ulkomaille?

Hei, käyn iltalukiota ja olen vielä alaikäinen mutta heti kun olen suorittanut iltalukion haluisin ulkomaille töihin/opiskelemaan, voisitteko antaa vinkkejä siitä miten voisin toteuttaa unelmani. Haluaisin mielellään jäädä myös loppuelämäkseni ulkomaille.
1193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muuta johonkin EU-maahan, niin ei tarvitse huolehtia viisumeista. Kannattaa mennä sellaiseen maahan, jossa sinulla on hyvä kielitaito. Euroopassa vain harvassa maassa ollaan oikeasti valmiita puhumaan englantia. Esimerkiksi Alankomaissa englannilla pärjää kaikkialla, Saksassa taas tulee nopeasti ongelmia. Suomi sijoittuu omien ja ulkomaalaisen puolisoni kokemusten perusteella kärkikastiin. Olemme asuneet useissa eri maissa ja tälläkin hetkellä ulkomailla.

EU:n sisällä on myös se etu, että saat opiskella kotialuetaksalla. Esimerkiksi Iso-Britanniassa EU-kansalaiselta yliopistoissa perittävä maksu on paljon pienempi kuin EU-alueen ulkopuolelta tulevalta. Vastaavasti muualla on samoin ja kaiken lisäksi opiskelumaksut ovat paljon kovemmat. Ulkomaille opiskelemaan pääsy on yleisesti ottaen helpohkoa, mutta käytännössä vanhemmillasi pitää olla varaa ja halua lähettää sinut opiskelemaan ulkomaille moneksi vuodeksi.

Ongelmasi on se, että lukion jälkeen sinulla ei ole käytännössä mitään annettavaa ulkomaiselle työnantajalle. Ei kunnon koulutusta eikä työkokemusta. Miksi he palkkaisivat sinut, kun heilllä on omastakin takaa vastaavia työttömänä? Sinuna tekisin niin, että opiskelin ensin yliopistotutkinnon Suomessa, jossa opiskelu on ilmaista. Kävisin samalla iltatöissä ja keräisin rahaa ulkomaille muuttoa varten. En nimittäin todellakaan suosittele ulkomaille muuttoa tyhjätaskuna.

Opiskelujen aikana voisit käydä esim. vaihdossa kokeilemassa miltä muualla asuminen maistuu. Ulkomailla viihtyminen riippuu paljolti maasta ja jopa kaupungista. Sitten kun omaat enemmän kokemusta niin voit alkaa pohtia pysyvää muuttoa. Ruoho ei yleensä muualla ole yhtään sen vihreämpää kuin Suomessa, vaan samat ongelmat ja arki on kaikkialla. Jostain voi kuitenkin löytyä se maa, missä ruoho on juuri sinulle ihan vähän vihreämpää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piiqei kirjoitti:

Hei, käyn iltalukiota ja olen vielä alaikäinen mutta heti kun olen suorittanut iltalukion haluisin ulkomaille töihin/opiskelemaan, voisitteko antaa vinkkejä siitä miten voisin toteuttaa unelmani. Haluaisin mielellään jäädä myös loppuelämäkseni ulkomaille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu