Miten voi katkaista napanuoran..

aika vaikea antaa melipidettä tai neuvoa lyhyen kirjoituksesi perusteella. millä tavoin sinua holhotaan ? asutko lähellä vanhempaasi / vanhempiasi ? kumpi holhoaa äiti ? isä ? onko perhettä ?

Esim. lakkaat avautumasta ja kuuntelemasta p-jauhamista puhelimitse. Kysyt soittaessaan, onko asiaa, jos ei suljet parissa minuutissa. Et kutsu kylään, jätät käymättä hänellä jos siellä pitää rampata päivittäin. Lakkaa olemasta hänen käskytettävänään. ihan sama miten näkee, kunhan kieltäydyt olemasta talutusnuorassa jämäkästi.

Holhoamisella tarkoitin sellaista jatkuvaa puuttumista elämääni, ja sitä että hänellä on muka oikeus siihen. Olen siis jo melkein keski-ikäinen, enkä asu edes samassa kaupungissa kuin vanhempani. Olen itseasiassa joutunut katkaisemaan välit, koska homma meni niin överiksi, mutta olisin valmis toki lähentymään, jos vanhempani osoittaisi kunniotustaan sen verran, että myöntäisi minun olevan itsenäinen ihminen ja antaisi minun elää elämääni rauhassa. Mutta kun hän ei koe niin, vaan on sitä mieltä, että olen tavallaan puolisoni takia vanhempiaani vastaan. Vaikeaa on tällaisessa tilanteessa pitää välejä vanhempaansa, kun hän ei jotenkin näe erillisyyttäni. Vaikea selittää tätä..

Mikä on mahtanut alunperin laukaista vanhemman holhousvietin aikuista lasta kohtaan? Onko kyseessä aikuisen lapsen invaliditeetti, sairaus tai jonkinasteinen vamma joka edellyttää vanhempien jatkuvaa erityishuolenpitoa ja saa huoltajan huolestumaan jälkeläisen kyvyistä pärjätä itsenäisesti itsevalitsemansa kumppanin kanssa?
Oletko jollain tasolla holhouksenalainen?
Sillä siltä tuo kyllä valitettavasti kuulostaa.
Ellei asianlaita näin ole, niin kyllä sinun on syytä itsenäistyä ja katkaista napanuora, sillä moisen toiminnan hyväksyminen asettaa sinut suoraan sanoen omituiseen valoon.

kysymyksiä: Kyllä olen ihan normaali, terve ihminen ihminen :)Holhoaminen on ehkä vähän huono sana tähän, mutta siltä se tuntuu kun aikuisen ihmisen ei anneta elää elämäänsä rauhassa. Minun kohdalla se itsenäistyminen on vissiin sitten täydellistä irtiottoa, koska vastapuoli ei ole kykenevä näkemään minua erillisenä ihmisenä. Tämä on surullista.

Tutulta kuulostaa. Asiat oli niin kauan hyvin kunnes löysin elämäni miehen ja menin naimisiin. Äitini suhtautui mieheeni kuin viholliseen joka on "aivopessyt" minut. Olin viettänyt yli 10 vuotta itsenäistä elämää ja hieman omaisuutta kerännyt, painotan sanaa hieman, äitini kiljui naama punaisena avioehdosta, olin kuulemma niin nuori (30v) etten itse niistä asioista ymmärrä. Luki jotain lakitekstiä että perintö pitäisi saada omille sukulaisille eikä mieheni edelisen avioliiton lapsille. Mikä perintö, omaisuuteni oli aivan mitätön enkä tietääkseni kuolemaakaan tee ja minulle se on ihan sama kuka kuolemani jälkeen lusikoista tappelee.
Välit olisin pistänyt poikki mutta erittäin painavasta syystä (joka on erittäin arka yksityinen asia) en voinut. Seuraava holhouksen paikka tulee kun aiomme muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tiedän jo mikä sota siitä syttyy vaikkakin alan lähentelemään jo neljääkymmentä...
Holhouksen seurauksena en enää kykene äitini kanssa normaaliin kommunikointiin, ympäripyöreitä puhutaan kun tavataan, oloni on painostava ja epämukava. Isäni kanssa tulen mainiosti toimeen. Hänen takiaan toivon ettei välirikkoa tule, en vain tiedä ymmärtääkö äitini vieläkään että olen aikuinen ja teen itse omat päätökseni, on ne sitten oikeita tai "vääriä"...

Voi hyvänen aika, kylläpä kuulostaa tutulta! Mullakin on samanlaista kokemusta mm. tuosta avioehdosta ja perintöjutuista. Vähän lohduttaa, etten ole yksin, vaikkei kellekään tällaista toivo.

Voi hyvänen aika, kylläpä tosiaan kuulostaa tutulta! Minulla on aika lähelle samanlaista kokemusta mm. tuosta avioehdosta ja perintöasioista. Lohduttavaa kuulla, että jollakin muullakin kokemusta, vaikkei tällaista toki kenellekään toivo.

Vanhempani saavat tehdä omasta omaisuudestaan minkälaisen paperin haluavat. Kyse oli aikuisen ihmisen elämästä johon äidilläni ei ole oikeutta puuttua varsinkaan näin karmealla tavalla. Neuvoa aina saa jos se tehdään fiksusti eikä hyökkäämällä, miehelleni äitini huusi että ---- on mun lapsi, jonka oikeuksia äidin pitää puolustaa. Tämä 30v. "lapsi" ei oikein tykännyt....varsinkin kun elämä ei ole ollut helppoa mutta ei siihen kukaan aikaisemminkaan puuttunut niin miksi sitten kun asiat alkaa luistamaan ja olin ensi kertaa oikeasti onnellinen. Häiden jälkeen itkin 2 viikkoa putkeen ja vieläkin tulee paha mieli jos ajattelen asiaa.
Anopillani olisi ollut enemmänkin syytä hyökätä kimppuuni tiikeri-emon lailla, miehelläni oli omalla työllään hankittua omaisuutta enemmän kuin minulla. Anoppi halasi ja toivotti tervetulleeksi sukuun.
Haluan vielä tuoda esiin sen, että vaikka puhun omaisuudesta, kyse on normaaleista hankinnoista mitä omaisuudeksi luetaan, mm talo, auto....eli nyt ei puhuta varakkaista ihmisistä, kuukausitulomme ovat n. 2000 € , vanhemmillani samaa luokkaa.

Tutulta kuulostaa, sillä olen kokenut saman. Minusta kyseessä on vanhemman mustasukkaisuus, ja siksi se kohdistuu erityisesti puolisoon. Lisäksi tässä saattaa olla lisänä vaihdevuosien aiheuttamat muutokset. Jos vanhempi ei mustasukkaisuuttaan itse tunnista, tunnusta ja hae hoitoa, niin sille ei ainakaan oman kokemukseni mukaan voi mitään, niin kurjaa kuin se onkin.

No niinhän sinut onkin.
Vanhempasi ovat aivopesseet sinut uskomaan, ettet selviä ilman heidän holhoustaan.
Kysy, ovatko tehneet sen tietoisesti.

Henkinen napanuora vanhempiin katkeaa heti, kun teet selväksi ITSELLESI, että päätät omat asiasi ja elät omaa elämääsi riippumatta siitä, mitä vanhempasi siitä sanovat tai ovat mieltä.

Jos olet täysi-ikäinen ja ihan täysjärkinen, niin mitäpä sanomista heillä enää asioihisi olisi. Jos vanhemmat eivät tätä tajua, tajua sinä edes. Napanuorien katkomisen ei tietenkään - eikä toivottavasti - tarvitse tarkoittaa, että kaikki muunkin laiset yhteydet loppuvat.

Napanuoran katkaisulla tarkoitetaan sitä, että synnytyksessä äitiä ja vastasyntynyttä yhdistävä napanuora sikiön navasta äidin istukkaan, minkä kautta vauva on saanut ravintoa ja happea äidiltään äitinsä vatsassa, katkaistaan.

Henkisen napanuoran katkaisulla tarkoitetaan sitä, että vanhemman ja jälkeläisen suhde muuttuu kahden tasavertaisen, täysikasvuisen väliseksi ihmissuhteeksi jossa lapsi saavuttaa täysikasvuisuuden kyeten itsenäisenä persoonana huolehtimaan selviytymisestään ja omista tarpeistaan ilman riippuvuutta huoltajansa huolenpidosta.

Monet hössöttävät rasittavuuteen saakka lapsistaan koko ikänsä, se on tapa näyttää rakkautta. Vanhempien ei tule kuitenkaan koskaan puuttua aikuisen lapsensa parisuhdeasioihin millään tavalla ellei tämän henkeen tai terveyteen kohdistu vaaraa tai vahinkoa kumppanin taholta. Miksi alkupräisen vanhempi tuntee epäluottamusta aikuisen lapsensa kumppania kohtaan? Lienee tästä syytä aloittaa solmukohdan purkaminen. Sillä siinä piilee todennäköisesti vastaus.