Tilliliha

Kerro, Crudo, miksi koululaiset eivät pidä tillilihasta?
Johtuuko se jostain emotionaalisesta syystä ?
Sitä, että tilliliha on ollut jo ainakin kolmen sukupolven ajan kouluruoan inhokkilistan ykkönen, et voi kieltää, vaikka mitä yrittäisit selittää.
5171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laitoskeittiössä ei pystytä tekemään hyvää tillilihaa, vaan siitä tulee pikemminkin tillilimaa.

Kotona tehty tilliliha on herkkua. Jos lapset eivät ole saaneet kotona tehtyä, niin sitten he muodostavat näkemyksensä sen laitoskeittiömoskan pohjalta.

Vastasin, vaikka kysyttiinkin Crudolta.

Äänestä

Vasikanviillokki eli tilliliha on varsin vaikea valmistaa edellyttäen, että käyttää oikeita aineita, mausteita ja valmistustapaa. Esimerkiksi tillilihaan oleellisena kuuluva vasikanliha on kyllä Suomessa hakusessa ja osin tämänkin vuoksi koulukeittäjät menivät siitä, mistä aita oli matalin.

Käytettiin vanhaa lihaa (vähän!), lientä ei keitetty itse, kastike suurustettiin vanhaan tyyliin perunajauhoilta liisteriksi, maut olivat hakusessa, sitruunan sijasta happamuus haettiin raa´asta etikasta jne.

Siksi tillihasta tuli hapan tapettiliisteri ja koululaisten inhokki #1.

On itse asiassa melko hyvä, että ko. kunniallisen ruoan kammotusversio on poistunut kouluista pilaamasta klassikon mainetta.

Sitävastoin oikein ja asiallisesti tehtynä kyseessä on hieno ruoka.

Äänestä

Oliko nyt ihan empiirisesti testattu, vai kopioitko taas muiden tekstejä ?

Äänestä
  • "Oliko nyt ihan empiirisesti testattu, vai kopioitko taas muiden tekstejä ?"

    Jospa sinä häirikkö hakeutuisit hoitoon toisten keskustelijoiden mollaamisen sijasta!

    Lienet kateellinen Crudolle, kun itse et tiedä ruoanlaitosta ja kulinarismista yhtään mitään! Olet palstan häpeäpilkku, typerys!

    Äänestä

Saa hyvän ketjun, kun ensin lukee asiasta artikkelin ja sitten esittää itselleen kyssärin, pissiksen tapaan. Siihen onkin hyvä vastata tietäväisenä asiantuntijana, heh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olet mitä syöt kirjoitti:

Kerro, Crudo, miksi koululaiset eivät pidä tillilihasta?
Johtuuko se jostain emotionaalisesta syystä ?
Sitä, että tilliliha on ollut jo ainakin kolmen sukupolven ajan kouluruoan inhokkilistan ykkönen, et voi kieltää, vaikka mitä yrittäisit selittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu