Kassasta erottamisen peruminen mahdollista?

Olen sairastellut viimeiset kolme vuotta, mm. kävelykyky meni pariksi vuodeksi. Minua on jälleen kerran leikattu tämän kuun alussa. Henkisesti aika on ollut todella vaikeaa.

Niinpä nyt pääsi tapahtumaan niin että sairastellessani ja taas lopulta sairaalaan joutuessani minulta jäi vastaamatta annetussa ajassa kassan kysymykseen puuttuvista jäsenmaksuista. Olen siis ollut kuntoustuella ja jo kertaa vuosi tms. sitten asiaa selventänyt, ja luulin asian olevan kunnossa. Maaliskuussa kassalta tuli taas kysely maksamattomista jäsenmaksuista, ja tällä kertaa asia jäi hoitamatta. Sairaalassa maatessa sain sitten kirjeen että minut on erotettu jäsenyydestä.

Myönnän että syy on minun, olen useamman vuoden vakavan sairastelun jälkeen ollut masentunut ja kykyni hoitaa asioitani on siksi ollut alentunut.

Kysyn vain, että mahtaakohan kassa vielä pyörtää päätöksensä tällaisten inhimillisten seikkojen takia, kun valitan päätöksestä? Luonnollisesti toimitan liitteinä sairauskertomuksia. Olen henkisesti aivan rikki, ja tuntuu etten enää jaksaisi enempää vastoinkäymisiä. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta.

Ja vielä kerran, en syytä liittoa/kassaa, itseltäni ne asiat jäi hoitamatta (maaliskuussa pyydetty selvitys), mutta en vain kyennyt parempaan juuri sillä hetkellä koska minulle puhkesi vakava lisäsairaus juuri noihin aikoihin. Onkohan noilla muutoksenhaku-lautakunnilla mitään inhimillisiä mahdollisuuksia perua päätöstään? Hätä on tietenkin suuri kun jos vihdoin pääsisin kuntoutumaan ja jatkamaan loppuvaiheessa kesken jäänyttä uudelleenkoulutusta, niin ansiosidonnainen ei jatkuisikaan.

20 vuotta tauotta töitä tehnyt, sitten sairastunut ja henkisesti lopussa.
661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otappas yhteyttä liiton toimitsiaan ja esitä asia hänelle jospa erottamisen voisi perua vakavaan sairauteen vedoten. Kassa jäsennyyden ehdot on väärikäytösten kitkemiseksi tiukat mutta eihän siinä mitään menetä jos kokeilee.

Äänestä
  • Hei. Tämä tie osoittautui avuksi. Soitin ja kerroin elämäntilanteeni ja yllättäen liitossa oltiinkin ymmärtäväisiä. Asia on hoidossa. Varmasti terveelle ja toimintakykyiselle pieni asia, minulle erittäin suuri.

    Ja en, en loisi. Olen maksanut omat jäsenmaksuni useita vuosikymmeniä ja tarkoitus on kuntoua ja palata osaksi työssäkäyvään yhteiskuntaa.

    Kiitos rohkaisusta. Et usko kuinka pienillä asioilla voi olla masentuneelle merkitystä.

    Äänestä

Sairastutko kenties lisää jos kassan jäsenyys menee poikki??

Äänestä
  • Huoh, on niin helppoa vinoilla jos itsellä terveys kunnossa. Toivon silti että jatkossakin vältyt vastaavalta.

    Kysymykseen vastaus, toivon että en. Henkiset paineet ovat kuitenkin tehneet elämästä vaikeaa: vajaa kaksi vuotta sängyn omana, kovat tuskat joihin ei ole olemassa riiittäviä lääkkeitä. Laihduin yli 30 kg, olen menettänyt lähes kaikki lihakseni. Ja ikää siis on vain hieman päälle 40. Ehkä tästä voi vinoilla. Itse koen elämän jatkamisen jo aika vaikeaksi.

    Äänestä

Tuota ymmärsinkö oikein, olet vain kassajäsen??

Äänestä

Jos ymmärtäisit vaan olla hiljaa kun ei ole järkevää kysyttävää!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aivan lopussa kirjoitti:

Olen sairastellut viimeiset kolme vuotta, mm. kävelykyky meni pariksi vuodeksi. Minua on jälleen kerran leikattu tämän kuun alussa. Henkisesti aika on ollut todella vaikeaa.

Niinpä nyt pääsi tapahtumaan niin että sairastellessani ja taas lopulta sairaalaan joutuessani minulta jäi vastaamatta annetussa ajassa kassan kysymykseen puuttuvista jäsenmaksuista. Olen siis ollut kuntoustuella ja jo kertaa vuosi tms. sitten asiaa selventänyt, ja luulin asian olevan kunnossa. Maaliskuussa kassalta tuli taas kysely maksamattomista jäsenmaksuista, ja tällä kertaa asia jäi hoitamatta. Sairaalassa maatessa sain sitten kirjeen että minut on erotettu jäsenyydestä.

Myönnän että syy on minun, olen useamman vuoden vakavan sairastelun jälkeen ollut masentunut ja kykyni hoitaa asioitani on siksi ollut alentunut.

Kysyn vain, että mahtaakohan kassa vielä pyörtää päätöksensä tällaisten inhimillisten seikkojen takia, kun valitan päätöksestä? Luonnollisesti toimitan liitteinä sairauskertomuksia. Olen henkisesti aivan rikki, ja tuntuu etten enää jaksaisi enempää vastoinkäymisiä. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta.

Ja vielä kerran, en syytä liittoa/kassaa, itseltäni ne asiat jäi hoitamatta (maaliskuussa pyydetty selvitys), mutta en vain kyennyt parempaan juuri sillä hetkellä koska minulle puhkesi vakava lisäsairaus juuri noihin aikoihin. Onkohan noilla muutoksenhaku-lautakunnilla mitään inhimillisiä mahdollisuuksia perua päätöstään? Hätä on tietenkin suuri kun jos vihdoin pääsisin kuntoutumaan ja jatkamaan loppuvaiheessa kesken jäänyttä uudelleenkoulutusta, niin ansiosidonnainen ei jatkuisikaan.

20 vuotta tauotta töitä tehnyt, sitten sairastunut ja henkisesti lopussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu