Nainen,millaisen miehen haluat lastesi isäksi ?

Kysyn tässä sikäli eri tavalla asiasta että jos unohdetaan naisen tarpeet ja se että nainen haluaa miehen olevan sellainen että sitä voi esitellä ja kehuskella tuttaville millainen mies minulla on.
Nyt siis kiinnostaa tietää millaisen miehen katsot olevan paras mahdollinen lapsiesi isäksi.
Toisena kysymyksenä kiinnostaa tietää minkä ikäisenä biologinen kello rupeaa tikittämään kiusallisen voimakkaasti lapsettomilla naisilla ja millä iällä heitätte kirveen kaivoon asian suhteen.

Näin kyselee lapseton mies jolla lapsettomuus on tiukka paikka.
16351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tämä on fakta. Ei saa olla pennitön sämpylänpyörittäjä.

Äänestä

Miehen tulee olla hyvän näköinen tai ainakin edes jonkun verran komea, riihenseinästä revästyn näköinen mies tekee myös sen näköisiä lapsia.
Joten ulkonäön tulee olla kohdillaan.

Sitten tulee olla sen verran menestynyt elämässä taloudellisesti ja muuten, että pystyy antamaan lapselle turvatun elämän henkisesti ja taloudellisesti.
Itselläni on hyvä palkkainen työ, joten samaa tasoa miehelläkin oltava.

Sekä miehen tulee olla lempeä luonteeltaan ja tykätä lapsista.
Hiukan poikamaisuutta luonteessa, mutta myös aikuisuutta, sopivassa suhteessa molempia.

Alkoholi ja kavereiden kanssa iltaisin ulkona juokseminen eivät saa miehen mielestä olla ykkönen elämässä.
Vaan tulee olla kotonakin viihtyvää sorttia

Eli ihan normaali suomalainen mies

Itselläni on jo lapset tehtynä. Kuvaamani kaltaisen miehen kanssa, joka on maailman paras isä :)
Mutta pidän n.30-35v. ikää sopivana lasten teko ikänä.
Silloin on jo elämää elettynä ja sen verran taloudellisesti turvattu elämä, että on rahaa myös elättää lapset.

Äänestä
  • Muuten hyvä, mutta naisen kannalta lapset kannattaisi tehdä ennen 30 v ikää, koska yllättävän monilla alkaa 30 v:stä olla lapsettomuutta. Itse en enää pystynyt saamaan lapsia omilla munasoluilla 32 v edes koeputkihedelmöityksillä, olisi pitänyt tehdä paljon nuorempana.

    Tässä on siis yksilölliset erot ihmisten välillä, joten ei pidä hämääntyä vanhemmista äideistä ja kuvitella, että kaikki saavat lapsia yli kolmikymppisinä enää. Eli 2.lla pitäisi naisen iän alkaa mieluiten, jos lapsia haluaa. Toki hedelmöityshoitoja on olemassa ja voi käyttää luovutettuja siittiöitä ja luovutettuja munasoluja, niin mekin teimme ja lapsi tuntuu ihan yhtä omalta.

    Äänestä

  • lapset alle 30 v !! kirjoitti:

    Muuten hyvä, mutta naisen kannalta lapset kannattaisi tehdä ennen 30 v ikää, koska yllättävän monilla alkaa 30 v:stä olla lapsettomuutta. Itse en enää pystynyt saamaan lapsia omilla munasoluilla 32 v edes koeputkihedelmöityksillä, olisi pitänyt tehdä paljon nuorempana.

    Tässä on siis yksilölliset erot ihmisten välillä, joten ei pidä hämääntyä vanhemmista äideistä ja kuvitella, että kaikki saavat lapsia yli kolmikymppisinä enää. Eli 2.lla pitäisi naisen iän alkaa mieluiten, jos lapsia haluaa. Toki hedelmöityshoitoja on olemassa ja voi käyttää luovutettuja siittiöitä ja luovutettuja munasoluja, niin mekin teimme ja lapsi tuntuu ihan yhtä omalta.

    Jännä juttu, kun itse joskus kävin lapsettomuushoidoissa useamman vuoden ja kaikki hoidot meni perseelleen tavalla jos toisellakin. Lasta ei siis niillä tullut, eikä ikääkään ollut edes alkujaan kolmeakymmentä vaan parikymppinen clomifenien popsija. Toisella kierroksella olin jo kolmellakympillä ja kokeiltiin icsi hoidotkin.

    Ei mitään.

    Noh kumppani vaihtui, ei tosin tuon vuoksi vaan muuten. Mitään lapsia edes kuvitellut sittenkään saavani, joten mitäpä sitä ehkäisyäkään käyttämään. No nyt on se lapsi sitten ihan luomuna vihdoin ja viimein. Muutaman vuoden päästä olen jo neljäkymmentä.

    Äänestä

Nyt siis kiinnostaa tietää millaisen miehen katsot olevan paras mahdollinen lapsiesi isäksi.

- Sellasen joka on vastuuntuntoinen, toimii vastuullisesti, tykkää lapsista terveellä tavalla ja osaa sekä haluaa olla niiden kanssa myös aktiivisena vanhempana. Eikä edes vähiten rakastaa mua ja tykkää, että mä olen hyvä äiti hänen lapsilleen. Mies joka kykenee kunnioittamaan mua myös vanhempana.


Toisena kysymyksenä kiinnostaa tietää minkä ikäisenä biologinen kello rupeaa tikittämään kiusallisen voimakkaasti lapsettomilla naisilla ja millä iällä heitätte kirveen kaivoon asian suhteen.

- Mulla oli semmonen lyhyehkö hetki parikymppisenä, kun olis ollut pakko saada lapsia melkeinpä pakkomielteisesti. Johtui siitä, että lääkärit pelotteli etten voi saada lapsia kovin helposti tai jopa ollenkaan. No pakkomiellehän siitä silloin tuoreeltaan tuli. Sitten se helpotti ja asiaan oppi suhtautumaan kaikessa rauhassa. Ei väkisin, onhan sitä elämässä muutakin. Niin nyt olen jo liki nelikymppinen ja vasta nyt pienen tyttären äiti ja kyllä se vaan hyvälle tuntuu. Että ymmärrän hyvin tuon tunneskaalan ja mahdolliset kriisit asian tiimoilta.

Äänestä
  • Ensimmäiseen kohtaan lisäys joka jäi pois, että semmoisen miehen kanssa mä lapsen sain. Ja semmonen siis kotoa löytyy, mitä kriteereihin listasin.

    Äänestä

No mutta nythän nämä naisten vastaukset ovat aivan vasta kohta mitä tosi elämässä tapahtuu,viinaan menevät vastuuttomat tyhjätaskut laittavat alulle penskoja useitten naisten kanssa elämänsä aikana mutta suuri joukko meitä hyviä isä ehdokkaita jäädään ilman perhettä kun naisille ei kelpaa vastuunsa kantavat kunnon miehet.
Juuri tätä minä ajoinkin takaa kun tein kysymykseni jotta huomataan kuinka todellisuus ja haaveet ovat kaksi eri asiaa.

Äänestä
  • Ei se muiden vika ole, jos tutustut juuri niihin naisiin jotka on kaiken vastakohta meille muille.

    Äänestä

Maalaisjärkisen. Pitkähermoisen. Ei turhantarkan. Kärsivällisen. Sillä tavalla rennon, että perusasiat ovat kunnossa, mutta niistä ei nipoteta. Miehen, joka tajuaa, että perhe on yhteinen yritys. Lisäksi ei haittaisi, jos olisi helposti innostuva, hassutteleva, huumorintajuinen. Ja tietysti pitäisi myös haluta olla isä ja haluta lapsia. Taloudellinen tilanne saisi olla kohtalainen vähintään, rahattomana on turha lapsia kasvattaa. Miehen, joka osaisi laittaa perheen omien itsekkäiden tarpeiden edelle.

Äänestä

Pitää olla komea ja rikas että voi elättää mut ja lapset. Pitää osata hemmotella ja ostaa lahjoja minulle ja lapsille.

Äänestä

Jotta lastentekoon päädytään, niin ulkonäköä täytyy olla vähäsen. Olen aika joustava tuossa asiassa ja liiallisesta komeudesta on oikeestaan vain haittaa. Todella komealla miehellä kun harvemmin on niitä muita haluamiani ominaisuuksia. Tai ehkä niitäkin ihmeitä löytyy, poikkeus vahvistais säännön. Kuitenkin sellainen katseenkestävä, normaali mies, ehkä vähän rumankomea.

Talouden pitää olla vakaalla pohjalla. Lapsia ei rahalla kasvateta, mutta niin ettei jokaista penniä tarvii laskea ja venyttää. Tietysti on plussaa jos työ on vielä vakituinen, mutta vähintään pitää riittää tahtoa pitää se talous kunnossa, niin ettei homma kaadu vain minun niskaani. Vakaaseen talouteen kuuluu myös se, että osaa pitää kulut kurissa ja suhteessa niihin tuloihinsa. Jos on pienemmät tulot, pitää myös osata kuluttaa vähemmän. Tässä talospuolella pätee sama kun tossa ulkonäössä, vähän vähempi on parempi. Ne oikein huipputuloiset, kun ei tuppaa täyttämään noita mun tärkeempiä kriteerejä.

Sitte ne todelliset asiat :

- miehen täytyy rakastaa minua, ... sillä en minä lapsia ilman rakkautta ala tekemään
- miehen täytyy haluta lapsia ja rakastaa omia lapsiaan ... tätä nyt ei kai tarvii edes perustella
- miehellä täytyy olla tahto/halu/mielenkiinto kasvattaa lapsensa, nähdä heidän kasvavan ja oppivan ... halu viettää aikaa perheensä kanssa ... ei tietenkään 24/7, kavereita saa ja täytyy olla ja harrastuksia myös, mutta perheen pitää olla aina ensimmäisellä sijalla
- kärsivällisyyttä täytyy olla ja todellista välittämistä ... suuttua saa ja viha täytyy ilmaista, mutta itsehillintääkin pitää osata
- pitkäjänteinen, turvallinen, sitoutuva ... sellainen, jonka varaan voi ja uskaltaa rakentaa elämän

Biologinen kello ei nakuta ja ikää on jo sen verran, että voi olla että lapset jää tekemättä (30). Milloinkaan en ole kokenut pakkoa tai tarvetta lisääntyä, enemmän niin että jos mies haluaa lapsia ja kaikki suhteessa kohdallaan, niin miksikäs ei. Lapsista pidän kyllä ja mielelläni vietän aikaa esim. siskoni lasten kanssa. Yksi pitkä suhde on takana ja siihen ei lapsiajatuksia liittynyt. Nyt jos uusi kohdalle osuu, niin vähän kiirehän tuolla asialla olis, jos hän lapsia tahtoo. Luvata en tietystikään enää tällä iällä voi, mutta ei kai voi varmuudella luvata nuorempikaan. Eli jos lapset olisivat miehelle ihan must juttu, niin en kyllä siihen suhteeseen lähtis. Se tunteen pitäisi olla se, että ensisijasesti halutaan olla yhdessä ja lapsia saa tulla jos tulee, mutta jos ei niin ei. Lapset on minulle vähän kakspiippunen juttu. Tietyllä tasolla haluaisin lapsen ja kaiken sen mikä siihen omaan perheeseen liittyy. Yksinäni en siihen kuitenkaan ikinä ryhtyisi ja erittäin hyvä luotto pitäisi olla toiseen ihmiseen ja siihen että hän todella lapsen ja perheen haluaa.

Äänestä

Miten voi olla listat pitkiä kun nälkävuosi. Itsellä olisi yksi vaatimus, että osallistuisi arkiaskareisiin edes jotenkin edes sitä mukaa kun huollettavat lisääntyy. Ei minunkaan vuorokaudessa ole kuin 24h. Toki ensin käydään läpi ne normaalit kuviot koko ihmissuhteen muodostumiselle jotta päästään edes lapsiasiaa miettimään, mutta sitä nyt en ala tässä käsittelemään.

Sitä kelloa odotellessa. Jäänyt kai meikäläisestä asentamatta kokonaan.

Äänestä
  • Voihan sitä suominaiset vaatia mitä vaan mieheltä jonka haluaa lasten isäksi,se on sitte eri asia saavatko sellasta miestä.

    Äänestä

  • Nollasatasata kirjoitti:

    Voihan sitä suominaiset vaatia mitä vaan mieheltä jonka haluaa lasten isäksi,se on sitte eri asia saavatko sellasta miestä.

    Ai niin joo. Naisen ainoa kaino toivehan sai kumppanista olla että jos ei nyt ihan kovin pahasti hakkaisi, ryyppäisi ja pettäisi, ainakaan päivittäin.Tämä monimutkainen yhtälö jos toteutuu niin liitto on taivaissa sovittu ja luonteiden sopivuus sekä elinikäinen onni taattu. Tuo arkeen osallistuminenkin on pikkuisen liiallista keulimista minulta, näin sitä vaan karkaa mopo käsistä tässä nykyajan hömpötyksessä kun ei vaimoihmisiä saa kunnolla ojentaakaan enää, voi meitä poloisia. Mihin maailma on menossa?

    Äänestä

heikko markkina arvo

Äänestä

Sellainen mies on paras, jolla on suuremmat puheet kuin teot. Sellainen mies sopii parhaiten isäksi, joka kehuskelee seksitietämyksellään suurella äänellä julkisilla paikoilla ja kokeneisuudellaan naisten suhteen. Hyvä ulkonäkö ei ole pahitteeksi.

Sängyssä riittää, kun jotakin tulee, sillä lapsenhan saantiinhan ei todistetusti vaikuta se, että saako nainen orgasmia vaiko ei. Kovat kehut kaduilla ja kolmen minuutin nysväys sängyssä on paras yhdistelmä isäksi. Lastenkin tulee oppia kävelemään rinta pystyssä, niin saavat paremmin puolisoita itselleen.

Jos mies on ujo ja ei leveile liikoja kokemuksillaan, vaikka olisi supermies sängyssä, niin ei sellainen tahdo saada naista kirveelläkään ja lapsistakaan ei sitten kasvattamalla tule terveellä tavalla narsisteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsetonmies kirjoitti:

Kysyn tässä sikäli eri tavalla asiasta että jos unohdetaan naisen tarpeet ja se että nainen haluaa miehen olevan sellainen että sitä voi esitellä ja kehuskella tuttaville millainen mies minulla on.
Nyt siis kiinnostaa tietää millaisen miehen katsot olevan paras mahdollinen lapsiesi isäksi.
Toisena kysymyksenä kiinnostaa tietää minkä ikäisenä biologinen kello rupeaa tikittämään kiusallisen voimakkaasti lapsettomilla naisilla ja millä iällä heitätte kirveen kaivoon asian suhteen.

Näin kyselee lapseton mies jolla lapsettomuus on tiukka paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu