Jos kysyn sinulta "iloisen" vastakohtaa, vastannet useimpien tapaan "surullinen". Olen kanssasi samaa mieltä.
Jos kysyn myös, onko sinusta parempi olla iloinen kuin surullinen, uskoisin sinun vastaavan "iloinen". Olen tästä eri mieltä, ja perustelen seuraavassa, miksi.
Asiaa tulee tarkastella asteikolla SURULLINEN – SURUTON – ILOTON – ILOINEN.
Asteikon ääripäät - surullinen ja iloinen - ovat toistensa luonnollisia vastakohtia. Kokemus kumminkin osoittaa elämän olevan luonteeltaan harvoin vain joko toista tai toista, vaan useimmiten se on jostain noiden ääripäiden väliltä. Siksi asteikon keskimmäiset vaihtoehdot - suruton ja iloton - tulevat ajankohtaisiksi.
Olen tullut siihen tulokseen, että on parasta olla enimmäkseen suruton. Suruttomuus on nimittäin seurausta surun puuttumisesta, kuten ilottomuus seuraa ilon puuttumisesta.
Avain ymmärtämiseen on siinä, että suruttomuuteen tullaan surullisuudesta vapautumisen kautta, kun taas ilottomuuteen tullaan ilon päättymisen seurauksena.
Iloisuuden menettänyt, siis iloton ihminen janoaa takaisin iloisuuteen, joka on asteikon ääripään olotila ja siten kestämätöntä ja hillittömyyttä. Sen sijaan toisesta ääripään olotilasta eli surullisuudesta vapautunut ihminen on ottanut askeleen ilon suuntaan, eikä kaipaa takaisin ääripäähän, josta on juuri tullut.
Jos siis tarkastelemme vielä asteikkoamme SURULLINEN – SURUTON – ILOTON – ILOINEN, huomamme olevan ihmiselle edullisinta elää enimmäkseen suruttomuuden olotilassa. Suruttomuutta voitaisiin kutsua myös tyytyväisyydeksi, jolloin ilottomuus on tyytymättömyyttä.
Jos kysyn myös, onko sinusta parempi olla iloinen kuin surullinen, uskoisin sinun vastaavan "iloinen". Olen tästä eri mieltä, ja perustelen seuraavassa, miksi.
Asiaa tulee tarkastella asteikolla SURULLINEN – SURUTON – ILOTON – ILOINEN.
Asteikon ääripäät - surullinen ja iloinen - ovat toistensa luonnollisia vastakohtia. Kokemus kumminkin osoittaa elämän olevan luonteeltaan harvoin vain joko toista tai toista, vaan useimmiten se on jostain noiden ääripäiden väliltä. Siksi asteikon keskimmäiset vaihtoehdot - suruton ja iloton - tulevat ajankohtaisiksi.
Olen tullut siihen tulokseen, että on parasta olla enimmäkseen suruton. Suruttomuus on nimittäin seurausta surun puuttumisesta, kuten ilottomuus seuraa ilon puuttumisesta.
Avain ymmärtämiseen on siinä, että suruttomuuteen tullaan surullisuudesta vapautumisen kautta, kun taas ilottomuuteen tullaan ilon päättymisen seurauksena.
Iloisuuden menettänyt, siis iloton ihminen janoaa takaisin iloisuuteen, joka on asteikon ääripään olotila ja siten kestämätöntä ja hillittömyyttä. Sen sijaan toisesta ääripään olotilasta eli surullisuudesta vapautunut ihminen on ottanut askeleen ilon suuntaan, eikä kaipaa takaisin ääripäähän, josta on juuri tullut.
Jos siis tarkastelemme vielä asteikkoamme SURULLINEN – SURUTON – ILOTON – ILOINEN, huomamme olevan ihmiselle edullisinta elää enimmäkseen suruttomuuden olotilassa. Suruttomuutta voitaisiin kutsua myös tyytyväisyydeksi, jolloin ilottomuus on tyytymättömyyttä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.