetuhoisen, on se, et äiti pakottaa mut lukioon. Se aikoo laittaa yhteishakuun mun Sotun (Sosiaaliturvatunnuksen) ja muut hekilötiedot ja droppaa mut paikalliseen lukioon ja sen jälkeen nakkaa mut yliopistoon, vaikka mä en halua tohotriksi tai opettajaksi, mua EI KIINNOSTA!!!! Mä haluan datanomiksi ja olla mainekas pelien tekijä, en lääkäri tai tähtitieteilijä. Ja jos mä en mee niinkun äiti haluaa, se ei halua olla mun äiti enää ollenkaan. Aikoo järjestää isälle yksinhuoltajuuden ja mä menetän äidin. Vaikka mä oonkin menossa amikseen, mun äiti, mun isä ja muut sukulaiset on silti mulle raikkainta ja ne on aina mun sydämessä, mutta mun valinta oli niille pettymys, joten mä haluan tehdä itsemurhan, koska mä ymmrsin et mun päätökset ja asiat mitä mä teen, aiheuttaa vain sydänsuruja, tappeluja ja taisteluja et mun pitää vaan luovuttaa.