Mikä on hyvän jauhelihakastikkeesi salaisuus ja jos vielä ohjekkin löytyy olisin kiitollinen.
Miten tehdään hyvä jauhelihakastike
25
11877
Vastaukset
- tästä lähtee
Paista jauhis aika kuumassa pannussa,ettei nesteet kerkiä karata,tilkka voita/öljyä mukana.
Sekaan 1 sipuli 1-2 valkosipulinkynttä pilkottuina.Puolenkilon jauhismäärään 1 purkki tom.säilykettä ja vajaa desi kunnon ketsuppia.
Tilkka basilikaa(kuiva)tai tuoretta sekaan.Lopuksi hiukan mustapippuria(puoli tl)ja 1 tl suolaa(maista). Jos sattuu talossa olemaan tuorejuustoa(esim.valkosipuli),niin siitä sekaan. Jos haluat vielä parempaa:lisää jo alkuvaiheessa pieneksi pilkottua selleriä 2
porkkanaa ja kunnon kermaa ja anna hautua
ainakin 40min.
Jos taas haluat pikaversion=10min: jauhiksen sekaan purkki creme bonjour cuisinea(tomaatti-yrtti) eikä mujuta tarvitakaan.Creme bonjour löytyy kermapurkkien vierestä.
Tähän vielä pastan keitto,ja nälkä lähtee.- Mesu
Tolla reseptillä tulee aika omansa makuinen mössö, ja on aika lähellä Bolognese-kastiketta. Mutta käsittäisin että tässä haetaan aitoa Suomalaista jauhelihakastiketta joka oikeaoppisesti syödään kuoripottujen kera. Siis kuumalle pannulle voita ja liha siihen kun voi ruskeahkoa ja ilman vaahtoa. Sekoittele ja lisää pilkottu sipla. Kaada kattilaan kypsä liha-sipla sekoitus. Laita pannulle uudestaan voita ja anna sulaa, lisää jauhoja niin että ne kaikki imeytyy voihin.. paahda voi-rasva kullan ruskeaksi ja lisää vettä niin että tulee sopiva paksuus...kaada lihojen päälle ja sekoita...lisää suolaa ja maustepippuria ja valkopippuria ja lihalimikuutio maun mukaan ja keitä noin 10 minuuttia hiljaisella lämmöllä välillä sekoittaen. keitä kuoripotut ja herkuttele VOIleivän ja piimän kera.
- raxu
Mesu kirjoitti:
Tolla reseptillä tulee aika omansa makuinen mössö, ja on aika lähellä Bolognese-kastiketta. Mutta käsittäisin että tässä haetaan aitoa Suomalaista jauhelihakastiketta joka oikeaoppisesti syödään kuoripottujen kera. Siis kuumalle pannulle voita ja liha siihen kun voi ruskeahkoa ja ilman vaahtoa. Sekoittele ja lisää pilkottu sipla. Kaada kattilaan kypsä liha-sipla sekoitus. Laita pannulle uudestaan voita ja anna sulaa, lisää jauhoja niin että ne kaikki imeytyy voihin.. paahda voi-rasva kullan ruskeaksi ja lisää vettä niin että tulee sopiva paksuus...kaada lihojen päälle ja sekoita...lisää suolaa ja maustepippuria ja valkopippuria ja lihalimikuutio maun mukaan ja keitä noin 10 minuuttia hiljaisella lämmöllä välillä sekoittaen. keitä kuoripotut ja herkuttele VOIleivän ja piimän kera.
mun vakkari soossi, mikä kyl on tehonnu niin isoihin kuin pieniinkin.. perunan tai spagetin kera. ruskista jauheliha lisää siihen mustapippurirouhetta ja lihaliemikuutio .kaada kattilaan. sitten kastikkeen vuoro:sulata rasva (voi tai paistomargariini) lisää jauho sekoita välillä kunnes on ruskeaa( ei liikaa, koska muuten maistuu palaneelta).Lisää vesi ja toinen kuutio sekoita kunnes kuutio on sulanut kastikkeeseen. kaada soossi lihojen päälle ja sekoita. anna kiehahtaa ja loraus kermaa tms. sekaan. on hyvää
- avuton
raxu kirjoitti:
mun vakkari soossi, mikä kyl on tehonnu niin isoihin kuin pieniinkin.. perunan tai spagetin kera. ruskista jauheliha lisää siihen mustapippurirouhetta ja lihaliemikuutio .kaada kattilaan. sitten kastikkeen vuoro:sulata rasva (voi tai paistomargariini) lisää jauho sekoita välillä kunnes on ruskeaa( ei liikaa, koska muuten maistuu palaneelta).Lisää vesi ja toinen kuutio sekoita kunnes kuutio on sulanut kastikkeeseen. kaada soossi lihojen päälle ja sekoita. anna kiehahtaa ja loraus kermaa tms. sekaan. on hyvää
Pitääkö veden olla tulikuumaa kun se lisätään jauhojen joukkoon vai miten saan kastikkeen tehtyä niin että se ei paakkuunnu ?
- ooo
avuton kirjoitti:
Pitääkö veden olla tulikuumaa kun se lisätään jauhojen joukkoon vai miten saan kastikkeen tehtyä niin että se ei paakkuunnu ?
Nesteen tulee olla kuumaa, ettei se paakkuunnu. Lisäksi on tärkeää ettei kaikkea nestettä lisätä kerralla, vaan alussa vähän ja loput sit perään.Ja kunnolla sekoitat samalla, mieluiten vispilällä.Näin meillä kokkikoulussa opetettiin:)Maun kannalta on tärkeää, että jauheliha on kunnolla maustettua.Sipulia, valkosipulia,lihalientä, suolaa, mustapippuria...Itse en laita KOSKAAN tomaatia tai tomaattimurskaa.Onnea yritykseen
- braunsoos
ooo kirjoitti:
Nesteen tulee olla kuumaa, ettei se paakkuunnu. Lisäksi on tärkeää ettei kaikkea nestettä lisätä kerralla, vaan alussa vähän ja loput sit perään.Ja kunnolla sekoitat samalla, mieluiten vispilällä.Näin meillä kokkikoulussa opetettiin:)Maun kannalta on tärkeää, että jauheliha on kunnolla maustettua.Sipulia, valkosipulia,lihalientä, suolaa, mustapippuria...Itse en laita KOSKAAN tomaatia tai tomaattimurskaa.Onnea yritykseen
Veden ei tarvitse olla kuumaa kunhan lisää sitä vähitellen koko ajan sekoittaen. Voi -ja jauhoseoksen tulee olla suklaanruskeaa (liki palanutta) muuten tulee kyllä ankean harmaanruskean vaalea kastike. Toki vaaleankin kastikkeen pystyy pelastamaan antaen sen muhia miedolla lämmöllä noin tunnin - jostain syystä väri tummenee ajan kanssa kypsyttäessä. Jos ei ole aikaa odotella sen ruskistumista, niin aina voi lisätä suolan sijaan yhden lihaliemikuution sekaan - tämä lisää ruskeutta ja samalla maustaa kastikkeen.
- ode
Syntyy meillä näin:
Kuullota 1 silputtu sipuli oliiviöljyssä. Lisää joukkoon puolen kiloa (paisti)jauhelihaa ruskistumaan. Joukkoon valkosipulia maun mukaan. Kun liha on murustunut ja ruskistunut lisää 1 lihaliemikuutio, purkillinen (70g) tomaattipyrettä, 1 tl sokeria, mustapippuria, basilikaa, ripaus soijakastiketta ja balsamicoa sekä purkillinen (2-2,5dl) kermaa, hauduta hetki. Tarkista vielä maku.
Tulee herkullista soosia, ei ehkä kovin suomalaisperinteistä, mutta helppoa ja juju on siinä, että tomaattipyree suurustaa soosin, eikä muuta suurustetta tarvita. Ja laiska kun olen, samalla reseptillä syntyy myös nakki- tai makkarakastike.- noh
Noistahan tulee hienoja....Arkeen ja pyhään!
- jepu
Jauhelihakastikkeen teko alkaa meillä siitä, että pilkotaan reilusti sipulia ja valkosipulia, jotka heitetään öljyn kanssa pannulle. Jos olen tekemässä pastakastiketta, lisään sinne tomaattimurskaa ja/tai pyrettä, herkkusieniä ja/tai porkkanaa paloina, yrttejä, pippureita, paprikaa, cayannea. Välillä mukaan tulee myös kermaa. Haluttaessa suurustetaan jauhoilla tai Maizenalla. Haudutellaan rauhassa.
Jos taas teen kastiketta perunoille, käytän tomaatin sijasta tuorejuustoa tai kermaa sekä lihalientä. Mausteita mitä kulloinkin mieleen tulee. - yksinkertaisin
...ja ei niin lihottava.
Ruskista pannulla sipuli(t) ja jauheliha (ei tarvi rasvaa koska jauhelihasta tulee), mausta maun mukaan. Lisää jauhoja, sekoita ja lisää vesi (kelpaa ihan kuuma hanavesi). Hämmennä ja anna kiehua muutama minuutti että jauhot kypsyy. Lopuksi voi lorauttaa tollasia pullokastikemaustetta ellei ole riittävästi makua ja miks ei myös vielä maustaa muutenkin.
Oikein jos haluan ihanaa, ravitsevaa ja terveellistä, pilkon joukkoon paprikaa, porkkanaa yms. rehuja ja kyllä maistuu.- kupariallergikko
Kuuma hanavesi on tarkoitettu peseytymiseen, ei ruoanlaittoon. Vain kylmää, raikasta vettä ruokaan. Toki veden voi myös kuumentaa kattilassa, vedenkeitimessä, mikrossa jne...
- siis näin
Jospa ei nyt kuitenkaan pilata sitä kastiketta juureksilla, ketsupeilla eikä millään kasvisöljykermankorvikkeilla.
Ainekset paistijauhelihaa, kuorittuja tomaatteja murskattuna yleiskoneessa, valkosipulia, reilusti paistettua karkeaksi pilkottua sipulia, yrttejä, pippuria, chilejä maun mukaan, hapankermaa.
Tomaatin ja jauhelihan suhteeksi sanoisin suunnilleen purkillinen 250g jauhelihaa kohti, mutta maun mukaan.
Jauheliha kannattaa paistaa niin, ettei käristä sitä kovin tummaksi, ja valuttaa ylimääräiset nesteet pois. Makuasia tosin, mutta minä teen näin. Terveellisyys tärkeimpänä syynä.
Jos sekoittaa mukaan käristetyistä jauhoista tehtyä kastiketta, tulos on omaan makuuni vielä parempi, mutta terveellisyys - käytetyistä rasvoista riippuen - heikkenee. Ilman on italialaisemman tyylistä ja varsin hyvää niinkin.
Hommaa nopeuttaa hieman, ja halventaakin jos käyttää Lidlin murskaksi varsin mainioita tomaattimurskatölkkejä.
Pikaversion voi tehdä niinkin, että ostaa sieltä Lidlistä valmista tomaattikastiketta, joka on halpaa ja eineeksi varsin kelvollista. Tuota ei kannata käyttää niin paljoa kuin purkkitomaatteja, vaan purkki riittää aika isoon määrään jauhelihaa.
Niin, Lidlistä ne halvat hapankermat, lähes puoleen hintaan verrattuna suomalaisiin... - Miksi lihaliemikuutio?
Lihaliemikuutiot maistuvat lähinnä natriumglutamaatilta, eli ruoasta tulee eineksen makuista. Kannattaa opetella pitämään mauista, jotka ovat aitoja.
Nuo kuutiot ovat muutenkin myrkyllisiä. Paistettua lihaa kannattaa syödä mahdollisimman vähän karsinogeenien ja mutageenien vuoksi. Lihaliemessä noita on kaikkein eniten.- ingentoxic
On myös luomuvalmisteita liemikuutioista, jotka eivät sisällä natriumglutamaattia - kokeile niitä.
Voi myös tehdä lihalientä itse, mutta siihen kuluukin aikaa useampi tunti ja liemen säilyvyys on huono - pari päivää jääkaapissa. Pakastamalla liemi säilyvyys on noin kuukausi. - Kulinaristikokki
ingentoxic kirjoitti:
On myös luomuvalmisteita liemikuutioista, jotka eivät sisällä natriumglutamaattia - kokeile niitä.
Voi myös tehdä lihalientä itse, mutta siihen kuluukin aikaa useampi tunti ja liemen säilyvyys on huono - pari päivää jääkaapissa. Pakastamalla liemi säilyvyys on noin kuukausi.Ann yksi vinkki. Itse en ole löytänyt yhtään lihaliemikuutiota, jossa ei olisi kovetettua kasvisrasvaa = transrasvaa ja natriumglutamaattia. Lihaliemen teen itse, mutta mielelläni oikaisen, jos terveellinen tuote on olemassa.
- toivottavastiopit
Kulinaristikokki kirjoitti:
Ann yksi vinkki. Itse en ole löytänyt yhtään lihaliemikuutiota, jossa ei olisi kovetettua kasvisrasvaa = transrasvaa ja natriumglutamaattia. Lihaliemen teen itse, mutta mielelläni oikaisen, jos terveellinen tuote on olemassa.
No tässä siulle sellainen https://www.hyvinvoinnin.fi/reformi-luomu-lihaliemikuutiot ja voin vakuuttaa - hyvää on vähemmälläkin vaivalla kuin tehdä liemi itse.
- näin..
miksi pitää olla jauhoja.?
- kokkikko
Ei se muuten se kastike sakene, vaan se on ihan vettä.
- Suomenmieli
Jos ei nuukuuttaan halua jauhelihakastikkeen jatketta niin ei se todellakaan jauhoa välttämättä kaipaa. Ruskeakastike onkin sitten ihan oma lajinsa.
- nautintovoiollatässä
Simppelisti näin - ota paistinpannu, siihen joko voita tai kasvisöljyä pohjan peittoon, kuumenna, lisää valitsemasi jauheliha (sikaa, sikanautaa tai pelkkää nautaa) kuumaan pannuun, ruskista, lisää joukkoon hienoksi pilkottu keltasipuli, mausta pippurilla/suolalla, tiputa lämpötilaa, kypsennä kunnes sipuli on pehmeää, kaada jauheliha/sipuli lautaselle odottamaan, pyyhi pannu, lisää puoli desiä voita/kasvisöljyä, saman verran vehnäjauhoja, ruskista rasva/jauhoseos liki tumman suklaan väriseksi (älä polta sitä), lisää vettä tarvittava määrä (kylmää, raikasta vettä - jos valurautapannu niin parempi kuumentaa se ensin esim. mikrossa ettei pannu hajoa), sekoita tasaiseksi, mausta makusi mukaan (suolaa, pippuria, kuivattuja yrttejä kuten timjamia, kynteliä jne...), lisää kypsennetty jauheliha/sipuli joukkoon ja anna muhia miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia.
Nauti keitettyjen perunoiden kanssa - oheen ehkä etikkaisia kuten Sauvon maustekurkkuja ja punajuurilohkoja.- Mesu2
Ei kannata laittaa valurautapannua mikroon, mikro voi hajota.
- panovire
Mesu2 kirjoitti:
Ei kannata laittaa valurautapannua mikroon, mikro voi hajota.
Tarkoitin siis veden kuumentamista mikrossa en valurautapannun. Tavalliseen mikroon ei metalliesineitä saa laittaa.
- orrreop
Salaisuus on sama kaikkien liharuokien kohdalla, oikeanlainen kypsentäminen. Tarkoittaa sika-nautajauhelihalle hiljaista hauduttamista vähintään tunti. Painekattila ei auta tässä, mutta sen sijaan crokpot-tyyppinen kypsentäminen tuo soosiin aivan uutta ulottuvuutta. Ja kokoonkeitetty aito lihaliemi antaa viimeisen silauksen, jos sitä sattuu olemaan.
- mausta ennen....
Jauheliha pitää AINA maustaa hyvin ennen paistamista.
Mausteet tarttuvat huonosti lämpimään lihaan, siksi kaikki lihat on syytä marinoida ennen paistamista.
Mausteet siis raakaan lihaan.- eiseniinnuukaaole
Tosta taas on monenlaista tapaa - joidenkin mielestä öljy estää mausteiden välittymisen lihaan ja joidenkin mielestä liha tulee pyöritellä marinaadissa.
Tee niinkuin paremmalta maistuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123840MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782027Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5461626Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851298Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808