Preksssio

Eikö (kevättaasuspisteen) prekessio n. 26000 v jakso vaikuta maan kaltevuuskulmaan (auringonsäteilyn määrään)?
6183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Prekessio ei muuta maan pyörimisakselin kaltevuutta suhteessa ekliptikaan eli maapallon ratatasoon (mutta Kuun aiheuttama nutaatio sitä hiukan muuttelee jaksollisesti). Prekessio vain muuttaa pyörimisakselin suuntaa, kaltevuuden pysyessä periaatteessa vakiona .

Auringonsäteilyn määrä ei mielest'ni periaatteessa riipu maan kaltevuudesta.

Maapallon saaman Auringon säteilyn määrä voi kylläkin riiipua maapallon rata-alkioista, kuten radan eksentrisyydestä ja tästä on kyllä tutkimustakin tehty jo aika varhain. Sen mukaan olemme väistämättä maktkalla kohti seuraavaa jääkautta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Milankovićin_jaksot

Äänestä
  • Säteilyn määrä ei riipu maan akselin kaltevuudesta, mutta sen jakaantuminen maapallolle taas riippuu. Jos maan akseli olisi täysin pystysuorassa, vuodenaikoja ei juuri olisi, ja Suomikin olisi todennäköisesti paksun jääkerroksen peittämä.

    Äänestä

Ei prekessio vaikuta kaltevuuskulmaan, sillä siinä hyrrän akseli piirtää vakioista kartiopintaa. Nutaatio kulmaan taas hieman vaikuttaa, ks.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nutaatio

Akselin kaltevuuskin muuttuu jaksollisesti:

http://opinnot.internetix.fi/fi/materiaalit/ge/ge1/04_tellus/4.1_sininen_planeetta_eli_tellus

https://en.wikipedia.org/wiki/Axial_tilt

Tietysti prekessio välillisesti vaikuttaa säteilyn määrään, koska sen takia tasaus- ja seisauspäivien ajankohdat Maan ellipsiradalla jatkuvasti muuttuvat ja samalla etäisyys Aurinkoon. Vajaan 13000 vuoden päästä meillä on kesäpäivänseisaus joulun aikaan, jolloin Maan etäisyys Aurinkoon on lyhyimmillään.

Äänestä
  • Kuitenkin on tuollainen 41000 v jakso. Mikãs sen SYY?

    Äänestä

  • kulma? kirjoitti:

    Kuitenkin on tuollainen 41000 v jakso. Mikãs sen SYY?

    "Kuitenkin on tuollainen 41000 v jakso. Mikãs sen SYY? "

    On kai se tuossa mainittu:

    "Earth's obliquity has varied between 22° 02' 33" and 24° 30' 16", with a mean period of 41,040 years. This cycle is a combination of precession and the largest term in the motion of the ecliptic."

    Eli kyseessä on prekession ja ekliptikan (eli maapallon ratatason) liikkeen yhteisvaikutus. Ekliptikan asento avaruudessa muuttuu hitaasti.

    Äänestä

  • kielisille selkeästi kirjoitti:

    "Kuitenkin on tuollainen 41000 v jakso. Mikãs sen SYY? "

    On kai se tuossa mainittu:

    "Earth's obliquity has varied between 22° 02' 33" and 24° 30' 16", with a mean period of 41,040 years. This cycle is a combination of precession and the largest term in the motion of the ecliptic."

    Eli kyseessä on prekession ja ekliptikan (eli maapallon ratatason) liikkeen yhteisvaikutus. Ekliptikan asento avaruudessa muuttuu hitaasti.

    Mikä on ekliptikan kulman referenssi? Auringon akselin ja ekliptikatason normaalin välinen kulmako?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kulma? kirjoitti:

Eikö (kevättaasuspisteen) prekessio n. 26000 v jakso vaikuta maan kaltevuuskulmaan (auringonsäteilyn määrään)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu