Kotona on ledivalaistus, valoon ei johda kuin yksi sähköjohto ja valo palaa sillä.
Siis kyse on siitä, että 80-luvulla sähkömies on kytkenyt nollajohtoon valokatkaisimen, jolloin valon ollessa pois päältä, kattolamppuun edelleen välittyy vaihtovirta. Tämän takia ledivalomme "ovat puoliksi päällä" ympäri vuorokauden.
Toisin sanoen nollajohdon pätkä valosta katkaisijaan saakka toimii ilmeisesti eräänlaisena kondensaattorina/"mikroskooppisena maajohtona", joka varaa pikkuruisen tehomäärän lampun toiselle puolelle joka vaihtovirran aallonharjalla ja pohjalla, joka purkautuu sähkön suunnan muuttuessa.
Huvittaisi tutkia ja hyödyntää tuota ilmiötä enemmänkin, esimerkiksi kytkeä yksittäisiä 3W ledejä (sellaisella diodivirtapiirillä, joka antaa ledin syttyä molemmissa vaihtovirran vaiheissa) suoraan vaihtovirtaan. Jos ledin sijoittaisi esimerkiksi lasitiilen sisään vessan seinässä, niin minun puolestani se saisi ollakin päällä 24/7/365.
IlLedivalojärjestelmä vaatisi kai siis virtapiirin toiselle puolelle metallimöhkäleen, joka siis "kondensaattorin" tavoin varastoisi varauksen molemmilta aallon vaiheilta.
miö, joka tapahtuu on siis käsittääkseni, että ledin herätejännitteen ylittyessä purkautuu metallimöhkäleen varaus sekä jännitteen kohotessa edelleen metallimöhkäleen vastakkaissuuntainen latautuminen valona ledissä. Ledin "kokema" jännite pysyy siis kokoajan herätejännitettä suurempana ja likipitäen vakiona, jonka suuruus riippuu metallimöhkäleen koosta.
Miten laskea kuinka iso möhkäle riittää kuinkakin ison jännitteen?
Siis kyse on siitä, että 80-luvulla sähkömies on kytkenyt nollajohtoon valokatkaisimen, jolloin valon ollessa pois päältä, kattolamppuun edelleen välittyy vaihtovirta. Tämän takia ledivalomme "ovat puoliksi päällä" ympäri vuorokauden.
Toisin sanoen nollajohdon pätkä valosta katkaisijaan saakka toimii ilmeisesti eräänlaisena kondensaattorina/"mikroskooppisena maajohtona", joka varaa pikkuruisen tehomäärän lampun toiselle puolelle joka vaihtovirran aallonharjalla ja pohjalla, joka purkautuu sähkön suunnan muuttuessa.
Huvittaisi tutkia ja hyödyntää tuota ilmiötä enemmänkin, esimerkiksi kytkeä yksittäisiä 3W ledejä (sellaisella diodivirtapiirillä, joka antaa ledin syttyä molemmissa vaihtovirran vaiheissa) suoraan vaihtovirtaan. Jos ledin sijoittaisi esimerkiksi lasitiilen sisään vessan seinässä, niin minun puolestani se saisi ollakin päällä 24/7/365.
IlLedivalojärjestelmä vaatisi kai siis virtapiirin toiselle puolelle metallimöhkäleen, joka siis "kondensaattorin" tavoin varastoisi varauksen molemmilta aallon vaiheilta.
miö, joka tapahtuu on siis käsittääkseni, että ledin herätejännitteen ylittyessä purkautuu metallimöhkäleen varaus sekä jännitteen kohotessa edelleen metallimöhkäleen vastakkaissuuntainen latautuminen valona ledissä. Ledin "kokema" jännite pysyy siis kokoajan herätejännitettä suurempana ja likipitäen vakiona, jonka suuruus riippuu metallimöhkäleen koosta.
Miten laskea kuinka iso möhkäle riittää kuinkakin ison jännitteen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä tuossa on sähkövian takana joku muu kuin kapasitiivinen kytkeytyminen.
Sinänsä kondensaattoreilla on iät ajat ajettu esim kahvinkeittimissä ym verkkoon kytkemällä yksinkertaisia mikropiiriajastimia, mutta niiden tarvitsemat tehot ovat watin murto-osia, ei useita watteja. Puhumme arviolta 10-100 nF konkista, joita ei hajakapasitansseilla voi saavuttaa. Hajakapasitansseilla saat aikaan luokkaa kymmeniä'-satoja pF.