palkkatuki sulkee pois työllistymisrahan

Suureen ääneen työpalvelukeskuksen infotilaisuudessa turussa mainostettiin, että pitkäaikaistyöttömiä autetaan uudella kokeilulla, joka on työllistymisraha ja joka vastaa siis kuukauden työmarkkinatukea

sitä saa vielä kuukauden ajan työn alettua.

Iso floppi tuli tähän, kun tarkistin työllistymisrahan ehdot joista kaksi olennaisinta sulkee koko tuen saamisen pois!!!!!

työllistymisrahan edellytykset kohta 2: "Henkilö on saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä"

"Työllistymisrahaa ei makseta, jos työ on palkkatuettua työtä"

Nythän on niin, että yli 500 päivää ollut työtön on oikeutettu käytännössä katsoen aina oikeutettu saamaan palkkatukea työnantajan työvoimakuluihin, joka on 500 - 1300 euroa.

Jos oikein mutkat oikaistuna tulkitaan tätä kaksinaismoralistista apurahaa jota niin kuulutetaan infoissa, niin TE-hallinnon on ajatus tukea sitä työtöntä nokkelaa lahjalla, joka onnistuu huijaamaan työnantajan palkkaamaan itsensä ilman, että valtio joutuu maksamaan palkkatukea puolen vuoden ajan joka tekisi 3000 - 7800 euron loven valtiolle. Aika ovela, mutta myös aika moraaliton ja moni työtön yllättyy kun ei saakaan sitä rahaa, ja on ehkö jo allekirjoittanut jonkun osa-aikaisen p-duunisopimuksen. sitten kun siitä yrittää peruttaa, niin 90 päivän superkarenssi viuhahtaa niskaan...

http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/04_jos_tyottomyys_pitkittyy/01_tyollistymisraha/index.jsp
17693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mä oon ollu karenssissa jo vuodesta 2008.
Ja ei edellenkään ole tullut vastaan laillista keinoa hankkia elintasoa... mut ei se mitään.
harmaa talous on nyt pop. ja vaikka mc , tms toiminta on pop.
raha liikkuu myös ilman päättäjiä.
Näin Ei tarvi tukea verorahoille monikulttuuria ja kreikkaa ja muuta naivia idealismia, kun hyppäät ulos koko systeemistä !
Ja ku ntarpeeksi on ihmisiä ulkona, niin se naivi mamu hallinto-systeemi murtuu !

Äänestä

MC jengeistä ei sitten pääse pois vaikka haluais, joku TE-toimistojen työharjoittelu aina väliaikainen, tuki juoksee ainakin sinä aikana ja jos lopettaa, karenssi siitä vaan tulee.

suhteuttakaa nyt asennoituminen maailmanmenoon, edes hiukan.

Äänestä
  • tem -typ -ely terroria pahempaa ei juuri ole.
    Vältä tem kapojen kyykytystä !

    Äänestä

Monella jää tuo huomaamatta ja sitä ei sanotakaan työkkärissä suoraan kun ehdottavat palkkatukityötä. Hyvin hyvin harva vaikka 10 vuottakin työttömänä ollut saa enää muuta työtä kun juuri sitä palkkatuettua ja heiltä se otetaan juuri pois.

6. Työllistymisrahaa ei makseta, jos työ on palkkatuettua työtä

Äänestä

Tuossa sitaatein merkittyssä tekstissä kyllä sanottiin, että on saanut TYÖMARKKINATUKEA 500 päivää.
Palkkatukea voi saada ymmärtääkseni kun on viisisataa ansiosidonnaisen päivää täyttynyt! Eri asia kuin viisisataa työmarkkinatukipäivää. Joillekin tulee ensin ansiosidonnaista ja sitten tuota työmarkkinatukea.

Ja siis palkkatuki maksetaan työnantajalle tukena työttömän palkkaukseen, ja sitä maksetaan siis pitemmältä kuin kuukaudelta.

Joskus voi olla niinkin, että työtön saa muuten kuin palkkatuella työtä, eli silloin työttömälle itselleen maksetaan se työmarkkinatuki vielä ensimmäisen työkuukauden ajalta.

Kuinkahan pitkäaikainen sen työn pitää olla, että saa ensimmäiseltä työkuukaudelta vielä työmarkkinatuen? Jos olis vaikka kolme kuukautta määräaikaista niin sitten sais vielä yhden kuukauden työmarkkinatukea.

Vittu mä en kirjoita tota ty....tukea enää kertaakaan.

Äänestä
  • "Joskus voi olla niinkin, että työtön saa muuten kuin palkkatuella työtä, eli silloin työttömälle itselleen maksetaan se työmarkkinatuki vielä ensimmäisen työkuukauden ajalta."

    mutta kun tämä on pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu, eli 500 pv täyttynille tarkoitetttu työllistymisraha.

    kaikki 500 päiväläiset on joka tapauksessa oikeutettu palkkatukeen.

    kuka ei vinkkaisi työnantajaa käyttämään palkkatukea/kuka onnistuu saamaan 500 päivän jälkeen työnantajan, joka ei halua että palkkatukea käytetään?

    eli se poissulkee koko työllistymisrahan maksun käytännössä kaikille

    paitsi niille 500 päiväläisille, joita onnistaa työnantajan pimennossapito palkkatukimahdollisuudesta / työnantajan ollen niin tyhmä ettei tiedä että pitkäaikaistyöttömän työllistämiseen saa aina palkkatukea.

    en usko että sellaista tilannetta tulee, että työnantajaa ei kiinnostaisi käyttää palkkatukea, tai että työtön voisi vaatia, että eipäs käytetäkään palkkatukea että minä työtön saan sen 500 euroa, ja työnantaja maksaa koko palkan omasta pussistaan. yleensä siinä vaiheessa otetaan seuraava palkkatuelle nöyrtyvä sisään.

    Äänestä

  • pettyjä444 kirjoitti:

    "Joskus voi olla niinkin, että työtön saa muuten kuin palkkatuella työtä, eli silloin työttömälle itselleen maksetaan se työmarkkinatuki vielä ensimmäisen työkuukauden ajalta."

    Jos palkkatuella tarkoitetaan sitä, mitä mol.fi-sivuilla on palkkatuesta kerrottu,niin siinähän on ensinnäkin työnantajalle ja työsuhteelle asetettu ehtoja.

    Siksi toisekseen, mitä sinä siitä välität - palkkatuella sinun pitäisi kuitenki olla normaalissa työsuhteessa, josta saa tes:n mukaisen palkan, palkkatuki maksetaan työnantajalle. Ja sitten taas jos sinä saat vaikka kolmeksi kuukaudeksi työn ja siihen saat sitten ekaksi kuuksi sen työmarkkinatuen, niin so what! Kolme kuukautta täyttä palkkaa ja sitten se yksi bonus päälle.

    Mä en ihan ymmärrä sun juttua! Eli sun pitäisi saada kumpikin yhteiskunnan tarjoama etu, tai siis toinen sulle ja toinen työnantajalle. Ja siksi toisekseen palkkatukihan on se, joka kerryttää kestonsa ajalta vain puolelta ajalta työssäoloehtoa, jos sen palkkatuetun työn jälkeen et pääsekään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen samalle työnantajalle.

    Olet siis sitä tyyppiä, jonka on saatava aina kaikki mahdollinen yhteiskunnan tuki. Ja tässä tapauksessa toinen osa siitä tuesta menisi työnantajalle.

    Niin, oletko muuten tietoinen, että työntekijänä sinä voit saada alkukuukausiksi työmatkoihin tukea, jos menet työssäkäyntialueen ulkopuolelle töihin. Voi jee,,,, jos siinä sitten vielä tulis se ekan kuun työmarkkinatuki.
    Voi jee....

    Äänestä

  • no, mitä sä haluut kirjoitti:

    eijeijeijei, nyt sä et tajunnut tätä tai sitten vaan halusit tajuta sen omista syistäsi väärin.

    juju ei ollut siinä että MÄ tiedän ettei kumpiakaan saa samanaikasesti tai että SUN mielestä vain toista pitäisi saada ja muuten olisi ahne

    jutun juju oli siinä, että TE - keskus brassaili Infotilaisuudessa työttömille sillä, että nyt sen saa työtön (kun sitä ei saa, syystä jonka jo kolme kertaa selitin)

    ei pitäisi julistaa katteettomia lupauksia, joihin on virastossa on heidän omasta takaa tehty kaksi toisensa sulkevaa ehtoa.

    Äänestä

  • pettyjä444 kirjoitti:

    "Joskus voi olla niinkin, että työtön saa muuten kuin palkkatuella työtä, eli silloin työttömälle itselleen maksetaan se työmarkkinatuki vielä ensimmäisen työkuukauden ajalta."

    mutta kun tämä on pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu, eli 500 pv täyttynille tarkoitetttu työllistymisraha.

    kaikki 500 päiväläiset on joka tapauksessa oikeutettu palkkatukeen.

    kuka ei vinkkaisi työnantajaa käyttämään palkkatukea/kuka onnistuu saamaan 500 päivän jälkeen työnantajan, joka ei halua että palkkatukea käytetään?

    eli se poissulkee koko työllistymisrahan maksun käytännössä kaikille

    paitsi niille 500 päiväläisille, joita onnistaa työnantajan pimennossapito palkkatukimahdollisuudesta / työnantajan ollen niin tyhmä ettei tiedä että pitkäaikaistyöttömän työllistämiseen saa aina palkkatukea.

    en usko että sellaista tilannetta tulee, että työnantajaa ei kiinnostaisi käyttää palkkatukea, tai että työtön voisi vaatia, että eipäs käytetäkään palkkatukea että minä työtön saan sen 500 euroa, ja työnantaja maksaa koko palkan omasta pussistaan. yleensä siinä vaiheessa otetaan seuraava palkkatuelle nöyrtyvä sisään.

    Silloin kun ihminen otetaan palkkatuella töihin ja kun työ päättyy, työtodistukseen ainakin kunnalla kirjoitetaan työsuhteen laatuun "työllistetty" - eli tuota palkkatukityötä ei edes lueta normaaliksi työllistymiseksi, vaan se on jonkinlainen ... en edes keksi sanaa sille. Mutta normaali työ se ei ole, joten senkään takia ilmeisesti sitä työllistymisrahaa ei makseta, koska sinä olet ikään kuin työkkärin kirjoilla edelleen kun olet palkkatuella.

    Siksi sitä ei myöskään makseta, sitä työllistymispalkkiota. Sitä saa vain sellaiseen työhön, josta palkka tulee täysin työnantajalta.

    Turussa taidetaan kasvattaa pullasorsia?

    Äänestä

Itse nimen omaan sain normityötä- työmarkkinatukelaisena, mutta uudet karkit ei auta, koht pari vuotta duunii paiskittu. Eikä loppuu näy, jos asiakkaita bossil riittää...
Enkä olisi ikinä arvannut- en, että teen keikkaa ja aika porhaltaa, asiakkaatkin iloisia.
Minun pomoni ajattelee niin, että sitoutunut, oma-aloitteinen, ja maalaisjärkinen kokonaisuuden hahmottava on parempi vaihtoehto kuin hetkeksi otettavat- en muuta syytä tiedä, miksi tykkää minua pitää.
Noinkohan sitten, kun on tulossa ortopedin käsittely... Pikku saikku sen jälestä.
Saas nähä...
Aika uusi se "karkkiraha" sitten on... Sanotaanko niin, että oisko tuo jokin pitkään työttömänä ollutta aktivoiva juttu? Palkkatukihan ei aktivoi työtöntä, palkanmaksajaa kylläkin.

Äänestä
  • Jos ihminen on ensin ansiosidonnaisella - saa 500 päivää täyteen jossain vaiheessa, toki on voinut siinä välissä olla töissä mutta niin että ei ole työssäoloehto täyttynyt ja päivien juoksu on jatkunut, ja sen jälkeen kun on 500 päivää ansiosidonnaista on pitkä matka siihen että saa 500 päivää työmarkkinatukea täyteen, toki siinäkin voi olla että on jotain työpätkiä mutta niin ettei pääse takaisin ansiosidonnaiselle jos töitä siis yleensä saa, että aika pitkä aika tolle yhden ylimääräisen työmarkkinatuen palkan päälle saamiseen on. Toki nuoret voivat olla työmarkkinatuella heti alkuunsa, että ei siinä mitään, niille se on vain sellanen yli kaks vuotta putkeen kun saa yhden työmarkkinatukibonuksen jos pääsee töihin.

    Eh hehehehehheheheheheheheheheheheh

    Ja nuorillahan on sitten se, että niille on se työ- tai opiskelupaikka löydettävä, että aika vähät ovat väet jotka tollasia summia saa käteensä. Kun jos on siis niin kauan ollut poissa töistä, että on ensin kuluttanut ansiosidonnaisen ja sitten vielä 500 työmarkkinatukipäivää, niin siitähän tulee jo viitisen vuotta putkeen..........

    Kaikkea ne keksii. On varmaan jonkun turkulaisen keksintö koko juttu.

    Äänestä

  • JOOOOOOOO X kirjoitti:

    Jos ihminen on ensin ansiosidonnaisella - saa 500 päivää täyteen jossain vaiheessa, toki on voinut siinä välissä olla töissä mutta niin että ei ole työssäoloehto täyttynyt ja päivien juoksu on jatkunut, ja sen jälkeen kun on 500 päivää ansiosidonnaista on pitkä matka siihen että saa 500 päivää työmarkkinatukea täyteen, toki siinäkin voi olla että on jotain työpätkiä mutta niin ettei pääse takaisin ansiosidonnaiselle jos töitä siis yleensä saa, että aika pitkä aika tolle yhden ylimääräisen työmarkkinatuen palkan päälle saamiseen on. Toki nuoret voivat olla työmarkkinatuella heti alkuunsa, että ei siinä mitään, niille se on vain sellanen yli kaks vuotta putkeen kun saa yhden työmarkkinatukibonuksen jos pääsee töihin.

    Eh hehehehehheheheheheheheheheheheh

    Ja nuorillahan on sitten se, että niille on se työ- tai opiskelupaikka löydettävä, että aika vähät ovat väet jotka tollasia summia saa käteensä. Kun jos on siis niin kauan ollut poissa töistä, että on ensin kuluttanut ansiosidonnaisen ja sitten vielä 500 työmarkkinatukipäivää, niin siitähän tulee jo viitisen vuotta putkeen..........

    Kaikkea ne keksii. On varmaan jonkun turkulaisen keksintö koko juttu.

    ihmeen yksinkertaistia ihmisiä täällä. en selitä enää neljättä kertaa hee höö hee...

    Äänestä

  • hehehöhö-hesa kirjoitti:

    ihmeen yksinkertaistia ihmisiä täällä. en selitä enää neljättä kertaa hee höö hee...

    Joo ja mä en selitä sulle miks palkkatukityöllistetty ei saa sitä työmarkkinatukibonusta ensipalkkaansa.

    Että yhtä yksinkertaista sullakin.

    Äänestä

  • ei tarvikaan. kirjoitti:

    Joo ja mä en selitä sulle miks palkkatukityöllistetty ei saa sitä työmarkkinatukibonusta ensipalkkaansa.

    Että yhtä yksinkertaista sullakin.

    et niin selitäkään, koska jo moneen kertaan tässä yläpuolella tunnustit, ettet sitä edes ymmärtänyt, hehehe höhö hehe

    Äänestä

Typerä systeemi, että palkkatuettu työ sulkee pois työllistämisrahan, kun toinen maksetaan yrittäjälle ja toinen työntekijälle. Tosiaan harva työnantaja on valmis jättämään palkkatuen ottamatta, jos sen saa, jotta työntekijä saisi itselleen kuukaudeksi ennen palkkaaa vähän käyttörahaa. Oikeastaan kun tuo raha menee eri osoitteisiin, niin se on suht naurettavaa, että se sulkee toisensa pois.. Toisaalta tämä on suomalaisen byrokratian tyylinäyte parhaimmillaan.

Toinen homma on tuo naurettava 3 kuukauden ammattisuoja, jonka jälkeen ihmisille voidaan laittaa työehdotuksia, joihin on haettava aivan eri aloilta ja jos kieltäydyt, joudut karenssiin. Perustelevat vielä "nykyaikaisessa taloustilanteessa ei aina voi työllistää henkilön omalle alalle". Sinällään hyvä perustelu, tosin vain aloilla joilla ei oikeasti ole töitä henkilön alalle, mutta kun mol.fi sivustolla on kymmeniä työpaikkoja haussa omalla alalla, tuo kuulostaa vain pienen ihmisen kyykyttämiseltä ja pomputtelulta. Ihmettelen millä oikeudella TE-toimiston työntekijöitä kutsutaan nykyään ammattilaisiksi?

Äänestä

Helpointa on poistaa työttömiltä kaikki tuet. Järjetöntä maksaa palkkaa oleskelusta.

Äänestä

Varmasti helpointa, mutta mitä tapahtuu Suomelle sitten? Siinä nimittäin romahtaa lopullisesti ostovoima, terveydenhuolto yms. No, muutama raharikas jää, tai muuttaa muualle? Miksei ajeta samalla Suomea konkurssiin ja jäädä Venäjän vallan alle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettyjä10101 kirjoitti:

Suureen ääneen työpalvelukeskuksen infotilaisuudessa turussa mainostettiin, että pitkäaikaistyöttömiä autetaan uudella kokeilulla, joka on työllistymisraha ja joka vastaa siis kuukauden työmarkkinatukea

sitä saa vielä kuukauden ajan työn alettua.

Iso floppi tuli tähän, kun tarkistin työllistymisrahan ehdot joista kaksi olennaisinta sulkee koko tuen saamisen pois!!!!!

työllistymisrahan edellytykset kohta 2: "Henkilö on saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella vähintään 500 päivältä"

"Työllistymisrahaa ei makseta, jos työ on palkkatuettua työtä"

Nythän on niin, että yli 500 päivää ollut työtön on oikeutettu käytännössä katsoen aina oikeutettu saamaan palkkatukea työnantajan työvoimakuluihin, joka on 500 - 1300 euroa.

Jos oikein mutkat oikaistuna tulkitaan tätä kaksinaismoralistista apurahaa jota niin kuulutetaan infoissa, niin TE-hallinnon on ajatus tukea sitä työtöntä nokkelaa lahjalla, joka onnistuu huijaamaan työnantajan palkkaamaan itsensä ilman, että valtio joutuu maksamaan palkkatukea puolen vuoden ajan joka tekisi 3000 - 7800 euron loven valtiolle. Aika ovela, mutta myös aika moraaliton ja moni työtön yllättyy kun ei saakaan sitä rahaa, ja on ehkö jo allekirjoittanut jonkun osa-aikaisen p-duunisopimuksen. sitten kun siitä yrittää peruttaa, niin 90 päivän superkarenssi viuhahtaa niskaan...

http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/07_tyottomyys/04_jos_tyottomyys_pitkittyy/01_tyollistymisraha/index.jsp

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu