Jörgen Vesti Nielsen, tunnustettu diabetestutkija ja lääkäri haastattelussa:
Olet erittäin korkealle arvostettu diabeteslääkäri, tunnettu lähinnä Karlshamnin tutkimuksesta jota johdit 2003 missä eri ryhmät diabetespotilaita saivat syödä joko vähähiilihydraattista tai virallisen suosituksen mukaista ruokaa. Tuloksena oli että he jotka söivät vähähiilihydraattista paransivat arvojaan huomattavasti verrattuna suosituksen mukaista ruokavaliota noudattavaan ryhmään. Mistä sait ajatuksen tutkimukseen ja saitko tuloksen jota odotit?
Ajatus syntyi sattumalta. Henkilö jolla oli ylipainoa ja diabetes2 tuli takaisin matkaltaan (6kk) USA:sta. Matkan jälkeen hänen ylipainonsa oli poissa eikä hänellä ollut enää diabetesta. Tähän tulokseen hän oli päässyt USA:ssa noudattamalla ruokavaliota joka sisälsi paljon rasvaa.
Tätähän emme tietenkään uskoneet. Me tiesimme että rasva lihottaa. Rasva oli myös pahin mitä diabeetikko voi syödä sillä uskoimme monien vuosien propagandan jälkeen että tyydytetty rasva kohottaa verensokeria. Siitä huolimatta emme malttaneet olla ryhtymättä tutkimaan asiaa hieman lähemmin. Hyvin pian pystyimme toteamaan 200 vuotta vanhan itsestään selvän totuuden että suuret määrät hiilihydraatteja tärkkelyksen muodossa (leipä, peruna, pasta ja riisi) jota suosittelemme diabeetikoille ensisijaisena hoitomuotona olisi vähennettävä koska se kaikilla nostaa verensokeria maksimaalisesti. Sellainen ravinto on täysin diabeteslääkityksen vastaista.
lue kaikki:
http://lchf3356.blogit.fi/tulossa-diabeetikolle-todella-mielenkiintoinen-sivu/

Vastaukset 5
Vanhimmat
Taas tätä rasvamafian propagandaa...
"Suuret määrät hiilihydraatteja tärkkelyksen muodossa joita suosittelemme diabeetikoille ensisijaisena hoitomuotona" !!! Taitaapa Jörgenillä olla aika erikoiset hoitosuositukset käytössä! Ei täällä lääkäri kyllä kenellekään suosittele "suuria määriä" riisiä, leipää, perunaa ja riisiä!
P.S. Sama lopputulos, jos mättää suuret määrät rasvaa, smetanaa, kookosöljyä, siankylkeä, punaista lihaa, täysrasvamaitoa, kermaa jne. ;)
höpönlöpöä taas
Kuinka kauan olet työskennellyt diabeteslääkärinä ja tutkijana?
Oletko kansainvälisesti arvostettu ja paljon julkaissut tutkija??
.
.