... ja toden totta kaipaan heitä molempia. Pitivät minua kuin omana poikanaan ja joskus tuntui että jopa parempanikin.
Hämmästelen näitä legendoja jossa anopit kuvataan suorastaan paholaisiksi ja appi-ukot vävyään terrorisoiviksi julmureiksi.
Hämmästelen näitä legendoja jossa anopit kuvataan suorastaan paholaisiksi ja appi-ukot vävyään terrorisoiviksi julmureiksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun anoppini kuoli 27 v. sitten. Vasta nyt olen päästänyt hänet lähtemään. Hän antoi minulle aikanaan kutomiaan nuttuja, sukkia, muutamia kasveja, astioita.
Tähän saakka olen niitä säilytänyt. Käyttänyt "mummun kulhoa", kastellut "mummon santpauliaa", ja olen ikään kuin tuntenut hänet lähelläni. Hän oli hyvä ihminen, aina ystävällinen, aina valmis aüttamaan tarvittaessa. Menetin todella tärkeän ihmisen, mutta nyt olen hävittänyt kaikki hänen tavaransa, kukkansa ja neuleensa.
Uskon, että hän on tehtävänsä täyttänyt.
Muita tuonpuoleiseen siirtyneitä en ole näin kauan kaivannut.
Onnea sulle.
Vesi on hyvää veneen alla ja anopin päällä.
20 vuoden appivanhempi helsetin kärsinyt...
Olipa mukava kerrankin lukea positiivista juttua appivanhemmista. Yleensä meistä kirjoitetaan vähemmän mairittelevasti, ainakin meistä anopeista.
Äitini kuoli, kun olin 20-vuotias, joten miehelläni ei ole kokemusta anopista. Oma anoppini ei ollut minulle kovin läheinen, mutta tulimme kuitenkin toimeen keskenämme.
Omien lasteni puolisoista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Minä olen onnellinen että appivanhempani ovat hyväsydämisiä ihmisiä. Niin paljon olen nähnyt ja kuullut muiden appivanhemmista. Niin ja mieheni on perinyt hyväsydämisyytensä vanhemmiltaan.
NIINKÖ