Miksei Suomessa ole kauniita julkkisnaisia?

Ehkä pari hassua korkeintaan. Loput ovat noita tyhjänpäiväisiä tuksumarttiinoja ja muita julkityrkkyjä bimboja. Ovatko kaikki kauniit lähteneet ulkomaille?
18400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ketä kiinnostaa nämä "julkkikset" muutenkaan?

Äänestä

Johtuisko siitä, että tuksumarttiinat ovat riittävän tyhmiä pyrkiäkseen julkisuuteen pelkän julkisuuden vuoksi ja oikeasti kauniit ovat fiksumpia, mutta harvoin sellaisia, että päätyisivät julkisuuteen, koska eivät tee mitään julkisuuden arvoista. Tai sitten Suomessa on vaan keskimääräistä rumempia naisia.

Äänestä

Ei kiinnosta huomiohuorat.

Äänestä

Suomessa kauneudella ei rikastu. Jos meilläkin pääsisi miljonääriksi sillä, että olisi vuodessa 5 kertaa seiskan lööpeissä, niin alkaisi myös niitä kaikkein kauneimpia asia kiinnostaa ihan eri tavalla. Toinen taustatekijä on kauneusleikkausten puute. Meillä suurin osa julkkiksista on luomuja ja se näkyy mm. isoina neninä, silmäpusseina, kapeina huulina, keltaisina hampaina jne.

Lisäksi on huomioitava se, että meillä ns. vakavasti otettavat julkkikset (näyttelijät, juontajat, toimittajat jne.) ovat yleensä päässeet asemaansa ilman kauneuden arvioimista. Meillä kauneutta ei saa ihannoida, vaan sitä pitää väheksyä. Sitten taas suuressa maailmassa esim. säätytön ensisijainen kriteeri on kaunis ulkonäkö ja se onko suorittanut tutkinnon meteorologiasta tulee jossain kaukana perässä.

Äänestä

Pieni maa, vähän ihmisiä. Onhan täällä nyt mm. kauniita urheilijoita, laulajia jne, mutta ei mitään ison mittaluokan kaunottaria.

Suomessa on myös verovaroin ylläpidettävä koulutusjärjestelmä, joka tarjoaa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella itsensä korkealle. Ne kauniit ja älykkäät ovat täällä yleensä jossain tähdellisissä ammateissa. Lehtiin päätyvät sitten ne vähemmän lahjakkaat ja huomionkipeät tyttelöt, joilla ei ole muuta tarjottavaa kuin silikonitissien vilauttelu ym. hyvin lyhytkestoiseen menestykseen riittävä ruumiillinen anti. Täällä myös näyttelijät ovat hyvin koulutettuja. Näyttelijäksi ei Suomessa pääse pelkällä nätillä naamalla, kuten ehkäpä Hollywoodissa ja Bollywoodissa.

Äänestä

Mielestäni kauniita suomalaisia (julkkis)naisia esim: Satu Silvo, Marita Taavitsainen, Kristiina Halttu, Noora Hautakangas, Janina Fry.

Äänestä

Siksi koska Suomessa ei ole komeita julkkismiehiäkään.

Äänestä

On täällä paljonkin kauniita julkkisnaisia.
Jos yleistieto on heikkoa niin eihän niistä silloin ole tietenkään selvillä.

Äänestä

Kauniit ja fiksut naiset eivät hakeudu tyrkkyjulkkikseksi. Katsokaapa mm Henna Kalinaista..lyhyt persjalkainen ja ei kaunis.Martina A ihan sam,aa settiä..

Äänestä

nykyisin jossain seiskan sivuilla esiintyvät naikkoset luulevat olevansa kauniita, koska heillä on a. silikonit b. hiustenpidennykset c. tekoripset ja -rusketus d. rakennekynnet e. botoxia huulissa. ja jos on laihakin vielä, jostain syystä nykymiehille/pojille nuo ovat kaikki, mitä kauneuteen vaaditaan. vaikka olisi naamaltaan ihan millainen vain, sillä ei ole merkitystä. niiku joku tauskin (viimeisin) exä se joku henna vai hanna mikä olikaan ja sitten se suomen muka seksikkäin dj suvi :D ei hyvänen aika että surettaa! ja joo, on tullut seiskaa selailtua! :D mitä ihmettä joidenkin naisten päässä liikkuu? sitten se joku ohjelma, viidakon tähtöset, mistä oon täs hiljattain nähny mainoksia... siis ei oikeasti tiedä itkeäkkö vai nauraa, kun edes sen lyhyen mainospätkänkin näkee. ja ketä ne ihmiset edes sielä on? mihin tää maailma on oikeesti menossa? :D ja jos joku kuvittelee, että tässä olisi kateellinen niille, ni en todellakaan! olen niiiin onnellinen etten ikinä olisi niin idiootti että hakeutuisin joksikin tuollaiseksi bimbopelleksi, nolaisihan siinä vain totaalisesti itsensä... ja miksi muutenkaan kaiken täytyy aina liittyä kateutueen, kuka kadehtisi esim. niitä ihmisiä, joita tuossa edellä jo luettelin. tunnen itse vain myötähäpeää ja olen entistäkin iloisempi että minä olen minä! :D sama taitaa kyl päteä muuallakin maailmassa. kyl suomessakin varmaan löytyy oikeita kaunottaria(millainen kaunotar sitten ikinä onkaan), mutta ei tosiaan julkisuudesta välttämättä.

Äänestä

Kyllä ainakin monet urheilijanaiset ovat kauniita. Varsinkin yleisurheilijat, hiihtolajeissa olevat sekä taitoluistelijat.

Äänestä
  • unohdit tyystin suunistajat ja erityisesti Minna Kaupin. siinä se vasta kaunis suomalainen nainen onkin
    ei ehkä siinä mielessä jullkiksia kuten ei muutkan kauniit urheilijanaiset, vaan tulleet urheilun kautta kuuluisaksi

    Äänestä

  • on on kirjoitti:

    unohdit tyystin suunistajat ja erityisesti Minna Kaupin. siinä se vasta kaunis suomalainen nainen onkin
    ei ehkä siinä mielessä jullkiksia kuten ei muutkan kauniit urheilijanaiset, vaan tulleet urheilun kautta kuuluisaksi

    Joo. Suunnistajanaiset voisin myös lisätä tuohon listaan.

    Äänestä

Ehkä loput ovat tarpeeksi fiksuja pysyäkseen poissa julkisuudesta..

Äänestä

Onhan niitä kauniita, joskin vähemmän. Mieleen tulee näin äkkiseltään Kiira Korpi, Janina Fry, Saija Palin ja Maisa Torppa. Korpi on tosin noista upein, koska omaa mielettömän seksikkään kropan. Kuten jokainen taitoluistelija.

Äänestä

Mites Jasmin Mäntylä? Ja yksi joka vielä ainaskin ennen oli aivan mielettömän upea, nykyisin taas ihan perusnorminätti, niin Maria Lund.

Äänestä

Onhan nuita paljonkin, kauniita ja julkisuudessakin viihtyviä naisia. Ehkäpä toimittaja-naisten kateus pitää heidät varjossa, ainakin niin kauan, kunnes sattuu tosi ison moka jossain. Silloin kyllä saa palsta tilaa, joskus ihan kyllästymiseen asti. Toisaalta, levikin perusteellahan lehtiä myydään, jos kansa vaatii tuksuja, kansa saakon tuksunsa ja kaikki ovat tyytyväisiä :)

Äänestä

Onhan täällä moniakin kauniita julkkisnaisia, kyllä jokaisen makuun pitäisi jotain löytyä. Tässäkin ketjussa on mainittu ainakin 5 jotka ovat munkin makuun kauniita ja julkkiksia. Tai ainakin joskus vilahtavat julkisuudessa. Ne järkevämmät eivät vain ole Seiskan sivuilla jatkuvasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


14+1 kirjoitti:

Ehkä pari hassua korkeintaan. Loput ovat noita tyhjänpäiväisiä tuksumarttiinoja ja muita julkityrkkyjä bimboja. Ovatko kaikki kauniit lähteneet ulkomaille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu