Tappava makkara

Lisävero makkaralle

Hevosenliha skandaalin yhteydessä aloin tarkkailla mitä syön ja välttämään lihajalosteita. Ratkaisuni oli oikea.

Sveitsiläisen laajan tutkimuksen mukaan prosessoidun lihan kulutus on yhteydessä sekä sydän - ja verisuomitauteihin sekä syöpään. ( Iltalehti 09.03.2013 )

Ystäväni ja myös siskoni kuolivat syöpään. Ennen kuolemaansa isäni oli noin kahdeksan vuotta puhekyvytön ja halvaantunut ja 70 - vuotiaana sydänkohtaukseen
hän kuoli.

Itselleni en haluisi tällaista kohtaloa.

Sveitsiläisessä tutkimuksessa seurattiin puolta miljoonaa ihmistä, sekä miehiä, että naisia kymmenestä eri Euroopan maasta. Tutkimuksen mukaa runsaasti lihaa syövät kuluttivat vähemmän vihanneksia, mutta enemmän alkoholia.

Muista elintavoista huolimatta kuoleman riski kasvoi sitä mukaa, mitä enemmän
lihajajosteita kulutettiin.

Ennenen aikaiset kuolemat vähenisivät noin kolme prosenttia, jos ihmiset söitivät prosessoitua lihaa vain 20 grammaa päivässä, ( yksi grillimakkara painaa noin 100 grammaa ) sanoo Zurichin yliopistossa Science Daily- sivustolla professori
Sabine Rohrmann.

Tuore punainen liha sisältää elintärkeitä ravinteita, mutta prosessoidut lihatuotteeet
karsonogeenisiä aineita, joita syntyy, kun lihaa vaikka savustetaan. Lisäksi jalosteissa on myös reippaasti kolestrolia ja tyydyttyneitä rasvoja, mikä lisää sydän - ja verisuonitautien riskejä.

Niinpä mielestäni lihajajosteille tulisi lisätä vähintäänkin haittavero. Mieluummin ne tulisi
kokonaan kiletää terveydelle vaarallisina.

9

345

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MAGGARAA;;;;;

      Lähdenpä syömään MAGGARAA.....nam. Minua ei jotkut kuppaset tutkimukset paljoa heilauta. Syö sinä vaikka .......

    • Leväpihviäkö

      Ennenaikaisesti on suhteellista, ei se pelkästään makkarasta ole kiinni...
      Ja jos ei ole vegaani, niin ei välttämättä ole mieleinen ajatus popsia lopun ikäänsä rehuja...

    • Kaikki ne

      jotka eivät ole syöneet porkkanaa,punajuurta ,kaalia ym rehuja,lihaa,kalaa,maitotuotteita ja viljatuotteita vielä elävät,sen jälkeen kun,ovat syöneet näitä tuotteita ovat kupsahtaneet

    • ydukgjk,

      Elämä altistaa kuolemalle.

    • gv jmhnbl,ö

      Yksi asia on varma : syö mitä vaan, niin henkihän siitä lähtee.

    • kaikkikuolee-joskus

      Nuu näinhän sitä ennenpitkää ja pitkä maistuu ryynärin kanssa oivalta.

      Juicehan sen tiivisti aikoinaan - ei elämästä selviä hengissä, ei ainakaan tässä jengissä.

    • Miltä nostetaan

      Miksi lisävero? Jos makkara vie hengen keskim. vaikka 10 v nopeammin, kuin vegaanilta, niin eikös se ole silloin silkkaa säästöä valtiolle? Eli veroahan pitäisi laskea makkaroilta ja nostaa rehuilta...

    • hukassa?

      Tästä aiheesta on ollut paljon keskustelua. Olen lukenut artikkeleita siitä miten punainen liha tuhoaa aivot ja liikaa syötynä voi jopa pysäyttäää sydämen. Toisinaan näkeee myös kirjoituksia siitä miten pitäisi rauhoittua ja uskoa ettei liha tapa. Mutta tottakai lihantuottajat haluavat salata huonot puolet. Mitä sitten pitäisi uskoa? Pitäisikö jatkaaa lihan syöntiä koska siinä on tärkeitä ravintoaineita vai ryhtyä vegaaniksi?

    • PunainenLiha

      Tutkijat ovat käyttäneet lihajalosteista myös termiä punainen liha, mutta hipsuilla, koska yleensähän ne värjätään lisäaineen avulla houkuttelevamman näköiseksi, punertavaksi. Nykyajan "punainen liha" on lienee se lihoista haitallisin. Sen sijaan normaali, käsittelemätön punainen liha on erittäin ravinteikasta ja hyvää ravintoa. Jotenkin tuntuu siltä, että lihajalosteet on tahallaan sotkettu puhtaaseen lihaan, jotta ylipäätään lihasta saataisiin, syystä tai toisesta, haitallista.

      Jos jostain saisi vanhanajan kunnon lihajalosteita joissa ei ollut lisäaineita eikä moskaa vaan lähinnä rasvaisia ja jänteisiä lihapaloja sekä sisäelimiä, täynnä ravinteita siis, toisin kuin puhdas lihasliha, joka on taas miellyttävää syödä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1188
    2. 70
      1121
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      878
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      771
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      771
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      39
      723
    7. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      658
    8. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      643
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      526
    10. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      67
      509
    Aihe