Jamie Oliver: Tässä asiassa Suomi on edelläkävijä maailmassa

miten on ?

"Suomi on edelläkävijä"

" Yhdessä asiassa Suomi menee kuitenkin kokin mukaan kaikkien muiden maiden edelle. Oliver kertoi, ettei vielä ole ehtinyt käymään Suomessa ruokamatkalla, mutta on ihaillut jo vuosia suomalaista kouluruokasysteemiä.

– Mitä tulee kouluruokaan, niin Suomi on edelläkävijä. Suomi on malliesimerkki siitä, miten asiat voidaan saada muutettua. Kouluruokien tarjonta oli huonoa ja lasten ruokavalio oli huono, mutta tämä saatin muutettua muutamassa vuodessa. Mikä tärkeintä, nämä seikat saatiin pysymään hyvinä.

Oliver viittasi kommenteillaan Suomessa vuosina 1972-1997 toteutettuun kansanterveyden edistämishankkeeseen, Pohjois-Karjala -projektiin, jonka tavoitteena oli parantaa suomalaisia elintapoja ja valistaa ihmisiä ruokailutottumuksista. Projektia oli johtamassa muun muassa lääketieteen tohtori, nykyinen THL:n pääjohtaja Pekka Puska. Oliverin mukaan projekti onnistui Suomessa, koska täällä osattiin ajatella asioita monelta eri kantilta. "

http://www.makuja.fi/artikkelit/1737097/ajankohtaista/jamie-oliver-tassa-asiassa-suomi-on-edellakavija-maailmassa/

Tämän sivuston mielipiteiden mukaan Jamie on näyttää olevan täysin väärässä... ?

Pekka Puska kyllä muutti suomalaisten ruokatottumukset,KIITOS SIITÄ HÄNELLE !
Mutta nyky köyhyys on tainnut purra kouluruokaan,kun yksi keittiö teke a baut 2000 annosta/pvä. Ne kuskataan ympäri kaupunkia, niin kyllähän se maku kärsii, jos sitä on ollut lähtiessäkään...?
Puolivalmiit muovipussiperunat, ym. einekset eivät ole ravintoarvoltaan sitä, mitä kuoriperunat ja paikanpäällä tehty ruoka ovat.

En ymmärrä mitä tuossa ruoan kuskaamisessa edes säästää ? Monesti kouluruoka on lapsen ainoa lämminruoka päivässä, että sikälikin, siihen pitäisi enemmän panostaa.
Olisiko ratkaisu maksullinen kouluruoka, vai mikä ?

6

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fuudianassuun

      Kyllä Suomessa sai hyvää kouluruokaa jo ennen vuotta 1972. Itse muistan kansakouluaikani Espoossa Viherkallion koulussa 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, jolloin nautin erittäin hyvää kodinomaista paikalla tehtyä ruokaa. Myöhemmin siirryin yksityiseen keskikouluun, jonka keittiö käytti enimmäkseen eineksiä ja valmisteita, jotka kumminkin valmistettiin paikan päällä. Ruoka oli syötävää, mutta ei missään nimessä niin hyvää kuin kansakoulussa muutamaa vuotta aiemmin.

      Parasta "laitosruokaa" söin intissä palvellessani Russarön linnakkeella - siitä kiitos emännille.

      Mutta noin yleisesti kouluruoka on ravitsevaa vaikka kaikkien makuun sekään ei ole.

    • ei valittamista

      Maksullisuus oisi hyvä juttu, ehkäpä sitä alettaisiin myös arvostamaan enempi. Nythän pennut mättää ruokaa roskiin sen minkä ennättää , haukkuu ja syleskelee kaupan päälle. Verotusta voitais keventää sen osalta ja jokainen hoitaa itse ruokamaksut.

      Veikkaan tosin että sillä hintaa, millä ateriat nyt tehdään, ei saisi kun pari leipäpalasta sen sijaan että nykysysteemillä on se päivittäinen lämmin ruoka.

      Ai miksikö kuljetetaan ? No eihän kouluissa enää ole keittäjiä, on vain ruoan esillelaittajia. säästöt säästöt....
      Ja toisekseen on ihan järkevääkin keskittää ruoanlaitto semmoiseen keittiöön jossa se saadaan kerralla isolle porukalle. Dieettiruokien osalta hyvinkin järkevää, semmoisen tekemiseen tarvitaan erikseen diettikokki, johon tosiaankaan ei ole joka koululla varaa.

      Minusta kouluruoka on hyvää ja monipuolista.

      • parempa ruokaa kiitos!

        Koulu jota käyn, on se "pääkoulu" josta ruoat jaetaan muualle ympäri kaupunkia. Siltikään ruoka ei ole hyvää. Välillä se on liian suolaista, toisinaan taas mautonta ja perunat ovat surkeita! Ei mikään ihme jos ruokaa menee hukkaan, kun se vaan on täyttä kuraa! Ja minä en ainakaan kunnon ruokaa pois heitä, mutten kyllä syö mustia porkkanoita, kumiperunoita tai niitä "kinder yllätys perunoitakaan"!


      • Tottakai säästöt!

        Maksullisuus loisi epätasa-arvoa. Oppilaat joutuisivat erilaiseen asemaan sen mukaan, maksavatko vanhemmat ruokailun vai ei. Arvata saattaa, että päihdeperheissä ja ongelmatapauksissa rahat menisivät varmasti mieluummin muuhun kuin kouluruokaan. Maksullisuus myös rasittaisi suhteessa eniten pienituloisia, toisin kuin nyt kun maksetaan verorahoista. Jos verot laskisi kouluruokailun maksullisuuden myötä, siitä hyötyisivät kuitenkin vain ne, joilla muutenkin jo menee suhteellisen hyvin.

        Maksullisuus myös hankaloittaa palvelun tuottamista ja lisää roskiin menevän ruuan määrää. Jos ei voi tietää ruokailijoiden määrää, mutta lain mukaan ruokaa pitää kuitenkin olla kaiille, tulee enemmän hävikkiä ja se nostaa hintaa.

        Joissakin kouluissa on keittäjät, joissakin on ollut vain esillelaittajia jo 70-luvulta lähtien. Nykyään kun on rakennettu uusia rakennuksia, on tehty enemmän jakelukeittiöitä koska ne on halvempi rakentaa kuin valmistuskeittiöt. Kalliiksi tulee rakentaa pieniä lähikouluja ja jokaiseen oma valmistuskeittiö, jossa yksi keittäjä-siivooja. Vielä kalliimmaksi tulee muuttaa nykyisiä jakelukeittiöitä valmistuskeittiöiksi.

        Hankalinta on, jos tuo keittäjä-siivooja sairastuu ja tarvitaan sijainen. Kuka edes tietää aamulla 7 aikaan, ettei henkilö ole tullut töihin, kun opettajat ja reksti tulee vasta tuntia myöhemmin, ja heillä varmaan muutakin tekemistä kuin vahtia keittäjää? Kuntapuolen duunareilla poissaoloprosentit lähes 30%.

        Itse kannatan mieluummin rakentamisessa isoja kouluja, joissa on oma keittiö. isonkin koulun voi suunnitella niin, että siinä on siipiä ja osia, jopa eri rakennuksia kampustyyliin. Ainakin kaupunkiolosuhteissa koulumatkan kulkeminen julkisilla ei pitäisi olla iso ongelma. Tarpeeksi isoon kouluun voi tehdä valmistuskeittiön ja silloin ruuan laatu on tietysti parempi kuin pitkin kaupunkia kuskaamalla.


    • Dixiedixie

      Kyllä suomalainen kouluruoka on hyvää sen rinnalla että briteissä ekaluokkalaiset joutuu oksentamaan puoliksi muodostunutta paskaansa kun sisuskalut on niin huonossa kunnossa päivittäisten nugettejen ja ranskalaisten takia.

    • Anonyymi

      ihan jaska

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      164
      11541
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      57
      6033
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4987
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      21
      4757
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      39
      4394
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      105
      4300
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      103
      3669
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe