isoäidin sokerikakkulevokset

tämän haluaisin

Muistan isoäitini tehneen leivonnaisia, joissa oli jokinsortin valkoinen kuorrutus ja mahdollisesti sokerikakku- tai sen tyyppinen pohja. Torttu paistettiin uunipellillä ja leikattiin kuoruttamisen jälkeen suorakaiteen muotoisiksi paloiksi.

Kyselin reseptiä äidiltäni, mutta hän ei sitä tiennyt. Isoäiti eli 50-luvulla, joten varsin vanha ohje on kyseessä. Kuorrutus saattoi olla sokerivesi tai mahdollisesti valkoinen kinuski, jota siihen maailmanaikaan käytettiin.

Olen joskus selaillut vanhoja keittokirjoja, eikä ole sattunut silmiin, mutta oletan, että on tehty jollakin ohjeella kuitenkin.

Olisin kovasti kiitollinen, jos joku lukijoista sattuisi tunnistamaan reseptin ja antaisi siihen teko-ohjeita.

3

453

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pullahiiri

      sienikakkupohja:3 munaa,1,5 dl sokeria,5 rkl kiehuvaa vettä,3 dl vehnäjauhoja,1 tl leivinjauhetta

      • tämän haluaisin

        Leivonnaisten kuorrutus oli kovahkoa, valkoista ja ohutta. Nyt tuli yllättäen mieleen tipsy-kakku, millainen kuorrutus siinä perinteisessä mahtanee olla?


      • äiti leipoo
        tämän haluaisin kirjoitti:

        Leivonnaisten kuorrutus oli kovahkoa, valkoista ja ohutta. Nyt tuli yllättäen mieleen tipsy-kakku, millainen kuorrutus siinä perinteisessä mahtanee olla?

        Tipsy-kakku, minulla on vanha ( -70 luku?) ohje Kodin Kuvalehdestä.
        Ohjeen on antanut Rauni Rautiainen, joka on ollut mm. uudistamassa
        perinteistä keittokirjaa "Kotiruoka"
        Tipsy-kakku pohjana ns. yhtäpaljon kaikkia kakku, mittana esim. juomalasi.
        Paistettu kakku kostutetaan vastapuristetulla appelsiinimehulla tms.
        VANILJAKASTIKE kakun päälle.
        2 dl maitoa
        2 dl kermaa
        1 vaniljatanko
        2 munaa
        2 keltuaista
        2-3 rkl sokeria
        1/4 tl suolaa (korostaa makua)
        1/2 tl perunajauhoja
        2 rkl maitoa
        Keitä kermamaitoa ja halkaistua vaniljatankoa.
        Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää
        seos kiehuvan kuumaan kermamaitoon. Sekoita
        perunajauhot maitotilkaan ja lisää myös se kermamaitoon,
        jotta seos sakenee.
        Sekoita koko ajan tasaisesti kunnes kastike on saonnut.
        Varo polttamasta pohjaan.
        Jäähdytä kastike ja sekoita välillä, ettei se kuorrutu.
        Kaada jäähtynyt kastike kostutetun kakun päälle.
        Koristele kakku pintaan pistetyillä kokonaisilla kuorituilla
        manteleilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1056
    2. 64
      1042
    3. 93
      827
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      640
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe