No johan on kumma

Jo vain,nyt tuli aihe,johon on pakko tuoda oma osaamisensa.
Minä osasin Pulu tamman laittaa valjaisiin,vaikken lukea osannu.
Täällä savossa oli luokki se johon sidottiin aisat rahkeiden välityksellä.
Setolkka taas oli se keskeisin valjaiden osa jolla taas sidottiin aisat setolkkavyöllä,tukkitöissä se esti alamäessä kuorman liukumisen,siis oli tavallaan jarruna,jota hevonen käytti.

Voi kuinka lähelle lapsuuttani tämä aihe viekään,hangmon perässä sain aina pentuna juosta,kun olin vikkelä kintuistani ja lapsityövoima oli silloin sallittua.
Risukarhiakin jouduin Pulun kanssa liikuttelemaan,vältti ja aatra olivat liian painavia hennoille lapsen käsille,mutta haravakoneen kyllä tsemppasin.
Kiitos jjoutava aloituksesta ama

Voi. olenhan minäkin valjastanut Kössin Suomenhevosen, vaikk'en tiedä niiden osien nimiä. Talvella järjestin rekiajeluja pitkin peltoaukeamia lastenlapsille ja ystävien lapsille. Kössi nautti kun sai viilettää, juoksija kun oli.

Hevosen hajukin on niin mieluinen ja sen samettinen turpa, kun se hamuilee kämmeneltä makupaloja.

Oikein kurjalla säällä menin kauppaankin reellä ja poimin jonkun jalkamiehenkin kyytiin matkalla. Autoja oli ajanut ojaan, mutta hevonen ja reki pysyivät tiellä:D Oli ne aikoja!

Mitä vastuuta tämmöisessäkin ketjussa on kun kyllähän jokainen itse tietää olevansa esimerkillinen kunnon kirjoittaja ja nuo toiset tekevät kaikenlaista koirankuria palstalla, eihän niihin voi ollenkaan luottaa.

Välillä oikein suututtaa kun vääriä kirjoittajia kehutaan, niin ei ole sitten ihme jos ollaan ihan hiljaa. Varmaan ihan ulkomaita myöten on maine huonontunut niiden kurittomien takia. Potkupallia nyt olen seurannut kun se on muotia nyt.

Kylläpä muistuu Vappu. Vappu oli isäni viimeinen kaveri, ollessaan viimeisessä työssään, hän ja hevonen.
Isäni oli pelin jokeri, huono ja hyvä, mikä milloinkin.
Mutta Vappu oli hänen viimeinen otteensa työhön, se vieläkin itkettää.

Vappu oli arjen sankari, eläin, joka teki meille pelkkää hyvää.
Muistan Sylvi Kekkosen kirjan, jossa hän kertoi suomenhevosesta ylväästä, joka sotaan jouduttuaan, ja sieltä palattuaan, oli värisevä pelkääjä.

Niin varmasti kävi yhdelle, jos toisellekin sotilaalle. Entiset haaveet oli murskattu, aika entinen ei koskaan palannut.
Pahat henget nousivat ihan liian usein mieleen, ja näkyviin.
.

On tullut valjastettua ja ajettuakin monilla hevosilla....nimiäkään en muista kun hevosia oli ja vaihtuivat tiheäänkin tahtiin.

Kaikkein mieluisinta oli kun oppi valjastamaa ravirattaille.....Haminassa ajoin ensi kertaa nuorena tyttönä kilpaakin......

Isäni kuoli -81 Jokimaan raviradan varikolla saamiinsa vammoihin hevosen aiheuttamana.....sen jälkeen en ole pahemmin hevosiin koskenut.

Pittäähän minunkin nimeni näin arvokkaassa ketjussa näkyä, niin kovasti kun aina oon arvokkuuen perrään.Vaikka onhan noita haukkuja tullut, että herraisä, sotilaan akka eikä ossaa mittään kunnioittaa ja käyttäytyy,, ei tainnu ukkosakkaan kurissa pittää.
Oli toki meilläkin Vanha Tamma Värtsilässä asuessa, enemmän kuiteskin vaan Peppi Pitkätossun tapaan. Ei kait sillä mitään töitä teetetty, vapaana sai kuljeksia. Jos oli hyvällä tuulella tammamme, anto selkäänsä kavuta, jos ei, ni heitti pois. Liekkö meillä mitään satulaa tai valjaksia ollut...ai nyt muistan, täyty olla, kun talvella reellä ajeltiin. Pikku likkahan mie vasta silloin, 6-8:n ikänen.
Voihan olla, että meiänki Vanha Tammamme oli eläkkeellä oleva vanha sotaratsu, vanttera Suomenhevonen.

Käväsin pikkupakkasessa laittamassa rinnusremmin omaan hummaani, pakkasta -10 ja risat labraan on asiaa, parasta varmistaa peltihevosen käynnistys.
Merkille pantavaa oli että pikkumetsiköstä kuului laulun luritusta lieko mustatrastas viritellyt huiluaan?

Meidän vanha Pekka humma oli hyvä kaveri, kävin usein uittamassa sen rankan työpäivän jälkeen, usein jäi syömään järviruokoa ja 'hörähteli' kuin sanoakseen odota.
Punaruskea mustaharjainen ja pienikokoinen palvelija lapsuusvuosien muistoista, vain pelkkiä kauniita muistoja on jäänyt tuosta hummasta.
Sitten vain joku päivä isä kertoi Pekan lähteneen naapurikuntaan eikä sen koommin siitä muistaakseni edes puhuttu, vasta aikuisena ymmärsin kysyä ja sain tyhjentävän vastauksen. Pekka oli sokeutumassa se oli loppu.
Meille jäi vielä Valko, valkoinen pitkä harjainen työhevonen ja Valkon varsa Hiski.

Nyt on ratsastustallin hevoset tulleet tutuiksi tunnistavat autoni kun menen, joskus on mukana näkkileipää ja sen tuoksun tunnistavat, sekakuoron esitys rauhattomasti liikkuen ja pieni tunne siitä että 'kiva kun tulit'!

Ensimmäistä kunnon palkkaa sai meikäläinen, kun meni alle rippikouluiokäisenä rengiksi naapuritaloon. Ensimmäinen tehtävä, jonka isäntärenki opetti, oli hevosen valjastaminen erilaisten ajovälineiden eteen, maanviljelyskoneista ajovälineisiin asti.. Valjastaminen sujuisi vieläkin.

Ensin piti hevonen saada rauhoittumaan paikalleen, että sille saatiin päälle valjaat.

Ensimmäisenä pantiin hevosen päähän päitset ja suuhun suitset, jotka piti lämmittää vaikka kädessä.

Sitten pantiin selkään setolkka, jonka tehtävänä oli kannattaa aisoja.

Sitten pantiin hevosen niskaan länget ja vedettiin niihin kiinnitetyt mäkivyöt takajalkojen taakse pujottaen ne hännän alle. Näiden avulla hevonen jarrutti liiallista vauhtia alamäessä.

Sitten pujotettiin aisat längissä oleviin rahkeisiin. Sen jälkeen aisat pantiin oikealle korkeudelle setolkkaan kuuluvan remmin avulla, joka pujotettiin hevosen mahan alta.
Mäkivyöt jäivät kyseisen remmin ja hevosen vartalon väliin.

Sen jälkeen kiinnitettiin ohjakset siten, että ne pujotettiin setolkassa olevien renkaiden kautta ja niiden päät kiinnitettiin suitsissa oleviin renkaisiin. Ohjasten hevosen puoleinen osa oli nahkaremmiä, ajajan puoleinen osa ohutta köyttä.Osat oli solmittu siten, että solmukohta osui hevosen takajalkojen kohdalle. Hevonen kyllä huomasi, kun sillä räpsäytti reisille.

Monesti tuli ajatelleeksi, mitä hevosesta mahtoi tuntua, kun sitä roimittiin reisille tai kyljille ohjasperillä ja piiskalla sen ollessa vetämänsä laitteen edessä ja se raukka ei päässyt lyöjäänsä pakoon vaan päin vastoin kuljetti sitä mukanaan.

Meikäläiselle hevonen oli niin läheinen, ettei sitä koskaan raskinut lyödä. Ilmankos piti sittemmin suuntautua muille aloille.

70-luvulla ilmestyi riemastuttava lastenlevy "Iso mies ja keijukainen", jota eräs ystävänikin oli tekemässä ja siinä laulu "Pikkulintu valjasti hevosen ". Se alkoi soida päässä, kun luin jj:n aloituksen. Itse en ole hevosta valjastanut , mutta sain ratsastaa mummolan Lahjalla, kun sitä käytettiin illalla uimassa. Enon rakas nimikkohevonen oli jäänyt sotaan, ja sitä sodassa jalkansa menettänyt eno suri pitkään. Muutaman kerran olen kokeillut Islanninhevosen eli issikan selässä tölttiä, oikein tasaista ja miellyttävää hidasta menoa., sopisi mummoihmisellekin.

Olen joskus kyytimiehenä, kun tyttärentyttäret käyvät ratsastamassa ja heppoja hoitamassa tallilla, ja saan hevostietoutta heidän kauttaan. Tiedän nuo värityksetkin, papurikon, raudikon, ruunikon, kimon, hiirakon.Sen verran vielä heppailusta , että keppihevoset ovat nyt pikkutyttöjen muotia. Tein 6-vuotiaalle tyttärentyttärelle synttärilahjaksi hienon hevosenpään sametista, koristeelliset päitset, suitset ja kuolaimet, tuuhea harja villalankaa. Vanha villasukka käy mainiosti myös pään tarpeiksi...taidanpa valmistaa upean keppihevosen menopeliksi itsellenikin, jos lähdemme kahviprttiläisten kanssa pääsiäislennolle, on se tyylikkäämpi kuin varpaluuta.

No jo on kumma kun niin mukavia hevosystävällisiä kirjoituksia on tullu. Lippa ei vissiin tykänny minusta kun kerran jätti kävelemää reenperään.
Huomasin että vilikasi taakseen ja lähti, juoksi yksin tallinseinustalle seisomaan, 2-3 km jouvun käveleen. On niillä järki hevosilla, hörisi siinä,- nytkö vasta tulet.

Kerronpa nyt muutakin kuin valjastamisesta.....

Isäni otti viinaksiakin aina kun raskailta töiltään ehti jonnii verran....Kerran kesällä hevonen tuli rauhallisesti pihaan kieseihin valjastettuna kyliltä ja isä istui nuokkuen humalassa kärryillä nukkuen.....Äiti sai isän herätettyä ja riisui hevosen valjaistaan...

Kokeet otettu ja nyt voin syödä aamupalaa ja kertoilla tässä koulumatkoista.
Isäni vei joskus kouluun hevosella, sää oli silloin joko tiukka pakkanen tai kova lumipyry, filtit ja fällyt tarvittiin mukaan, niillä suojauduttiin kylmältä viimalta ja hevosen kavioista lentävillä tieroilta.
Meitä oli 5 tai 6 koululaista ja isäni istui kuljettajan paikalla osasi siitä väistää lentäviä 'esineitä'.
Eipä niitä pitkiä koulumatkoja onneksi ollut kuin 2 vuoden ajan ja ne oli varsinkin kovilla pakkasilla aikamoista kärsimystä, ei ollut pakkasrajaa.
Koululle päästyä haimme jo heti liiteristä puita luokkahuoneen kakluuniin että oli edes siedettävää lämpöä, vaikka se lämpö oli katon rajassa korkeissa luokkahuoneissa.
Joskus keittolan emäntä toi ison kattilallisen keitettyä vettä että saimme sitä maidon kanssa lämmikkeeksi.
Ne oli sellaisia aikoja ja selvitty niistä kunnialla.

Voi kun oliskin saanut elää lapsuusaikansa maalla.
Orivedellä jossain talossa olin sisarenikanssa Sotaapaossa . Olin sillon jotain siinä 5-6 vuotisa . Mutta sen muistan kun pääsin hevosenkyytiin

Sitten pojan tyttö oli hevos kärpäsen purema -- hän asui maalla ja olis ollut mahdollisuus omaan hevoseen ,ainoolapsi kun oli ,niin saihanhänsen -- Varoitin että ei se ole halpaharrastus , ja niin me koko suku autettiin että hän sen "klaaras" jotenkuten . Sitten kun tuli Autokoulun ikä --hän myi sen hevosen ja sai rahaa autokouluun . Isi osti auton .
Nyt tämäkin tyttö on jo 35v ja kolmenlapsen Äiti. Mutta kaksi tyttää nyt haluaa päästä talleieille hevosia harjaan ja ehkä saavat ratsastaakkin pikkusen - juuri siinä hevosiässä 7v & 10v
Asuvat Suomessa . ja ullamummu ei paljoa pääse näkemään heitä --onneksi on tämä internetti ja WEP. kamera

Oikein Sishill, se hevosen valjastus oli vain viitteenä, että aloituskin pitää tehdä oikeassa järjestyksessä, niinkuin valjastaa matkaan. Saa siinä rönsytä ja poiketa ainaki minulla on sellainen käsitys.

Hevonenkin osaa lisätä vauhtia jos ohittaissa pitää umpihankeen mennä, niin, jos on viisas hevonen. Leikkiä nämä kirjoitukset on vaan jotku on niin tosissaan että poistattavat automaatilla toisiin viestejä, ku meitä on niin moneksi.

Hauska lueskella kuinka monella on mukavia muistoja hevosista. Siihen aikaan kun nuorempia olimme kymmeniä vuosia sitten, hevosia oli maalla paljon enemmän kuin nykyään. Nytkin on hevosia, mutta harrastustoimintaa varten enimmäkseen.
Silloin ennen hevoset tekivät raskasta työtä pelloilla ja metsissä kesät talvet.

Minulle nousee mieleen se silloin vanhalta tuntunut mies, joka hevosellaan kävi kyntämässä meidän ja naapuriemme pellot.
Lukematomia vakoja syntyi kun tämä työpari auroineen askelsi peltoa ylös ja alas. Mies painoi auraa selkä kyyryssä ja askelsi painavin askelin savisissa kumiteräsaappaissaan. Miehen raidallinen flanellipaita on selästä likomärkä.
Jaksaisiko kukaan tänä päivänä niin raskasta työtä tehdä kuin tämäkin mies teki aamusta iltaan.
Suomenhevonen ja suomalainen maamies - työnsankarit.

Onpa mielenkiintoisia muisteloita.
Sanoisin vaan, että katsoessani hevosen valjastusta, ei se ole maailman helpoin juttu.
Hevosen huoltaminen treeneihin tai ratsastukseen on aikaa vievää.
Kerran suin, siis putsasin hepan kroppaa, niin se kuikisteli sivuilleen ja potkaisi sivulle päin. Taitavia ovat. Haistoi pelon.
Tämän takia kunnioitan hevosia, ihan oikeasti ja samalla niiden huoltajia.