Anoppi ja appi olivat sydämellisiä ihmisiä...

... ja toden totta kaipaan heitä molempia. Pitivät minua kuin omana poikanaan ja joskus tuntui että jopa parempanikin.

Hämmästelen näitä legendoja jossa anopit kuvataan suorastaan paholaisiksi ja appi-ukot vävyään terrorisoiviksi julmureiksi.
5380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minun anoppini kuoli 27 v. sitten. Vasta nyt olen päästänyt hänet lähtemään. Hän antoi minulle aikanaan kutomiaan nuttuja, sukkia, muutamia kasveja, astioita.
Tähän saakka olen niitä säilytänyt. Käyttänyt "mummun kulhoa", kastellut "mummon santpauliaa", ja olen ikään kuin tuntenut hänet lähelläni. Hän oli hyvä ihminen, aina ystävällinen, aina valmis aüttamaan tarvittaessa. Menetin todella tärkeän ihmisen, mutta nyt olen hävittänyt kaikki hänen tavaransa, kukkansa ja neuleensa.
Uskon, että hän on tehtävänsä täyttänyt.
Muita tuonpuoleiseen siirtyneitä en ole näin kauan kaivannut.

Äänestä

Onnea sulle.

Vesi on hyvää veneen alla ja anopin päällä.

20 vuoden appivanhempi helsetin kärsinyt...

Äänestä

Olipa mukava kerrankin lukea positiivista juttua appivanhemmista. Yleensä meistä kirjoitetaan vähemmän mairittelevasti, ainakin meistä anopeista.

Äitini kuoli, kun olin 20-vuotias, joten miehelläni ei ole kokemusta anopista. Oma anoppini ei ollut minulle kovin läheinen, mutta tulimme kuitenkin toimeen keskenämme.

Omien lasteni puolisoista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa.

Äänestä
  • Minä olen onnellinen että appivanhempani ovat hyväsydämisiä ihmisiä. Niin paljon olen nähnyt ja kuullut muiden appivanhemmista. Niin ja mieheni on perinyt hyväsydämisyytensä vanhemmiltaan.

    Äänestä

NIINKÖ

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitollinen vävy kirjoitti:

... ja toden totta kaipaan heitä molempia. Pitivät minua kuin omana poikanaan ja joskus tuntui että jopa parempanikin.

Hämmästelen näitä legendoja jossa anopit kuvataan suorastaan paholaisiksi ja appi-ukot vävyään terrorisoiviksi julmureiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu