Ihmisen huumori

Mitä se kertoo ihmisen älykkyydestä, ettei pysty kirjoittamaan omaa kieltänsä edes jokseenkin oikealla tavalla?

"Mies se tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta." Tämä kalevalainen totuus kertoo, että allergiat eivät ole niin vakavia, mutta tyhjän nauraminen on merkki tyhmyydestä.

Vakavammin, huumoria on monenlaista ja ihmiset nauravat eri asioille. Jotkut nauravat sisäisesti, jotkut hyvin avoimesti. Hyvät vitsinkertojat eivät ole herkimpiä naurajia. Eli en menisi tekemään hätäisiä johtopäätöksiä nauramisesta älykkyyden merkkinä.

Voiko sisäisestikin nauraa? Ilman että kasvojen lihakset toimisi?
Sellainenhan on muumio.

Minusta tv-ohjelmat ovat enimmäkseen pinnallista koheltamista. Jos haluaa nähdä yli arkitodellisuuden voi huomata koko elämän itsessään olevan koomista. Ihmiset palloilevat pyrkimyksineen päivästä toiseen, pitävät itseään järkevinä ja suhtautuvat asioihin vakavasti. Mikään ei ole yhtä koomista kuin äärimmäinen vakavuus.

Minusta parasta huumoria on katso miten ihmiset todellisuudessa toimivat. Olin nuorempana töissä muun muassa kaupan kassalla ja vaatekaupassa jne. eikä mikään ole hauskempaa kuin suomalainen, joka koittaa tinkiä ruokakaupassa, selittelee vaatekaupassa miksi on päässyt lihoamaan, kerskailee kuinka osaa työn paremmin kuin minä jne.

Miksi siis vaivautua katsomaan TV:tä, kun tosielämä on paljon hauskempaan?

Etteikö vai teeveestä mielstänne tule sellaista ohjelmaa joka teitä naurattaa?
Kyllä teidän elämänne on tylsää. Minä ainahi löydän telkusta naurattaviakin ohjelmia.
Se vaatii kylläkin viitseliäisyyttä. Seurailla kanavia.

TV:tä yksin katsellessani tuskin koskaan nauran, korkeintaan hymähtelen. Eri huumorinlajeista sellainen ennalta arvattava ja pitkitetty kohellus kuten esim. Turhapuroissa ei huvita juuri lainkaan. Paljon huvittavampaa on tilannekomiikka esim. Tankki täyteen sarjassa, tai parhaat Petelius-Kalliala kreisihuumorisketsit. Myös Mies ja alaston ase tyyppinen parodia huvittaa minua. Myönnettävä on että myös seksihuumoriuvittaa kuten takavuosien Benny Hillissä.

TV-viihde on pääsääntöisesti täyttä roskaa, suurimmaksi osaksi teennäistä, valmiiksi naurettua, idiooteille tarkoitettua ajantäytettä. Kuvailemasi kaltaista ihmistä, joka ei koskaan ole naurahtanut tai nauranut jollekkin TV ohjelmalle, tuskin löytyy. Mutta henkilöitä joiden mielestä suurin osa sieltä tulevasta ohjelmasta on täydellistä ajantuhlausta, löytyy varmasti monia, ja jos jotain, epäilisin niiden henkilöiden älykkyyttä, joita nykyinen TV-viihde onnistuu pääsääntöisesti naurattamaan. Sehän on kuitenkin hyvin pitkälti keskivertoihmiselle suunnattua, vitsit eivät saa olla liian älykkäitä, juonet eivät liian monimutkaisia jne, jotta valtaosa ihmisistä pysyisi mukana.

Sitten on niitä ihmisiä jotka harvoin nauravat. Toteavat vaan että tuo on hauskaa, ja nauttivaqt sisällään. En ehkä osaa oikein selittää, mutta hekin kyllä nauttivat huumorista ja voivat olla hyvinkin huumorintajuisia.

Täällä yksi vähän naurava. Joskus koen vaivaavana olon live-esityksissä, joissa yleisön reaktiot ovat tärkeitä esiintyjille. Hymyilen, mutta harvemmin nauran, jos en satu olemaan väsynyt tai vaikkapa stressaantunut/surullinen, ts. tunteet pinnassa muutenkin. Eniten huvittavat tahattomat tilannekomiikat, eivät niinkään tehdyt hauskutukset. Vitseistä yksinkertaisimmat uppoavat ehkä parhaiten tähän mieleen, mikä toisaalta ei tarkoita, etten monimutkaisempien vitsien juonta ymmärtäisi tai jopa arvostaisi. Turha siitä vielä on huumorintajuttomaksi väittää, tai tosikoksi luulla :)

Valmiiksinauretuille TV-sarjoille nauraminen kuorossa, maksetun yleisön kanssa, mahtaa todistaa naurajan mahtavasta älykkyydestä, vai mitä?

Tunnen eräänkin henkilön joka ei osaa aivastaa. Hän ikäänkuin on aivastavinaan muttei aivasta.

Että vähän niinkuin naurattais mutta nauraa ittelleen.

Eli aivastaja aivastaa niinku ittelleen , vai?

Nauraminen muotoutui kai ihmisen kehityksen alkuvaiheissa; viestitettiin, ettei hymyilevällä tai nauravalla ihmisellä ollut pahoja aikeita. Vieläkin naureskelulla on tärkeä osa rupattelussa, vaikkei se useinkaan ole spontaania.

Hassuille jutuille nauravat varsinkin lapset, sekä yksin että yhdessä. Ikää myöten sen määrä vähenee, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. En kuitenkaan tekisi johtopäätöksiä hauramishekkyyden ja huuorintajun tai älykkyyden välisestä yhteydestä.