Häiriköivät koko maan kansalaisia tyhmyydellään. Viimeksi itkivät koulutusvapaista, joka tulee tarkoittamaan irtisanomisia lisää.
"Minä en ole sun kaveri, jos ei saada ensin koulutusvapaita sovittua", itkevät pikkutytöt hiekkalaatikoillaan, aiheuttaen lisää työttömyyttä ja lisää veroja duunareille.
Tuollainen yleinen häiriköinti ja maan toimintakyvyn heikentäminen onnistuu vain puoluetukia ja henkilökohtaisia avustuksia antamalla eli korruptiolla. Näin politiikassa mukana olevat huijarikaverit saavat rahaa ja antavat pellekerhojen jatkaa verovapaata loisintaansa.
Liittojen johto pelkkiä pellejä
67
169
Vastaukset
- öähöpugpigu
Kieltämättä suoli24 on mielenvikaisten temmellyskenttä. Sinäkin suljetun osaston asukas pääset toistuvasti esittelemään "kaavioitasi" ja muuta harhaisten ajatustesi "ajatus" maailmaa.
- lammasjäsenet
Tyhmät lampaat määkivät ja uskovat kaiken, samalla paimenet vievät jäsenlaumaa teurastamoon.
- hoitolaitoksessa
lammasjäsenet kirjoitti:
Tyhmät lampaat määkivät ja uskovat kaiken, samalla paimenet vievät jäsenlaumaa teurastamoon.
Ei kai nyt sentään kiltit tohtori sedät sellaista tee.......
- Bravenheartti
Eikös ne ollu niitä loisia viimeksi.
Sun verorahat on menny Himasen tulevaisuuden tutkimiseen 700 000.
Vaikka todellisuudessa ne mitä vuodessa veroja maksat riittää yhden talousrikollis vangin ylläpitöön viikoksi. edellyttäen että olisit töissä.
Paremmat yritykset kouluttavat jo nyt henkilöstöään muutaman päivän vuodessa laadun ja työturvallisuuden ja tehokkuuden ylläpitämiseksi. Koulutus ei vaikuta milläänlailla yrityksen vuosikustannuksiin koska
yritys vähentää kustannukset verotuksessa sinun maksettavaksi
ja saa hyödyn osaavana kustannustehokkaampana työturvallisuuteen sitoutuneena henkilöstönä.
Esim mm. Sertifikaattikoulutukset, ensiapu, työturvallisuus, tulityö, henkilönostin, laatukoulutus, materiaalitoimittajien koulutukset.
Pelle voi olla mutta tolloksi ei kannata alkaa. Kannattais sinunkin kohottaa oppimäärää pärjäisit työelämässä paremmin.- kommari on hullu
Olet poikkeuksellisen tietämätön yrityksien toiminnasta ja verotuksesta. Tyypillinen loisiva ay pelle, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Yritys ei saa vähentää verotuksessa mitään. - neljäs-nainen
kommari on hullu kirjoitti:
Olet poikkeuksellisen tietämätön yrityksien toiminnasta ja verotuksesta. Tyypillinen loisiva ay pelle, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Yritys ei saa vähentää verotuksessa mitään.Vaihda hyvä kapitalisti tilitoimistoa vähän äkkiä, kyllä yrittäjä/yritys saa vähentää liikevaihdosta kiinteät kulut muuttuvat kulut tapppio = tulos - verot.
Mikä sekunda kapitalisti olet kun vasurit tietää yrittämisestä ja vähennyksistä enemmän? - Bravenheartti
kommari on hullu kirjoitti:
Olet poikkeuksellisen tietämätön yrityksien toiminnasta ja verotuksesta. Tyypillinen loisiva ay pelle, joka ei ymmärrä mistään mitään.
Yritys ei saa vähentää verotuksessa mitään.Älä vedä hernettä lyyvariin. hulluhan minä mutta en tyhmä enkä kommari ja yrityksistä tiedän yhtä sun toista. Onkos työelämä kohdellu poikaa huonosti kun tuo verotuspuoli on jäänyt pakkomielteeksi. Vai saitko ammattiliitosta opastusta siitä mitä ei kannata tehdä.
- kommari on hullu
neljäs-nainen kirjoitti:
Vaihda hyvä kapitalisti tilitoimistoa vähän äkkiä, kyllä yrittäjä/yritys saa vähentää liikevaihdosta kiinteät kulut muuttuvat kulut tapppio = tulos - verot.
Mikä sekunda kapitalisti olet kun vasurit tietää yrittämisestä ja vähennyksistä enemmän?Liiketoiminnan menot saa aina vähentää. Ei ole erikseen vähennyskelpoisia menoja, kuten koulutus.
Sinäkin olet tyypillinen kouluttamaton ja osaamaton vasurikerjäläinen, joka ei ymmärrä taloudesta mitään. - neljäs-nainen
kommari on hullu kirjoitti:
Liiketoiminnan menot saa aina vähentää. Ei ole erikseen vähennyskelpoisia menoja, kuten koulutus.
Sinäkin olet tyypillinen kouluttamaton ja osaamaton vasurikerjäläinen, joka ei ymmärrä taloudesta mitään.: DDDDDDDDDDDD! Koulutettu osaajako käyttää näitä ilmaisuja "kommari on hullu"?
Kaikki koulutus mikä liittyy yrityksen toimintaan, kääntäjän, tulkin, kouluttajan, saneeraajan, konsulitin palkan palkkiot sivukulut saa verotuksessa vähentää.
Yleensä koulutettavia on useampia kuin kouluttajia. - Kaikille tiedoksi
neljäs-nainen kirjoitti:
: DDDDDDDDDDDD! Koulutettu osaajako käyttää näitä ilmaisuja "kommari on hullu"?
Kaikki koulutus mikä liittyy yrityksen toimintaan, kääntäjän, tulkin, kouluttajan, saneeraajan, konsulitin palkan palkkiot sivukulut saa verotuksessa vähentää.
Yleensä koulutettavia on useampia kuin kouluttajia.Yrityksen koulutusmenojen vähentämisestä verotuksessa ei ole verolainsäädännössä erityisiä säännöksiä, joten asiaa käsiteltäessä on tyydyttävä yleisiin tulon veronalaisuutta ja menon vähennyskelpoisuutta koskeviin säännöksiin sekä oikeuskäytäntöön.
- Pelleilyä
Koulutuspäivien tarkoituksena oli edistää osaamisen kehittymistä, muutostilanteisiin varautumista ja työurien pidentämistä. Tämä koulutus olisi tapahtunut työnantajan määräämällä tavalla ja valtio olisi tukenut verovähennyksellä. Tämä oli siis Suomen hallituksen ehdotus ja työmarkkinaosapuolet hyväksyivät sen allekirjoittaessaan raamisopimuksen. EK:n porukka muutti myöhemmin mielensä ja tässä sitä sitten ollaan.
- kommari on hullu
Valtion verovähennystuki on vale. Koulutus on aina ollut normaali kulu.
- Valtion pelleilyä?
kommari on hullu kirjoitti:
Valtion verovähennystuki on vale. Koulutus on aina ollut normaali kulu.
Eli valtio valehteli tuossa kohdassa?
"Valtio käynnistää osana työmarkkinajärjestöjen sopimusta
kolmikantaisten lainsäädäntöhankkeiden valmistelun.
Toimivien työmarkkinoiden ja henkilöstön osaamiseen kehittämiseksi
hallitus on valmis käynnistämään valmistelun myös koulutus- ja
hyvinvointivähennyksen käyttöönottamiseksi yritysverotuksessa
erityisellä verovähennyksellä." - pellepoliitikot
Valtion pelleilyä? kirjoitti:
Eli valtio valehteli tuossa kohdassa?
"Valtio käynnistää osana työmarkkinajärjestöjen sopimusta
kolmikantaisten lainsäädäntöhankkeiden valmistelun.
Toimivien työmarkkinoiden ja henkilöstön osaamiseen kehittämiseksi
hallitus on valmis käynnistämään valmistelun myös koulutus- ja
hyvinvointivähennyksen käyttöönottamiseksi yritysverotuksessa
erityisellä verovähennyksellä."Eli pelkkää valetta.
- Bravenheartti
Hallitus sopi vuoden 2013 talousarvioesityksessä koulutuskulujen verovähennyksen yhteisöverotuksessa. Nyt aapinen reppuun ja kouluun siitä uikuttamasta.
- ~s~
Työntekijälle voikin tulla ikävänä yllätyksenä, että hänen saamansa työnantajan määräämä koulutus voikin olla verottajan silmissä palkkatuloon verrattava verotettava etu.
- @$@
~s~ kirjoitti:
Työntekijälle voikin tulla ikävänä yllätyksenä, että hänen saamansa työnantajan määräämä koulutus voikin olla verottajan silmissä palkkatuloon verrattava verotettava etu.
Palkkahan siitä nytkin maksetaan ja verot tietysti.
- ~s~
@$@ kirjoitti:
Palkkahan siitä nytkin maksetaan ja verot tietysti.
Aivan, niin maksetaan, koulutus on verotettava etu, eikä siihen ole näköpiirissä muutosta.
Eli palkansaajaa verotetaan suuremmasta summasta, kuin mitä hänelle rahapalkkaa maksetaan. - 19+19
~s~ kirjoitti:
Aivan, niin maksetaan, koulutus on verotettava etu, eikä siihen ole näköpiirissä muutosta.
Eli palkansaajaa verotetaan suuremmasta summasta, kuin mitä hänelle rahapalkkaa maksetaan.Ymmärsinkö nyt oikein? Jos koulutus järjestetään työaikana ja siitä maksetaan normaalin työpäivän palkka, niin siitä menee suurempi vero.
- lässynlässyn...
~s~ kirjoitti:
Aivan, niin maksetaan, koulutus on verotettava etu, eikä siihen ole näköpiirissä muutosta.
Eli palkansaajaa verotetaan suuremmasta summasta, kuin mitä hänelle rahapalkkaa maksetaan.Voi kun sinäkin olisit joskus ollut työssä, ehkä jotain ymmärtäisit :))))))))))))))))
Minä olen ollut useammallakin TA:n maksamalla kurssilla, eikä ole mennyt veroa latiakaan ylimääräistä. - ~ay~
19+19 kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt oikein? Jos koulutus järjestetään työaikana ja siitä maksetaan normaalin työpäivän palkka, niin siitä menee suurempi vero.
Ei mene yhtään enempää veroa.
Nimimerkki tilde-s-tilde, katkeruus ay-liikettä sekä työllisiä kohtaan saa aina hullumpia muotoja. Myötähäpeä on päällimmäinen tunne........ - 13+3
~ay~ kirjoitti:
Ei mene yhtään enempää veroa.
Nimimerkki tilde-s-tilde, katkeruus ay-liikettä sekä työllisiä kohtaan saa aina hullumpia muotoja. Myötähäpeä on päällimmäinen tunne........Niin vähän ajattelinkin. Lähes kymmenen vuotta kulkenu nuissa koulutuksissa ja ihan normaali palkka on tullu työpäivänä suoritetusta koulutuksesta. Vapaa-ajalla suoritetusta koulutuksesta on saanut palkan tai vapaan.
- ~s~
13+3 kirjoitti:
Niin vähän ajattelinkin. Lähes kymmenen vuotta kulkenu nuissa koulutuksissa ja ihan normaali palkka on tullu työpäivänä suoritetusta koulutuksesta. Vapaa-ajalla suoritetusta koulutuksesta on saanut palkan tai vapaan.
Verotettavaa on esim. sellainen koulutus joka mahdollistaa työntekijän siirtymisen uusiin tehtäviin. Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan koulutusajalta maksettava palkka tai muu korvaus.
Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä, että koulutuksella voisi kartuttaa työntekijän ammattitaitoa niin, ettei tule tarvetta tätä irtisanoa tai jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä. Verottaja katsonee tällaiset koulutukset veronalaisiksi.
Mikäli koulutus liittyy senhetkisiin tehtäviin, se ei ole verotettava etu. Mutta sellainen koulutushan ei vastaa Lauri Ihalaisen fantasiaa. - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Verotettavaa on esim. sellainen koulutus joka mahdollistaa työntekijän siirtymisen uusiin tehtäviin. Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan koulutusajalta maksettava palkka tai muu korvaus.
Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä, että koulutuksella voisi kartuttaa työntekijän ammattitaitoa niin, ettei tule tarvetta tätä irtisanoa tai jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä. Verottaja katsonee tällaiset koulutukset veronalaisiksi.
Mikäli koulutus liittyy senhetkisiin tehtäviin, se ei ole verotettava etu. Mutta sellainen koulutushan ei vastaa Lauri Ihalaisen fantasiaa.Mikä on Lauri Ihalaisen fantasia? Tänä päivänä elinaikainen oppinen on joka päiväistä, ei mitään fantasiaa.
- ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Mikä on Lauri Ihalaisen fantasia? Tänä päivänä elinaikainen oppinen on joka päiväistä, ei mitään fantasiaa.
Lauri Ihalaisen fantasia on se, että työnantaja kouluttaa työntekijää niin, että tätä ei joko tarvitse ollenkaan irtisanoa vaikka yritys luopuisi jostain toimialastaan, tai jos tarvitsee irtisanoa, tämä löytää heti uutta työtä.
On selvää, että tällainen koulutus ei ole enää pelkkää täydennyskoulutusta jota työntekijä tarvitsee nykyisen tehtävänsä hoitamiseen. - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Lauri Ihalaisen fantasia on se, että työnantaja kouluttaa työntekijää niin, että tätä ei joko tarvitse ollenkaan irtisanoa vaikka yritys luopuisi jostain toimialastaan, tai jos tarvitsee irtisanoa, tämä löytää heti uutta työtä.
On selvää, että tällainen koulutus ei ole enää pelkkää täydennyskoulutusta jota työntekijä tarvitsee nykyisen tehtävänsä hoitamiseen.Lauri Ihalaisen "fantasia", pyrkimys siihen, että ketään ei irtisanota tai jos sanotaan niin työllistyy heti on kaikien etu, se mihin eduskunnan, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitää pyrkiä kaikin keinoin.
Koulutus on paras tapa välttyä työttömyydeltä oli toimiala sukupuoli tai ikä mikä hyvänsä. Työllistyminen ja mahdollisuus parempaan palkkaan ovat niitä kannustimia ja porkkanoita joita pitää olla tarjolla ja paljon, karenssien ja toimeentulotukien sijaan. - ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Lauri Ihalaisen "fantasia", pyrkimys siihen, että ketään ei irtisanota tai jos sanotaan niin työllistyy heti on kaikien etu, se mihin eduskunnan, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen pitää pyrkiä kaikin keinoin.
Koulutus on paras tapa välttyä työttömyydeltä oli toimiala sukupuoli tai ikä mikä hyvänsä. Työllistyminen ja mahdollisuus parempaan palkkaan ovat niitä kannustimia ja porkkanoita joita pitää olla tarjolla ja paljon, karenssien ja toimeentulotukien sijaan.Sanahelinää, sanahelinää. Paras tapa välttyä työttömyydeltä on ryhtyä yrittäjäksi.
Minun on annettu ymmärtää, että yrityksissä on aina työtä ja rahaa. Joku on vaan niin ilkeä, ettei halua jakaa sitä kaikkien kanssa. - apulantaa !!!
~s~ kirjoitti:
Verotettavaa on esim. sellainen koulutus joka mahdollistaa työntekijän siirtymisen uusiin tehtäviin. Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan koulutusajalta maksettava palkka tai muu korvaus.
Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä, että koulutuksella voisi kartuttaa työntekijän ammattitaitoa niin, ettei tule tarvetta tätä irtisanoa tai jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä. Verottaja katsonee tällaiset koulutukset veronalaisiksi.
Mikäli koulutus liittyy senhetkisiin tehtäviin, se ei ole verotettava etu. Mutta sellainen koulutushan ei vastaa Lauri Ihalaisen fantasiaa.Älä viitsi taas.....
- ~a~
~s~ kirjoitti:
Verotettavaa on esim. sellainen koulutus joka mahdollistaa työntekijän siirtymisen uusiin tehtäviin. Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan koulutusajalta maksettava palkka tai muu korvaus.
Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä, että koulutuksella voisi kartuttaa työntekijän ammattitaitoa niin, ettei tule tarvetta tätä irtisanoa tai jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä. Verottaja katsonee tällaiset koulutukset veronalaisiksi.
Mikäli koulutus liittyy senhetkisiin tehtäviin, se ei ole verotettava etu. Mutta sellainen koulutushan ei vastaa Lauri Ihalaisen fantasiaa."Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan ...."
Se että sinä jankutat asiaa ei muuta sitä tosiasiaksi.
"Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä...blaablaa...jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä."
Nythän koulutusvapaakiistassa oli kyse kolmesta (3) päivästä.
Mihin ammattiin koulutetaan kolmessa päivässä ?? - ~s~
~a~ kirjoitti:
"Tällöin itse koulutus on verotettava etu, ei ainoastaan ...."
Se että sinä jankutat asiaa ei muuta sitä tosiasiaksi.
"Nythän koulutusvapaa-ideassa oli kyse siitä...blaablaa...jos joudutaan irtisanomaan, hänellä on sellaista uutta osaamista, joka auttaa uudelleentyöllistymistä."
Nythän koulutusvapaakiistassa oli kyse kolmesta (3) päivästä.
Mihin ammattiin koulutetaan kolmessa päivässä ??Verottajalla on tulkintansa, jonka lyhyesti jo kuvasin. Ammattitutkinnosta ei tarvitse olla kyse, vaan uusiin tehtäviin siirtymisestä, yleensä omassa työtehtävässä tarvittavaa päivitystä laajemmasta koulutuksesta. Esitetty kolme päivää on minimi, ei maksimi.
- mene töihin !!!
~s~ kirjoitti:
Verottajalla on tulkintansa, jonka lyhyesti jo kuvasin. Ammattitutkinnosta ei tarvitse olla kyse, vaan uusiin tehtäviin siirtymisestä, yleensä omassa työtehtävässä tarvittavaa päivitystä laajemmasta koulutuksesta. Esitetty kolme päivää on minimi, ei maksimi.
Minä olen ollut yhden ja saman firman palveluksessa 28 vuotta.
Olen ollut vuosien mittaan erilaisilla kursseilla satoja päiviä.
Pisin kurssi kesti 12 vk.
Osa kursseista on on ollut ammatin "päivitystä", osa työtehtävien vaihtumisesta johtuvaa.
Kurssiajalta olen saannut palkan sekä firma on maksanut mahdolliset matkakustannukset ja muutaman kerran päivärahaa.
Ainoastaan päiväraha laskettiin verotettavaksi tuloksi. - ~s~
mene töihin !!! kirjoitti:
Minä olen ollut yhden ja saman firman palveluksessa 28 vuotta.
Olen ollut vuosien mittaan erilaisilla kursseilla satoja päiviä.
Pisin kurssi kesti 12 vk.
Osa kursseista on on ollut ammatin "päivitystä", osa työtehtävien vaihtumisesta johtuvaa.
Kurssiajalta olen saannut palkan sekä firma on maksanut mahdolliset matkakustannukset ja muutaman kerran päivärahaa.
Ainoastaan päiväraha laskettiin verotettavaksi tuloksi.Se että sinun saamastasi koulutuksestasi ei palkanlaskija ole pidättänyt veroa, ei tarkoita, ettei ketään koskaan veroteta koulutuksesta. Ehkäpä palkanlaskijanne ei edes tiedustellut verottajalta, kuinka tulisi toimia. Verottajalta voi hakea myös ennakkoratkaisun.
Näistä asioista voi ottaa selvää itsekin. - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Sanahelinää, sanahelinää. Paras tapa välttyä työttömyydeltä on ryhtyä yrittäjäksi.
Minun on annettu ymmärtää, että yrityksissä on aina työtä ja rahaa. Joku on vaan niin ilkeä, ettei halua jakaa sitä kaikkien kanssa.: DDDDDDDDDDDDD, : DDDDDDDDDDDDDDDDDD!!!!
Kaikki eivät voi olla yrittäjiä, kenet sitten irtisanotaan tai lomautetaan kun ei ole duunareita?
Entäs sitten kun yrittäjälle sanotaan: kiva, kitti ja moi? Ei muuta kuin elikeinotoimistoon täyttämään työtön, työtön listaa!!
Se on tautisen sama olet yrittäjä. ammatinharjoittaja toiminimellä tai duunari niistä jokaisesta voi tulla/ tulee työtön kun duunit loppuu!!! - ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
: DDDDDDDDDDDDD, : DDDDDDDDDDDDDDDDDD!!!!
Kaikki eivät voi olla yrittäjiä, kenet sitten irtisanotaan tai lomautetaan kun ei ole duunareita?
Entäs sitten kun yrittäjälle sanotaan: kiva, kitti ja moi? Ei muuta kuin elikeinotoimistoon täyttämään työtön, työtön listaa!!
Se on tautisen sama olet yrittäjä. ammatinharjoittaja toiminimellä tai duunari niistä jokaisesta voi tulla/ tulee työtön kun duunit loppuu!!!Eihän nyt yritykseltä voi rahat loppua. Onhan siellä, on. Paljon on löysää joka pitäisi sieltä pois saada.
- ~s~
~s~ kirjoitti:
Se että sinun saamastasi koulutuksestasi ei palkanlaskija ole pidättänyt veroa, ei tarkoita, ettei ketään koskaan veroteta koulutuksesta. Ehkäpä palkanlaskijanne ei edes tiedustellut verottajalta, kuinka tulisi toimia. Verottajalta voi hakea myös ennakkoratkaisun.
Näistä asioista voi ottaa selvää itsekin.Miinus käytiin laittamassa, kommenttia ei :) On tämä niin hupaisaa.
- neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Eihän nyt yritykseltä voi rahat loppua. Onhan siellä, on. Paljon on löysää joka pitäisi sieltä pois saada.
Lue oikein: duunit loppuu, ei RAHA!!!
- Olet sekaisin
neljäs-nainen kirjoitti:
Lue oikein: duunit loppuu, ei RAHA!!!
Eihän raha voi koskaan loppua. Sitä tulee yrityksiin taivaasta lisää.
- ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Lue oikein: duunit loppuu, ei RAHA!!!
Ahaa, nyt alan ymmärtää ajatusmaailmaasi. Rahalla ja työllä ei ole korrelaatiosuhdetta... Ilmankos sairastamisesta ja arkipyhistä pitää maksaa palkkaa, ja toisaalta jotkut tehkööt työtä ilmaiseksi.
- no comments
~s~ kirjoitti:
Miinus käytiin laittamassa, kommenttia ei :) On tämä niin hupaisaa.
Hupaisaa, sitä sinun jutut todellakin ovat. Oikeastaan, surkuhupaisaa.
Ei voi muuta kuin nauraa ja klikata miinusta;) - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Ahaa, nyt alan ymmärtää ajatusmaailmaasi. Rahalla ja työllä ei ole korrelaatiosuhdetta... Ilmankos sairastamisesta ja arkipyhistä pitää maksaa palkkaa, ja toisaalta jotkut tehkööt työtä ilmaiseksi.
Ainoa korrelaatiosuhde on huippu tulos, henkilökunta ULOS, osakekurssit PILVIIN!!
Kukaan ei edes sairaana, eikä varsinkaan silloin tule toimeen pelkällä ilmalla, ei rahaa ei ruokaa = sairastuminen = masennus = eläke = halpaa kuin ranskalien saippua!!! Ihan ilmaista, ei maksa mitään!!
Se, että jotkut joutuvat tekemään työtä ilmaiseksi korreloi viranomaisten päätösten seurausta, jos et tulee karenssi ja kun tulee karenssi niin ei tule työttömyyspäivärahaa ylläpitokorvausta 9€/päivä, ei siis ihan ilmaiseksi.
En oikein ymmärrä hurskasteluasi arkipyhäkorvauksista kun kuitenkin saat hyvin KILPAILUKYKYISEN palkan, jopa enemmän kuin miehet alallasi. Jos, joku saa arkipyhäkorvauksen sopimuksen mukaisen palkan niin oikeasti se ei ole sinulta pois!
Sinun korkea palkkasi ei ole sinun ansiotasi sen joutuvat kaikki yrityksen työntekijät tekemään niin kuin kaikki yrityksen kulut. - iso miinus
~s~ kirjoitti:
Ahaa, nyt alan ymmärtää ajatusmaailmaasi. Rahalla ja työllä ei ole korrelaatiosuhdetta... Ilmankos sairastamisesta ja arkipyhistä pitää maksaa palkkaa, ja toisaalta jotkut tehkööt työtä ilmaiseksi.
Et sinä taida ymmärtää mistään mitään.
Tästä n.20 vuotta ja suomessa on enemmän eläkeläisiä kuin työtä tekeviä. - neljäs-nainen
iso miinus kirjoitti:
Et sinä taida ymmärtää mistään mitään.
Tästä n.20 vuotta ja suomessa on enemmän eläkeläisiä kuin työtä tekeviä.20-vuoden päästä suuret ikäluokat kasvavat koiranputkea, aika paljon vähemmän eläkeläisiä silloin on kuin nyt ja se miten asia on tulevaisuudessa siellä 20-vuoden päässä riippuu ja roikkuu nykyisestä lisääntymisiässä olevasta polvesta.
- Liiton päiväraha
neljäs-nainen kirjoitti:
Mikä on Lauri Ihalaisen fantasia? Tänä päivänä elinaikainen oppinen on joka päiväistä, ei mitään fantasiaa.
Ihalaisen toteutunut fantasia on, että kirvesmies tienaa yli 240 000e/kk ja ei ole mitään työtä. Näin kirvesmies Laurille kävi, kun hyvät veljet nostivat.
- kateusviekaltkin
Liiton päiväraha kirjoitti:
Ihalaisen toteutunut fantasia on, että kirvesmies tienaa yli 240 000e/kk ja ei ole mitään työtä. Näin kirvesmies Laurille kävi, kun hyvät veljet nostivat.
Mikä kaivaa, kateusko? Sinäkin voit tavallisena taatelin tallaajana päästä palkoille jos on kykyä olla hyödyksi veljille ja siskoille, lahjoja, halua vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Lauri Ihanlainen on ihan itsenään ministerin vakanssiin saanut, kelpasi Kokoomukselle ja RKP:lle, Vihreille.
On hyvä asia, että kirvesmiehen ammatista voi yletä valtakunnan kaapin päälle, kaikissa demokratioissa se ei ole mahdollista, meillä Suomessa on, se on todellista demokratiaa. - verokarhuaja
Liiton päiväraha kirjoitti:
Ihalaisen toteutunut fantasia on, että kirvesmies tienaa yli 240 000e/kk ja ei ole mitään työtä. Näin kirvesmies Laurille kävi, kun hyvät veljet nostivat.
Late palkkakuopassa ek häkämies 350. 000€ Mutta palkkamalttia nyt kaivataan ja palkansaajavastuuta että jaksamme maksaa veromme nurkumatta.
- Bravenheartti
~s~ kirjoitti:
Miinus käytiin laittamassa, kommenttia ei :) On tämä niin hupaisaa.
No -s- ystävällisesti kertoo meille että miten se rakas verottajamme verottaa saamastani 3pv koulutuksesta (saan siis koulutuspäivältä palkan mistä maksan tuloveron). Mitäs muuta veroa maksetaan ja millä perusteella.?
- ~s~
Bravenheartti kirjoitti:

En tiedä ammattiasi enkä sitä minkälaisessa koulutuksessa sitä on tullut oltua, eikä oikeastaan kiinnostakaan. Sinun pitäisi itsesi olla näistä asioista selvillä.
- iso miinus
neljäs-nainen kirjoitti:
20-vuoden päästä suuret ikäluokat kasvavat koiranputkea, aika paljon vähemmän eläkeläisiä silloin on kuin nyt ja se miten asia on tulevaisuudessa siellä 20-vuoden päässä riippuu ja roikkuu nykyisestä lisääntymisiässä olevasta polvesta.
Tuo yllä oleva oli ~s~ pellelle.
Mutta tämä on kaikille;)
http://www.stat.fi/tup/vl2010/art_2013-02-21_001.html - ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Ainoa korrelaatiosuhde on huippu tulos, henkilökunta ULOS, osakekurssit PILVIIN!!
Kukaan ei edes sairaana, eikä varsinkaan silloin tule toimeen pelkällä ilmalla, ei rahaa ei ruokaa = sairastuminen = masennus = eläke = halpaa kuin ranskalien saippua!!! Ihan ilmaista, ei maksa mitään!!
Se, että jotkut joutuvat tekemään työtä ilmaiseksi korreloi viranomaisten päätösten seurausta, jos et tulee karenssi ja kun tulee karenssi niin ei tule työttömyyspäivärahaa ylläpitokorvausta 9€/päivä, ei siis ihan ilmaiseksi.
En oikein ymmärrä hurskasteluasi arkipyhäkorvauksista kun kuitenkin saat hyvin KILPAILUKYKYISEN palkan, jopa enemmän kuin miehet alallasi. Jos, joku saa arkipyhäkorvauksen sopimuksen mukaisen palkan niin oikeasti se ei ole sinulta pois!
Sinun korkea palkkasi ei ole sinun ansiotasi sen joutuvat kaikki yrityksen työntekijät tekemään niin kuin kaikki yrityksen kulut.Ammattiliittojen kannattaisi ennemmin etsiä yhteistyötä pk-yritysten kanssa kuin matsata pörssiyhtiöitä vastaan, sillä sen taistelun ne häviävät, ja sivutuotteena taistelussa kuolee aina joukko pk-yrityksiä ja siten työpaikkoja liittojen jäseniltä.
Valitettavasti itsetuhoisia organisaatioita ei voi määrätä pakkohoitoon. - Bravenheartti
~s~ kirjoitti:
En tiedä ammattiasi enkä sitä minkälaisessa koulutuksessa sitä on tullut oltua, eikä oikeastaan kiinnostakaan. Sinun pitäisi itsesi olla näistä asioista selvillä.
-ss-
Olen täysin selvillä koulutuksiiin liittyvistä asioista ja ammatilla ei ole mitään väliä koska asia koskee kaikkia palkansaajia. Toisaalta ykslysti koska yrityksessä jossa työskentelen, koulutus on menestyksekkäästi toiminut jo vuosia vieläpä työnantajan alotteesta. Luulisin että "mokoma turhuus" olisi lopetettu aikaa sitten ellei siitä yritys hyötyisi.
Kun tehdään kustannustehokasta laatutyötä turvallisesti, koulutus on hyvä työväline.
Mutta jokainen sählää tyylillään ja kustannuksiahan ne on jokatapauksessa erityisesti likinäköisille yrittäjille. - ~s~
Bravenheartti kirjoitti:
-ss-
Olen täysin selvillä koulutuksiiin liittyvistä asioista ja ammatilla ei ole mitään väliä koska asia koskee kaikkia palkansaajia. Toisaalta ykslysti koska yrityksessä jossa työskentelen, koulutus on menestyksekkäästi toiminut jo vuosia vieläpä työnantajan alotteesta. Luulisin että "mokoma turhuus" olisi lopetettu aikaa sitten ellei siitä yritys hyötyisi.
Kun tehdään kustannustehokasta laatutyötä turvallisesti, koulutus on hyvä työväline.
Mutta jokainen sählää tyylillään ja kustannuksiahan ne on jokatapauksessa erityisesti likinäköisille yrittäjille.Hyvä, että on koulutettu ja että on ollut hyötyä. Mutta tuo nyt ei oikeastaan liittynyt siihen, että koulutuksen veronalaisuus voi tulla yllätyksenä työntekijälle. Otin asian esille, koska jatkossa, mikäli kolme koulutuspäivää toteutuu, saattaa yhä suurempi osuus työnantajan järjestämästä koulutuksesta olla sellaista, jonka verottaja katsoo veronalaiseksi.
- Korruptioveljet
kateusviekaltkin kirjoitti:
Mikä kaivaa, kateusko? Sinäkin voit tavallisena taatelin tallaajana päästä palkoille jos on kykyä olla hyödyksi veljille ja siskoille, lahjoja, halua vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Lauri Ihanlainen on ihan itsenään ministerin vakanssiin saanut, kelpasi Kokoomukselle ja RKP:lle, Vihreille.
On hyvä asia, että kirvesmiehen ammatista voi yletä valtakunnan kaapin päälle, kaikissa demokratioissa se ei ole mahdollista, meillä Suomessa on, se on todellista demokratiaa.Rikollisuus tulee päättymään aikanaan. Kyse on rakenteellisesta korruptiosta ja pimeistä puoluetuista.
Lisäksi ammattiliittojen toiminta on demokratian vastaista, koska heitä ei ole valittu vaaleissa. Eli heidän vaikuttaminen on perustuslain vastaista toimintaa.
Järjestöissä ja politiikassa etenevät parhaiten moraalittomat valehtelijat, jotka oman etunsa vuoksi kusettavat tavallista duunaria.
Todellinen aatteen puolesta toimiva henkilö tekee kaiken ilman palkkaa. - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Ammattiliittojen kannattaisi ennemmin etsiä yhteistyötä pk-yritysten kanssa kuin matsata pörssiyhtiöitä vastaan, sillä sen taistelun ne häviävät, ja sivutuotteena taistelussa kuolee aina joukko pk-yrityksiä ja siten työpaikkoja liittojen jäseniltä.
Valitettavasti itsetuhoisia organisaatioita ei voi määrätä pakkohoitoon.Pk-yritykset yrittäjät näiden kirjoitusten perusteella eivät todellakaan ole etsimässä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa vaan pyrkivät hävittämään ne maan päältä!
Pk-yritykset, yrittäjät eivät halua maksaa sairaslomista, arkipyhistä, eivät halua noudataa työaikalakia tai mitään muutakaan jos ei ole aivan pakko pakko, eikä heitä silti olla määrämässä pakkohoitoon.
Harmaan talouden yrittäjät yritykset maksavat kovan hinnan näistä säästöistä, he altistavat itsensä rikollisille oikeille kiristäjille, jotka tietoisesti uhkaavat ei vain yrittäjää vaan myös perheenjäseniä. Täällä Suomessakin on todella paljon suurempia uhkia kuin ammattiliitot.
Pk-yritykset ovat hyvin riippuvaisia pörssiyhtiöistä niin kuin koko yhteiskunta. Pörssiyhtiöt tekevät päätöksensä omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan ammattiliitoilla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kun kustannukset, raha ratkaisee niin ne siirätävät toimintansa sinne missä rajoituksia on mahdollisimman vähän ja tietämätöntä, kokematonta työvoimaa saatavilla paljon.
Kun Suomessa tehdään työtä melkein ilmaiseksi niin tyhmemmänkin pitää tajuta, että ammattiliitojen toiminnasta tai rahasta nämä asiat eivät ole kiinni vaan vapudesta olla välittämättä toiminnan seurauksista ihan maapallon mittakaavassa. - neljäs-nainen
Korruptioveljet kirjoitti:
Rikollisuus tulee päättymään aikanaan. Kyse on rakenteellisesta korruptiosta ja pimeistä puoluetuista.
Lisäksi ammattiliittojen toiminta on demokratian vastaista, koska heitä ei ole valittu vaaleissa. Eli heidän vaikuttaminen on perustuslain vastaista toimintaa.
Järjestöissä ja politiikassa etenevät parhaiten moraalittomat valehtelijat, jotka oman etunsa vuoksi kusettavat tavallista duunaria.
Todellinen aatteen puolesta toimiva henkilö tekee kaiken ilman palkkaa.Ammattiliitot ovat laillisia järjestöjä jonka toiminnan takaa perustuslaki niin kuin järjestäytymis vapuadenkin.
Ammattiliitoissa toimitaan demokraattisesti äänestämällä.
Järjestöissä kaikissa on myös moraalittomia valehtelijoita, mutta myös vilpittömiä ja ahkeria yhteiseen hyvään pyrkijöitä.
Kaikki todellisen aatteen puolesta toimivat tarvitsevat asunnon ja ruokaa. Aate ei käy maksuksi missään! - ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Pk-yritykset yrittäjät näiden kirjoitusten perusteella eivät todellakaan ole etsimässä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa vaan pyrkivät hävittämään ne maan päältä!
Pk-yritykset, yrittäjät eivät halua maksaa sairaslomista, arkipyhistä, eivät halua noudataa työaikalakia tai mitään muutakaan jos ei ole aivan pakko pakko, eikä heitä silti olla määrämässä pakkohoitoon.
Harmaan talouden yrittäjät yritykset maksavat kovan hinnan näistä säästöistä, he altistavat itsensä rikollisille oikeille kiristäjille, jotka tietoisesti uhkaavat ei vain yrittäjää vaan myös perheenjäseniä. Täällä Suomessakin on todella paljon suurempia uhkia kuin ammattiliitot.
Pk-yritykset ovat hyvin riippuvaisia pörssiyhtiöistä niin kuin koko yhteiskunta. Pörssiyhtiöt tekevät päätöksensä omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan ammattiliitoilla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kun kustannukset, raha ratkaisee niin ne siirätävät toimintansa sinne missä rajoituksia on mahdollisimman vähän ja tietämätöntä, kokematonta työvoimaa saatavilla paljon.
Kun Suomessa tehdään työtä melkein ilmaiseksi niin tyhmemmänkin pitää tajuta, että ammattiliitojen toiminnasta tai rahasta nämä asiat eivät ole kiinni vaan vapudesta olla välittämättä toiminnan seurauksista ihan maapallon mittakaavassa.Sanot ensin, että kustannukset ratkaisevat, minne pörssiyhtiöt siirtävät toimintansa, ja seuraavassa kappaleessa, että Suomessa tehdään työtä melkein ilmaiseksi. Kuulostaa hyvältä yhdistelmältä, koska sanot myös, että koko yhteiskuntamme on riippuvainen näistä yrityksistä.
- säälittävää
neljäs-nainen kirjoitti:
Pk-yritykset yrittäjät näiden kirjoitusten perusteella eivät todellakaan ole etsimässä yhteistyötä ammattiliittojen kanssa vaan pyrkivät hävittämään ne maan päältä!
Pk-yritykset, yrittäjät eivät halua maksaa sairaslomista, arkipyhistä, eivät halua noudataa työaikalakia tai mitään muutakaan jos ei ole aivan pakko pakko, eikä heitä silti olla määrämässä pakkohoitoon.
Harmaan talouden yrittäjät yritykset maksavat kovan hinnan näistä säästöistä, he altistavat itsensä rikollisille oikeille kiristäjille, jotka tietoisesti uhkaavat ei vain yrittäjää vaan myös perheenjäseniä. Täällä Suomessakin on todella paljon suurempia uhkia kuin ammattiliitot.
Pk-yritykset ovat hyvin riippuvaisia pörssiyhtiöistä niin kuin koko yhteiskunta. Pörssiyhtiöt tekevät päätöksensä omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan ammattiliitoilla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. Kun kustannukset, raha ratkaisee niin ne siirätävät toimintansa sinne missä rajoituksia on mahdollisimman vähän ja tietämätöntä, kokematonta työvoimaa saatavilla paljon.
Kun Suomessa tehdään työtä melkein ilmaiseksi niin tyhmemmänkin pitää tajuta, että ammattiliitojen toiminnasta tai rahasta nämä asiat eivät ole kiinni vaan vapudesta olla välittämättä toiminnan seurauksista ihan maapallon mittakaavassa.Sinun kannattaisi kysyä saisitko ilmaiseksi mielenterveyspalveluita liitoilta. Itsehän et halua mitään maksaa, vaan odotat kuset housuissa, milloin yrittäjä tulee vaihtamaan vaippasi tai pellekerhon loisiva duunari silittämään päätäsi.
- neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Sanot ensin, että kustannukset ratkaisevat, minne pörssiyhtiöt siirtävät toimintansa, ja seuraavassa kappaleessa, että Suomessa tehdään työtä melkein ilmaiseksi. Kuulostaa hyvältä yhdistelmältä, koska sanot myös, että koko yhteiskuntamme on riippuvainen näistä yrityksistä.
Yhteiskunta valtio, vaikka pienikin on niin suuri talousyksikkö, että pääoma/pörssiyhtiötä pitää olla mieluummin paljon, koska niiden työllistävä vaikutus on pk-yrityksissä omaa luokkaansa.
Pk-yrityksillä ei ole sellaisia resursseja rahallisesti, kolutuksellisesti kuin suurilla pörssiyhtiöillä on, niillä on tutkimus- ja kehittämisyksiköt mihin pk- tai edes keskisuuret yritykset eivät pysty eivätkä niin suuriin toimituksiin kuin maailman markkinat vetävät. Pk-ja keskisuuret yritykset ovat täysin riippuvaisia näistä suurista yrityksistä.
Kun yritykset muuttavat suurempien voittojen toivossa kehittyviin maihin niin emme me tänne niitä oloja tai palkkoja toivo vaan työtä! Uusia vientiyrityksiä perustetaan, uusia tuotteita/palveluja keksitään ja kehitetään, mutta ne eivät työllistä heti.
Yrityksillä ja tuotteilla on elinkaarensa ja siinä elinkaaren alkuvaiheen jälkeen työllistävä vaikutus näkyy ja tuntuu. Se vie 5-20 vuotta. - ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Yhteiskunta valtio, vaikka pienikin on niin suuri talousyksikkö, että pääoma/pörssiyhtiötä pitää olla mieluummin paljon, koska niiden työllistävä vaikutus on pk-yrityksissä omaa luokkaansa.
Pk-yrityksillä ei ole sellaisia resursseja rahallisesti, kolutuksellisesti kuin suurilla pörssiyhtiöillä on, niillä on tutkimus- ja kehittämisyksiköt mihin pk- tai edes keskisuuret yritykset eivät pysty eivätkä niin suuriin toimituksiin kuin maailman markkinat vetävät. Pk-ja keskisuuret yritykset ovat täysin riippuvaisia näistä suurista yrityksistä.
Kun yritykset muuttavat suurempien voittojen toivossa kehittyviin maihin niin emme me tänne niitä oloja tai palkkoja toivo vaan työtä! Uusia vientiyrityksiä perustetaan, uusia tuotteita/palveluja keksitään ja kehitetään, mutta ne eivät työllistä heti.
Yrityksillä ja tuotteilla on elinkaarensa ja siinä elinkaaren alkuvaiheen jälkeen työllistävä vaikutus näkyy ja tuntuu. Se vie 5-20 vuotta.Markkinat siis vetävät, kun voittoa tehdään...ainoastaan Suomessa ei duunarilla ole ostovoimaa. Onpa hassu tilanne: ei ole ostovoimaa, mutta ei myöskään kilpailukykyä.
- neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Markkinat siis vetävät, kun voittoa tehdään...ainoastaan Suomessa ei duunarilla ole ostovoimaa. Onpa hassu tilanne: ei ole ostovoimaa, mutta ei myöskään kilpailukykyä.
Suomessa ei ole työtä, sitä asiaa josta maksetaan palkkaa, rahaa jota kehut saavasi niin, että et p...... taivu!
- ~s~
neljäs-nainen kirjoitti:
Suomessa ei ole työtä, sitä asiaa josta maksetaan palkkaa, rahaa jota kehut saavasi niin, että et p...... taivu!
Kyllä Suomessa pitäisi työtä riittää, kun työväki on niin käsittämättömän halpaa. Lähes ilmaiseksi tekevät, ja kovin on laadukasta jälki.
En ole erityisesti kehuskellut palkallani, muistaakseni kerran olen maininnut asiasta koska se liittyi keskusteluun. Pääset vielä asian yli. Palkastani menee verot ja myös tyel- ja työttömyysvakuutusmaksu, eikö se jo riitä. Sitä paitsi olen nyt ollut omalla vapaalla :)
Nyt tosin lyötiin pöytään sellainen projekti, etten enää ehdi nauttia sofistikoituneesta palstaseurastanne. Pitäisi jonkunlainen "lapsi" punnertaa muutaman viikon deadlinella.
Pitäkää lippu korkealla (mielellään se valkoinen)! - ~a~

Pitäkää lippu korkealla (mielellään se valkoinen)!"Sitä paitsi olen nyt ollut omalla vapaalla :)"
Joo, kuten reilut 200 000 muutakin;)))) - neljäs-nainen
~s~ kirjoitti:
Kyllä Suomessa pitäisi työtä riittää, kun työväki on niin käsittämättömän halpaa. Lähes ilmaiseksi tekevät, ja kovin on laadukasta jälki.
En ole erityisesti kehuskellut palkallani, muistaakseni kerran olen maininnut asiasta koska se liittyi keskusteluun. Pääset vielä asian yli. Palkastani menee verot ja myös tyel- ja työttömyysvakuutusmaksu, eikö se jo riitä. Sitä paitsi olen nyt ollut omalla vapaalla :)
Nyt tosin lyötiin pöytään sellainen projekti, etten enää ehdi nauttia sofistikoituneesta palstaseurastanne. Pitäisi jonkunlainen "lapsi" punnertaa muutaman viikon deadlinella.
Pitäkää lippu korkealla (mielellään se valkoinen)!Wau! Vauva tulossa? :)) Ihanaa, nauti, joka hetkestä ja onnea sinulle, pienokaiselle ja koko perheelle.
Valkoinen väri on ihan jees, mutta punainen on kaunis!!!
Käy nyt välillä itseäsi ja meitä viihdyttämässä! - Bravenheartti
~s~ kirjoitti:
Hyvä, että on koulutettu ja että on ollut hyötyä. Mutta tuo nyt ei oikeastaan liittynyt siihen, että koulutuksen veronalaisuus voi tulla yllätyksenä työntekijälle. Otin asian esille, koska jatkossa, mikäli kolme koulutuspäivää toteutuu, saattaa yhä suurempi osuus työnantajan järjestämästä koulutuksesta olla sellaista, jonka verottaja katsoo veronalaiseksi.
Kerro nyt jokinlainen esimerkki ihan mistä ammatista vaan.
Miten verottaja voi verottaa palkansaajaa koulutuksesta muulta osin kuin saamastaan palkasta koulutuksen ajalta?
- Sitten on tämäkin
Räty-oikeudenkäynnistä saadaan lähitulevaisuudessa oikeuskäytäntöä työturvallisuuslain tulkitsemiseksi. Uskon, että monilla työpaikoilla jo syytteiden nostaminen johtaa työsuojeluasioiden läpikäyntiin. Työstä ei saa tulla myöskään psyykkisiä vaurioita. Tietyissä esimiesasemassa olevilla henkilöillä on vastuu työsuojelusta kokonaisuudessaan.
- neljäs-nainen
Ja koskee koko työelämää ei vain jotain sen osaa tai vain joitakin henkilöitä, vastuu hyvinvoinnista työelämässä on jokaisella siinä toimivalla aivan jokaisella.
Hyvä, että asiaan puututaan, tehdään oikeasti jotain niin kukaan ei voi enää tuudittautua uskomukseen, että asioilla ei ole seurauksia, vakaviakin.
Nykyinen työelämä on niin pirstaloitunutta niin sterssaavaa, että vain harvat ja valitut kestävät sen paineen.
Työntekijöillä pitää olla "munat monessa korissa", koska enää varmaa vakituista työpaikkaa ei ole. Ilalla nukkumaan mennessäsi, et voi tietää kenen palkkalistoilla heräät ja miten pian yt-neuvottelut on pystyssä. Niimpä monella on monta työpaikkaa ja varmuudeksi eri aloilta. - Sivistynyt Nuori
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44
Kaikki vain allekirjoittamaan!- enkannata
Ei tuomoiseen maksuautomaattiin voi nimeä laittaa. Kyllä kansalaispalkka hyvä on mutta ei kaikille. Nuoret terveet mutta laiskat ja saamattomat tekevät peruskouluikäisenä urasuuntauksen kansalaispalkalle. Sosiaaliperustainen maahanmuutto lisääntyisi. Koska yritysverotus tulee keventymään huomattavasti palkansaajan verotus tulisi kiristymään kohtuuttomaksi.
Kannustimia pitää olla, työstä pitää saada palkka, Sosiaalietuisuuksiin täytyy olla perusteet.
Kansalaispalkka vain niille jotka eiesim. sairauden vuoksi pääse eläkkeelle mutta eivät myöskään töihin ym. vastaaville väliinputoajille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1032088- 571251
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661127Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861023Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962