Pikaruokanainen se ei myöskään ole

Katselin tuossä kolmoselta "kaappaus keittössä" ohjelmaa, siinä oli opettajarouva kahden tyttärensä kanssa opettelemassa ruuanlaittoa julkkiskokin avustuksella. Rouva yleensä tuntui ostelevan kaupasta valmispizzoja, hampurilaisia, karkkia ym. ravinnoksi tyttärilleen eikä osannut ollenkaan "oikeaa" ruuanlaittoa.

Taitaa olla niin että nykyään yksi tärkeä naiseta tarkistettava seikka on myös se että onnistuuko ne kokkaushommat, jos ei niin kylmästi hylkyyn vaan. Siinä ohjelmassa rouva sanoi että Keijo (ilmeisesti miehensä) joskus kysyy että missä se on se reipas Jaana mihin hän tutustui, taisi kaveri astua miinaan ihan kunnolla kun ei kiinnittänyt huomiota naisen taloustaitoihin, sääliksi kävi niita lapsia.
22237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Eniten ihmetyttää, että miten korkeakoulutetut ihmiset eivät osaa laittaa edes lapsilleen kunnon ruokaa!

Äänestä
  • Meinaat että se taidottomuus kokkaukseen vaivaa vaan matalasti koulutettuja? :D hahah :D

    Äänestä

  • Niin minäkin vähän ihmettelin että kun jos lapsiaan rakastaa niin kai niille haluaisi tarjota sitten myös parasta mahdollista ravintoa ja sellaisen mallin kotoa millä pärjää sitten myöhemmin elämässä. Vähän hullulta tuntuu kun Itse vaikka olen mies ja vain itselle yleensä kokkailen niin varmaan olisivat paremmilla eväillä minun holhouksessa koko perhe.

    Äänestä

  • 2+11 kirjoitti:

    Meinaat että se taidottomuus kokkaukseen vaivaa vaan matalasti koulutettuja? :D hahah :D

    Eikös se helposti tule semmoinen harha mieleen että white trash vetää pikaruokaa ja akateemisissa perheissä syödään monipuolisesti salaatteja ja vihanneksia täyslihapihvien kera mutta näinhän se ei näköjään olekaan, olen pettynyt :D

    Äänestä

Niin, ei pitäisi lisääntyä, jos ei sen vertaa jälkeläistensä terveydestä piittaa että tekisi terveellistä ruokaa joka ikinen päivä.

Äänestä
  • No näinpä, tuollakaan opettajamammalla kun ei olisi luullut ainakaan älystä jäävän kiinni se ettei ole viitsinyt opetella ihan peruspöperöitä laittelemaan.

    Äänestä

Suomalaisnaiset vaan ovat niin yksinkertaisia, avuttomia junttivässyköitä, joilla valtavat narsistiset luulot itsestään.

Aasiasta löytyy FIKSUJA ja naiselta vielä näyttäviä naisia.

Äänestä
  • ... jotka osaavat ruokkia yhden yksinkertaisen, avuttoman junttivässykän, jolla on valtavat narsistiset luulot itsestään ja joka pärjää siihen hetkeen asti mikroaaltoeineksillä.

    Äänestä

no minä kyllä osaan kokata!
tosin olenkin köyhemmästä perheestä, jossa äiti laittoi aina kotiruokaa, kun ei ollut varaa mihinkään eineksiin.

olen myös opiskellut itselleni kokin ammatin ja aion mennä myös korkeakouluun opiskelemaan lisää alasta.

mitä tulee vielä ruokaan niin INHOAN einesruokia ja ammatillinen ylpeyteni ei kerta kaikkiaan anna periksi että alkaisin eineksiä syömään! kyllä kotiruoka on parasta ja ihanat raikkaat salaatit.

meillä on taas kotona niin päin että mies, vaikka on jo päälle 30v, ei osaa laittaa ruokaa ollenkaan!?
juuri ja juuri osaa lämmittää uunin ja keittää kananmunia..siihen ne taidot rajoittuvat.. ihan oikeasti kun piti miehelle näyttää miten uuni lämmitetään!!!

Äänestä
  • Huippunainen olet :)
    Kotoa kai ne nuo opit lähtee, meilläkin mutsi aina itse kokkaillut eväät pöytään ja harvemmin mitään eineksiä naposteltiin pienenä ja vaikka itsellä silloin kun omilleni muutin on ollut niitä eineskausiakin välillä kuitenkin aina myös itse valmistellut ja siinä kun väkisin pikkuhiljaa oppii aina lisää niin kyllä nykyään aika harvoin sortuu eineseväisiin kun jos ei ehdi laittamaan pakasteestakin löytyy joko valmista itsetekemää tai helppoa puolivalmistetta josta äkkiä pyöräyttää jotain.

    Hyvän alan olet valinnut, jatka vaan sillä tiellä. Tuota suhdetta saatat kyllä joutua jossain vaiheessa harkitsemaan jos ei osoita innostusta oppia mitään itsenäisesti laittamaan. En tiedä miten se naisilla menee mutta minua ainakin alkaisi pikkuhiljaa närästämään jos siellä keittiössa aina itsekseen joutuisi puuhailemaan ja toinen sohvalla vaan odottaa valmista mutta kokeile toki miestä kouluttaa ennen kuin hylkäät :D

    Äänestä

Mun mielestä taas se joka kokkaa perheessä voi olla mieskin. Käsittääkseni on aika yleistä esim. etelä euroopassa että miehet kokkaa. Kreikassa taisi olla perinteenä että mies tekee ruuan ja nainen jälkiruuat, jostain joskus luin. Itse olen alalle opiskellut ja teen ennemmin itse ruuat kun jätän naisen tehtäväksi, ellei se sitten ole yhtä hyvä kokkaamaan kun minä. Tosin odotan että auttaa keittiössä esim. pilkkomalla, raastamalla jne. ja sitten tiskihommat voi nainen vaikka hoitaa yksinkin, jos mulla on se päävastuu ruuan valmistuksesta. On yleensä kelvannut tää järjestely tyttökavereille.

Tossa kyseisessä perheessä taas vähän eri juttu, kun se isä ei ollu viikolla kotona ollenkaan, niin sillonhan sen äitin pitäis tajuta hoitaa ruuanlaitot. Näki muuten kuinka tuo roskan syönti oli jo tyttäriin vaikuttanut, kun olivat lihavampia kuin vanhempansa. Aika sääli että jotkut pilaa lastensa terveyden ja siinä sivussa ulkonäönkin. Ja sitten nuo tytöt on tulevaisuudessa niitä joita haukutaan ja syyllistetään lihavuudesta. Sehän kai on hankalampaa pysyä hoikkana tai edes päästä hoikaksi, jos on jo lapsesta asti ollut lihava. Ja mitä tulee tuohon että akateemisesti koulutetut mukamas olis jotenki älykkäämpiä ja sivistyneempiä ja tajuais paremmin mikä merkitys ruualla on, niin eihän se noin mene. Niin sanottu white trash saattaa syöttää huonoa ruokaa kersoilleen ihan siitä syystä, että ei ole varaa parempaan ja kyllä kai se tunnontuskia aiheuttaa. Tuolla pariskunnalla se taas ei ollu ainakaan rahasta kiinni, että onko varaa kunnon ruokaan vai ei. Kyse oli laiskuudesta, muija meni ennemmin päikkäreille kun alko laittaan ruokaa lapsilleen.

Katoin myös sen rakas sinusta on tullut pullukka ohjelman telkkarista, ja siinä oli kotiäiti joka oli 3 -vuoden avioliiton ja kaksosten synnyttämisen myötä lihonut sellaiset reilu 20 kg. Hänellä ei kuulemma kiireisenä kotiäitinä ollut aikaa syödä kunnolla, joten veti mässyä pitkin päivää, eikä aikaa myöskään ollut liikuntaan. Sitten kun ton pariskunnan elämää näytettiin, niin mies tuli kotiin ja alko imuroimaan kun vaimo meni sohvalle makaamaan mässysäkkien kanssa ja alko kattomaan telkkaria. Mies haravoi pihalla ja vaimo vaan hitaasti keräili kersojen leluja hiekkalaatikosta, ja kun sai valmiiksi niin meni sisälle varmaan vetämään suklaataa. Ei suostunut haravoimaan miehensä kanssa, vaikka mies pyysi. Tuo on jo sitä uusavuttomuutta, että ei tajuta kuinka se arjen hyötyliikuntakin merkkais paljon siinä kilojen kurissa pitämisessä. Ja mietin kans että mitä se akka sitten teki päivät, kun mun käsitys kotiäidistä on aina ollut, että kun se on kotona niin se hoitaa ne kotityöt, eli imuroi ja haravoi jne. sehän kuitenki sanoi olevansa kiireinen, niin mä en ihan käsittänyt että miksi se on kiireinen, kun eihän se mitään kuitenkaan tehnyt koko päivän aikana, paitsi veti mässyä kaksin käsin.

Äänestä
  • Niin minunkin mielestä voi olla mieskin mutta ihan parashan se on jos molemmat laittelee ja yhdessä puuhastelee juurikin vaikka noin kuin mainitst, kumpikin tekee mitä on luontevaa ja paremmin osaa ja silloin jos ei toinen ehdi niin toinen laittaa valmiiksi jotain niin on mukava toisen tulla kotiin pitkän päivän jälkeen.

    Minunkin tuli sääli niitä lapsia kun sitä ylipainoa jo alkoi olla ja vaikeahan siitä on eroon päästä myöhemminkään jos ei ole oppinut terveellisesti syömään ja itse laittelemaan jotain eväitä. Tuota en kyllä ihan allekirjoita että white trash joutuisi rahan takia syöttämään huonoa ruokaa perheelleen kun ne itsekokkaillut yleensä kyllä tulee paljon halvemmiksi per annos kuitenkin eikä vihannekset ym. mitenkään maltaita maksa kuitenkaan, kala on tietysti semmoinen että on vähn arvokkaampaa mutta eihän sitäkään ihan jokapäivä ole pakko syödä eikä sitä johonkin kalakeittoon hirveästi kuitenkaan mene.

    Minäkin katsoin netistä eilen tuon pullukkajakson, minustakin vähän vaikutti että jos on jkotona lasten kanssa niin ei pitäisi ajasta olla kiinni kun moni ruoka ihan itsekseen porisee hellalla valmiiksi. Siinä ohjelmassa kävi vähän sitä miestä sääliksi että onpas kaveri astunut miinaan silloin kolme vuotta sitten mutta tulihan tuossa pientä toivoa siitä että kun sai hyvät tulokset ohjelmasta niin toivottavasti nyt sitten pitää itsensä hoikempana ja muutenkin aktiivisempana se emäntä.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Niin minunkin mielestä voi olla mieskin mutta ihan parashan se on jos molemmat laittelee ja yhdessä puuhastelee juurikin vaikka noin kuin mainitst, kumpikin tekee mitä on luontevaa ja paremmin osaa ja silloin jos ei toinen ehdi niin toinen laittaa valmiiksi jotain niin on mukava toisen tulla kotiin pitkän päivän jälkeen.

    Minunkin tuli sääli niitä lapsia kun sitä ylipainoa jo alkoi olla ja vaikeahan siitä on eroon päästä myöhemminkään jos ei ole oppinut terveellisesti syömään ja itse laittelemaan jotain eväitä. Tuota en kyllä ihan allekirjoita että white trash joutuisi rahan takia syöttämään huonoa ruokaa perheelleen kun ne itsekokkaillut yleensä kyllä tulee paljon halvemmiksi per annos kuitenkin eikä vihannekset ym. mitenkään maltaita maksa kuitenkaan, kala on tietysti semmoinen että on vähn arvokkaampaa mutta eihän sitäkään ihan jokapäivä ole pakko syödä eikä sitä johonkin kalakeittoon hirveästi kuitenkaan mene.

    Minäkin katsoin netistä eilen tuon pullukkajakson, minustakin vähän vaikutti että jos on jkotona lasten kanssa niin ei pitäisi ajasta olla kiinni kun moni ruoka ihan itsekseen porisee hellalla valmiiksi. Siinä ohjelmassa kävi vähän sitä miestä sääliksi että onpas kaveri astunut miinaan silloin kolme vuotta sitten mutta tulihan tuossa pientä toivoa siitä että kun sai hyvät tulokset ohjelmasta niin toivottavasti nyt sitten pitää itsensä hoikempana ja muutenkin aktiivisempana se emäntä.

    No tosi köyhillä se saattaa olla sitä itse kokattua makaroonia ja halvinta sikanautaa. Totta kyllä, että kalliiksi ne kaikki valmis hampurilaiset ja pitsatki tulee. Kunnon lihaan, kalaan ja monesti kasviksiinkaan ei välttämättä oo rahaa, mutta siinä kannattaa pitää mielessä kausituotteet, eli talvella jotain juureksia ja kesällä salaatit on halvempia ja usein on kaikkia tarjouksia hedelmistäki. Ite voi myös vaikka kokeilla kasvattaa parvekkeella tai kukkapurkissa ikkunalaudalla salaatteja ja yrttejä. Tiedä sit kuin hyvin onnistuu, eikä itse ole vielä tullu tota kokeiltua vaikka toisinaan oon harkinnu. Jos on oma piha niin siellähän sit kasvattaiski vaikka mitä hyvää ja terveellistä. Kai se uusavuttomuus on kaikkeen tohon suurin syy sekä köyhillä että varakkaammilla.

    Siinä pullukka ohjelmassa panin merkille erityisesti sen naisen asenteen. Se vaan koko ajan hangotteli vastaan ja toisti ei, en jaksa, en pysty. Kuitenkihan sillä ne kilot sitte loppujen lopuksi lähti tosi hyvin, että ehkä sillä mieli muuttu.

    Äänestä

  • Trollollollol kirjoitti:

    no en nyt ihan allekirjoita tuota että köyhemmät söisi pelkkää makaroonia ja sikanautaa...
    kyllä meillä äiti laittoi erilaisia keittoja, patoja, paisteja ja laatikkoruokia ja useimmiten oli tarjolla salaattiakin.

    se on ihan siitä kiinni mistä on valmis karsimaan, että saa hyvää ja terveellistä ruokaa.

    tokihan meilläkin joskus oli eineksiä jos oli ollut tarjouksessa, mutta oikeesti mä en tykännyt einesruoista, hirveätä rasvapaskaa ja e-koodeja täys ja mauissa ei ollut paljon valinnanvaraa..

    olen itse nykyään tosi tarkka kaikesta mitä syön ja pyrin välttämään turhia lisä- ja säilöntäaineita ruoassani. ärsyttää kun jokaisessa jogurttipurkissa on niitä lisäaineita..onneksi olen löytänyt suht ok jogurtin (oliko se nyt joku luonto ) missä ei ole mitään ihmeen johanneksenleipäpuujauheita sun muuta perunatärkkelystä ja väriainetta.

    aion yrittää nyt tänä keväänä alkaa kasvattamaan omia yrttejä:)
    kaupassa kun yrtitkin on nykyään aika onnettomia mutta kalliita, niin parempi vaan itse kasvatella(jos onnistuu)..

    Äänestä

  • kokkaileva kirjoitti:

    Sotken tähn väliin että näin meilläkin on tehty ja varmasti edullista pitkässä juoksussa, vihanneksia ym. sitten tuli maalla omasta pellosta ettei ne ainakaan kovin kalliiksi käyneet. nykyään kun itse kokkailen niin pitää ostaa mutta en kyllä koskaan ole kalliina pitänyt hedelmä ja vihannestarjontaa, salaatit ja nuo maintsemasi yrtit toki vähän kustantaa mutta niitäkin voi tosiaan parvekkeellakin käsittääkseni kasvatella joka jaksaa panostaa asiaan, onnea vaan.

    Itse en niitä juurikaan jogurtteja syö mutta mitä exiä ollut niin ne on kyllä niitä nassuttaneet ihan urakalla, maustamattomat luomut tuntuu olevan parhaita ja sinne sekaan jotain marjoja, niissä maustetuissa ainakinhan taitaa olla hirmumäärät sokeriakin aina vaikka olisi rasvatonta.

    No se makarooni sikanauta on sama kun totaalinen rahanpuute, kun tulot on sitä luokkaa että hädin tuskin on vara ostaa mitään ruokaa sen jälkeen kun asumismenot yms. on pois. Tunnen tällaisia tapauksia, ja käyvät myös leipäjonossa. Osalla tietysti on sitä uusavuttomuuttakin tai suurella osalla niin rikkailla kun köyhemmillä, mutta paljon on myös ihan uskomattoman tiukassa tilaneessa olevia ihmisiä.

    totta tuo että jogurteissa on tajuton määrä sokeria!
    mutta itse ainakin syön jogurttia semmoisen n.1,5dl-2dl kerralla..semmoisen kahvikupillisen ja jogurttia syön muutenkin vain aamupalaksi..helppoa ja nopeaa.
    kesällä ja syksyllä pitää taas marjoja alkaa keräilemään että voi ostaa maustamatonta jogurttia..ihanaa laittaa jäisiä marjoja ja jogurttia sekaisin..nam :)

    ja mitä vielä tuohon sokeriin sanoisin, niin mielummin syön sokerilla makeutettuja jogurtteja kuin jollain aspartaamilla tai muulla makeutusaineella makeutettuja jogurtteja...ja rasvattomia jogurtteja en osta..ne on ihan jotain kummallisia "vesivellejä".

    olette olleet etuoikeutettuja kun olette saaneet omasta maasta vihanneksia sun muuta kivaa!varmaan maistuivatkin ihan erilaisilta kuin kaupan kasvikset..

    toivotaan juu että tänä vuonna saisin yrtit kasvamaan ja ehkä jotain vaikka paprikaa..se on aina niin hauskaa seurata kun saa jotain kasvatettua.

    Niin no siinä mielessä kyllä minä samaa mieltä että mieluummin aito sokeri ja rasva kuin keinotekoiset korvikkeet niiden tilalla, voitakin siis tulee joskus paistaessä kytettyä kun se vaan on hyvää, eikä ne aidot kovin epäterveellisiä ole kun kohtuudella kuitenkin niitäkin tulee käytettyä.

    Kyllä onnistut varmasti, en epäile yhtään :)

    Äänestä

  • Trollollol kirjoitti:

    No se makarooni sikanauta on sama kun totaalinen rahanpuute, kun tulot on sitä luokkaa että hädin tuskin on vara ostaa mitään ruokaa sen jälkeen kun asumismenot yms. on pois. Tunnen tällaisia tapauksia, ja käyvät myös leipäjonossa. Osalla tietysti on sitä uusavuttomuuttakin tai suurella osalla niin rikkailla kun köyhemmillä, mutta paljon on myös ihan uskomattoman tiukassa tilaneessa olevia ihmisiä.

    Mutta monella "varattomalla" kuitenkin on olutpäksi niiden makaronin ja sikanaudan lisukkeena ostoskorissa, näin se vaan menee ja itse ainakin ajttelesin että juurekset ainakin on halpoja ja parempi vaihtoehto kuin joku lihapiirakkapussukka josta ei saa kuin läskiä vyötärölle ja finnejä naamaan.

    Äänestä

  • IKisinkku M kirjoitti:

    Toi on yleistys vähä varasista. Ei ainakaan ykskään tuntemani köyhä osta olutta, tupakkaa, karkkia tai muutakaan paskaa, vaan lähinnä vehnäjauhoja, makaronia, sikanautaa, kaurahiutaleita, herneitä. On olemassa oikeesti ihan todella ahtaalla olevia ihmisiä, joilla jää kuukaudessa ruokaan vaan muutama kymppi, ja sillä tietenki pitäs ostaa myös pesuaineet ja kaikki muuki. Sitä en väitä etteikö noitakin olis, jotka pistää rahansa kaikkeen muuhun kuin oikeaan ruokaan.

    Äänestä

Kyllä tuo uusavuttomuus koskee niin miehiä kuin naisiakin. Naisilta eivät luonnistu perinteiset naisten, eikä miehiltä miesten, hommat.
Mutta tietenkin telkkuohjelmiin valitaan ns. ääritapaukset.

Äänestä
  • Minultapa onnistuu ne naisten hommat ja perinteisissä miesten hommissa vasta hyvä olenkin. Se hyöty siis ainakin sinkkuudesta on että monipuolisesti oppii hallitsemaan elämässä eteentulevat ongelma- ja muutkin tilanteet kun isse pitää kaikki tehdä jos meinaa saada valmista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikisinkku M kirjoitti:

Katselin tuossä kolmoselta "kaappaus keittössä" ohjelmaa, siinä oli opettajarouva kahden tyttärensä kanssa opettelemassa ruuanlaittoa julkkiskokin avustuksella. Rouva yleensä tuntui ostelevan kaupasta valmispizzoja, hampurilaisia, karkkia ym. ravinnoksi tyttärilleen eikä osannut ollenkaan "oikeaa" ruuanlaittoa.

Taitaa olla niin että nykyään yksi tärkeä naiseta tarkistettava seikka on myös se että onnistuuko ne kokkaushommat, jos ei niin kylmästi hylkyyn vaan. Siinä ohjelmassa rouva sanoi että Keijo (ilmeisesti miehensä) joskus kysyy että missä se on se reipas Jaana mihin hän tutustui, taisi kaveri astua miinaan ihan kunnolla kun ei kiinnittänyt huomiota naisen taloustaitoihin, sääliksi kävi niita lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu