pohdintaa Newtonin 3 lakiin liittyen

23789

Fotoni 1-kirjassa sanotaan, että Newtonin 3 laki kuuluu näin: "Kahden kappaleen vuorovaikutus aiheuttaa kappaleisiin yhtä suuret vastakkaissuuntaiset voimat, jotka ovat toistensa vastavoimia." Asian tutkimisen helpottamiseksi sanon siinä kirjassa mainitun tilanteen: Kaksi poikaa vetää täsmälleen vastakkaissuuntaisesti itseensä päin.

Kritiikkini on se, että jos ne ovat täsmälleen yhtä suuret ja toisiaan täsmälleen vastaan, niin matematiikan vektori-opin mukaan niistä syntyy totaalisesti tyhjä nollavektori.

Asian tutkimisen helpottamiseksi sanon siinä kirjassa mainitun tilanteen: Kaksi poikaa vetää täsmälleen vastakkaissuuntaisesti itseensä päin.
Todellisesti, edelläkuvatussa taustatilanteena, kun he vetävät itseään päin, niin syntyy matematiikasta poikkeava tapaus, eli näin kuvattuna:

poika 1 vetää vasemmalle, poika 2 oikealle: molempiin poikiin kohdistuu heidän molempien vetämien voimien, eli vektorien itseisarvojen summa, josta muokkautuu eräänlaiseksi fysiikkaan sopivaksi erikoisvektori, joka heihin molempiin suuntiin aiheuttaa samalla työntöä ja vetoa poika 1: een hänen aiheutuu työntö on hänen vetämänsä voima ja häneen aiheutuva vetovoima on poika 2 vetämä voima ja toisinpäin poika 2 kohdalla. Edellisen voi helposti todeta siten, että jos joku vetää vasemmalle 2 newtonin voimalla ja toinen 3 newtonilla oikealle, niin siihen syntyy 5 vektorin suuruinen jännite, jota aikaisemmin kutsuin erikoisvektori.

Voima-asioissa fysiikassa ei ole ennen puhuttu varmaan jännitteistä, joten jos tekstini on totta, niin voi varmaan puhua kahden kappaleen välisestä jännitteestä yksikkönä newton.

6

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mkhjhjhgjhjh

      "Kritiikkini on se, että jos ne ovat täsmälleen yhtä suuret ja toisiaan täsmälleen vastaan, niin matematiikan vektori-opin mukaan niistä syntyy totaalisesti tyhjä nollavektori. "

      Voima aiheuttaa massaan kiihtyvyyttä. Tässä tapauksessa kiihtyvyys on nolla. Voimat siis kumoavat toisensa. Nollavektori voimien summavektorina on aivan oikea huomio.

      • addasd

        samaa mieltä olen


    • käsittääkseni näin

      Eräässä fysiikan kirjassa annettiin oppilaiden pohdittavaksi seuraava kysymys:
      Kun hevonen vetää rattaita tiettyyn suuntaan, niin Newtonin 3. lain mukaanhan rattaat samanaikaisesti vetävät hevosta yhtä suurella voimalla päinvastaiseen suuntaan. Kuinka siis hevonen voi saada rattaat liikkeelle?

      Mikäli tämä tuntuu liian vanhanaikaiselta esimerkiltä, niin yhtä hyvinhän sama kysymys voitaisiin esittää veturista ja vaunuista, tai vaikkapa autosta ja peräkärrystä.

      Osa vastausta on, että tyhjässä avaruudessa ei saisikaan. Maan pinnalla asia on kuitenkin toisin. Jokaisella askelella hevonen oikeastaan potkii koko maapalloa taaksepäin, ja täten Maa Newtonin kolmannen lain mukaisesti työntää hevosta ja sen myötä rattaita päinvataiseen suuntaan, eli sinne päin, minne se on menossa. Mutta koska Maan massa on tavattoman paljon suurempi kuin hevosen ja rattaiden, vaikuttaa tämä Maan liiketilaan mitättömän vähän, mutta hevosen liiketilaan hyvinkin havaittavasti - vetipä hevonen sitten rattaita tai ei. Sama koskee vastaavasti noita muitakin esimerkkejä.

      Ja sama koskee myös niitä poikia, jotka vetävät köyttä. Avaruudessa he voisivat ehkä saada köyden venymään, mutta eivät sen painopistettä liikkeelle. Mutta maan päällä he voivat samalla pyrkiä liikkumaan vastakkaisiin suuntiin, mahdollisesti eri suurilla voimilla, mikä käytännössä tapahtuu siten, että he jaloillaan työntävät maata kohti toisiaan.

      Toisaalta vertailun vuoksi: avaruusaluksiahan kiihdytetään rakettien voimalla, jolloin palamiskaasujen annetaan työntyä päinvastaiseen suuntaan kuin mihin alus kiihdyttää. Kun alus työntää ne tiettyyn suuntaan, ne samalla työntävät alusta päinvastaiseen suuntaan. Newtonin kolmas laki siis pätee niissäkin.

    • >

      Näin varmaan matematiikassa, mutta fysiikassa et voi laskea kahteen eri kappaleeseen kohdistuvien voimien summavektoria. Newtonin III laissa oleellista on juuri se, että voima ja vastavoima kohdistuvat eri kappaleisiin, eivätkä siksi kumoa toisiaan.

      Esim. avaruusraketti työntää palokaasuja taaksepäin ja palokaasut työntävät rakettia eteenpäin. Et voi laskea rakettiin kohdistuvia voimia yhteen palokaasuihin kohdistuvien voimien kanssa.

      • käsittääkseni näin

        Ei voimia voida pelkästään normaalin vektorilaskennan avulla laskea yhteen siinäkään tapauksessa, että ne kyllä kohdistuvat samaan kappaleeseen mutta eri kohtiin siinä. Ne saattavat jopa olla yhtä suuria mutta vastakkaissuuntaisia, mutta kohdistua saman kappaleen eri kohtiin. Siinä tapauksessa ne muodostavat ns. voimaparin, joka ei kylläkään saa kappaletta etenemisliikkeeseen mutta saa sen kääntymään tai pyörimään, vaihtamaan asentoa. Pane vaikkapa jokin sopivan muotoinen esine, esimerkiksi kirja, pystyyn pöydälle ja työnnä eri käsien sormilla sitä eri kohdista, niin tajuat, mitä tarkoitan.


      • käsittääkseni näin kirjoitti:

        Ei voimia voida pelkästään normaalin vektorilaskennan avulla laskea yhteen siinäkään tapauksessa, että ne kyllä kohdistuvat samaan kappaleeseen mutta eri kohtiin siinä. Ne saattavat jopa olla yhtä suuria mutta vastakkaissuuntaisia, mutta kohdistua saman kappaleen eri kohtiin. Siinä tapauksessa ne muodostavat ns. voimaparin, joka ei kylläkään saa kappaletta etenemisliikkeeseen mutta saa sen kääntymään tai pyörimään, vaihtamaan asentoa. Pane vaikkapa jokin sopivan muotoinen esine, esimerkiksi kirja, pystyyn pöydälle ja työnnä eri käsien sormilla sitä eri kohdista, niin tajuat, mitä tarkoitan.

        >

        Tottakai voidaan ja niin tehdäänkin jos nyt kyseessä on ylipäätään jäykkä kappale.

        >

        Ei kai kukaan ole väittänytkään, että kulmakiihtyvyys aiheutuisi kokonaisvoimasta. Kokonaismomentistahan se aiheutuu. Esimerkissäsi voimien summa on nolla, mutta momenttien summa ei. Tässäkin siis voidaan voimat laskea ihan "normaalin vektorilaskennan" mukaan yhteen kun kokonaisvoimaa selvitetään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe