Monilta kanavilta tulee sääennusteita monta kertaa päivässä. Meteorologi viittoo karttojensa edessä pitkään ja hartaasti, ja esittää asiansa yhä uudelleen.
Kuitenkin tämän kevättalven aikana jopa puolentoista kuukauden ajan olisi riittänyt tiedote: kylmät yöt ja aurinkoiset päivät jatkuvat koko maassa. Säätila on ollut hämmästyttävän pysyvä viikosta toiseen, helmikuun lopulta huhtikuulle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomalaisille pääuutiskatsaukset ovat edelleen hartaus, jota hiljennytään kuuntelemaan töllön ääreen perheen voimin. Samanlaisia kansallisia instituutioita ovat tietty, lotto ja sää.