En vain viehäty rumista naisista

Onko se väärin? Hyvä ulkonäkö on ihmisissä tutkitusti viehättävä piirre, naisilla ja miehillä, lapsuudesta aikuisuuteen. Hyvällä ulkonäöllä varustettu ihminen on vain paljon miellyttävämpää seuraa - rumien ihmisten epämiellyttävyys yms. käy ajan kanssa hyvin raskaaksi.

Ulkonäkö ei välttämättä tarkoita itsetunto-ongelmaa. Olenkin viehättynyt myös ujoista mutta hyvännäköisistä naisista, ja kyllä, myös harrastanut seksiä parin sellaisen kanssa.

Status ja itsevarmuus eivät ole niin merkitseviä kuin ulkonäkö, nuoruus ja hyvä perse. Rumuus ei kuitenkaan ole millään tasolla viehättävää. Sääli, että tämän takia moni hyvä nainen jää yksin. Onneksi ulkonäköään voi parantaa! Esim. meikkaamalla, laihduttamalla ja pukeutumalla seksikkäisiin vaatteisiin! :)
8110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuollainen itsestäänselvyys piti tulle tänne kertomaan. Eiköhän ole päivänselvä asia että pariutumisessa se ulkonäkö on ensimmäinen kriteeri, jonka perusteella toiseen ihmiseen haluaa tutustua. Mutta se taas on katsojasta kiinni mikä on rumaa ja kaunista, suurin osa ei edes ole näitä kahta ääripäätä vaan aivan tavallisia ihmisiä. Siitäkin huolimatta suurin osa ihmisistä on onnistunut löytämään itselleen kumppanin.

On muuten typerää että ulkonäön perusteella sanot ihmisistä että kuka on miellyttävää seuraa ja kuka ei. Ei sellaista asiaa ulkonäkö ratkaise vaan käytös ja luonne. Sängyssä miellyttävämpi on tietenkin se hyvännäköinen mutta muuten en mene siitä mihinkään takuuseen. Osa hyvännäköisistä ihmisistä ovat tietoisia ulkonäöstään ja sen takia käyttäytyvät töykeästi muita kohtaan ja arvostelevat ihmisiä ulkonäön perusteella. Kaikki kauniit ihmiset eivät ole luonteeltaan mukavia, kannattaa muistaa se.

Äänestä
  • Totta. Tämä on itsestäänselvää myös naisille, jotka ovat läpi historian kaunistaneet itseään hyväksyen tosiasiaksi sen, että sillä on merkitystä heidän puoleensavetävyydelleen miesten silmissä.

    Naiset käyttävät vuositasolla uskomattoman paljon aikaa oman ulkonäkönsä kohentamiseen. Lukemattomat ovat laihduttaneet kymmeniä kiloja yhtenä päämotiivinaan ulkoinen kauneus. Me tiedämme, että rumuus ei viehätä, hyväksymne sen ja toimimme sen mukaan.

    Tämä viestiketju on ilmeisesti vastine aiemmalle avaukselleni. Senkin sisältö - että itsevarmuus miehessä on puoleensavetävää - on yhtä suuri itsestäänselvyys kuin tämä naisten kauneusvaatimus. Itsevarmuusvaatimusta vastaan paasaava mies on ihan samanlainen kuin nainen, joka pitää kaikkia ulkonäkövaatimuksia sortona, jättää kainalo- ja säärikarvansa ajamatta, ei meikkaa, tarkkaile linjojaan ja ajaa päänsä kaljuksi.

    Äänestä

Ei tietenkään ole väärin, sinun on oteltava omalla tasollasi.

Äänestä
  • Ei sellaista asiaa kuin omaa tasoa, voi määritellä!

    Äänestä

  • hhhhhhhhhhh2 kirjoitti:

    Ei sellaista asiaa kuin omaa tasoa, voi määritellä!

    Itseasiassa voi. Ensinnäkin tulee unohtaa, että äiti on kehunut komeaksi ja katsoa peiliin. Jos olet susiruma, saat susiruman partnerin. Jos olet tyhmä, saat tyhmän partnerin. Jos olet rutiköyhä, saat vastaavasti köyhän partnerin ja tyylitön tyylittömän.

    Jos ei flaksi käy, on rima omaan tasoon nähden liian korkealla ja sitä on laskettava. Tai sitten päätettävä nostaa tasoaan.

    Äänestä

Kummallista että samat naiset, jotka vaativat miehiä parantumaan huonosta itsetunnosta koska se on vastenmielistä, ovat itse kurkku suorana kiljumassa kuinka väärin ja naista halventavaa on vaatia lihavia naisia parantumaan ylipainosta.

Johdonmukaisuutta?

Äänestä
  • Voittajalla on varaa sanella pelisäännöt. Nainen voittaa tällaiset kamppailut pistein 10-0.

    Lihavakin nainen saa tarvittaessa, huonon itsetunnon omaava mies ei saa.

    Äänestä

Niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LörpötiLöp kirjoitti:

Onko se väärin? Hyvä ulkonäkö on ihmisissä tutkitusti viehättävä piirre, naisilla ja miehillä, lapsuudesta aikuisuuteen. Hyvällä ulkonäöllä varustettu ihminen on vain paljon miellyttävämpää seuraa - rumien ihmisten epämiellyttävyys yms. käy ajan kanssa hyvin raskaaksi.

Ulkonäkö ei välttämättä tarkoita itsetunto-ongelmaa. Olenkin viehättynyt myös ujoista mutta hyvännäköisistä naisista, ja kyllä, myös harrastanut seksiä parin sellaisen kanssa.

Status ja itsevarmuus eivät ole niin merkitseviä kuin ulkonäkö, nuoruus ja hyvä perse. Rumuus ei kuitenkaan ole millään tasolla viehättävää. Sääli, että tämän takia moni hyvä nainen jää yksin. Onneksi ulkonäköään voi parantaa! Esim. meikkaamalla, laihduttamalla ja pukeutumalla seksikkäisiin vaatteisiin! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu