Edelleen luotettavaa tutkimustietoa maailmalta.

Vuonne 2005 julkaistiin mittava tutkimus New England Joyrnal of Medisin" - jukaisussa, joka on yksi parhaista lääketieteellisitä julkaisuista.
Tässä tutkimuksissa on otettu huomioon kaikki, mitä edeltävästä tutkimuksesta puuttui ja tuloskin oli päinvastinen.

"Tutkimukseen osallistui 82.000 naita, joille tehtiin ruokavaliokysely joka neljäs vuosi kahdenkymmenen vuoden ajan. Tutkimuksessa ei havairttu vähähiilihydraattiseb puokavalion aiheuttava minkäänlaista riskin kohoamista.
Korkean glykeemisen rasituksen (korkean GI- arvon ja/tai runsaan runsaan hiilihydraattimäärä) todettiin liittyvän selvästi kohoamiseen (havaittiin noin 90 prosentin kasvu eniten syöneillä verrattuna vähiten syneisiin)."

Tässä oli nyt tutkittua todellista tietoa jota maailmalla löytyy, valitettavsti meidä asiantuntijatahot eivä ilmeisesti lue tehtyjä tutkimuksia, tai niitä ei haluta päästää julkisuuteen.

Tekstin lainannut Saituri eläkeläinen
1374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ilman lähdemerkintää tottakai...

Äänestä

Tiedot löytyy Tri Annika Dahlgvistin kirjasta "Karppaus" jota lueskelin lomallani Espnjassa.

Ensin hieman järkytyin esille tulleista tiedoista, eli en meinannut uskoa, sitten kirosin Suomem "asiantuntijakaartin" jotka eivät ilmeisesti halua tajuta mitään ja kertoa totuutta kansalla. THL, Diabetesliitto ja Sydänliitto "saattohoitavat" kansalaisia sairastumissiin ja enneaikaisiin kuolemiin salailuillaan.

Maailmalla on tutkittua tietoa asiasta, mutta sitä ei päästetä julkisuuteen

Äänestä

Dalhqvist karppasi itselleen insuliiniresistenssin ja sillä siisti. Myös vantaan talitintti ja trolhättanin diabeetikko tietävät tämän.

Äänestä
  • Sinä et sitten tuotakaan asiaa tiedä vaan jaksat "jankuttaa" epämääräistä kuvitelmaasi ja totuuden vastisuutta toisten käyttämillä merkinnöillä. Itse et taida tietää asioista yhtään mitään kunhan nimittelet..

    Arvostettu ja asioista tietävä Saituri eläkeläinen oikein ite.

    Äänestä

  • Onko yhtään esimerkkiä Suomesta, joka olisi kaapannut itselleen sokeritaudin. Ei taida olla, koska esimerkki pitää hakea naapurimaasta ja sekään ei pidä paikkaansa.
    Kyllä karppaajakin voi sairastua mihin vain, ei sitä ruokavalio määrää, mutta puhtaalla ja terveellisellä ravinnolla yritetään estää sairastuminen. Suomessa on jo tarpeeksi sairaita.
    Sinä olet yksi sairas nimimerkki varas

    Äänestä

Voi mattilamättö parkaa, jäikö siankylki järsimättä aamulla, kun on noin äree ja nälkäinen. :D
Voita voita voita ja smetanaa päälle, sillä jaksaa taas tunnin verran ja taas jääkaapille syömään ja jälkkäriksi pellillinen pullaa. :D

Äänestä
  • LCHF ruokavalio auttaa myös suolen toimintaan, vähetää ärtynyttä vatsaa ja suolistovaivoja. Vatsa toimii säännöllisti päivittäin.

    Korkea veren sokeri ja korkea insuliinipitoisuus aiheuttavat tulehduksen verisuonten seinämissä, mikä edesauttaa plakin ja kalkkeutumien syntymistä. Vuotavat kalkkeutumat voivat aiheuttaa nerisuonen tukoksia (trombooseja) jotka voivat johtaa sydäninfarktiin, aivoinfarktiin na jalan veritulppaan.

    Edellisille "puupäille" tiedoksi, että Suomessa löytyy noin 0,6 milj. diabettikkoa 1,0 milj diabetiikkoa ja suuri määrä mys sydän- ja verisuonisairaita. Niitä on kyllä omastakin tarpeeksi riittäväsi eikä niita ruotsista tarvitse "kaapata".

    Ruotsissa ylipanoisuus on merkittäväsi Suomea vähaisempää kuten myös sairaustilastotkin

    Äänestä

  • Keskity vain sinä kosse kossun juomiseen sen siä osaat

    Äänestä

Ei ruotsista tarvitse muuta "kaapata" kuin hieman jäkevämpää ajattelua ja tutkittua tietoa. Meillä noita "tuhansien nimimerkkien plutuusia" riittää vaikka uuden bakteerikannan synnyttämiseen, vai olisiko aika kompostoida.

Äänestä

"Tässä oli nyt tutkittua todellista tietoa jota maailmalla löytyy, valitettavsti meidä asiantuntijatahot eivä ilmeisesti lue tehtyjä tutkimuksia, tai niitä ei haluta päästää julkisuuteen."

Suomessa on hyvin vähän ravintoalan asiantuntijoita ja niistäkin YHL:ssä ei ole yhtään. Puska esim. ei ole saanut päivääkään ravintoalakoulutusta puhumattkaan että olisi suorittanut asianmukaisen tukinnon.

Tämä selittää hyvin miksi joku yksittäinen luonnomukainen tuote julistetaan kaikkiin sairauksiin syylliseksi. Se miksi eivät noudata ohjeissaan nykytutkimuksia johtuu siitä että he pelkäävät menettävänsä maineen kokonaan kertoessaan ihmisille tosiasiat.

Itse asiassa voin terveellisyydestä kertovista tutkimuksista on osa jo suhteellisen vanhoja, heillä oli helppo pitää tämä salassa ennen internet kautta, mutta nyt se ei enään onnistu.

Samoin kävi kun he valehtelivat olevan tuhansia tutkimuksia jotka todistavat voin vaaralliseksi, niin internetin ja muutaman valveutuneen lääkärin ansioista jäivät valehtelusta kiinni.

Äänestä
  • piti kirjoittaa THL :o

    Äänestä

tottakai asiantuntijat haluaa meidän syövän suomalaista leipää, suomalaista ruokaa ja olevan läskejä ,jotta voidaan sitten myydä lääkkeitä sairaille.

Arvaa kuinka paljon rahaa on käytetty becelin ja benecolin tapaisten tuotteiden tutkimukseen ja mainostukseen. silti kovetettu kasvirasva toimii elimistössä pahemmini kuin oikea voi jota ei tartte keinotekoisesti muokata.

Äänestä
  • Hämmästyttävää että THL ja Puska ovat lähteneet tähän leikkiin monikansallisten yhtiöitten juoksupojiksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uusajattelija kirjoitti:

Vuonne 2005 julkaistiin mittava tutkimus New England Joyrnal of Medisin" - jukaisussa, joka on yksi parhaista lääketieteellisitä julkaisuista.
Tässä tutkimuksissa on otettu huomioon kaikki, mitä edeltävästä tutkimuksesta puuttui ja tuloskin oli päinvastinen.

"Tutkimukseen osallistui 82.000 naita, joille tehtiin ruokavaliokysely joka neljäs vuosi kahdenkymmenen vuoden ajan. Tutkimuksessa ei havairttu vähähiilihydraattiseb puokavalion aiheuttava minkäänlaista riskin kohoamista.
Korkean glykeemisen rasituksen (korkean GI- arvon ja/tai runsaan runsaan hiilihydraattimäärä) todettiin liittyvän selvästi kohoamiseen (havaittiin noin 90 prosentin kasvu eniten syöneillä verrattuna vähiten syneisiin)."

Tässä oli nyt tutkittua todellista tietoa jota maailmalla löytyy, valitettavsti meidä asiantuntijatahot eivä ilmeisesti lue tehtyjä tutkimuksia, tai niitä ei haluta päästää julkisuuteen.

Tekstin lainannut Saituri eläkeläinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu