Urheilujohtajistako Suomen uusi nousu?

Heikki Levonen

Suomalaisten urheilijoiden suorituksia katsellessa ja selityksiä kuunnellessa on tullut mieleen, että mitäpä jos Suomi luopuisikin kokonaan urheilijoiden lähettämisestä kisoihin ja lähettäisi tulevaisuudessa urheilijoiden asemesta kisoihin pelkkiä urheilujohtajia. Heitähän Suomessa riittää yli oman tarpeen.

Nämä salskeat ja kovilla kansainvälisillä kilpakentillä parkkiintuneet urheilujohtajat (kanervat, kummolat, petäjät jne.) kantaisivat Suomen lippua kisojen avajaisissa ja pitäisivät muutoinkin Suomen mainetta yllä, muun muassa örveltämällä kännissä, ahdistelemalla naisia ja puhumalla tankeroenglantia loputtomissa urheilujohtajien kokoustamissessioissa.

Mielestäni edellä kuvattu ehdotukseni palvelisi myös mitä suurimassa määrin katsojia, sillä heidän ei tarvitsisi enää hävetä suomalaisurheilijoiden epäonnistumisia niin suorituksissa kuin selityksissäkään, vaan katsojat voisivat keskittyä olennaiseen eli seuraamaan todellisten urheilijoiden suorituksia. Iltapäivälehdistä sitten voisi lukea suomalaisten urheilujohtajien älyttömistä tempauksista kisakylässä ja katsomossa. Nämähän otetaan tavallisesti huumorilla - toisin kuin urheilijoiden epäonnistumiset.

Mikäli urheilujohtamiselle haluttaisiin kunnollinen yhteiskunnallinen status, niin Jyväskylän yliopistoon, liikuntatieteelliseen tiedekuntaan voisi perustaa urheilujohtamisen koulutusohjelman ja valjastaa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen tukemaan kaikin käytettävissä olevin keinoin tätä koulutusohjelmaa.

2

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leka

      ja jos rahat loppuu otetaan sotaveteraaneilta ja yksinhuoltajilta lisää!

      niin ja jonkin asteen hengitysvero olisi paikallaan...niin johan on herroilla millä mällätä!

    • Titteli

      Vai pitäisi statusta saada lisää, lisäksi tietty tittelit ja tutkintonimikkeet, joiden lisäksi vielä nimetään auktorisoiduiksi urheilujohtajiksi ja kupoerkeikkamaistereiksi? Sillä saadaan uraputki auki niille urheilijoille joilla ei ole muuta osaamista uran taituttua kuin oma lajinsa, josta yrittää saada joku toimeentulo.
      Valitettavasti urheiluissa tarvitaan omaa itsekkyyttä ja voitontahtoa, ja lobbaamisessa ym johtamisessa toisenlaista kovuutta, puhumattakaan siitä että on tehty teflonista. On nimittäin usein nähty että ainakaan ex-urheilijat eivät johtohommissa pärjää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      52
      2313
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      108
      1675
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe