Itse rakastan tatuointiani, mielestäni se on kaunis, sopii minulle ja sillä on minulle erittäin tärkeä sanoma. En voisi kuvitellakaan parempaa tatuointia itselleni, ja se oli pitkään harkittu.
KUITENKIN olen menossa poistattamaan tätä tatuointiani. Ongelmana on, että en jaksa tatuointini ihanuudesta huolimatta kantaa sitä mukanani jatkuvasti. Itse näen sen samanlaisena, kuin kauniin vaatteen tai korun: vaikka kuinka pitäisin jostain tietystä topista, haluan aina jossain vaiheessa kuitenkin ottaa sen pois. Sama tatuointini kanssa. En vain pysty kantamaan sitä jatkuvasti ihollani syystä tai toisesta, välillä haluan nähdä paljaan ihoni, välillä tatuoidun. Mutta enimmäkseen paljaan.
Tatuointi on ainoani, se on melko isohko ja hyvin näkyvällä paikalla. Ei kuitenkaan värillinen, mikä tekee poistamisesta helpompaa (poistetaan uudella R20-metodilla, lupailtiin tatuoinnin olevan poissa jo 1-2 kerran jälkeen). Ja niin toivonkin. Silloin kun otin tatuoinnin, rakastin sitä ihan valtavasti muutama ensimmäistä kuukautta, ja puhuin jo hihojen tatuoinnista. ONNEKSI en sitä koskaan kuitenkaan tehnyt, koska näemmä en pysty kantamaan mitään ihollani kovin kauaa. Ikävä kyllä.
Onko kellään muulla samankaltaisia tuntemuksia, vai koetteko te muut olevanne joko sellaisia, että inhoatte tatuointianne ja siksi haluatte sen pois, vai rakastatteko omaanne syvästi ettekä ikinä halua siitä eroon? Miten on?
KUITENKIN olen menossa poistattamaan tätä tatuointiani. Ongelmana on, että en jaksa tatuointini ihanuudesta huolimatta kantaa sitä mukanani jatkuvasti. Itse näen sen samanlaisena, kuin kauniin vaatteen tai korun: vaikka kuinka pitäisin jostain tietystä topista, haluan aina jossain vaiheessa kuitenkin ottaa sen pois. Sama tatuointini kanssa. En vain pysty kantamaan sitä jatkuvasti ihollani syystä tai toisesta, välillä haluan nähdä paljaan ihoni, välillä tatuoidun. Mutta enimmäkseen paljaan.
Tatuointi on ainoani, se on melko isohko ja hyvin näkyvällä paikalla. Ei kuitenkaan värillinen, mikä tekee poistamisesta helpompaa (poistetaan uudella R20-metodilla, lupailtiin tatuoinnin olevan poissa jo 1-2 kerran jälkeen). Ja niin toivonkin. Silloin kun otin tatuoinnin, rakastin sitä ihan valtavasti muutama ensimmäistä kuukautta, ja puhuin jo hihojen tatuoinnista. ONNEKSI en sitä koskaan kuitenkaan tehnyt, koska näemmä en pysty kantamaan mitään ihollani kovin kauaa. Ikävä kyllä.
Onko kellään muulla samankaltaisia tuntemuksia, vai koetteko te muut olevanne joko sellaisia, että inhoatte tatuointianne ja siksi haluatte sen pois, vai rakastatteko omaanne syvästi ettekä ikinä halua siitä eroon? Miten on?
Vastaukset 8
Vanhimmat
ne on vähän sama kun sun nenä. osa sua.
Niinhän ne ovat. Nenässä vain on se ero, että sitä ei ole omatoimisesti itselleen valittu. Joskus kyllästyttää kovin sekin, miten ihmiset reagoivat (vielä nykyään, sentään 2000-luvulla!!) tatuoituun naiseen. Itselläni ei ole tarpeeksi itsetuntoa kantamaan sitä uteliaiden, ihailevien ja välillä tuomitsevienkin silmien alla.
jos sä muita koitat miellyttää niin siihen ei yksi tatuoinnin poisto riitä!
Se on ihan totta. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, kuten aloitusviestissä jo mainitsinkin... Tarvitsen muutosta todella usein, ja en jaksa katsoa edes rakastamaani tatuointia kovin kauaa putkeen. Jos oikeasti pitäisin siitä edelleen yhtä paljon kuin päivänä, jona sen otin, niin en poistaisi sitä vaikka koko muu maailma niin haluaisikin. Se on ihan varmaa se.
En tietenkään halua eroon. Ovat osa minua, joten ei kiitos en tarvitse informaatiotulvamainosta missä ja miten poistattaa.
En minä mielestäni ketään ole patistamassa poistamaan..? Mielestäni tatuoinnit ovat yleisesti ottaen kauniita, ja kukin pitäköön niitä ihollaan vaikka 100 vuotta jos niin haluaa. Mutta ITSELLENI tatuoinnin ottaminen ei ollut järkevä ratkaisu, koska olen liian muutoksenhaluinen persoona.
Mainitsin poistotekniikan siksi, että muuten tänne tulee näitä elämänkoulu50v-pateja pätemään, että "hah-hah, ei tatuointia pois saa!" kun luulevat, että siinä käytetään vielä samoja metodeja kuin kymmenisen vuotta sitten. Ja tuota R20-tekniikkaa käytetään nykyään melkein jokaisessa paikassa juuri sen toimivuuden takia, en mainosta mitään tiettyä sitä harjoittavaa tahoa. Anteeksi jos kirjoitin jotenkin harhaanjohtavasti.
Mulla on tatuointi näkyvällä paikalla, tuossa oikeassa kädessä ranteesta kyynärtaipeeseen saakka, se ei voi jäädä keneltäkään huomaamatta.
Lisäksi on ärsytystä aiheuttanut venytetty Septum lävistys.
Ilmeisesti se ei ole naisellinen ja olen saanut monet pahat katseet ja puheet yhden 3,2mm renkaan takia joka roikkuu nenästäni..
Mut mitäs siitä, antaa ihmisten puhua jos tarve on, minä kannan ylpeänä tatuointejani ja jos joku ei halua minuun niiden tai lävistysten takia tutustua nii itku.
Olen minäkin tuossa tatuoinnissa huomannut pikku vikoja joita voisin korjauttaa, mutta en ota siitä ressiä, ehkä sitten joskus kun on taas rahaa hankkia lisää leimoja. Olkoot, kukaan meistä ei ole täydellinen.
Mulla on myös samassa kohdassa tatuointi. Ite oon menos vähä parantelee tota kunhan aikataulut sopii yhtee tekijän kans.