Pelatäänkö hevareita vielä vuonna 2013?

Itse olen hevari, enkä ymmärrä mistä tämä pelko johtuu. Heravit ovat nimenomaan huomaavaisia, ajattelevaisia, tunteellisia ja rentoja ihmisiä, tosin useimmiten myös nörtähtäviä. Mutta mitään pelättävää hevareissa ei silti ole.

Ja oikeasti, mitä rankempaa heviä kuuntelee, sitä huomaavaisempi ja ajattelevaisempi tällainen ihminen on. Itse olen huomannut sen ihan omista kavereistani, joiden musiikkimaku vaihteleee kevyemmän ja rankemman välillä.

Huono/hyvä puoli on sitten se, että hevarit tuppaavat omaamaan vahvohja mielipiteita ja ovat usein hyvin yhteiskuntakriittisiä. Mutta ei se tarkoita, että hevareita pitäisi pelätä.

Öykkäreitä hevarit eivät luonteeltaan todellakaan ole, kuten eivät punkkaritkaan. Se on pelkkaa median luomaa mielikuvaa. Jos kysyy poliiseilta, Tuska on kaikista helpoin festivaali heille, koska Tuskaan oikeasti mennään kuuntelemaan musiikkia eikä pelkästään dokaamaan, kuten monille muille festareille.

Sinkkunaisille ei voi kuin suositella hevareita. Hevari on avoin ja tunteellinen, ottaa naisen huomioon eikä teeskenetele olevansa mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Hevari pystyy myös puhumaan mentaalipuolen asioista avoimesti ja myöntämään omat henkiset tarpeensa, koska haverilla ei ole mitään tarvetta machoiluun ym. äijäilyyn, joka on hevarin mielestä lähinnä helvetin huvittavaa. Hevari onkin avoin ja rehellinen, siitä huolimatta, että saattaa olla ulkoiselta olemukseltaan ja puheiltaan hieman suoraviivainen.

Alkaa siis katsoko jotain vítun Jone Nikulaa kun muodostatte vaikutelmanne hevareista. Nikula on pelle, joka luultavasti kuuntelee jotain paskaa amisheviä. Tuollaisella myötähäpeää herättävällä ÄIJÄLLÄ ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisella hevarit oikeasti ovat.
37197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hynynen ainakin on kaikkien naisten oma karvainen mussukka.

Äänestä

Eniten pelkoa on hevareiden omissa päissä. Itse ovat niin varmoja, että ovat niin kauhean pahiksia, kun pukeutuvat mustaan, niitteihin jne.. Tämä taas johtaa siihen, että he tulkitsevat jokaisen mahdollisen eleen ja sanan peloksi, kammoksi, halveksunnaksi jne.. Vaikkei niissä olisi mitään sellaista tarkoitusta.
Mutta tuollaistahan se alakulttuurielämä on. Toisaalta koko homma perustuu tuohon: eihän monikaan haluaisi olla hevari, jos tajuaisi, että hevareita pidetään ihan taviksina tai jopa vähän tavista pehmompina söpöläisinä. Hommalta katoaisi hohto, kun koko idis on olla kauhean erilainen tän oman "valaistuneiden" porukan kanssa. Ja mieluummin jännittäväkin, jopa pelottava.

Äänestä
  • En täysin allekirjoita tuota näkemystä, edes hyvässä nousussa: useat hevarit, kuten punkkaritkin, ovat sellaisia, koska heitä ärsyttävää yhteiskunnan stereotyyppisyys ja valmiit muotit, joihin kaikkien pitäisi sopia.

    Vielä vuonna 2013 hyvin yleinen näkemys on se, että jos hevissä öristään, on se ilman muuta saatananpalvontaa. Monet hevarit ovatkin hevareita myös provoilumielessä, koska heitä ärsyttää tällaiset stereotypiat, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Toki on pakko myöntää, että hevarit ovat usein jossain määrin hieman ylimielistä porukkaa. He usein olettavat, että ihmiset ymmärtävät heidän pointtinsa, eivätkä vaivaudu tarkemmin avaamaan niitä pointtejansa ihmiselle, joiden käsitys hevistä on hyvin stereotyyppinen. Niinpä hevarit pysyvät omissa korkeuksissaan ja siten monella on hieman vääristynyt käsitys hevareista.

    Toki levy-yhtiöille tällainen stereotyyppisys on bisnestä, mikä sinkkuhevareiden ja hevin kannalta hyvin valitettavaa.

    Äänestä

  • pitkätukkahevari kirjoitti:

    En täysin allekirjoita tuota näkemystä, edes hyvässä nousussa: useat hevarit, kuten punkkaritkin, ovat sellaisia, koska heitä ärsyttävää yhteiskunnan stereotyyppisyys ja valmiit muotit, joihin kaikkien pitäisi sopia.

    Koko tuo hevareiden kuvitelma omasta syvällisyydestään ja erikoisuudestaan on lähinnä koomista samoin kuin tuo "massojen" ja valmiiden muottien vastustaminen, kun itse ovat pukeutumiseltaan ja usein ajatusmaailmaltaan kaikki aika pitkälle saman muotin tuloksia.

    Äänestä

  • Tunnet hevareita?

    Trendiheebolla tuskin varaa analysoida/arvostella kuin omaa trenditonttiaan.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Koko tuo hevareiden kuvitelma omasta syvällisyydestään ja erikoisuudestaan on lähinnä koomista samoin kuin tuo "massojen" ja valmiiden muottien vastustaminen, kun itse ovat pukeutumiseltaan ja usein ajatusmaailmaltaan kaikki aika pitkälle saman muotin tuloksia.

    JOKAINEN meistä on "ostanut" ja valinnut sen mikä haluaa olla, miten haluaa elää ja mitä arvoja noudattaa. Hippi, punkkari, hevari, tavis, trendi, kerma, sportti, gootti jne.

    Äänestä

  • pitkätukkahevari kirjoitti:

    En täysin allekirjoita tuota näkemystä, edes hyvässä nousussa: useat hevarit, kuten punkkaritkin, ovat sellaisia, koska heitä ärsyttävää yhteiskunnan stereotyyppisyys ja valmiit muotit, joihin kaikkien pitäisi sopia.

    Vielä vuonna 2013 hyvin yleinen näkemys on se, että jos hevissä öristään, on se ilman muuta saatananpalvontaa. Monet hevarit ovatkin hevareita myös provoilumielessä, koska heitä ärsyttää tällaiset stereotypiat, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Toki on pakko myöntää, että hevarit ovat usein jossain määrin hieman ylimielistä porukkaa. He usein olettavat, että ihmiset ymmärtävät heidän pointtinsa, eivätkä vaivaudu tarkemmin avaamaan niitä pointtejansa ihmiselle, joiden käsitys hevistä on hyvin stereotyyppinen. Niinpä hevarit pysyvät omissa korkeuksissaan ja siten monella on hieman vääristynyt käsitys hevareista.

    Toki levy-yhtiöille tällainen stereotyyppisys on bisnestä, mikä sinkkuhevareiden ja hevin kannalta hyvin valitettavaa.

    Minusta taas hevarit olettavat, ettei kukaan ymmärrä heitä, vaikka todellisuudessa aatemaailmansa on hyvin tavallinen.
    Örimä on machointa mahdollista musiikkia. Sen kuuntelijat kuitenkin usein hinteliä hissukoita, miehiksi feminiinejä. Tämän olen itse päätellyt johtuvan tarpeesta kokea miehuutta musiikin kautta, kun se ei itsellä muuten ole kovin vahvaa. Itse olen kokenut vastenmielisyyteni örinämusiikkia kohtaan johtuvan siitäkin, että minulla on tarpeeksi rankkoja miehisiä kokemuksia omasta takaa sekä matala ääni.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Koko tuo hevareiden kuvitelma omasta syvällisyydestään ja erikoisuudestaan on lähinnä koomista samoin kuin tuo "massojen" ja valmiiden muottien vastustaminen, kun itse ovat pukeutumiseltaan ja usein ajatusmaailmaltaan kaikki aika pitkälle saman muotin tuloksia.

    Hevarit kyllä ihan rehellisesti myöntöävät olevansa saman muotin tuotoksia. Punkkarit ovat niitä, jotka vastustavat valmiita muotteja ihan periaatteesta. En sinällänsä tuomitse valintaa, koska ne valmiit muotit ovat oikeasti sellaisia, joiden tarkoitus on ennen kaikkea rajoittaa ihmisen yksilöllisyyttä. Ero hevareihin kuitenkin tulee siinä, että punkkareille on ehdottoman tärkeää muottien vastustaminen siinä missä hevareille on tärkeää olla oma itsensä. Toisin sanoen punkkareille on huomattavasti tärkeämpää mitä muut ajattelevat kun taas hevarit eivät jaksa siitä välittää.

    Muutenkin vähän riippuu. Jos menet oikeasti oikeasti sinne kaikista rankimman hevin maailmaan, sieltä kyllä löytyy varsin outoja tapauksia - ja sellaisia, jotka ovat oikeasti täysin seinähulluja tapauksia. Ne ovat kuitenkin vähemmistö. Mutta jos kiinnostaa tällainen aivan seinähullu tapaus, sitten vaan kirjoittamaan googleen gorgoroth ghaal.

    Hevin ongelmaksi tuleekin se, että ne kaikista pahimmat provolevyt ja kirkonpoltot pääsevät aina otsikoihin, vaikka ne edustavat selvää vähemmistöä. Se myös vaikuttaa suoraan siihen, miten hevareiden suhdaudutaan.

    Äänestä

  • Mies32 kirjoitti:

    Minusta taas hevarit olettavat, ettei kukaan ymmärrä heitä, vaikka todellisuudessa aatemaailmansa on hyvin tavallinen.
    Örimä on machointa mahdollista musiikkia. Sen kuuntelijat kuitenkin usein hinteliä hissukoita, miehiksi feminiinejä. Tämän olen itse päätellyt johtuvan tarpeesta kokea miehuutta musiikin kautta, kun se ei itsellä muuten ole kovin vahvaa. Itse olen kokenut vastenmielisyyteni örinämusiikkia kohtaan johtuvan siitäkin, että minulla on tarpeeksi rankkoja miehisiä kokemuksia omasta takaa sekä matala ääni.

    No itse en kyllä ole koskaan kokenut mitään sellaista, että haluaisin tai yrittäisin jotenkin kokea miehisyyttä musiikin kautta, vaikka oon tykännyt raskaasta metallimusiikista ihan teini-ikäisestä asti.

    Mutta en oikeastaan laske itseäni pelkästään hevariksi, sillä tykkään myös monesta muusta musiikista ja alakulttuureista, kuten mm. punkista ja punkkareista.

    Äänestä

  • pitlätukkahevari kirjoitti:

    Hevarit kyllä ihan rehellisesti myöntöävät olevansa saman muotin tuotoksia. Punkkarit ovat niitä, jotka vastustavat valmiita muotteja ihan periaatteesta. En sinällänsä tuomitse valintaa, koska ne valmiit muotit ovat oikeasti sellaisia, joiden tarkoitus on ennen kaikkea rajoittaa ihmisen yksilöllisyyttä. Ero hevareihin kuitenkin tulee siinä, että punkkareille on ehdottoman tärkeää muottien vastustaminen siinä missä hevareille on tärkeää olla oma itsensä. Toisin sanoen punkkareille on huomattavasti tärkeämpää mitä muut ajattelevat kun taas hevarit eivät jaksa siitä välittää.

    Muutenkin vähän riippuu. Jos menet oikeasti oikeasti sinne kaikista rankimman hevin maailmaan, sieltä kyllä löytyy varsin outoja tapauksia - ja sellaisia, jotka ovat oikeasti täysin seinähulluja tapauksia. Ne ovat kuitenkin vähemmistö. Mutta jos kiinnostaa tällainen aivan seinähullu tapaus, sitten vaan kirjoittamaan googleen gorgoroth ghaal.

    Hevin ongelmaksi tuleekin se, että ne kaikista pahimmat provolevyt ja kirkonpoltot pääsevät aina otsikoihin, vaikka ne edustavat selvää vähemmistöä. Se myös vaikuttaa suoraan siihen, miten hevareiden suhdaudutaan.

    Minusta koko avaus on 20v ajastaan jäljessä. Hevistä ja hevareista on tullut yleisesti hyväksyttyä mainstreamia jo ennen kuin nuorimmat nyt Perkeleessä istuvat edes syntyivät. Viimeistään Lordin myötä hevi nousi lastentarha- ja mummolamusiikiksikin.
    Tätä hevarien pelkoa en tosiaan usko enää 2010-luvulla olleen muualla kuin hevarien toiveissa.

    Onko oikeasti näin? Tämä varmaan kuulostaa ylimieliseltä ja lisäksi kännisen tilitykseltä, tiedän sen - mutta en pidä itseäni ylimielisenä, tykkään vain kuunnella muun hevin lisäksi sellaista aitoa siantappoa ja saatan joskus kuulostaa ylimieliseltä, mitä tulee ns. kevyempään heviin. Kännissä menee sitten kevyempikin hevi, mutta ei selvinpäin.

    Tuntuu vaan siltä, että jos musiikki on sitä nightwishiä ja lordia, ei siinä mitään, mutta kuunteleppa ihan oikeaa örinäheviä ja kaikki ihmettelevät mikä vitun juippi toikin on. Lordi on mulle lähinnä lä'hinnä ok kännimusaaa, mutta ei mitään muuta.

    No eihän siitä örinästä moni pidä, muttei se tarkpita, että örinän kuuntelijaa pelätisiin. Ehkä vähän ihmetellään, mutta niinhän aina joku löytyy ihmettelemään minkä tahansa musiikin kuuntelemista.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    No itse en kyllä ole koskaan kokenut mitään sellaista, että haluaisin tai yrittäisin jotenkin kokea miehisyyttä musiikin kautta, vaikka oon tykännyt raskaasta metallimusiikista ihan teini-ikäisestä asti.

    Mutta en oikeastaan laske itseäni pelkästään hevariksi, sillä tykkään myös monesta muusta musiikista ja alakulttuureista, kuten mm. punkista ja punkkareista.

    Mäkin tykkään muista musiikkityyleistä kuin hevi; esim. poliittinen räppi menee vallan mainiosti. Punkista tykkään myös erittäin paljon ideatasolla, vaikka musiikista en pidä erityisemmin.

    Tästä paljastuksesta kyllä skenepisteet laskee tosihevarien silmissä, mutta ihan sama.

    Äänestä

  • Mies32 kirjoitti:

    Minusta koko avaus on 20v ajastaan jäljessä. Hevistä ja hevareista on tullut yleisesti hyväksyttyä mainstreamia jo ennen kuin nuorimmat nyt Perkeleessä istuvat edes syntyivät. Viimeistään Lordin myötä hevi nousi lastentarha- ja mummolamusiikiksikin.
    Tätä hevarien pelkoa en tosiaan usko enää 2010-luvulla olleen muualla kuin hevarien toiveissa.

    hevi on valtavirtaa vain Suomessa ja jonkun verran myös Saksassa.

    Äänestä

Hevarit ovat tämän päivän juntteja.

Äänestä
  • Ruutupaita auki roikkuen, se vasta junttia on.

    Äänestä

  • Ja millähän tapaa juntteja?

    Äänestä

Joo, se Loiri on aika pelottava.

Äänestä

Parturiin viedään, jos vastaan tulee

Äänestä
  • Antaa tulla vaan! Sopii yrittää!

    Äänestä

Jaahas taitaa olla taas jolllain tylsää työpäivän päästä päänneillä.
Ei muuta aihetta kuin aina sama virsi,kun ei muuhun pystytä, ei omasta elämästä vaan voida analysoida täällä?. Onko niin tylsä elämä kenties sulla?.

Äänestä

Mun motto on kaikille p-päille ja k_päille että ANTAA TULLA VAA pas* mä kestän sen! Teidän häviö se vaan on.

Äänestä
  • Justhan mä sanoin, että hevarit on tämän päivän juntteja.

    Äänestä

Hohhoijaa. Miksi monet hevifanit, hevibändeistä puhumattakaan sitten edelleen käyttävät kauhurekvisiittaa tai esittävät flirttailevansa pimeyden voimien kanssa? Ihan niin kuin hevarit haluaisivat vieläkin vaan vaikuttaa pelottavilta?

Ja olen ollut myös huomaavinani, että aika moni hevifani ottaa helvetin tosissaan a) fanittamansa musiikin ja b) itsensä eikä c) osaa arvostaa mitään muuta kun heviä. Ei ainakaan mitään "keyvyttä" musiikkia jota he pitävät pahimman laatuisena musiikin häpäisynä (ilmeisen lahjomattomina rockpoliiseina, lololol...)

Äänestä

Minusta hevariudella (pukeutuminen) on yläikäraja. Yli kolmekymppinen hevisetä on hassu.

Äänestä
  • Miksi pitäisi olla mitään ikärajoja pukeutumisen suhteen? Sitä paitsi, kolmekymppiset on vielä sen verran nuoria, että aivan typerää jos heidän väitetään muka olevan liian vanhoja tiettyihin tyyleihin.

    Äänestä

  • Toisaalta hevi on nykyisin mielestäsi pääosin aikuisten musiikkia. Onko hevariteinejä edes olemassa enää?

    Äänestä

  • Mies32 kirjoitti:

    Toisaalta hevi on nykyisin mielestäsi pääosin aikuisten musiikkia. Onko hevariteinejä edes olemassa enää?

    Ei hevi ole vain aikuisille!!!Kyllä sitä kuuntelee teinitkin,ainakin Kymissä ;)

    Äänestä

  • Mies32 kirjoitti:

    Toisaalta hevi on nykyisin mielestäsi pääosin aikuisten musiikkia. Onko hevariteinejä edes olemassa enää?

    Ei ole mielestäni mitään ikärajoja sen suhteen, että minkä ikäisille se heavymusan kuuntelu sopii ja kenelle taas ei sovi. Jos todella on jonkun alakulttuurityylin kannattaja, niin ei ne aatteet häviä noin vaan iän myötä sen takia, ettei kyseinen alakulttuuri muka sovi enää yli kolmekymppisille tai yli neljäkymppisille.

    Äänestä

Itse olen 18-vuotias rokkimimmi jolle kelpaisi hevari tai rokkari aivan mainiosti. Kunhan elämän arvot ja asenteet kohtaisi muillakin saroilla kuin musiikin suhteen. Onhan se totta että joissain piireissä hevareita tunnutaan välttelevän ja heistä on paljon ennakkoluuloja. Mutta ulkopuoli saattaa pettää. Itsekin olen pienikokoinen ja Elovena-tyttömäisen näköinen naisen alku, joka on oikeasti poikatyttö joka rakastaa autoja, urheilua ja hyvää musiikkia.

Äänestä

Oli letti tai ei niin eipä ole flaksi käynyt naisten kanssa. Hevari olen edelleen ainakin osittain.

Äänestä

ositttain hevari? mikä se sellanen on..voi vittu oikeesti :D

Äänestä
  • Jaa-a enpä osaa kovin hyvin vastata tuohon. Vaikka eipä kai sillä väliä ole kun ei kuitenkaan saa pimppiä.

    Äänestä

Hevarit ovat ihan normaaleja ihmisiä, joilla vai on aika huono musiikkimaku. ;)

Äänestä

Kyllä pelätään, että tyhmyys on tarttuvaa.

Äänestä

En pelkää hevareita ja itse alle 18-vuotiaana teininä jopa ihailin vanhempia hevareita.

Nyt en ajattele niistä juuri mitään. Osaa pidän ehkä vähän riskialttiina resupekkoina, vaikka se ei olisikaan tietoista. Epäsiisti olemus vain aiheuttaa tällaisen assosiaation.

Äänestä

Ei hevaria välttämättä edes tunnista kadulla,mutta jollakin keikalla kyllä.Ei kaikki ole jotain Hynysiä tai Nikusia tai Lordeja tai muita monstermiehiä.Ne on ihan tavallisia perheenisiä tahi äitejä jotka sydämessää tietää mitä ovatten.Kukapa meistä ei ole jotenkin "erillainen nuori"????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitkätukkahevari kirjoitti:

Itse olen hevari, enkä ymmärrä mistä tämä pelko johtuu. Heravit ovat nimenomaan huomaavaisia, ajattelevaisia, tunteellisia ja rentoja ihmisiä, tosin useimmiten myös nörtähtäviä. Mutta mitään pelättävää hevareissa ei silti ole.

Ja oikeasti, mitä rankempaa heviä kuuntelee, sitä huomaavaisempi ja ajattelevaisempi tällainen ihminen on. Itse olen huomannut sen ihan omista kavereistani, joiden musiikkimaku vaihteleee kevyemmän ja rankemman välillä.

Huono/hyvä puoli on sitten se, että hevarit tuppaavat omaamaan vahvohja mielipiteita ja ovat usein hyvin yhteiskuntakriittisiä. Mutta ei se tarkoita, että hevareita pitäisi pelätä.

Öykkäreitä hevarit eivät luonteeltaan todellakaan ole, kuten eivät punkkaritkaan. Se on pelkkaa median luomaa mielikuvaa. Jos kysyy poliiseilta, Tuska on kaikista helpoin festivaali heille, koska Tuskaan oikeasti mennään kuuntelemaan musiikkia eikä pelkästään dokaamaan, kuten monille muille festareille.

Sinkkunaisille ei voi kuin suositella hevareita. Hevari on avoin ja tunteellinen, ottaa naisen huomioon eikä teeskenetele olevansa mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Hevari pystyy myös puhumaan mentaalipuolen asioista avoimesti ja myöntämään omat henkiset tarpeensa, koska haverilla ei ole mitään tarvetta machoiluun ym. äijäilyyn, joka on hevarin mielestä lähinnä helvetin huvittavaa. Hevari onkin avoin ja rehellinen, siitä huolimatta, että saattaa olla ulkoiselta olemukseltaan ja puheiltaan hieman suoraviivainen.

Alkaa siis katsoko jotain vítun Jone Nikulaa kun muodostatte vaikutelmanne hevareista. Nikula on pelle, joka luultavasti kuuntelee jotain paskaa amisheviä. Tuollaisella myötähäpeää herättävällä ÄIJÄLLÄ ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millaisella hevarit oikeasti ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu