netissä aktiivisen miehen flirtittömyys livenä..?

Olen käynyt treffeillä erään miehen kanssa nyt muutaman kerran, mutten osaa lukea häntä yhtään enkä tiedä mitä hän ajattelee (mutta koen liian aikaiseksi kysyä sitä suoraan häneltä)...

Hän on ollut innokas tapaamaan ja on ehdottanut tapaamisaikoja. Koneella kirjoitellessamme hän vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta tapaamisten aikana ei ilmassa ole kertaakaan ollut flirttiä... siis hänen puoleltaan.
Tiedän, että hän on ujo ja ei-niin-sosiaalinen kuin monet, joten mietin voisiko kyse olla puhtaasti ujoudesta? Muuten hän on kyllä seurassani rento ja puhuttavaa riittää, enkä siksi ole varma asiasta... En tiedä onko hän seurustellut/treffaillut aikaisemmin muuten joten kyseessä saattaisi ehkä olla myös puhtaaasti kokemuksen puute..?
Olen itse myös ujo, joten tavallaan voisin siksi ymmärtää ujouden tässä asiassa mutta kun itse kuitenkin yritän niin tuntuu turhauttavalta jäädä vaille lähes minkäänlaista vastakaikua.

Olemme halanneet joka tapaamisella, yhden kerran hänen aloitteestaan (viimeisin tapaaminen), muuten olen ollut se aloitteellisempi osapuoli. Mitään sen fyysisempää ei ole tapahtunut, koska kumpikaan ei ole ollut siihen aloitteitteellisia.

Tiedän, että näitä asioita ei tiedä kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse ja todennäköisesti häneltä asiaa tarkemmin kyselen myöhemmin, en kuitenkaan tahdo ahdistaa häntä joten ajattelin siksi kysyä ensin muiden kaksilahkeistan ajatuksia tästä asiasta.

Ikää meillä molemmilla on jo jonkin verran yli 20, eli ihan teinejä emme ole. Omaa epävarmuuttani lisää se, ettei minulla(kaan?) ole seurustelusta juuri kokemusta iästä huolimatta.

Kiitos että jaksoit lukea tänne asti ja suurempi kiitos asiallisesta vastauksestasi.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotkut flirttailevat luonnostaan paljon ja toiset taas eivät. Luulisin, että hän on vain ujo.

Äänestä

kertoa hänelle, mitä itse ajattelet hänestä.

Äänestä

kiitos vastauksistanne. tarkoitus olisikin ottaa asia jollain tavalla keskusteluun. en vain tiedä kuinka aloittaisin ja saisin esitettyä asiani ilman että hän siitä vahingossakaan ahdistuisi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt..? kirjoitti:

Olen käynyt treffeillä erään miehen kanssa nyt muutaman kerran, mutten osaa lukea häntä yhtään enkä tiedä mitä hän ajattelee (mutta koen liian aikaiseksi kysyä sitä suoraan häneltä)...

Hän on ollut innokas tapaamaan ja on ehdottanut tapaamisaikoja. Koneella kirjoitellessamme hän vaikuttaa kiinnostuneelta, mutta tapaamisten aikana ei ilmassa ole kertaakaan ollut flirttiä... siis hänen puoleltaan.
Tiedän, että hän on ujo ja ei-niin-sosiaalinen kuin monet, joten mietin voisiko kyse olla puhtaasti ujoudesta? Muuten hän on kyllä seurassani rento ja puhuttavaa riittää, enkä siksi ole varma asiasta... En tiedä onko hän seurustellut/treffaillut aikaisemmin muuten joten kyseessä saattaisi ehkä olla myös puhtaaasti kokemuksen puute..?
Olen itse myös ujo, joten tavallaan voisin siksi ymmärtää ujouden tässä asiassa mutta kun itse kuitenkin yritän niin tuntuu turhauttavalta jäädä vaille lähes minkäänlaista vastakaikua.

Olemme halanneet joka tapaamisella, yhden kerran hänen aloitteestaan (viimeisin tapaaminen), muuten olen ollut se aloitteellisempi osapuoli. Mitään sen fyysisempää ei ole tapahtunut, koska kumpikaan ei ole ollut siihen aloitteitteellisia.

Tiedän, että näitä asioita ei tiedä kukaan muu kuin kyseinen henkilö itse ja todennäköisesti häneltä asiaa tarkemmin kyselen myöhemmin, en kuitenkaan tahdo ahdistaa häntä joten ajattelin siksi kysyä ensin muiden kaksilahkeistan ajatuksia tästä asiasta.

Ikää meillä molemmilla on jo jonkin verran yli 20, eli ihan teinejä emme ole. Omaa epävarmuuttani lisää se, ettei minulla(kaan?) ole seurustelusta juuri kokemusta iästä huolimatta.

Kiitos että jaksoit lukea tänne asti ja suurempi kiitos asiallisesta vastauksestasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu