Helmikuu lämmin

"Valtimo Kk -5,2 -10,4"

Helmikuu järkyttävästi siis jopa yli 5 astetta normaalia kuumempi. Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Kohta sinne ilmestyy kooste koko Suomenkin tilanteesta. Päästään ihmettelemään.

Selviää myös, että ne paukkupakkaset tosiaan puuttuivat. Helmikuun kylmin -34 astetta, samaa luokkaa ollut tällä vuosituhannella vain "talvettomana talvena" 2007-08.
19193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ja sen "talvettoman talven" jälkeen Suomessa ei pitänyt olla enää talvia lainkaan.
Veikkaanpa että tulee vielä kylmiäkin helmikuita.

Äänestä

Eelis, sääasioille on oma osionsa. Koska sää ei ole ilmasto, on joku lausunut.

Äänestä
  • Hah haa. Joku kahjo Sähköteurastaja on poiminut pitkin talvea säitä ympäri maailmaa ja postannut niitä tänne. Lukemattomia kertoja joka päivä!

    Äänestä

Lämmin sää näkyy sähkölaskussani. Se tulee olemaan noin 300 euroa/helmikuu. Viime vuonna tähän aikaan vuodesta sähkölaskuni oli 397 e/helmikuu.

Äänestä
  • Tyhmä.

    2012 oli karkausvuosi.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Tyhmä.

    2012 oli karkausvuosi.

    Olipa kallis päivä, jos yhden päivän lämmityskulut olivat 97 euroa.
    Taidat itse olla tyhmä, jos niin oletat.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Tyhmä.

    2012 oli karkausvuosi.

    Yksi päivä! Tyypillistä pseudoskeptikon näsäviisastelua. Ei voi kuin nauraa.

    Äänestä

Eiköhän Eelis olisi järkevämpää tarkastella koko talvea, kunhan se tästä ensin aikanaan loppuu. Tuollainen yksittäisten kuukausien korostaminen on aika epätoivoista, eikä kerro ilmastosta yhtään mitään.

Äänestä

  • Tota...Kertooko yksi talvi jotain suuntaansa?

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Tota...Kertooko yksi talvi jotain suuntaansa?

    Ei kerro ei, mutta tuo vaan vastauksena eelikselle kun hehkuttaa aina paikallisia ja lyhytaikaisia säätiloja.

    Vuodet eivät ole veljeksiä eikä yhden kuukauden tai vuoden perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä ilmastonmuutoksesta.

    Äänestä

  • 33333 kirjoitti:

    Ei kerro ei, mutta tuo vaan vastauksena eelikselle kun hehkuttaa aina paikallisia ja lyhytaikaisia säätiloja.

    Vuodet eivät ole veljeksiä eikä yhden kuukauden tai vuoden perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä ilmastonmuutoksesta.

    No miksi sinä ja sähkömies uutisoitte palstalla jokaikisen kylmän sään kautta maailman?

    Äänestä

  • niin... kirjoitti:

    No miksi sinä ja sähkömies uutisoitte palstalla jokaikisen kylmän sään kautta maailman?

    Teiltä oppii kaikenlaista!

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Tota...Kertooko yksi talvi jotain suuntaansa?

    No ei tietenkään kerro, kuten näille AGW-miehille pitää aina olla muistuttamasssa.

    AGW-ilmiön pitäisi kaikkein parhaiten näkyä talvien lämpenemisenä. Tuossa 33333 linkissä on Sodankylän ja Helsingin kymmenen kylmintä ja lämpimintä talvea mainittu. AGW on alkanut 1900-luvun alusta ja siten sellainen sopiva puoliväli sen kehittymisessä on vuosi 1957.

    Ja niistä 10 kylmimmästä talvesta 8 on tuon -57 luvun jälkeen ja vain kaksi ennen sitä.
    Vastaavasti niitä lämpimimpiä talvia on vuoden -57 jälkeen ollut 4 ja ennen sitä 6 talvea.
    Joten selvästi ne kaikkein kylmimmät talvet ovat olleet AGW ajan loppupuolella.

    Ei tuokaan mikään maata kaatava tilasto ole, mutta jos joku oikeasti väittää, että AGW-ennusteet ovat pitäneet paikkaansa, niin HÖPÖHÖPÖ...

    Äänestä

Kaikki me, jotka muistamme jotain 80- ja 90-luvuilta, muistamme kylmiä talvia 80-luvulta ja todella lämpimiä talvia 90-luvulta. Jälkimmäisellä ajanjaksolla talvet olivat usein käytännössä lumettomia ja vesisateisia ainakin Helsingissä. Pakkasta oli vain joinain päivinä. Helmikuut saattoivat olla kokonaan lumettomia ja lämpötila pysytellä jatkuvasti plussan puolella. Muistamme myös miten tv-säätieteilijät muistivat mainita joka ilta, että lämpötilat osuvat normaalin vaihteluväliin.

Muistaakseni 90-luvun loppupuolella keksittiin ilmanmuutos ihan telkkarissakin. Helsingin keskustassa huolestuneet kansalaiset järjestivät lumettomalla kadulla (lämmitetty katu) mielenosoituksen, jossa vaadittiin lunta takaisin talveksi.

Nyt 2000- ja 2010-luvuilla lunta on Helsingissäkin ollut riittämiin, kukaan ei ainakaan ole viime vuosina ollut osoittamassa mieltään sen lisätarpeesta. Talvet ovat pääasiassa olleet kylmiä ja lumisia. Nykyään olisi paljon vaikeampi vakuuttaa telkkarin katsojat ilmaston lämpenemisestä. Koska arkielämä ja arkiympäristö eivät osoita minkäänlaista lämpenemistä, auttavat kaikenlaiset vakuuttelijat meitä pitämään kiinni viime vuosituhantisesta myytistä.

Äänestä

Siperiassa -96

Äänestä
  • No mikset näyttäisi virallisen tilaston mistä näkyy eri maiden kylmimmät mitatut lukemat, siellä näkynee tuo -96 astetta? Miltä vuodelta? Ja sovitaanko että käytetään meille suomalaisille tuttuja Celsiuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Eelis Permanen kirjoitti:

"Valtimo Kk -5,2 -10,4"

Helmikuu järkyttävästi siis jopa yli 5 astetta normaalia kuumempi. Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Kohta sinne ilmestyy kooste koko Suomenkin tilanteesta. Päästään ihmettelemään.

Selviää myös, että ne paukkupakkaset tosiaan puuttuivat. Helmikuun kylmin -34 astetta, samaa luokkaa ollut tällä vuosituhannella vain "talvettomana talvena" 2007-08.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu