Olemme ny olleet yhdessä poikaystäväni kanssa n. puoli vuotta ja tietyt piirteet (jotka eivät olleet ilmassa silloin kun tavattiin) ovat alkaneet todellakin häiritä normaalia yhdessäoloamme.
Mieheni on normaalisti sydämellinen, fiksu ja hauska, todellakin välittää kanssaihmisitään ja aina muistuttaa kuinka rakastaa minua. Suhteemme on ollut päällisin puolin kuin unelmaa.
Mutta nykyään aina kun olemme ulkona juhlimassa, tai jos paikalla on ystäviäni, hänestä tulee äärimmäisen takertuva ja epävarma ja mustasukkainen ystävieni kanssa vietetyistä minuuteista. Ja alkoholin vaikutus vain korostaa hänen katkeruuttaan.
Hän on esim. haukkunut minut ja yhden parhaista ystävistäni lesboksi koska olimme ystäväni kanssa kahdestaan tupakalla baarin tupakointikopissa. Vaikka asumme yhdessä hän ei kestä edes 5 minuuttia ilman kontaktia minuun ja on kokoajan roikkumassa kyljessäni tai vaatimassa pusuja. Ja jos en ole alituisesti innolla mukana kyhnäämässä, vaikka esim. kesken kuulumisten vaihdon, niin vika on minussa ja saan kuulla loppuillan olevani "outo" ja "mikä sulla nyt on?"-inttämistä.
Syntymäpäivilläni hän alkoi marttyyriksi ja haukkumaan itseään ja elämäänsä lyttyyn kovaan ääneen vain koska pelasimme ystävieni kanssa videopelejä viereisessä huoneessa eikä hän kuulemma saanut tarpeeksi huomiota minulta ja istuin liian lähellä bi-seksuaalia ystävääni (olisi pitänyt olla kuulemma edes 10 cm. välissä ahtaalla sohvalla jossa istui meidän lisäksi 4 muuta ihmistä.) Paikalla oli myös hänen oma ystäviään jotka hän unohti täysin ja keskittyi vain huomion saamiseen minulta.
On todella raskasta katsella kun oma rakas pitää itseään nollana. Vaikka kuinka yritän vakuutella että haluan olla vain hänen kanssaan eikä ystävistäni tarvitse olla mustasukkainen.
Toinen mikä saa itseni surulliseksi on se että usein kun saan tekstiviestin niin hän kommentoi: "salainen poikaystävä siellä taas". Hän jopa usein masentuu jos joku miespuolisista FB-kavereistani esim. tykkää jostakin julkaisustani tmv.
En halua/viitsi enää kutsua ystäviä viettämään iltaa, tai kehtaa mennä poikaystäväni kanssa kylään kavereilleni, Ja jos mainitsen asiasta hänelle hän aloittaa suuren murhenäytelmän ja kääntää asian niin että en muka enää välitä hänestä.
Musta tuntuu välillä hänen kanssaan etten saa henkeä kaiken sen negatiivisuuden takia mitä hän kantaa sisällään...
Mieheni on normaalisti sydämellinen, fiksu ja hauska, todellakin välittää kanssaihmisitään ja aina muistuttaa kuinka rakastaa minua. Suhteemme on ollut päällisin puolin kuin unelmaa.
Mutta nykyään aina kun olemme ulkona juhlimassa, tai jos paikalla on ystäviäni, hänestä tulee äärimmäisen takertuva ja epävarma ja mustasukkainen ystävieni kanssa vietetyistä minuuteista. Ja alkoholin vaikutus vain korostaa hänen katkeruuttaan.
Hän on esim. haukkunut minut ja yhden parhaista ystävistäni lesboksi koska olimme ystäväni kanssa kahdestaan tupakalla baarin tupakointikopissa. Vaikka asumme yhdessä hän ei kestä edes 5 minuuttia ilman kontaktia minuun ja on kokoajan roikkumassa kyljessäni tai vaatimassa pusuja. Ja jos en ole alituisesti innolla mukana kyhnäämässä, vaikka esim. kesken kuulumisten vaihdon, niin vika on minussa ja saan kuulla loppuillan olevani "outo" ja "mikä sulla nyt on?"-inttämistä.
Syntymäpäivilläni hän alkoi marttyyriksi ja haukkumaan itseään ja elämäänsä lyttyyn kovaan ääneen vain koska pelasimme ystävieni kanssa videopelejä viereisessä huoneessa eikä hän kuulemma saanut tarpeeksi huomiota minulta ja istuin liian lähellä bi-seksuaalia ystävääni (olisi pitänyt olla kuulemma edes 10 cm. välissä ahtaalla sohvalla jossa istui meidän lisäksi 4 muuta ihmistä.) Paikalla oli myös hänen oma ystäviään jotka hän unohti täysin ja keskittyi vain huomion saamiseen minulta.
On todella raskasta katsella kun oma rakas pitää itseään nollana. Vaikka kuinka yritän vakuutella että haluan olla vain hänen kanssaan eikä ystävistäni tarvitse olla mustasukkainen.
Toinen mikä saa itseni surulliseksi on se että usein kun saan tekstiviestin niin hän kommentoi: "salainen poikaystävä siellä taas". Hän jopa usein masentuu jos joku miespuolisista FB-kavereistani esim. tykkää jostakin julkaisustani tmv.
En halua/viitsi enää kutsua ystäviä viettämään iltaa, tai kehtaa mennä poikaystäväni kanssa kylään kavereilleni, Ja jos mainitsen asiasta hänelle hän aloittaa suuren murhenäytelmän ja kääntää asian niin että en muka enää välitä hänestä.
Musta tuntuu välillä hänen kanssaan etten saa henkeä kaiken sen negatiivisuuden takia mitä hän kantaa sisällään...
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ehkä olette liian erilaisia. Yleensä iän myötä "valtava kaverilauma" karsiutuu pois ja jäljelle jää vaan ne aidot ystävät, jos jää. Perheen merkitys korostuu ajan kuluttua. Mutta sillon kun on nuori, tarttee pitää hauskaa!
Kun ei edes olla mitenkään erilaisia. Enemmän miehelläni on ystäviä ja harrastuksia kuin minulla. Itselläni on vain 4 läheistä ystävää joita en todellakaan näe liian usein koska asumme eri paikkakunnilla. Ja hauskanpito tässä iässä (olen 30 v.) on todellakin vain sitä että istutaan hyvässä hengessä ja jutellaan muutaman lasillisen kera.
jos hän ei itse näe käytöksessään mitään outoa, eikä siis hakeudu terapeutille niin suosittelen sinulle JUOKSEMISTA!
Tutun kuuloista... Jokainen poissaolo täytyy perustella ja selostaa tarkasti. Jos aikataulu jostain syystä flippaa, flippaa mieskin. *huokaus* onko tämä normaalia, huomaan kyseleväni itseltäni usein. Sähköpostit, tekstiviestit tulee aina salaisilta rakastajilta. Väsyttää.. Ja kun ei ole itse antanut mitään aihetta tällaiseen. Kun vois elää vaan niinkuin "normaalit ihmiset".
itseppä olet kumppanisi valinnut
Tuon täytyy olla trolli tai sitten olet tömännyt ihan seinähulluun!!
Minä painusin sun kengissäsi jo kaukana näkymättömissä!!
Mulla nousi hiukset pystyyn kun luin tuon ja ajattelin että JOS SE KUMMINKIN on totta??! Eikö sua jo pelota???
Ja tämä on ihan tosissaan sanottu, tuo kuulostaa jo melkein liian pelottavalle... HUH!
Kyllä, jotenkin pahasti läheisriippuvainen josta ajan mittaan kehkeytyy vielä kunnon mustispeikko joka saattaa alkaa vaikka väkivaltaiseksikin. Huonot on ennusmerkit :(
Ei ollenkaan normaalia käytöstä joten komppaan lifemockeria, ellei kundi tajua hakea apua itselleen niin minäkin suosittelen taholtasi katoamistemppua. Itsekseen tuo ei yleensä parane vaan pahenee..
Tilanne tulee pahenemaan tuosta vielä paljon.
Ei tuolla herkkyyden kanssa ole mitään tekemistä, kyse on omistushalusta ja mustasukkaisuudesta. Ja sitä ei toinen ihminen voi millään puheillaan tai tekemisillään poistaa.
Seurustelun tehtävä on näyttää sovitaanko yhteen. Puolen vuoden aikana teidän seurustelunne on osoittanut, että miehellä on ongelmia itseluottamuksessaan ja ne ilmenevät sairaalloisena mustasukkaisuutena.
Oletko varma, että haluat sitoutua tällaiseen suhteeseen vielä lujemmin? Elintilasi tulee vain kaventumaan, välit ystäviin joko pitää katkaista tai ne katkeavat kun ystäväsi huomaavat etteivät voi olla seurassasi normaalisti, ja kun mies on eristänyt sinut ystävistäsi niin hänen on entistä helpompi manipuloida sinut uskomaan, että SINÄ toimit väärin ja hänen puoleltaan on kyse vain herkkyydestä ja rakastamisesta.
Lopeta suhde. Ehkä hänen pitäisi käydä terapeutilla vahvistamassa itsetuntoaan. Ei tuosta tule kuin ahdistusta sinulle tällä hetkellä.
"Ei tuosta tule kuin ahdistusta sinulle tällä hetkellä."
Ja tulevaisuudessa luvassa lisää ahdistusta potenssiin x, eristyminen, henkinen väkivalta, fyysinen väkivalta, mielenterveyden ongelmat, mielialalääkitys..
Tuollaiset ovat tällä hetkellä ap:n elämän suuntaviitat joten kannattaa korjata suuntaa ja äkkiä.
Kannattaa miettiä haluaako olla miehen kanssa vain pojan kanssa. Ei kannata ottaa sitä ekaa vastaantulevaa miestä joka tuntuu siedettävältä.
Aika hyödytön kommentti.
Olin 9 vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen, eli en todellakaan ole ottanut "sitä ekaa vastaantulevaa miestä joka tuntuu siedettävältä."
Mieheni ei ole mikään "poika" kuten luonnehdit, vaan 32-vuotias mies. Ja kyseessä meidän kohdalla oli rakastuminen ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Siksi mieheni käytös onkin niin vaikea hyväksyä ja käsitellä..
Miehesi käytös on sellaista, että sitä ei pidäkään hyväksyä edes osaksi.
alistaminenkaan ei ole yhteenkuuluvuutta
No ei tuota kumppaniasi kyllä mieheksi voi sanoa.
Mut on aina jätetty ja minua on yleensä petetty. Jos olen kiinni kumppanissa niin se tulkitaan takertumiseksi ja jos kokeilen olla hieman etäämmällä ja antaa toiselle rauhaa se tulkitaan että mua ei enään kiinnosta joten taas on kohtalona jätetyksi tuleminen. Tuntuu vaan todellakin että puhuisit minusta. Mulle ei osaa kukaan osoittaa välittämistä tai kiintymystä niin että todella luottaisin siihen että oikeasti joku välittää.
Joo olen hakenut myös apua tähän ongelmaan mutta ei tuollaisia mitä koko ikänsä on kantanut mukanaan pysty kukaan ulkopuolinen muuttamaan nappia painamalla ja mitään loppuelämän addiktoivia saati muitakaan lääkkeitä en suostu syömään olkoon mitä ilo pillereitä tahansa. Olen epäonnistunut kaikissa naisasioissa tahollani vaikka muuten osaan järjestää omat asiani ja talouteni ja kaveri suhteeni ja kaikki niin hyvin että olen saanut myös katkeruutta osakseni siitä että mulla menee hyvin. Ei todellakaan mene ilman naista. No jos haluan naisen se puetaan tietenkin sanoihin että olen läheisriippuvainen, jos olen ilman naista se puetaan sanoihin että mikäs homo toi on kun ei aikuisella miehellä naiset pysy, kun saan naisen rakastelemme kuin mitkäkin viimeistä päivää aina niin kauan kun naiseni haluavat uutta ukkoa.
Siis tottakai teemme muutakin yhteistä että älkää tarttuko sanavalintoihin.
Myönnän että minusta on tullut ihan helvetin epävarma koska yksikään nainen ei pysy kanssani pitkään ja pelkään jo suhteen alussa että mikä on se tekosyy tälläkertaa että mut jätetään.
Jos teillä on tarvetta haukkua huonon itsetunnon omaavaksi, kpääksi jonka ei koskaan pitäisi edes seurustella ja hae apua ja tapa ittes jne niin antaa tulla jos se helpottaa oloa. Kaikki negatiiviset adjektiivit olen itsestäni kuullut joten muutama nimetön ja alistava haukku ei tätä kaada muutakun korkeintaa vie taas pari askelta siihen hetkeen että en jaksa koko elämää enään olla aina yksin ja ilman sitä perhettä jota olen haaveillut jo liian monta vuotta.
jos sulla ei ole NORMAALI henkinen tasapaino niin ei se kyllä kovin hyvää parisuhdetta povaa....tai jos et käyttäydy normaalisti - tottakai tällöin on helpompi etsiä sellainen NORMAALI ihminen vierelleen kun alkaa toisen tunnesolmuja setvimään
No jos tulen nyt helpottamaan tämä keskustelua ja lyttäämään joitakin mockerin tuotoksia.
Meillä oli tuollaista samanlaista suhteen alussa, n. 3 ekaa vuotta. Minulla oli tuo ihastumisvaihe alkanut aiemmin ja loogisesti myös loppui aiemmin, kun mies edelleen eli ihastumisvaihette. Jokainen kaverilla luona käynti, harrastukset, koneella juttelu yms. aiheutti selvää kitkaa välille ja huoneen ilmapiiriä olisi voinut leikata veitsellä.
Ajan myötä tilanne tasottui. Vaikka mies ei liiemmälti vietä aikaa omien kavereidensa kanssa (ovat aika laiskoja liikkumaan kotoaan) niin minä nykyään saan harrastaa ja käydä kaverien kanssa ulkona. Tietyt kaverit nostattavat edelleen karvat pystyyn, mutta heidän taustallaan en ihmettele asiaa.
Vaihtoehtona sinulla nyt on joko jäädä tilanteeseen ja katsoa, parantuuko ajallaan tai lähteä lampsimaan. Puoli vuotta on kumminkin lyhyt aiha suhteessa, eikä siinä ehdi toiseen kunnolla tutustua. Meillä juttua on nyt jatkunut 6v ja ollaan naimisissa (:
1/2 vuotta on tarpeeksi pitkä aika huomaamaan valtavat punaiset liehuvat varoitusliput! Niin, ellei ole täysin tyhmä ja ummista tietoisesti ja harkiten silmiään niiltä.("mutku määää raakastan sitä" on idiootein olemassa oleva ja väärinkäytetty väite!! )
Tuon tehtyään juotuu ratkaisustaan maksamaan täysin tarpeettoman ja kovan hinnan: kalliin ajan tuhlauksen mielipahaan, epäsopuun, ajan menetykseen jonka olisi voinut käyttää paljon kehittävämpään ja eteenpäin vievään, sekä itseään että yhteikuntaa kohtaan!
Puolessa vuodessa ei opi todellakaan toista tuntemaan!!! Joka siihen perustaa väitteensä niin saa katsoa omaa narsismisuuttaan peiliin. Se on vaan toisen hylkäämistä ja mielistelyä ylimielisellä minä kuvalla jos on joku asia joka ei mene siihen minä minä muottiin.
Jättäjät tulevat elämään yksinäistä narsistista elämää.
Tuollainen jättäjä ei siedä mitään poikkeavaa silloin myös jatkossakaan ja hänestä ei tule ikinä olemaan avioliittoon saati uskollisuuteen!
Aika pelottavan olosta.. Hui, mä lähtisin pakoon.