Ainahan on kerrottu, että mitä maankerroksia on ja mitä nämä maankerrokset sisältävät. Nyt kuitenkin, kun luin yhtä peruskoulun kirjaa, jossa tästä asiasta kanssa kerrottiin, mutta siinä myös sanottiin: "ihmisen syvimmät poraamat reiät eivät ole puhkaisseet maankuorta". Mistä siis tiedämme, mitä maankuoren alla on?
Vastaukset 11
Seismologisista tutkimuksista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Seismologia- mitä kalloon tarttui
Pienin laskutoimituksin selviää että esim. 100 km syvyydessä täytyy vallita valtavan suuri paine ja tilanne väistämättä vain "pahenee" syvemmälle mentäessä. Ilmeisesti aineen täytyy siellä syvällä olla aivan erilaisessa tilassa kuin se aine jota näemme maanpinnalla. Lämpötila nousee (aivan pintakerroksen alapuolella) jatkuvasti syvemmälle mentäessä.
Oletettavasti maapallon koostumus "keskimäärin" melko pitkälti muistuttaa meteoriitien koostumusta koska maapallo ja meteoriitit ovat syntyneet samasta aineesta.
Maan sisäosista on saatu tietoja mm. maanjäristysaaltojen etenemisen perusteella. Maapallo ei ole ihan yksinkertainen, mutta tarkan ajoituksen avulla saadaan selville maanjäristysyaaltojen etenemisnopeus eri syvyyksillä.
Maapallo lie syntynyt sulana kappaleena. Tällöin tuntuu ymmärrettävältä että raskaimmat aineet ovat painuneet ytimeen ja kevyempi aines on jäänyt pinnalle kellumaan.
Näin on päädytty siihen malliin että maapallon ydin koostuu metallista, nikkeliraudasta. Syvemmällä aine on nestemäistä mutta maapallon sisäosissa on myös "plastista" ainetta joka ei varsinaisesti ole nestettä, mutta kovan paineen alaisena se virtaa lähes kuin neste. Virtausta taas on siksi koska on lämpötilaeroja. - jjayhhaiu
Saadaan myös näytteitä laavan muodossa.
Näytteet tulevat meidän luo kuin itsestään. ja tulivuoria piisaa, joten aika kattavasti on saatu näytteitä syvältäkin maankuoresta. Laavan mukana tulee lohkareita syvältäkin maankuoresta.
Seismisillä tutkimuksilla ollaa myös tosi hyvin perillä maankuoren rakenteesta. - slkfnhkfnh
Maapallollahan on magneettikenttä. Sen täytyy johtua suuresta rautapitoisuudesta tai jostain, varmaan jotkut viisaat on sitten osanneet tehdä päätelmiään raudan määrästä ja vaikka mistä.
- ontto-se-on
Tutustukaa "ontto maapallo" teoriaan niin siitä saatte tieteellisen vastauksen. Maapallon sisällä on toinen itsenäinen ulottuvuus. Saksalaiset olivat tuosta teoriasta kiinnostuneita muutama vuosikymmen sitten.
Siellä hyrrää onton tilapuoliskon asukkaiden jättigeneraattori joka antaa maapallolle magneettikentän. Maapallon molemmilla navoilla on sinne portit joten käykää tekemässä matkat uuteen ulottuvuuteen.
Tulette yllättymään ja ymmärryksenne kasvaa.Jospa siirtyisit tarinoinesi tiedepalstalta vaikka jollekin teinien fantasiasivustolle.
- on tää
Kollimaattori kirjoitti:
Jospa siirtyisit tarinoinesi tiedepalstalta vaikka jollekin teinien fantasiasivustolle.
Tämäkö tiedepalsta, heheheheheheheh.
- pipero
on tää kirjoitti:
Tämäkö tiedepalsta, heheheheheheheh.
Jules Vernehän sinne maan keskipisteeseen matkusti jo ajat sitten. Etelänavalla on kaksi aukkoa; n. 15 x 30 m, sisään ja uloskäynnit. Harmaat ne siellä pallon sisällä asustelevat ja heinää vetävät niin että välillä höyryä maan pinnalle purskahtelee. Siinä on teille tieteellinen arviointini joka on yhtä oikea kuin kaikki muutkin.
- Visionisti
Maapallo, tuo läpikäymättömistä korpimaista ensimmäinen ja viimeinen. Ai niin onhan kuussa käyty
Avaruudessakin lentää kameroita, sen on kaikki nähneet kuvilla, jotka kyllä tehdään tietokoneilla sellaisista lähetyksistä, joita veronmaksajien rhoilla avaruuteen lähetetään. Kaikki voivat sen todistaa kun menevät katsomaan rakettien laukaisuja avaruuteen. Eihän ne mitään tyhjiä putkia taivaalle ammu, siellä on sisällä ihmisiä ja miljardien laitteita, jotka kaikki maksaa.No nyt kun tuommoiselle kännisekoilulinjalle lähdetään, niin todettakoon, että ne kuuvideot on kuvattu Seutulan hiekkamontulla!!!11 Ei oo mittään ilimastoa olemassakaan!!!12
- näinkö on?
ainakin siellä on valtavasti vettä uusimman tiedon mukaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014061718415904_uu.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591190
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571128Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1171060Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7970- 96950
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5775Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27731Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192686- 71659
- 32630