"Työtön osaaja" on oksymoroni

Ei ole sellaista asiaa kuin työtön osaaja. Koska työnantajat julistavat jatkuvasti akuuttia pulaa osaavista työntekijöistä, ei ole mitään järkeä olettaa että yksikään jonka ammattitaito on kohdallaan joutuisi riutumaan työttömyysrahoilla. Jokaisen työttömän pitäisi täten katsoa peiliin ja kysyä itseltään: miten MINÄ voin kohentaa osaamistani, jotta mahdollisuuteni työllistyä paranisi? Harjoittelemalla, kurssittautumalla vaiko työpajatoiminnalla - vaihtoehtoja on useita!
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Whaaat ¿¿

Äänestä

Aloittaja ei taida oikein olla perillä asioista. Tässä maassa on tuhansia ammattitaitoisia ihmisiä joutunut työttömiksi, kun firmat on vieneet toimintaansa ulkomaille. Aloituksessa on yksi esimerkki tietyn tyyppisestä asenteesta työttömiä kohtaan ,kuvitellaan etteivät he ole kouluttautuneita. Tällä hetkelläkin valmistuu ammatteihin nuoria, joilla ei ole tietoa työpaikasta opiskelun loputtua. Monet ovat opiskelleet alaa, jota valitessaan töitä oli vaikka millä mitalla tarjolla, mutta nyt tilanne on muuttunut huonoon suuntaan eli on irtisanottu paljon sen alan ihmisiä ja firmoja on mennyt nurin. Ei se vastavalmistunutta innosta joutua uudestaan valitsemaan uutta alaa, johon opiskella taas monta vuotta velkarahalla. Itse olen kouluttautunut usealle eri alalle just sen takia, koska tietyltä alalta työt olivat vähissä. Ei kaikista ole lähihoitajiksi tai laitoshuoltajiksi, nuo alkavat olemaan niitä aloja joilla on työtä vielä tarjolla. Tuosta työpajatoiminnastakin oli vasta juttua, kun siihen pääsemisen ehdot ovat muuttuneet rajallisiksi eli nuoren pitäisi sinne päästäkseen heti tietää mille alalle aikoo hakea. Ennen työpajatoiminnassa oli nuorille mahdollisuus kokeilla eri alojen töitä, että tietäisivät mikä ala saattaisi olla heille mieluinen. En tiedä missä purkissa aloittajaa on pidetty, kun ajattelutaso on tuota luokkaa. Toivottavasti hän ei toimi missään koulutustehtävissä tai ole työttömien kanssa virallisissa tekemisissä, jos on, silloin ei tarvi ihmetellä miks tässä maassa on asiat päin persettä. Jopa akateemisesti koulutetut henkilöt ovat julkisuudessa sanoneet, ettei työttömyyttä voi poistaa ja senkin ovat sanoneet ettei kaikille oikeastikaan riitä enää töitä. Jos pirullinen olisin, niin melkein toivoisin, että aloittajakin joutuisi itse työttömäksi, ehkä sitten ymmärtäisi missä oikein mennään. Luulenpa ettei hänkään ottaisi vastaan omia neuvojaan joltakulta toiselta.

Äänestä

Minä voisin tehdä monenlaista työtä pienimuotoisena yrittäjänä, kuten ennenkin tein, ennen kuin palasin Suomeen. Täälläpä se ei taloudellisista syistä onnistu, siitä pitää huolen valtio. Yritteliäisyys tukahdutetaan veroin, pakollisin yrittäjäeläke ja työttömyysvakuutusmaksuin sun muin hömpäkkein. Kymmenen prosentin alvi tuntui korkealta entisessä asuinmaassa, mutta Suomen yli 20% alvi tappaa talouselämää. Mieheni on yrittäjä. Hänellä on kapean alan osaamista ja hän on yrittänyt jo vuosikymmenet. Jos hän olisi vasta nyt aloittamassa, eipä olisi helppoa.

Äänestä

Kaippa sitä voiskin hakea vaikkapa aikuiskoulutuskeskukseen lisäkoulutukseen, perse ei vaan kestä ajella joka päivä 55 km suuntaansa. Työkkäristäkään ei minkäänlaista matkatukea.

Äänestä

Kalervo on taas saanut löylykauhasta päähänsä.

Äänestä

"oksymoroni" työnnä höpö sanat sinne missä pidät löylykauhaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vinkki nuorille kirjoitti:

Ei ole sellaista asiaa kuin työtön osaaja. Koska työnantajat julistavat jatkuvasti akuuttia pulaa osaavista työntekijöistä, ei ole mitään järkeä olettaa että yksikään jonka ammattitaito on kohdallaan joutuisi riutumaan työttömyysrahoilla. Jokaisen työttömän pitäisi täten katsoa peiliin ja kysyä itseltään: miten MINÄ voin kohentaa osaamistani, jotta mahdollisuuteni työllistyä paranisi? Harjoittelemalla, kurssittautumalla vaiko työpajatoiminnalla - vaihtoehtoja on useita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu