Kun rakastuu niin helposti vaimo jätetään

Tosiasiahan on, että ei sitä miestä pidetä vaikka kuinka hoikkana itsensä pitää, ei nalkuta ja harrastaa seksiä muutenkin kuin lauantaina peiton alla. On ihan tuurista kiinni tapaako mies jonkun johon rakastuu. Silloin ei ole väliä kuinka hyvä vaimo on. Rakastuminen on sen verran vahva tunne. Silloin on valmis jättämään kaiken.
62736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Kuka on, kuka ei. Minun ja ukkomiehen välillä on ollut jo useamman vuoden ajan todella syvää rakkautta, yhteenkuuluvuudentunne, keskustelu sujuu aiheesta kuin aiheesta ja rakastelu on jotain todella upeaa. Elämäntilanne ja miehen mielenrakenne ovat kuitenkin sellaiset, että edelleen hän käy kamppailua itsensä kanssa, miten pystyisi kertomaan vaimolleen, ettei rakasta häntä enää, että rakastaa toista. Ja ennen kaikkea, miten kertoa omille lapsilleen, että erotaan, tai hyvin sairaille vanhemmilleen...

Rakkaus kestää kyllä vaikka joutuukin odottamaan, mutta sydän on särkynyt jo useasti.

Äänestä
  • Jaa ja sinä uskot valehtelevan petturin jutut? Eihän hän SINULLE valehtele, omalle vaimolleen vain, niinkö? Odota vaan, mutta voi hyvinkin olla että hänellä ei ole aikomustakaan erota. Tälläinen mies petaa mahdollisimman hyvät panot niin kotonakin kun yleinsä useammassa muussakin osoitteessa!

    Äänestä

  • Nämä tiedetään.. kirjoitti:

    Jaa ja sinä uskot valehtelevan petturin jutut? Eihän hän SINULLE valehtele, omalle vaimolleen vain, niinkö? Odota vaan, mutta voi hyvinkin olla että hänellä ei ole aikomustakaan erota. Tälläinen mies petaa mahdollisimman hyvät panot niin kotonakin kun yleinsä useammassa muussakin osoitteessa!

    Niinhän te petetyt vaimot haluatte asian nähdä, mutta harva mies vuosia pelkän seksin perässä toista naista elämässään pitää. Ei ole mitään järkeä riskeerata kaikkea elämässään vain seksin vuoksi. Kyllä siinä on tunteet pelissä, tai ainakin kotona kuolleet. Vaikka mies ei kakkosta ottaisikaan omakseen, niin vaimoaan ja avioliittoaan hän ei arvosta eikä kunnioita, jos vuosia toisen kanssa suhteilee.

    Äänestä

  • oppia ikä kaikki! kirjoitti:

    En ole petetty vaimo. Minua harmittaa suuresti kaikenlainen valehtelu ja pettäminen. En ymmärrä kuinka ns. kakkonen voi edes luottaa tälläiseen ihmiseen kun tietää hänet valehtelevaksi petturiksi?? Seksin takia ihmiset, varsinkin miehet tekevät melkein mitä tahansa. Monet, monet pitävät sivusuhteita vuosikausia ja jäävät kiinni tai sitten ei. Tarinat on mitä uskomattomanpia, niin vaimolle kuin kakkoselle ja vieläpä kolmoselle jne. Olen elämässä jotain jo nähnyt ja näitä palstoja seurannut. Totta on se, että petturi ei kunnioita eikä arvosta vaimoaan, eikä avioliitoaan, mutta vähiten hän arvostaa itseään ja niitä muita naisia joidenka luona käy "hommissa"! Ei se mies pulmuseksi muutu ja ole tälle ns. kakkoselle uskollinen lopunikänsä.

    Näitäkin on, jotka elävät pitkän parisuhteen/avioliiton, tapaavat itselleen sopivamman naisen, elävät hetken rinnakkaissuhteessa, eroavat ja elävät sen jälkeen uskollisina tämän naisen kanssa.

    Ei kannata yleistää kaikkia siihen muottiin, jossa olet nähnyt monien olevan.

    Äänestä

  • älä itse yleistä kirjoitti:

    Niin ja "kun rakastuu niin helposti vaimo jätetään", niinkuin tämän ketjun aihe on... Kun/jos taas löytyy se "sopivanpi", niin taas mennään!

    Äänestä

  • älä itse yleistä kirjoitti:

    Näitäkin on, jotka elävät pitkän parisuhteen/avioliiton, tapaavat itselleen sopivamman naisen, elävät hetken rinnakkaissuhteessa, eroavat ja elävät sen jälkeen uskollisina tämän naisen kanssa.

    Ei kannata yleistää kaikkia siihen muottiin, jossa olet nähnyt monien olevan.

    Mutta kun totuus on usein juuri sellainen, että mies hakee seikkailua ja nainen rakkautta. Se on vaan jo ihmisen sisään rakennettu erilaisuus. Mies tekee sitä useinkin, mutta nainen oppii yleensä yhdestä kerrasta.

    Äänestä

Ainakin lööppeihin haluavat ja muut huomiohakuiset salamarakastuvat.Muut taitavat enempi naatiskella ja selitellä :)

Äänestä
  • Sille jota rakastaa, ei halua mitään pahaa. Hänelle haluaa tarjota vain parasta, mitä on antaa.

    Äänestä

JOS rakastuu... vain aniharva mies rakastuu niin, että vaimonsa jättää. Miehille vieraissa käyminen on useimmiten jotain muuta kuin rakkautta. Naiset sen sijaan ovat niin hölmöjä, että rakastuvat vieraissa käydessään. Aviomies jää paljon helpommin kuin aviovaimo.

Äänestä
  • Mies ottaa useimmiten "järjen käteensä" kuin nainen. Ehkä sen vuoksi jatkavat liitoissaan vaikka se sydän kuuluisikin toisaalle. Nainen ajattelee enemmän tunnepohjalta. Siksi nainen eroaakin helpommin jos tunteet on kuolleet avioliitossa. Mutta ei tätäkään voi yleistää, poikkeuksia löytyy aina.

    Äänestä

  • Järki ja tunteet kirjoitti:

    Mies ottaa useimmiten "järjen käteensä" kuin nainen. Ehkä sen vuoksi jatkavat liitoissaan vaikka se sydän kuuluisikin toisaalle. Nainen ajattelee enemmän tunnepohjalta. Siksi nainen eroaakin helpommin jos tunteet on kuolleet avioliitossa. Mutta ei tätäkään voi yleistää, poikkeuksia löytyy aina.

    Itse voin ainakin ton allekirjoittaa. Erosin ex-miehestäni, kun tajusin tosiaan rakkauden kuolleen ja avioliiton olevan jotain aivan muuta kuin sen minusta tulisi olla. Tajusin tämän rakastuttuani ukkomieheen, joka puolestaan on kaikkea sitä, mitä miehessä haluan ja arvostan.

    Olemme tapailleet ukkomiehen kanssa jo jonkin aikaa, ja tuntuu oikeasti hämmentävältä, miten toinen niin järkeistäen pohtii elämänsä valintoja: "Rakastan sinua ja tiedän, että meidän olisi tosi hyvä yhdessä, ja sit toisaalta mietin, että miten lasten (teinien) tulevaisuuteen, esim. nyt yo-kirjoituksiin ja lukiopaikan valintaan vaikuttaisi, jos eroaisin?

    Tiedän, että mies rakastaa minua ja meidän on oikeasti hyvä yhdessä, mutta miehet ilmeisesti pystyvät jollain tasolla elämään sellaisessa tilanteessa, jossa sydän on toisaalla, jos pystyvät järjellä asian itselleen hyväksi ja oikeaksi perustelemaan.

    Äänestä

Tunnen monta miestä jotka ovat jättäneet vaimonsa ja menneet yhteen uuden rakkauden kanssa.

Äänestä
  • Niin minäkin, mutta yleensä miehet eivät tee ratkaisujaan niin nopeasti kuin naiset. Ja naisena on joskus mielenkiintoista kuunnella miehen pohdintoja, kun ne menevät aikalailla eri latuja tässä kuin omassa päässä menivät vastaavanlaisessa tilanteessa.

    Äänestä

  • Niin minäkin tunnen ja nyt muutaman vuoden päästä nämä samaiset miehet valittaa sitä että tilanne on ihan sama kuin edellisessäkin. Kas kummaa? Mies kuvitteli että naista vaihtamalla muuttuu itsekkin paremmaksi ihmiseksi kun se nainen on niinku parempi kuin se edellinen nainen? Jokaisen kakkosen pitäisi passittaa mies eronsa jälkeen yksin miettiin mikä meni pieleen ja ottaa sitten vasta se mies saman katon alle. Eikö hitto malta odottaa sen vertaa vaikka malttoi ehkä pitkään jo olla kakkonen ja odottaa sitä tulevan sen vaimon luota?? Tottakai se mies itse haluaa hypätä vauhdissa uuteen koska se mies haluaa oikasta ja se ei halua nähdä itsessään osaa eikä arpaa siihen että se avioliitto meni käteen. Myöhemmin se kostautuu. Tosiaan rakkaus sokaisee pään.

    Äänestä

  • Minäkin tunnen sellaisia miehiä ja naisia joilla on menossa jo kolmas kierros, eikä vieläkään tunnu menevän hyvin. Missähän se ongelma oikeasti on ?

    Äänestä

Totta. Jos miehellä on heppoiset arvot elämässä ja etsii aina parempaa. Mikään ei riitä. Kilpailuttavat naisia loputtomasti, eivät uskalla olla sinkkuja reilusti. Heidän iljettävä munansa vaatii panemista, siksi on pakko olla vaan joku. Joku joka silittää. Naista ei silitä kukaan koskaan. Röhkivä mies voi olla vaikka diplomi-insinööri tai maisteri.

Äänestä

mikä ihme se on,ettei jotkut tajua,että varattu on VARATTU=ei saatavilla,ei vapaa! Jos ihminen on naimisissa,niin on itse tehnyt tietoisen valinnan sitoutua tiettyyn ihmiseen!!!!Seikkoihin ei vättämättä kuulu ulkonäkösidonnaiset asiat. Kyllähän varatut ihmiset kokevat syvää rakkautta;halua sitoutua toiseen ihmiseen. Ihastella voi tietenkin kauniita ihmisiä;(maailma täynnä kauniita ihmisiä). Ei se kuitenkaan tarkoita,että haluaa vaihtaa kumppain toiseen :D

Kunnon ihmiset eivät etsi/ hyväksyisi varattua ihmistä.Normaalit ihmiset etsivät vapaita ihmisiä...

Äänestä
  • "Jos ihminen on naimisissa,niin on itse tehnyt tietoisen valinnan sitoutua tiettyyn ihmiseen!!!"

    Ja jos tämä ihminen kerta toisensa jälkeen soittaa jollekulle toiselle kuin sille, jonka kanssa on naimisissa, kertoo rakastavansa ja haluavansa tämän elämäänsä kokonaan, hän on tehnyt tietoisen valinnan toimia niin!

    Äänestä

  • molemmat, eikö?! kirjoitti:

    "Jos ihminen on naimisissa,niin on itse tehnyt tietoisen valinnan sitoutua tiettyyn ihmiseen!!!"

    Ihan samaa se teki joskus sille vaimollekkin. Kyllä voisi odottaa oikeasti että jommallakummalla olisi jotain realiteettia ja järkiajattelua siinä kolmoisdraamakuviossakin. Ei rakkaus nyt ole veruke ihan mihin toimintaan tahansa. Suurin osa täällä rakastuu jos johonkin ja pystyy elää sen kanssa. Rakastuminen on kuitenkin yksi hiton lyhyt huumakausi joka menee ohitse. Mies rakastuu kuule pelkkiin tisseihinkin tosi tulisesti ja kaupan kassaneiteihin koska ne hymyilee "vain sille" niin ihanasti. Seuraavaksi se mies rakastiuu Kimi Räikköseen ja se rakkaus vasta tulista onkin. Ei täällä oikeasti kukaan ole korvaamaton mutta kunnioittaa voi niitä jotka on uskaltaituneet edes sitoutua ja perustaa perheen. Kaikille rakkautta vannoville ukkomiehille voisi oikeasti nauraa päin naamaa ja sanoa että menee rauhoittuun kotiinsa sillä se menee ohi.

    Äänestä

  • Toista ihmistä ei voi VARATA ja OMISTAA koskaan. Mies ja nainen on aina suhteessa vapaaehtoisesti, ei toisen ihmisen toimesta varattuna.
    Tuon voi käsittää miten haluaa ja kumppani/kakkonen varmaan käsittääkin sen eri tavalla.

    Äänestä

  • molemmat, eikö?! kirjoitti:

    "Jos ihminen on naimisissa,niin on itse tehnyt tietoisen valinnan sitoutua tiettyyn ihmiseen!!!"

    Ja jos tämä ihminen kerta toisensa jälkeen soittaa jollekulle toiselle kuin sille, jonka kanssa on naimisissa, kertoo rakastavansa ja haluavansa tämän elämäänsä kokonaan, hän on tehnyt tietoisen valinnan toimia niin!

    Jos toiselle soittaa.... Ei tämä ihminen ole tehnyt valintaa, hän on jättänyt sen tekemättä. Hänen pitää tehdä valinta minkälaista elämää haluaa elää. Joko entisessä tai uudessa suhteessa. Mutta ei kiusaamalla sekä uutta että vanhaa.

    Äänestä

  • miten vaan.. kirjoitti:

    Toista ihmistä ei voi VARATA ja OMISTAA koskaan. Mies ja nainen on aina suhteessa vapaaehtoisesti, ei toisen ihmisen toimesta varattuna.
    Tuon voi käsittää miten haluaa ja kumppani/kakkonen varmaan käsittääkin sen eri tavalla.

    Kakkonen käsitti sen niin, että mun olisi pitänyt antaa miehen mennä...pitelin sitä hänen mukaansa liian tiukasti kiinni...olispa tiennyt, kuinka löysässä narussa ollut koko liiton. Tuli ja meni, miten halusi...halusi sitten leikkiä salasuhteilla...leikkikin, kunnes vaadin omaisuuden jakoon. Outoa...ketään ei voi omistaa...onko omistussuhde nyt kuitenkin muuttunut...

    Äänestä

Todentotta! Vaimo on surullinen pitkässä liitossaan, ei ole vuorovaikutusta, syyttelyä sitäkin enemmän. Ja se on mies joka nalk nalk nalkuttaa.
Vaimolla olisi vientiä vuosien varrella-moraali pysyy vaikka haluaisikin, lohduttajaa välillä.
Tuttavamies on tuttava vuosia. Mukava mies, flirttikin. Mutta tuttava. Naimisissa kauniin kunnollisen vaimon kanssa.
Sitten bäng! Vahingossa osuvat samalle työ/vapaan viettoon. Mies avautuu kertoo vuosien haveistaan... Ja naisen heikko kohta sai kolauksen.
Suhde, rakkaus, ikävä sietämätön, raastavuuden helvettiä vuosia!
Kukaan ei tiedä asiasta, vaimo olisi valmis eroamaan-puoliso kiristää.
Hurmurisalarakas mies ehkä on ollut myös valmis, jopa tehnyt tekoja jos kiinni jäisivät hyvinkin näkyvästi. Ikävöi vahvasti.
Mutta fakta on se että nainen eroaisi ja mies ei helposti, velvollisuuden tunteet on vuosituhansien peruja, vaikka oltaisiinkin jo melko tasavertaisia. Se on verissä ja pysyy. Ei ole välttämätä kysymys pelimiehistä!
On tiedossa monia miehiä jotka sietävät juuri tämäntakia vaimojaan,isoäitejä jopa.
T. Mä annan sut pois

Äänestä
  • Nalkuttava, syyttävä, alistava mies tappaa parisuhteen jo aluksi. Se vie naisen kaikki voimat. Itse lähden heti jos mies on nalkuttajanilkki. Loputon nalkutus-syytös voi tappaa toisen, se on tutkittu ja se on henkistä väkivaltaa. Mies voi keskustella normaalisti asioista, mutta sellainen nalkuttaakalkattaakilkattaa ei sovi. Mies ei myös lopeta pyydettäessä välttämättä, vaan suu käy.

    Äänestä

  • eräs n kirjoitti:

    Nalkuttava, syyttävä, alistava mies tappaa parisuhteen jo aluksi. Se vie naisen kaikki voimat. Itse lähden heti jos mies on nalkuttajanilkki. Loputon nalkutus-syytös voi tappaa toisen, se on tutkittu ja se on henkistä väkivaltaa. Mies voi keskustella normaalisti asioista, mutta sellainen nalkuttaakalkattaakilkattaa ei sovi. Mies ei myös lopeta pyydettäessä välttämättä, vaan suu käy.

    Hmmm, tuhosiko siis nalkuttava ja alistava aviomies itse liittonsa, mutta syytti siitäkin vielä lopuksi vaimoaan?

    Äänestä

Miksi mies jättäisi perheensä ja lähtisi naisen matkaan, joka ei ole kunnollinen?Eivät miehet arvosta naista, joka on jo valmiiksi niin lumppu, että vehtaa varatun kanssa.
Mies rakastaa perhettään ja siksi vaimo arvostaa ja kunnioittaa miestään.

Äänestä
  • Mutta itselleen tämä mies selittää asiat niin, että "minä en ole huono ihminen vaikka petänkin vaimoani!".

    Miten ihmeessä pystytte kääntämään asiat päässänne niin, että varatun kanssa seurusteleva nainen on "lumppu", mutta vaimoaan pettävä mies on edelleen täydellinen?!

    Äänestä

ihananmiehenvaimo, vaimot ovat usein lumppuja joilla on useita miehiä kierroksessa ja kakkoset välillä vain kerran elämässään rakastuvat ukkomieheen. Tunnen erittäin moraalittomia vaimoja jotka viis veisaavat lapsistaan ja miehistään kun pitää testata omaa markkina-arvoaan. Miehet eivät voi arvostaa tällaista vaimoa ja etsivät siksi kunnollisemman naisen, kakkosen.

Äänestä
  • Jotkut vaimot ovat harhateillä arvojensa kanssa ja siksi päätyvätkin sekundaksi eli kakkosiksi, joiden todellisuudentaju horjuu siinä määrin, että pitävät itteään jopa kunnollisina ja lisäksi uskovat setien satuilut.

    Äänestä

ja kuka vaimo jatkaa petturimiehen kanssa, tunnen monta jotka ovat eronneet, sillä se on niin raastavaa jatkaa, epärehellisen kanssa..

Äänestä

Uskollisuuteen vaikuttaa aina ihmisen sisäiset arvot joita hän kunnioittaa. Jos ei ole millään mitään väliä eikä yleisesti hyväksyttyä moraalista selkärankaa, pettää helpommin. Rakastumisen tunnekin voi viedä pettämisiin, tosin sitä voi myöhemmin katuakin kun tunteet katoaa. Kristillisen vakaumuksen omaava voi vedota Raamatun selvään sanaan jos hän on siihen juurtunut syvemmin ja ymmärtää sanan suojaavaan voimaan. Kaikenkaikkiaan uskollisuus syntyy kunnioitettavista elämän arvoista ja elämän suojelemisesta.

Äänestä

Totta, jos joku haluaa pettää niin pettää ei siinä paljoa perhe paina. Itse olen hoikka, kaunis ja liikunnallinen nainen. En nalkuta enkä pihtaa. Vaan jotain puuttui kun jatkuvasti piti jotain muuta hakea. Ystävällinen ja ymmärtäväinen. Ymmärsin "työ"stressin, raha? huolet ym päänsäryt. Sehän se stressaa miten pitää kulissit kasassa ja vieraan piilossa. No eipä hukata helmiä sioille.

Äänestä
  • Kyllä pettäjä ajattelee perhettään, usein rakkaudella. Pettäjäparka vain luulee yksinkertaisuudessaan, että ei jää koskaan kiinni, ja perhe ei saa koskaan tietää.

    Äänestä

Just siks olisi hyvä hankkia sellainen kunnon harrastus missä voisi purkautua ja palata takaisin maan pinnalle. Rakastuminen on tilattu ihan sama kun tilaat ruokalistalta pihviä tai netistä uudet housut niin tilaat rakastumisen. Kun ihminen antaa itselleen luvan rakastua niin sitten rakastutaan vaikka ensimmäiseen vastaantulevaan tyyppiin. Rakastuminen vaatii myös läheisyyden ja sitä ei synny jos et päästä ketään liian lähelle. Se rakastuminen on valinta johon voi itse vaikuttaa. On turha inistä jostain että sille ei voi mitään ja että joku vaan tuli siihen ja sit rakastuin. Selittelyä. Minä olen tasan tarkkaan joka kerta kun olen rakastunut ollut niin halunnutkin sitä olla. Olen myös voinut välttää sen sillä että pidän tietyn etäisyyden kaikkiin muihin kuin omaan kumppaniini.

Äänestä
  • Naulan kantaan!!!

    Äänestä

Tiesitkö, että rakastaa ja rakastuminen on kaksi eri asiaa. Rakastua voi mihin tahansa, vaika naapurin koiraan, mutta rakastaa on jotain syvällisempää.

Äänestä
  • Rakastaa voi mitä tahansa, vaikka naapurin koiraa, mutta rakastuminen on jo jotain syvällisempää.

    Äänestä

Tuo on totta. Rakastuminen voi muuttua rakkaudeksi, mutta ei läheskään aina. Tiedän minäkin miehiä (ja naisiakin), jotka ovat rakastumisen huumassa vaihtaneet kumppania ja ehkä vilpittömästi silloin uskoneet, että kyllä vaihtamalla paranee. Ja kun vuosia kuluu ja rakastumisen huuma hiipuu, he pettyineinä toteavat että ei vaihtamalla parantunutkaan vaan samaa arkea riitoineen päivineen tässä eletään kuin edellisessä suhteessa. Ja moni sitten pettymyksen puuskassa ajautuu pettämään uuttakin kumppaniaan. Se on yllättävän yleistä.

Äänestä

Rakastumiseen pitäisi jo osata suhtautua järjellä vaikka se niin kovin tunnepitoinen asia onkin. Kun sen tietää ei tarvitse antaa sen tunteen sotkea asioita vaan odotella kaikessa rauhassa sen ohi menemistä. Varsinkin jos rakastuu varattuun tai on itse varattu. On eri asia sitten jos rakastuu vapaaseen tai on itse vapaa niin siinähän voi antaa itselleen luvan syvällisempiin tutustumisiin jota kautta voi syntyä myöhemmin välille myös se ralkkaus. Arjessa vasta sen näkee onko siinä rakkautta vai ei.

Äänestä

Totta ja tämän ymmärsivät vanhemmat sukupolvet. Siksi he pitivät tiukasti kiinni avioliiton pysyvyydestä ja aviouskollisuudesta. Toki ennenkin petettiin ja valehdeltiin ja varastettiin, mutta sellaista käytöstä myös avoimesti paheksuttiin ja tuomittiin. Nykyäänhän mitään ei saa paheksua, kun pitää olla aina suvaitseva ja kaikki on niin suhteellista. Rakastumisen nimissä voi tehdä mitä vaan, vaikka se saisikin aikaan paljon rumaa jälkeä ympäristössään. Mutta kun se rakastuminen on nykyään sellainen tavoitetila, että huuman haihduttua edellisestä suhteesta on pakko lähteä hakemaan seuraavaa huumaa ja taas seuraavaa ja seuraavaa. Ja hinnan maksavat jälleen kerran lapset.

Äänestä

Mikä näitä nuoria aikuisia viiraa, kun toisten kumppanit ja parisuhteet tuntuvat olevan ihan yleistä riistaa? Ei mitään kunnioitusta muita kohtaan.

Varsinkin naiset roikkuvat vuosia ukkomiehessä ja sitten eron viimein tapahtuessa muutetaan välittömästi yhteen. Kunnes muutaman vuoden päästä erotaan, kun se samainen pettäjätyyppi etsii uuden kakkosen. Nääs se perhe-elämä ei suju, kun ei toiseen olla tutustuttu muuten kuin sängyssä. Arki on ihan jotain muuta, kun rakastumisen huumaa jatkuvasti!

Jossain mielessä miehet ovat fiksumpia, he todella harvoin roikkuvat kakkosina kovin pitkään. Heillä tuntuu löytyvän enemmän omanarvontunnetta kuin kakkosnaisilla.

Äänestä

Ei ne kelpaa muille.

Äänestä

Mitä iloa sellaisesta miehestä on, joka ei jätä mutta rakastaa kuitenkin jotain toista?

Äänestä
  • Niin tätä voi kysyä kumpaiseltakin naiselta. Kuka haluaa odottaa ja olla sellaisen miehen kanssa joka ei eroa vaimostaan vaikka ei muka rakasta tätä ? Harvoin se mies vaimolle kertoo että rakastaa toista ? Vaimo voi olettaa miehen olevan rakastunut toiseen ja jos nyt sitten mies on sen ääneen sanonut niin eihän siitä miehestä voi todellakaan mitään iloa olla? Vai voisiko se kuitenkin tuoda jotain sinne perheeseen esim tuoda lapsille iloa tai maksaa vaikka yhteisiä laskuja? onhan sekin joku ilo? Mitä iloa on miehelle itselleen siinä tilanteessa olla vaimon kanssa jos rakastaa toista? Onko se masokisti? Ja vaimokin on ja se kakkonen. Kaikki tykkää kärsiä.

    Äänestä

  • Oliskosnäin kirjoitti:

    Niin tätä voi kysyä kumpaiseltakin naiselta. Kuka haluaa odottaa ja olla sellaisen miehen kanssa joka ei eroa vaimostaan vaikka ei muka rakasta tätä ? Harvoin se mies vaimolle kertoo että rakastaa toista ? Vaimo voi olettaa miehen olevan rakastunut toiseen ja jos nyt sitten mies on sen ääneen sanonut niin eihän siitä miehestä voi todellakaan mitään iloa olla? Vai voisiko se kuitenkin tuoda jotain sinne perheeseen esim tuoda lapsille iloa tai maksaa vaikka yhteisiä laskuja? onhan sekin joku ilo? Mitä iloa on miehelle itselleen siinä tilanteessa olla vaimon kanssa jos rakastaa toista? Onko se masokisti? Ja vaimokin on ja se kakkonen. Kaikki tykkää kärsiä.

    Niin justiinsa: Sille huoripukille ja hänen horolleen voi toivottaa: "Kärsikää toisianne siat!"

    Äänestä

  • Kyllähän se hyvä ihminen nyt eroaisi, jos se toista rakastaisi. Oikeasti.

    Äänestä

  • Blaah ja blaah kirjoitti:

    Kyllähän se hyvä ihminen nyt eroaisi, jos se toista rakastaisi. Oikeasti.

    Mitä jos ei sitten oikeasti rakastanutkaan sitä toista, kun ei kerran eronnut. Kakkosen oli aivan turhaa narista. Jos oikeasti ei rakastanutkaan, etsi vaan vaihtelua, jännitystä, seikkailua, piristystä tylsään arkeen. Ensin kakkonen ei halunnut itse ja sitten kun alkoi haluta itse, ei mies halunnutkaan. Tiesikö se mies raukka itsekään, ketä rakasti, kun kaksi naista kehui ja nuoleskeli sitä kilvan, tuskin, oli vain ympäri puhuttu, kuinka elämä olisi helppoa, kun eroaisi. Kuten edellinen kirjoitti, jos toista rakastaisi, niin eroaisi. Piste.

    Äänestä

  • aikuisenoikeasti kirjoitti:

    Turha miehen on erota jos kakkosnainen on varattu.

    Miehen elämä on helppoa jos ei eroa; ei tarvitse etsiä uutta asuntoa, pistää vanhaa myyntiin, riidellä vaimon kanssa, setviä huoltajuus ja tapaamisasioita, leimautua muiden silmissä pettäjä-jättäjäksi. Vaimo siivoaa ja laittaa ruokaa ja palvelee miestä. Helppoa jatkaa nykytilanteessa. Jos aikoo yhteen kakkosen kanssa edessä on paljon ongelmia ja haasteita. Ei ihme että ottaa aikansa ennen kuin mies pääsee todellisen rakkautensa tykö. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo.

    Äänestä

  • oikeanaikuisesti kirjoitti:

    Buahhhaha hahah hahah ahahahaha haa haha hah hahahahahaha hah hah ha hah hahah hahah ahahahaha haa haha hah hahahahahaha hah hah ha hah.

    Äänestä

  • Sopii odottaa kirjoitti:

    Buahhhaha hahah hahah ahahahaha haa haha hah hahahahahaha hah hah ha hah hahah hahah ahahahaha haa haha hah hahahahahaha hah hah ha hah.

    Taisi joku seota kun on takertunut kaksin käsin mieheen joka ei rakasta ja päivästä toiseen pelkää koska mies jättää kakkosen takia :D

    Äänestä

  • oikeanaikuisesti kirjoitti:

    Miehen elämä on helppoa jos ei eroa; ei tarvitse etsiä uutta asuntoa, pistää vanhaa myyntiin, riidellä vaimon kanssa, setviä huoltajuus ja tapaamisasioita, leimautua muiden silmissä pettäjä-jättäjäksi. Vaimo siivoaa ja laittaa ruokaa ja palvelee miestä. Helppoa jatkaa nykytilanteessa. Jos aikoo yhteen kakkosen kanssa edessä on paljon ongelmia ja haasteita. Ei ihme että ottaa aikansa ennen kuin mies pääsee todellisen rakkautensa tykö. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo.

    Todellisen rakkautensa? Kuka siihen enään uskoo ja oikeasti yliarvioit miehen tunne-elämän. Miten voi olla olemassa vielä naisia jotka kuvittelee tietävänsä mikä on miehen tosi rakkaus. Hitto se on ihan jotain muuta kuin joku nainen.

    Äänestä

Kutta, sulta outo aloitus, retorinen suorastaan.
Ei uutuusarvoa. Noin se menee, kun rakastuu toiseen henkilöön edellinen suhde loppuu jos sellaisessa vielä on. Siis kysynkin että mitä?
On sitten täysin persoonakohtaista missä vaiheessa edellisestä tulee ero, se on kiinni niin monesta elämän asiasta, lapsista, talousasiat ja jms.
Kaikkea tuota voidaan kutsua yhdellä sanalla ELÄMÄÄ.

Äänestä
  • Ei se noin mene.Hyvin usein luultu rakkaus onkin uutuudenviehätystä, joks lopahtaa parissa vuodessa.näin

    Äänestä

  • näinseon kirjoitti:

    Ei se noin mene.Hyvin usein luultu rakkaus onkin uutuudenviehätystä, joks lopahtaa parissa vuodessa.näin

    niin se rakkaudeksi luultu tunne olikin uutuudenviehätystä vaimoa kohtaan eikä rakkautta, lopahti parissa vuodessa. Harmi että ehdittiin mennä naimisiin.

    Äänestä

Ja kun vaimoa rakastaa:ei auta ,vaikka viehättävä,mukava,kaunis yrittää tulla miehen ja vaimon väliin!!!!

Äänestä

Käänteisesti ajatellen kaikkien kakkosten pitäisi viimeinkin tajuta että kun se petturi ei eroa pian niin ei se ole rakastunutkaan kakkoseen vai...mitä?

Äänestä

Voi voi nainen, sana rakkaus on kyllä nyt täysin yliarvostettu, haluatte tulla rakastetuksi ja pidätte siitä kynsin hampain kiinni!
Mieskään ei ole voinut rakastua toiseen koska te haluatte sen rakkauden jota teile on joskus korvaan kuiskittu. Rakkaus ei ole käsinkosketeltavaa, sitä ei voi pakottaa mihinkään suuntaan, se on tunne joka velloo ja löytää kyllä lopulta oikean polkunsa.
" Aidosti rakastunut ihminen ei halua pahaa kenellekään muulle ja viimeiseksi hän satuttaisi omaa rakastettuaan. Siksi rakastunut eroaa nopeasti omasta liitostaan."
Menikö sinulla vellit ja puurot sekaisin, siis keneen ollaan aidosti rakastuttu? ;))

Äänestä
  • Puurot ja vellit eivät ole sekaisin. Jätin heti puolisoni, kun pitkäaikainen uskottomuus selvisi, olen eronnut. Mies haluaa tällä hetkellä takaisin, suhde kakkoseen on päättynyt, mutta edelleenkään minulla ei ole mitään sekaisin, en huoli häntä enää.

    Äänestä

  • Totta on kirjoitti:

    Puurot ja vellit eivät ole sekaisin. Jätin heti puolisoni, kun pitkäaikainen uskottomuus selvisi, olen eronnut. Mies haluaa tällä hetkellä takaisin, suhde kakkoseen on päättynyt, mutta edelleenkään minulla ei ole mitään sekaisin, en huoli häntä enää.

    Kakkonen oli yhden lapsen yh-äiti, me olimme lapseton pari. Epäilen kyllä, että kakkosella on yhä puurot ja vellit sekaisin. Eron jälkeen kakkonen halusi miehen asumaan kanssaan, hänellä on iso paritalo, mutta mies muutti yksin ja asuu yhä yksin. Edelleen kakkonen ja mies pitävät yhteyttä. Kakkonen pyytelee miestä kotiinsa vierailemaan, tällä hetkellä "keskeneräisen remontin" varjolla. Näin mies minulle kertoo, ja ulkopuolisten todisteiden perusteella luulen että on totta.

    Jos mies olisi aidosti rakastanut kakkosta, hän olisi tämän kanssa tällä hetkellä julkisessa parisuhteessa, kun hänellä ei ole syytä salailuun (ei lapsia, ei avioliiton kulisseja, ei velkaa , ositus on valmis, avioero ollut totta lähes vuoden).

    Kakkoset vastaavat tässä kohtaa, että "lällälläl lää, kakkonenhan jätti itse miehesi", mutta tiedän että se ei ole totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kutta kirjoitti:

Tosiasiahan on, että ei sitä miestä pidetä vaikka kuinka hoikkana itsensä pitää, ei nalkuta ja harrastaa seksiä muutenkin kuin lauantaina peiton alla. On ihan tuurista kiinni tapaako mies jonkun johon rakastuu. Silloin ei ole väliä kuinka hyvä vaimo on. Rakastuminen on sen verran vahva tunne. Silloin on valmis jättämään kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu