Avioliitto

Niskavuori elokuvassa sanoi jotenkin että, avioliitto tarkoittaa toistensa avittamista. Tulisiko avio avittaa sanasta?
666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pikemminkin se voisi merkitä avoimuutta. Aviopari on siis avoimesti yhdessä ja liitto on vahvistettu julkisin seremonioin.

Äänestä
  • Virossa avioliitto on abielu, aviopari abielupaar, puoliso abikaasa, eli tuo avun (abi) merkitys on ihan selvä.

    Äänestä

Avioon astuvat eivät ole useimmiten ihan tolkuissaan, vaan tunteidensa vietävinä. Niinpä kyse ei liene (ainakaan aina) aivoliitosta.

Omalla kohdallani on aviokumppanin kanssa takana yhteistä taivalta jo 38½ vuotta, joten selviämistarina on jo aika mukavalla mallilla. Saman katon alla on asuttu kaikkiaan jo viidettä vuosikymmentä. Hyvä me!

Kukahan mahtaa käyttää tässä ketjussa minun vuosien mittaan monestikin käyttämääni nimimerkkiä ”Entinen mies”? Minun yhdistetty (entinen ja nykyinen) naiseni saa minut yhä monestikin tuntemaan olevani miehentapainen vieläkin. Siitä hänelle kaunis kiitos!

Äänestä
  • ava = julkinen, avoin, yllämainitussa linkissä.

    AVA = lukkojen tuotemerkki. Eipä herätä lukituksen luottamusta, avoimuus.

    avalik, lahtine = avoin

    avalik naine = julkinen (syntinen) nainen
    naine = aviovaimo, tai yleensä nainen
    Tästäpä ongelma, pulmapäev = hääpäivä
    Abikaaslane = (vihitty) apukumppani

    Äänestä

  • Paremmin tuntuu tuo avittaa, "avun liitto" sopivan. Avoin tuntuu vähän kaukaa haetulta ja varsinkin nykyään sopii paremminkin avoliittoon.

    Noinhan taipuu muutkin, keittää keittiössä, avittaa aviossa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä sanasta? kirjoitti:

Niskavuori elokuvassa sanoi jotenkin että, avioliitto tarkoittaa toistensa avittamista. Tulisiko avio avittaa sanasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu