Baareissa olen törmännyt useasti siihen, että miehet kyllä lähestyvät ja tulevat juttelemaan ja saatetaan jutella jonkun aikaa. Sitten alkaa vihjailu tai suoraan ehdottelu,että lähdettäisiin samaan osoitteeseen. Jos kuitenkin ilmaisen, että en ole lähdössä ensimmäisenä yönä seksiä harrastamaan, niin miehet luovuttavat ja vaihtavat kohdetta tai poistuvat muuten vain. Minkä ihmeen takia ei voida vaihtaa numeroita ja nähdä toiste selvinpäin?
Muutaman kerran olen yrittänyt näissä tapauksissa itse miehen numeroa haalia ja sanonut, että voitaisiin nähdä selvinpäin vaikka pelkän seksin merkeissäkin, mutta en halua humalassa seksiä. Ja tässä vaiheessa olen kyllä saanut numerot ja jotain viestiä laiteltukin puolin ja toisin, mutta mies ei ole ehdottanut tapaamista eikä myöskään ole ollut halukas tarttumaan minun ehdotuksiini.
Kuinka pitäisi oikein sitten toimia? Tuntuu, että jos haluaa edes jonkinlaisen kontaktin mieheen, niin pitää lähteä ekana iltana mukaan, jotta pääsee edes tutustumaan mieheen, kun muuten ei siihen mahdollisuutta edes saa.
Muutaman kerran olen yrittänyt näissä tapauksissa itse miehen numeroa haalia ja sanonut, että voitaisiin nähdä selvinpäin vaikka pelkän seksin merkeissäkin, mutta en halua humalassa seksiä. Ja tässä vaiheessa olen kyllä saanut numerot ja jotain viestiä laiteltukin puolin ja toisin, mutta mies ei ole ehdottanut tapaamista eikä myöskään ole ollut halukas tarttumaan minun ehdotuksiini.
Kuinka pitäisi oikein sitten toimia? Tuntuu, että jos haluaa edes jonkinlaisen kontaktin mieheen, niin pitää lähteä ekana iltana mukaan, jotta pääsee edes tutustumaan mieheen, kun muuten ei siihen mahdollisuutta edes saa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älä nyt ole naurettava. Ne miehet, joille ei tutustuminen sinun ehdoillasi käy, eivät ole sinulle oikeita ja tuskin heidän kanssaan haluaisitkaan mitään vakavampaa. Jos sellaisen onnistuisitkin koukuttamaan jonkunlaiseen suhteeseen, olisi se todennäköisesti tuhoon tuomittu.
Ei sen oikean tai edes ihan kivankaan löytäminen ole ihan helppoa, että tarmoa vaan hakemiseen ja voisithan itsekin joskus lähestyä jotain kivan oloista miestä, etkä vain odottaa pilluhaukkojen aloitteita.
"Minkä ihmeen takia ei voida vaihtaa numeroita ja nähdä toiste selvinpäin?"
koska halutaan seksiä NYT
Puhelinnumeron antaminen on tapa päästä miehestä eroon. Se ei toimi.
Pidempiaikaista suhdetta etsittäessä kannattaa käyttää etsiä baarista rauhallinen nurkka ja aloittaa tutustuminen keskustelemalla. Aikaa ennen valomerkkiä on useita tunteja.
Jos et vieläkään uskalla päästää miestä saatolle, sovi "treffit" samaan baariin huomiseksi tai ensi perjantaiksi. Yhteisen iltakävelyn ei tarvitse päätyä toisen kotiin eikä etenkään sänkyyn. Juttu jatkuu ja puhelinnumerolla on nyt enemmän uskottavuutta kuin baarissa ennen tutustumista. Seksittömät nukkumiset sohvalla ovat yleisempiä kuin rehvastelijat haluavat kertoa. Kunnon halaus tai hyvänyön suukko on monesti riittävä määrä seksiä jutun jatkamiseksi seuraavalla kerralla.
En ole koskaan saanut numeroa vaikka olen pyytänyt. Seksiä en ole heti ehdotamasa.
Ne joi sut kauniiksi. Siksi, että ne miehet, joista sinä kiinnostut ja joita sinä haluaisit nähdä uudelleen selvinpäin, ovat niitä miehiä, joilla on vara valita seuransa ja heitä ei kiinnosta nähdä sinua selvänä.
Kiinnostut vääristä miehistä. Koita kiinnostua niistä, jotka istuvat siellä reunalla hieman ujoina eivätkä uskalla tehdä aloitetta, jos haluat tavata selvänä.
Itse ei ole ikinä käynyt noin. Kyllä ne miehet tunnistaa jo kaukaa jotka selkeästi etsivät vain yhden yön panoa vähäisellä vaivalla ja jos sellaisia pöytääni tulee istumaan, teen kyllä selväksi heti etten ole minnekään lähdössä. Yleensä he jäävät pöytään silti jankkaamaan ja lwepertelemään jotta lämpenisin jolloin lähden pois. En tuollaisille numeroani jakelisi.
Minulle on usein mukavat miehet tulleet juttelemaan ja vain juttelemaan baarissa, on voitu käydä tanssimassa ja pientä flirttiä heittää. Kuitenkin pilkun tullessa miehet ovat pyytäneet numeroani ja puhuneet mahdollisesta tapaamisesta huomenna tai lähipäivinä selvinpäin. Aina ovat ottaneet yhteyttä jos numeroni olen jollekin antanut ja kohteliaasti käyttäytyneet jos tapaaminen saatu sovittua.
Mitäs tuossa nyt sitten on niin kummalllista?
He ovat halunneet seksiä, eivätkä mitään tutustumista. Puhelinnumeron vaihtamisesta tulee mieleen niin kuin oltaisiin muka jotenkin tositarkoituksella kiinnostuneita.
Kun olet suoraan sanonut että voitaisiin joskus seksin merkeissä tavata, niin toki he siinä tapauksessa ovat antaneet numeronsa.
Mutta ei ole sitten tainnut kuitenkaan niin paljoa kiinnostaa pelkkä seksikään, että olisi jaksanut ehdottaa tapaamista.
Ja voi olla että se ehdottaminen on muutenkin vähän vaikeaa. Moni loukkaantuisi jos mies ehdottaisi suoraan että haluaisitko tulla tänään panemaan.
Toisaalta ei sitä mitään kahvilatreffejäkään jaksa sopia, kun ei ole kiinnostunut tutustumaan toiseen, vaan haluaa pelkää seksiä.
Tuo tapaamisen sopiminen menee helposti aika monimutkaiseksi.
Mutta siis, miehet ovat baareissa yleensä pelkkää seksiseuraa etsimässä. Et taida olla niin kaunis, että ne tapaamasi miehet olisivat selvin päin olleet valmiita rakastelemaan kanssasi.
Jos välttämättä haluat löytää seuraa baareista, niin voi olla että joudut tyytymään känniseksiin.
Jos taas haluat jotain hohdokkaampaa, niin ala etsimään seuraa vaikka netin kautta. Tai flirttaile miehille jossain muualla kuin baareissa.
Jos haluat muutakin kuin seksiseuraa, niin kannattaa flirttailla niille oman tasoisillesi miehille. Eli jos olet pullukka, niin flirttailet pullukoille miehille jne...
Kiitos kommenteistanne ! Paljon hyviä pointteja tuli esille, mutta sepä se tässä juuri onkin, kun en ole piiiitkään aikaan saanut yhden illan juttuja vakavampaa seuraa. Muutama vuosi sitten, kun olin itse todella aloitteellinen, niin ei ollut yhtäkään iltaa, kun en olisi saanut vähintään seksiseuraa tai sitten useampaa puhelinumeroa yms.
Mutta nykyisin tuntuu, että seuran löytäminen on todella vaikeaa. Silloin harvoin, kun onnistun löytämään seuraa, niin se on ollut tasokasta ja tällä hetkellä vakipanona nimenomaan treenattu, urheilijamies, jolla riittää vientiä joka sormelle, mutta onnekseni jaksanut minuakin käydä laittamassa säännöllisesti selvinpäin jo pitkään.
"Mutta siis, miehet ovat baareissa yleensä pelkkää seksiseuraa etsimässä. Et taida olla niin kaunis, että ne tapaamasi miehet olisivat selvin päin olleet valmiita rakastelemaan kanssasi." Niinhän he ilmeisesti ovat, sepä tässä on tosiaan tullut selväksi. Ja ehkä tosiaan en ole tarpeeksi kaunis, että minusta haluttaisiin yhden illan seuraa kummempaa.
Ja netin kautta on seuraa jo etsitty, joka ei tuota mtn tulosta, koska olen huomannut ettei sieltä yksinkertaisesti löydy fiksua JA katseenkestävää seuraa. Vielä vähemmän kuin baarista.
Ja sepä se, kun tietäisi, että mikä on se oma taso? Mistä sen voi edes päätellä? Pullukka en todellakaan ole vaan enemmänkin urheilijanainen. Urheilijamiehiä olenkin tässä useimmiten mukaani saanut, mutta heitä tuntuu kovin vähän olevan baareissa liikenteessä.
Esimerkiksi eräänä baari-iltana minua lähestyivät useat miehet, mutta jokaisella vaikutti olevan pelkkä seksi toiveissa. Eräskin jutteli ystäväni kanssa, mutta oli kesken keskustelun kysellyt, että saako mennä juttelemaan ystäväni kauniille kaverille. Ja lähestyi sitten minua ja kehui vuolaasti yms. En lämmennyt hänelle ja lähdimme pois. Loppuillasta näimme uudestaan ja hän kehui taas ja juteltiinkin jtn. En kuitenkaan lämmennyt hänelle ja hän huomasi sen ja totesikin, että olen juuri sellainen nainen, joka laittaisi hänet sohvalle nukkumaan eikä päästäisi edes viereensä. Lopulta lähti pois, kun jäin toiseen miesporukkaan ja lähtiessä vielä tuli halaamaan ja kehumaan, että kuinka upea olen ja kuulemma täytyy pitää itseni sellaisena kuin olen. KUITENKAAN ei tässä vaiheessa voinut kysellä puhelinnumeroa tms., että voitaisiin tavata selvinpäin.
Tuntuu olevan todella vaikea saada ihmisiä haluamaan tapaamista enää selvinpäin. Ehkä tosiaan en ole tarpeeksi kaunis, jotta minua haluaisi katsella selvinpäin. Se on sääli, sillä jokaikinen kerta, kun olen treffeille päässyt, niin miehet olisivat halunneet nähdä uudestaankin. Valitettavasti vain en tunnu pääsevän sinne, jotta voisin näyttää, mitä kuoren alta löytyy.
Sinähän olet hyvin pilluvetoinen nainen, sen kerrot aika suoraan. Ihmekös tuo sitten, että sinussa miehetkin näkevät lähinnä laittoa kaipaavan piparin?
Miksi tuo mies olisi kysynyt numeroasi, kun et kerran lämmennyt, etkä itsekään lähes rakkaudentunnustuksen jälkeen ehdottanut tapaamista tai mitään muutakaan jatkoa? Ja sitten laittaisit hänet sohvalle, vaikka kuitenkin olet hyvin auliisti jakamassa vakipanoillesi. En ymmärrä logiikkaasi.
Tuskin todellakaan on kyse kauneudestasi, vaan sekä estoisuudestasi, että siitä, ettet vaikuta siltä, että sinuun kannattaisi uhrata tunteita, koska olet tosiaan sen tunteettoman oloinen panokone itsekin.
Ei,ei. Miten voit olla noin yksinkertainen. Sinä et näytä pystyvän käsittämään, että treenatut miehet eivät tarvitse parisuhdetta!
jos et tätä ymmärrä niin helpot naiset eivät ole parisuhdemateriaalia miesten silmissä...
Kerroit avoimesti ja rehellisesti tilanteestasi.
Kyse tuskin on kauneudesta,enkä usko että välttämättä provosoivasta pukeutumistyylistä, vai olisiko niin,ettähuomaamattasipukeudut "tyrkysti" ja käytös ei heti olekkaan sitä mitä ulkomuoto lupaa. Urheilullisuus olemuksessasi on ristiriidassa tuon kanssa.
Ainakaan et kuulosta liian rantulle, olisitko huolinut kaikki ne miehet seksiseuraksesi jos olisivat olleet selvinpäin?
Mihin tarvitsee monta puhelinnumeroa yhden baari-illan aikana, ei kai niitä voi edes muistaa kuka kukakin oli.
Vaikutat hyvin seksuaaliselle itsekin,mutta puhut silti pelkästä seksistä?
Jotain ristiriitaista sinussa on, ei varmaan tunteettomuutta niinkuin joku väitti,eikä takuulla estoja, mutta tiedätkö sinä itse mitä sinä etsit taimitä haluat,odotat ja toivot?
Jos olisin mies ja kohtaisin sinut baarissa (olen nainen) saattaisin saada sinusta sellaisen munahaukan vaikutelman, että en osaisi oikeastaan muuta ehdottaa kuin yhteistä yötä.
Mitä jos kokeilisit seuraavaa: Ensi kerrankun baarissa tulee oikeestikiinnostavan oloinen (sinullakin täytyy olla joku kriteeri, olkoon vaikka se urheilullisuus) ehdotteleen seksiä, niin voit vastata että mikäs siinä, vieruspaikkaon vapaa ja katellaas miltä se aamulla tuntuu...
Tuossa annat ainakin paremman mahdollisuuden kuvailemallesi ihmiselle, mikäli jollain tasolla olit myös hänestä kiinnostunut.
Vielä heitän ilmaan yhden ajatuksen..
Asutkopienellä paikkakunnalla? Oletko saanut tietynlaisen leiman taimaineen noina aktiivisempina seuranhakuaikoinasi, jos näin on, kannattee mennä bilettään sinne naapurikuntaan :)
Sinulle toivon hyvää jatkoa ja onnistuneita baari-iltoja !!