Pakko hakea työpaikkaan, missä ei viihdy?

Valmistun ensi kuussa ensimmäiseen ammattiini. Olen suorittanut yhden harjoittelujaksoistani eräässä yrityksessä, jossa en viihtynyt yhtään. Tänä vuonna tein muutaman viikon töitä siellä rahapulassa, mutta sitten päätin lopettaa. Paikassa kierrellään lakia minkä keretään, tehdyistä tunneista ei makseta täyttä palkkaa ja päteviä työntekijöitä on aivan liian vähän. Kaikki pätevät työntekijät ovat sairaslomalla työuupumuksen/työpaikkakiusaamisen takia. Johtaja siis puhuu kaikista paskaa selän takana, huomauttaa joka ikisestä pikku virheestä eikä mistään kehuista ole tietoakaan. Koko paikan toiminta on täysin vastoin omia arvojani ja koulutuksesta saamia tietojani. Työpaikassa ollessani tulin itku kurkussa kotiin ja yöt valvoin peläten seuraavaa päivää.

Ongelmana on, että siellä on työpaikka auki. Tätä paikkaa tarjottiin minulle, mutta kieltäydyin siitä koska en aio enää yhtään päivää työskennellä paikassa, jossa asiakkaita ja henkilökuntaa kohdellaan kaikin tavoin väärin ja laittomasti. En ole saanut muita töitä tilalle, mutta monessa paikassa olen listoilla ja minut soitetaan töihin, jos tarve vaatii.

Olen hakenut aktiivisesti töitä muista paikoista, mutta luulen että syksyllä vasta paikkoja aukeaa alallani paremmin. Nyt jos joudun kesäaikana menemään työkkäriin jos en saa koko kesäajaksi töitä, työkkärissä kehotetaan minut hakemaan tähän entiseen työpaikkaani. Ja tiedän, että minut sinne otettaisiin. Mutta meneekö se sitten näin? Jos en hae paikkaa, en saa mitään työttömyystukia? Jos olen kokenut työpaikassa työpaikkakiusaamista ja joutuisin itsekin kiertämään lakipykäilöitä työskennellessäni, onko minun pakko hakea tätä? Aion tehdä paikasta valituksen liitolle, ehdottomasti. Mutta voiko tukia saada jos on näin painavat perusteet työpaikasta kieltäytymiselle? Muuten en kyllä työpaikoista nirsoile, voisin tehdä vaikka jotai alan ulkopuolistakin töitä kunhan en sinne paikkaan enää joudu... :(
4212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Jos en hae paikkaa, en saa mitään työttömyystukia?"

Juuri noin, ja 100%:n varmuudella.

Ne "laittomuudet" pitää olla todistettu, ja käytännössä työnantaja myös tuomittu niistä, ennen kuin kieltäytymisestä ei saa karenssia.

Ja liitto ei asiaan ota kantaa, jos et ole ko työpaikassa töissä, ja jos ei ensin asiaa ole yritetty ratkaista työpaikan sisäisesti, tai jos laittomuuksista on todellista näyttöä, ja poliisi tutkii asiaa.

Mutta kuten sanoin, jos kieltäydyt menemästä sinne töihin, niin karenssi on varma.

Äänestä

Minkä takia ne kehottaisivat sinua hakemaan siihen entiseen työpaikkaan?
Minkä takia? Eiväthän he tiedä sen paikan avoimista työpaikoista ellei niitä ole työkkäriin ilmoitettu.
Älä sitte mee työkkäriin...

Äänestä

Se on Mollissa se paikka avoinna. Mutta ongelma ratkaistu! Mulle tarjottiin töitä toisesta paikasta kesän ajaksi, joten ei tarvitse mennä työkkäriin eikä myöskään tähän vanhaan paikkaan! Huh, mikä helpotus.

Äänestä
  • Onnea! Hyvä, että ratkesi parhain päin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen kirjoitti:

Valmistun ensi kuussa ensimmäiseen ammattiini. Olen suorittanut yhden harjoittelujaksoistani eräässä yrityksessä, jossa en viihtynyt yhtään. Tänä vuonna tein muutaman viikon töitä siellä rahapulassa, mutta sitten päätin lopettaa. Paikassa kierrellään lakia minkä keretään, tehdyistä tunneista ei makseta täyttä palkkaa ja päteviä työntekijöitä on aivan liian vähän. Kaikki pätevät työntekijät ovat sairaslomalla työuupumuksen/työpaikkakiusaamisen takia. Johtaja siis puhuu kaikista paskaa selän takana, huomauttaa joka ikisestä pikku virheestä eikä mistään kehuista ole tietoakaan. Koko paikan toiminta on täysin vastoin omia arvojani ja koulutuksesta saamia tietojani. Työpaikassa ollessani tulin itku kurkussa kotiin ja yöt valvoin peläten seuraavaa päivää.

Ongelmana on, että siellä on työpaikka auki. Tätä paikkaa tarjottiin minulle, mutta kieltäydyin siitä koska en aio enää yhtään päivää työskennellä paikassa, jossa asiakkaita ja henkilökuntaa kohdellaan kaikin tavoin väärin ja laittomasti. En ole saanut muita töitä tilalle, mutta monessa paikassa olen listoilla ja minut soitetaan töihin, jos tarve vaatii.

Olen hakenut aktiivisesti töitä muista paikoista, mutta luulen että syksyllä vasta paikkoja aukeaa alallani paremmin. Nyt jos joudun kesäaikana menemään työkkäriin jos en saa koko kesäajaksi töitä, työkkärissä kehotetaan minut hakemaan tähän entiseen työpaikkaani. Ja tiedän, että minut sinne otettaisiin. Mutta meneekö se sitten näin? Jos en hae paikkaa, en saa mitään työttömyystukia? Jos olen kokenut työpaikassa työpaikkakiusaamista ja joutuisin itsekin kiertämään lakipykäilöitä työskennellessäni, onko minun pakko hakea tätä? Aion tehdä paikasta valituksen liitolle, ehdottomasti. Mutta voiko tukia saada jos on näin painavat perusteet työpaikasta kieltäytymiselle? Muuten en kyllä työpaikoista nirsoile, voisin tehdä vaikka jotai alan ulkopuolistakin töitä kunhan en sinne paikkaan enää joudu... :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu