" Unelma hyvyydestä ja yksinkertaisesta rehellisyydestä"

Levollisuuttahan henkii kirjoituksesi, siihen ei paljon lisättävää ole.

Tässä vasta aamukahvia pizzan kanssa nautin, kullostellen maailman tapahtumia.

Hitaasti tuntuu lumi sulavan, ihme yöpakkaset vaan jatkuvat!
Soisi jo paljaan maan tulevan näkyviin, kyllä se aktivoi monenlaiseen askareeseen pihalla.
Tyttäreni täyttäessä tasavuosia nyt Vappuna, oli suunnitellut pihagrillijuhlia. No, mikä ettei, mutta ei ehdi kovin vihertää tienoot siihen mennessä. Pomppatakki päällä joutuu ulkona olemaan.

Kiva lukea aloituksesi taas :D moikka

Vanhempani aina teroittivat rehellisyyttä : sellaista asiaa ei saa ollakaan, josta ei uskaltaisi heille kertoa. Sai luottaa siihen, että sai anteeksi rikkeet, mutta samalla kasvoi vastuuseen, että ei ainakaan tietentahtoen toisille pahaa mieltä tuottanut.
Vähitellen oppi senkin huomaamaan, että rehellisyyden nimissä ei pidä toisia loukata, parempi pysyä hiljaa.

Iloa toivoteltiin muistoalbumeissakin, vertauskuvat taivaan enkeleistä ja linnuista kissaan liukkaalla jäällä ja viiden pennin hevoseen. Vanhempien ja isänmaan iloksi kasvamisesta paljon puhuttiin myös. Mieheni perheessä jäi elämään sanonta "siitä on iloa molemmille pojille". Joululahjaksi oli ostettu yhteinen peltiauto veljeksille ja se ojennettiin noilla saatesanoilla. Riitahan siitä autosta tuli, vaikka väitetään, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Jakamisestahan ilossa on toki kysymys, sen pitää sisältyä niin rakkauteen kuin työhönkin.

Mielikuvia ja muistoja tulvii, filosofien määritelmiä, Raamatussakin ilo mainitaan lukemattomat kerrat. Mutta päällimmäisenä kaikuu tällä hetkellä kuitenkin kulttuurikilpailuissa lausumani Immi Hellenin runo, jolla suureksi ilokseni sain palkinnon. Harjoittelin sitä kotona niin paljon, että jokainen meistä perheenjäsenistä oppi sen ulkoa, ja sen jälkeen on vielä juhlallisempia potretteja otettaessa jo kolmessa polvessa sanottu : "Iloa silmiin, kissit !"

Ei saa silmiä räpyttää, ei saa päätänsä kääntää, ei saa heilua hännänpää, ei saa viiksiä vääntää! Korvat hörössä kököttää mestarin eessä missit. Eihän nyt noin saa mököttaa, iloa silmiin, kissit! Voi, jospa kuvamme onnistais, se olis lysti juttu. Lapset sen joululahjaksi sais, tulisi kaikkein tuttu.

Iloista päivää !

Kiitos toivotuksistanne!

Tämä seuraava tarinahan minun piti aamulla kertoa, mutta ensin kauppareissun tein ja samalla ulkoilun.
Jänniä juttuhan sattuu, on ohjaus oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Ihan vakavastihan minä tästä intuitiosta, kuudennesta aistista..
Illalla kieriskelin vuoteessa, vaikka väsynyt olin, ei uni tullut. Nousin ylös ja avasin heti suoraan teeveen ruotsalaisen kanavan. Siellä oli meneillään juuri minulle tarkoitettu ohjelma, ajattelen tällaista "sattumaa" ohjaukseksi.

Eri ihmiset olivat kertomassa rakkaimmista paikoistaan luonnossa, kellä mitäkin. Ihan samanlaisia kuin itsellänikin, tietty puu, meren tasakallioinen tai pikkukivinen ranta. Ihanalta tuntui, kun vanha mies jutteli oman ikivanhan koivunsa kanssa ja silitteli sen karheaa paksukuorista kylkeä.
Kaikkein ihmeellisin juttu oli, kun sitten tulivat näkyviin kiviset sammaloituneet talon ulkoportaat ( 7 askelmaa), varmasti olivat samat, jotka minäkin olin monet kerrat Haminan-Vehkalahden seudulla tavannut sieniretkillämme.

Ihan kuin olisin taas siellä paikanpäällä ollut. Sunnanåksi nimitti tämä mies paikkaa tai taloa, jonka omaksi lapsuudenaikaiseksi kotitalokseen tunnisti tai sitten kuvitteli. Sankka metsähän jo kasvoi talon paikalla, mies kertoi elämästään siellä, huone huoneelta.

Miksikähän minunkin oli illalla vielä noustava niitä portaita katsomaan....joku viesti siihen kätkeytyy. Pitäisiköhän minun mennä vielä sinne paikalle. En kyllä millään saa mieleeni tarkemmin sitä paikkaa, niin paljon sielläkin metsissä liikuttiin lähemmä 30 vuotta sitten.
Että tällainen tarina tällä kertaa, tuntui se jo silloin ihmeelliseltä nähdä ne yksinäiset portaat keskellä metsää.

Niinpä veit minun ajatukseni vuoteen 1943, jolloin evakkomatkallamme ehkä puolitoista vuotta noissa maisemissa asuimme, sillä välirauhan aikana me karjalaiset aloimme vetäytyä toivossa kotiseuduillemme päin. Kesän asuimme Tammiossa ja lopun aikaa Kuorsalossa.
Tarkkaan muistan ne ajat ja tunnelmat, kun jatkosota sitten ajoi meidät takaisin Varsinais-Suomeen.

Kuorsalossa kävin supistetua kansakoulua 1. luokan. Monta kertaa on kaipuuni mennä sinne katsomaan niitä paikkoja ja mennä kävelemään rantaruovikkoon, jonka savisessa vesijättömaassa kasvoi keltaisia hanhikkeja.
Olisiko siellä vielä pystyssä kansakoulu ja kauppa josta kävimme ostamassa hiivaa ja kuivattuja porkkananlastuja herkuiksemme. (hiivasta saimme kuitenkin B-vitamiinia).
En ole kuitenkaan ottanut selvää miten noihin saariin pääsisi. Liekö Mäntlahdesta jokin yhteysalus sinne kulkisi. Jos joku tietää niin kertoisi.

ps. kiva sus. kun palasit.

No näin se juttu jatkuu, nyt sinä mainihit Mäntlahden. Siellä meillä oli ´kesämökki´ ihan meren tuntumassa Armeijan vanhassa talossa. Hyvin vaatimattomia lautataloja olivat, pien keittiö ja kaks pientä huonetta, siellä asui ennen varuskunnan väkeä, Mäntlahen kauppaki oli. Mitähän lie sielläkään ennää jälellä, siitä on reilut 25 vuotta, kun Haminasta lähettiin.

Minäki tässä yhtenä päivänä sain päähäni, että jotain pitäs vielä ennättää ennen kupsahtamistaan eikä vain tyynenä ootella, kun vielä kuiteski liikkumaan kykenee.
Kun ei oo ennää autoo eikä ajokorttiikaan, ni ois vaikka huimat lähetty matkalle sinne. Eihän siellä minunkaan tuttuja kaiketi, ai mutta oishan mulla mahollisuus ottaa selville jottain jos siellä joku niistä miun tarkkisoppilaistain asus. Muistan sentään jonkun nimen, yleensä huono oon muistamaan nimiä.
Voi herraisä, nekii koltiaiset jo neljissäkymmenissä ovat, sillon viimesenä vuotena puhuttiin, että pietään joskus luokkakokous. Hmmm...jospa...
Pitää nyt kypsytellä ideaa ! Pääsispä viel Kuninkaantietä ajamaan, ja eihän siitä pitkälti Viipuriinkaan, entäpä Terijoelle.

Nyt lopetan vouhkamisen, kohta oon jo Muurmanskin tiellä muuten !

Tällainen aurinkoinen päivä, sinitaivaineen ja räystäistä tippuvine vesineen kyllä siirtää onnellisuuden puolelle ajatukset ja teot.
Hyvyyden on annettava asua ajatuksissa aina, arkena ja sunnuntaina, mitä nyt joskus väsyneenä voi tunne heikentyä, vaan pohjana kun on rehellisyys ei meillä mitään hätää.
Monesti nuoret tarvitsevat vain myötätuntoa ja kuuntelijaa ja siihen myöntyminen saa jo hymyn kasvoille, joka on kaunis ja ymmärrettävä merkki onnellisuudesta, minä ainakin tulen hyvälle tuulelle tuollaisesta saavutuksesta.

Voi jeeee, toiste lisää!

Rehellisyydestä sen verran, että ei se sillä tule, jos asianomainen kovinkin usein rehellisyyttään vakuuttelee. Kyllä se muodostuu niiden ihmisten käsityksistä, jotka ovat keskenään kanssakäymisissä. Ei kai missään ole niin paljon "rehellisiä" ihmisiä epärehellisiksi nimettynä, kuin vankiloissa. Varmuudenvuoksihan linnankundit tulevat vielä usein uskoonkin.
Mielipideasioissa ei ole sillä epärehellinen, että on erimieltä. Kyllä joskus joutuu väistämään kysymyksen, kun joku vaatii "rehellistä vastausta." Tulee mieleeni kun istuimme kuppilassa, kun eräs(oli kyllä korkeasti koulutettu) alkoi vaatia, että sanoisin rehellisesti ketä äänestin vaaleissa. - Jos olet rehellinen, voit sen sanoa? Miksipä en olisi voinut, mutta päätin, etten sano. Minusta jankutus meni mahdottoman pitkälle, vaikka kerroin, että on olemassa vaalisalaisuus.

Niinhän siinä kävi, että pidin herralle parin minuutin läksytyksen. Äkkiäpä pomppasi pystyyn ja lähti. Josku hän tulee vastaan, mutta ei ole tuntevinaan. Enkä muistuttele.

Taisi tulla ajatuskatko, haitanneeko tuo?
Tyttäreni toi Kiusin viikonlopuksi kun lähti reissunpäälle, täällä on niin sydämellistä hyrinää, on ensikertaa täällä kotonani hoidossa, kyllä eläimestä on tosipaljon seuraa.

Miuku mauku ja Hyvää Yötä

Olen saanut kasvatuksen jossa korostettiin rehellisyyttä, kaiken elämän kunnioitusta ja tekemään työtä.

Rehellisyys on monitahoinen asia jota voi puntaroida monelta kantilta.
Tärkeintä on tuntea itsensä, olla rehellinen siinä mitä sanoo ja tekee omaksi ja muiden hyväksi.

Rehellisyys tuottaa joskus tuskaa. Parempi kuitenkin kuin valheessa eläminen, vaikka joutuisikin kohtaamaan pettymyksiä ja sitä kautta joskus luokkaamaan muiden tunteitakin.
Miksi sanoa toiselle ihmiselle rakastavansa, kun mitään tunteita ei ole?

Tuosta mielenmaisemasta.
Me täällä asuinpaikkakunnallani järjestimme yhteisen retken keskustassa.
Etsimme paikkoja joissa meillä oli muistoja, kerroimme mitä ajatuksia paikka herätti meissä muissa, mitä tunsimme.
Loysimme puut joita halaamalla olimme saaneet voimaa jossain elämämme tilanteessa.

Katselimme maisemaa ympärillämme, nousimme kirkon mäelle josta jokainen löysi sen suunnan maisemaan joka hänelle tuotti mielenrauhaa, jonka hän tunsi omaksi maisemakseen.

Minun mielerauhamaisemani on hiljainen metsä, synkkää ja rauhoittavaa, korkeiden puiden suojaamaa, metsäkirkkoni, jossa taivas on kattona, kivet alttareina.

Tuo mielenmaisema, samoin musiikki joka on kuin lääkettä mielelle, niistä minulla olisi paljon kerrottavaa, tuskin vain muita niin kiinnostavat.

Mietiskelen, olen korpifilosofi joka etsii vastauksia, kysyy ja lukee, mutta se elämäntapa on pelastanut minut monesta tilanteesta joissa mieli olisi voinut murtua.
Vain herkät ihmiset mietiskelevät, kovat vain porhaltavat kohti uusia haasteita.

Onpa hienoa kun satutte muistelemaan samoja tienoita Sus ja Katleija.

Olisi kiva tavata täälläkin entisen kotiseudun asukkaita, ehkö ihan tuttaviakin, mutta niin vähän täällä tunnen ja tiedän kenenkään taustoista kun en ole aktiivisti mukana.

Ajatuksissa on itua Sus, kannattaa joskus paneutua ihan omiin ajatuksiin, mieli- ja muistikuviin ihan oman ilon esiin tuomiseksi.

Muistoissa meillä on elämä, vaikka monet asiat ovat jo poistuneet elämästämme.

Voihan se olla, että en ymmärräkään tarkoitustasi, susmorsian, mutta koska aloituksessa puhuttiin rehellisyydestä, tartuin siihen yhdestä nälökulmasta. En niinkään koko aloitukseesi.

Voihan olla myös itselleen epärehellinen, voi hakea vaikka mitä verukkeita päästäkseen pälkähästä. Ja lopuksi vielä uskookin selityksiinsä.

Kyllä minunkin kotikasvatukseni rehellisyyteen perustui. Eihän siihen aikaan ollut ovissa edes lukkoja, luuta pönkänä riitti. Eikä kotonanikaan ollut lukittuja säiliötiloja.Tavaroiden olettiin säilyvän, eikä juuri ongelmia ollutkaan. Ei ollut savottakämpillä tavaroille lukittuja tiloja, siellä ne avonaisella hyllyllä lompakotkin säilyi. Kyllä muistan yhden tapauksen, kun pienestä varkaudesta joku jäi kiinni. Se oli lähtö heti, ihan "korpilailla". Yleensäkin varkaudesta seurasi kauhea rangaistus, jota maineen menetystä oli vaikea pestä pois.

Eihän kaikki ole niin yksinkertaista. Olihan palturin puhujia mitättömistä asioista. Se ikäänkuin kuului sellaisen henkilön kuvaan. Niitä juttuja kuunneltiin ja naureskeltiin. Siitä oli lööperin puhujalle se rangaistus, että eihän häntä uskottu edes asiassakaan.

Olin työelämäni aikana myös työläisten valitsemana luottamusmiehenä. Juoduin kyllä tilanteisiin, jossa uskoin kertomusta kun sitä rehelliseksi vakuutettiin.Toisin saattoi olla ja se myös pitävästi osoitettiin. Siinähän sitten olet! No...muutaman kokemuksen jälkeen kyllä arviokyni korjaantui ja perustelut tarkennettiin.

Yleensäkään ei kannata paljon vakavassa mielessä lööperiä päästellä.Varsinkin vanhemmiten muisti heikkenee, ja ei edes muista kertomuksiaan. Helpoimalla pääsee kun pysyy noin lähimain totuudessa. Tahattomia virheitähän sattuu kenelle tahansa. Ei " rehellisyydenkään "senkään tarvitse rasittavaksi taakaksi tulla niin, ettei uskalla mitään sanoa. Ja myös huumori on lajinsa, jota myös voisi viljellä. Silti, vaikka voihan senkin joku todeksi vääntää.

Rehellisesti sanoen olen joskus hämmästynyt miten lööperin puhuminen onkin helppoa. Vasta sitten kun huomaa, että puheitani uskotaan tulee säikähdys miten tilanteesta pääsee eroon ettei tulisi vahinkoa itselle ja toisille.

Elokuvan nimi oli "Valehtelija" ,siinä oli kuvattu päähenkilön pakonomainen valehtelu mikä on ominaista henkilölle joka on huomannut miten sinisilmäisiä ihmiset ovat ja kuinka omaa asiaa voi edistää epärehellisyyden avulla.

Harvinaisen oikea on sanonta, valheella on lyhyet jäljet. Sen vuoksi rehellisen elämä on helpompaa niissä rajoissa mikä määrä rehellisyyttä on mahdollinen.

Aloittajaa on joissakin vastauksissa todella ymmärretty väärin ja toivon ettei kirjoitukseni liityisi siihen joukkoon.

Kovasti odotan lämpimiä säitä ja polkujen esiin tuloa lumen alta, pääsen omalle maalliselle alttarilleni kallioiselle rinteelle.
Siellä on näkymä kuin alttari, avarat viljapellot, alhaalla polveileva polku ja kauempana vilkas maantie, kuitenkin paikka on hiljainen siellä kuulee kuusten urut ja lintujen äänet.
Alhaalla polveilee pieni mutta vilkasvirtainen joki omine asukkaineen.

Koskaan siellä ei ole yksin, jo menomatkalla alkaa palokärki seurata lentelemällä rungolta rungolle, ja kun pysähdyn pyörähtää tuo punabarettinen juhlapukuinen puun ympäri ja jää seuraamaan koska taas jatkan matkaa.
Ylhäällä harjanteella voi kyy tai kaksin olla auringossa kiepillä alkukeväästä, ja taustalla soi lintujen äänet taukoamatta.
On rauhoittavaa ja virkistävää istahtaa kymmeniä vuosia sitten kaatuneelle männyn runkolle ja avata ajatuksensa siellä on lupa itkeä tai nauraa kumpikin helpottaa.

Vaikka kevään ensimmäinen retki tuonne 'kirkkooni' on upea kokemus aina, se on silti paikka jossa mukana joskus kulkevat ikävät ajatukset unohtuu, mutta myös akut latautuu takuuvarmasti.

Onnelisuuteen ja hyvään oloon tarvitaan vain pieni retki luontoon tai omaan mieleen, kaikki voivat löytää oman tavan helpottamaan kulloisiakin tunteitaan.

Kauan eletty elämä on opettanut meitä yksilöllisesti miten elää itsensä kanssa eikä ympäristö pelkästään helpota elämää se on rehellisyyden nimissä huomattu.
Omat teot ja ajatukset on 'puhdistettava' sitten järki käteen ja elämään.
Unelmat onnellisuudesta on toteutettavissa pitää vain jokaisen hoksata se miten sinne löytää tien, rehellisyyttä perustana käyttäen ja sitkeästi havaintoja tekemällä.

Rikkautta ei ole yksinomaan varallisuus.

Metsälenkiltä terveiset . Miten kevät eteneekään metsässä auringon mukaan ! Pälvipaikat puiden ja kivien juurella, eteläiset vuorenrinteet ja havupuut tuoksuvat jo keväälle. Purojen solinoita alkaa kuulla , yhdessä muurahaispesässäkin näkyi jo elämää. Vielä kun ensimmäinen kyy ilmestyy piilostaan päivää paistattamaan...
Metsässä ei tosiaan ole koskaan yksin. Eräs harvesterin käyttäjä kertoi, miten hirvet ja ketutkin voivat seurata pitkään hänen puuhiaan. Korpit tuntuivat tänä aamuna erityisen äänekkäiltä, ne antavat myös hiukan erämaatunnelmaa.

Sielunmaisemista on ollut puhe. Parhaiten sieluni nauttii kallioluodolla avoimessa merimaisemassa, sinisen ja harmaan sävyt ja kimallukset silmissä ja vesilintujen äänet korvissa, tuulen kosketus iholla ja kallion lämpö jalkojen alla, meren tuoksu sieraimissa. Metsässä tunnen olevani suojassa, turvapaikassa ja sinne kaipaan joka päivä. Susmorsian kertoi jonkinlaisesta deja-vusta, entiselämyksestä sammalaoituneista rapuista. Minulla on tullut muutamalla metsäaukiolla viistossa ilta-auringonvalossa vahva ennen koetun tuntu. Siinä on sammaloituneita kiviä ja kaatuneita puunrunkoja, kirkas hiekkapohjainen virtaava puro , koskematonta kuusimetsää. On aivan tyyntä ja hiljaista, ei edes lintujen laulua kuulu, luonto odottaa jotain henkeään pidätellen.

Jäin miettimään aloitusta "" Unelma hyvyydestä ja yksinkertaisesta rehellisyydestä" .

Hyvyyden vastakohta on pahuus teemat liippaavat usein hyvin läheltä toisiaan. Olemme tekevinämme hyvää mutta jostakin se voi tuntua ei niin hyvältä jopa pahalta.
Jokaisen olisi hyvä nähdä oma hyvyytensä – sisällämme on huolenpitoa, ystävällisyyttä, viisautta, ajattelukykyä ja tietoa. Itseään ei arvosta koskaan liikaa.

Olin tilaisuudess jossa pappi sanoi 86v muistotilaisuudessa, " hän eli pitkän hyvän elämän!" Miksi sen läsnäolijat sitten tiedostivat kun jokainen tiesi hänen vaikean luonteen, varsin railakkaan vanhuuteen saakka kestäneen epärehellisen tai -todellisen elämisen mallin. Mutta papit puheissaan sanovat, tärkeää on antaa itselleen anteeksi omat pahat tekonsa. Tämäkö on hyvyyden ja sovinnon mitta?Parantuvatko läheisten kokemat haavat muutamalla sanalla - toteamuksella.
On hyvä tehdä sovinto itsensä kanssa kokemista epäoikeudenmukaisuuksista, asioiden hautominen johtaa helposti kyynisyyteen, joka ei ole hyväksi.

Rehellisyyden vastakohta on epärehellisyys. Usein liian rehellisiä henkilöitä pidetään hyvän tahtoisina hölmöinä, joita myös käytetään kerkeästi hyväksi. On oltava terveellä tavalla itsekäs, pidettävä omat puolensa, siihen jokaisella on oikeus. On varottava juuttumasta omaan haavemaahan.

Koko ajan on halu löytää Oma Onnen Maa johon haluamme palata. Vanhempana haluamme palata kokemiimme onnellisiin aikoihin
-siine Kultamaahan - lapsuuteen - muoruuteen - tai elämän ruuhkavuosiin. Se voi olla muisto menneestä tai täyttymätön unelma jota yhä etsimme.
Paikka on sydänmessä, johon unelmat mahtuvat, joista voimme pitää kiinni, nautitaan elämästä niin kauan kun voidaan.

Kuuntelin jotain radioasemaa josta tuli suorastaan lapsuuteni aikaista musiikkia, Viola Talvikki ym ym tulipa siinä ajatuksia sen aikaisesta elämän odotuksista.
Suuret olivat unelmat tai ainakin niin erilaiset mihin lopulta olen päätynyt, unelmani oli tulla kultakorukauppiaaksi, kaunista suorastaan hehkuvaa metallia lasisissa kaapeissa, kirkkaat peilit joiden päälle oli kauniista asetella useimpia riipuksia josta valittiin mieluinen, ihmiset olivat hymyileviä ja iloisia saadessaan 'hipelöidä' ja ihastella noita kauniita koruja.
Tämä unelma tuli mieleeni kun isäni kanssa olimme ostamassa ristiriipusta,

Elämän kaikilla osa-alueilla tehdään valintoja joskus onnistuen joskus pettyen, ihmisen mieli kun oikkuilee ainakin silloin kun valinnoissa on liikaa vaihtoehtoja.
Samoin luulen mielentilan olevan hyvinkin vaarallisen herkkä muuttumaan tuon tuostakin, nuorilla varsinkin porukassa voi olla voimakkaita luonteita joiden tekosia jopa ihannoidaan ja samaistutaan, ymmärretään pahatkin teot rohkeiksi ja siinä sitten virta vie.
Aikuisina liika ahneus vie virran lailla kaikenlaisiin yrityksiin, politiikassa pelataan kovilla isojen poikien ja tyttöjen tavalla,
"Liianpaljon rahaa, hyvää vaiko pahaa", raha kun ratkaisee, ainakin sen ympärillä pyörii koko maailma ja sen hurmassa unohtuu liian usein hyvyys ja rehellisyys

Nyt olet aloittajan kanssa samoilla aaltopituuksilla. Ihan jokaisella on vaan tämä yksi elämä kuten sinullakin ja rikas elämä vaikka eri sävyin muilla myös
Ei viitsitä kilpailla kuka meistä on paremmin onnistunut. Kun mennään tuonne avaruuteen ja katsotaan alas, niin pieniä oleme kaikki,

Mitä Taakseen jättää sen edestään löytää .
Kyllä moni joka on tietäen tehnyt vääryyttä , on ainakin minun mielestä saanut kohdata sen jollaintapaa itselleen vahingoki
Ja varsinkin kun uskon Karmanlakiin .

En nyt suinkaan pidä itseäni pyhimyksenä -- En tullut Anopon ja appivaarinkanssa hyvin toimeen -- Olin niin nuori ja oppimaton siihen vastuuseen elämässä mikä jo nuorena sain -- Äitinä ja kasvattajana -- ja muutenkin olin hyvin omapäinen
En halunnut että minun asioihini oltais puututtu -- varsinkin kun mieheni oli ainoa lapsi heille
Toisin olis ollut jos olisimme heti haettu oma paikka mieheni kanssa kauempaa anoppilasta
Sen siittä opin että lasteni asioihin en ole koskaan puuttunut , joskus kun on kysyttu neuvoa olen varoen antanut ojeita.
Ja heidänkanssa on välit pysyneetkin kiitettävän hyvinä.

Tuota uskon susmorsiamenkin tarkoittaneen kuten ullamirjami viestinsä ensimmäisessä kappaleessa sanoi eli jos elää niin ettei lakia riko niin on itselleen on sitten tilivelvollinen.
En nyt hitleriä ja muita hirmuisia ihmisyyttä vastaan rikkoneita susiin vertaisi.

Kun tässä aamusella etin juttuani metsässä löytyneistä kivirappusista, löytyi tämä kaunisotsikkoinen aloitukseni. Jospa vielä jottain sanomisia löytyiskin otsikon asioista taikka vaikka mistä vain, tänä nykyisenä ahistavan levottomana aikana.
"Kun kaikki on mullin mallin tai ainakin vinksin vonksin...."

Kuka milläkin tavalla kokee tuon monikulttuurisuuden jota ainakin susmorsian on hehkuttanut. Tampereen tesomalla jo kolme on tumma maahanmuuttaja puukottanut, yhden kuoliaaksi. Ei antanut se nuori nainen tupakkia, puukosta vaan rintaan monta haavaa. Joka päivä keskinäisiä rähinöitä ja poliisin väliin tuloa jo heti kättelyssä. Ruoka on pahaa, patjat ohuita ja rahaa liian vähän. Eksoottisia sairauksia potevia kohta sairaalat pullollaan. Pitäis polkasta jostain puoli miljoona asuntoa kun perhe pitää saada myös ihanaan anteliaaseen suomeen. Lisää lappaa porukkaa, kohta vyöryttää Venäjä Suomeen rikollisensa, Norjaan jo menee tuhansittain. Olkaa nyt onnellisia kun on monikulttuuria kerrankin luvassa miljoonottain.

Hyvyyttä on huono harrastaa ja toteuttaa jos ittellä on asiat perin kurin päin persikkaa. Kun asiat korjaantuvat, siinä muukin loksahtaa paikoilleen.

"Puhun niin totta kuin osaan, sanoi ex pääministerikin. Rehellisyyskin siis tilannekohtaista, sano.

No joo, kaupoilta tulin, vilkaisin tännekin. Mitähän sanos, ettei taas sekoisi sanoissaan. Monestihan tulee väärinkäsityksiä, kun ei perin juurin selosta tarkoituksiaan, en mie ennää viitti.
Mutta kyllä nyt rohkenee jo todeta, että on alkanut ´seestyä´. Se varmaan yksi tarkoitus näinkin pitkään eläneellä minulla, jatkoaikaa olen saanut. Kukaan lähisukulaisistani ei ole tähän 75 ikään elänyt. Ennätän ihanpa rauhallistakin elämää elää, kun liikaakin on toisten elämänsotkuja selvitettävinä ollut, luonteeni mukaan. Arkipäivä on parasta aikaa pikku hommineen, suurempia saavutuksia ei enää kaipaa.
Tarkoitin tuolla ylempänä maailman surullista menoa......mullin-mallin. Ja Itselle rehellisyys tärkeintä, ymmärtäköön ken ymmärtää.