Kuka elossa oleva suomalainen saa kunnioituksesi. Perustelut plussaa.
Ketä suomalaista ihailet?
Gall Up
12119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
En oikeastaan ketään, kaikki ollaan tavallisia ihmisiä.
Tiettyjä piirteitä ja tekoja voi tietysti ihailla, kuten hyväsydämisyyttä ja hyviä tekoja.
BB ragnaria
Mauno Koivisto. Edustaa suoraselkäisyyttä, arvokkuutta, luotettavuutta. On kaukana Timo Soinista sun muista jotka alentaa kuvaa suomalaispolitikoista.
NL:n hajotessa ja Viron itsenäistyessä Koiviston selkä oli Suomettuneen suora.
Soinia ihailen saavutuksestaan luoda nollilta yksi suurista. Suomen ennätys. Lisäksi samalla edistänyt demokratiaa, kun on antanut muiden hyljeksimälle junttikansallekin sananvallan.
Muuten ihailtavia.. no Ben Tsyskoviksi on ollut aina rehellinen ja älykäs oma itsensä.
Tämä Viron vainoista kirjoittanut nainen, Sofi Oksanen tulisi nostaa Viron kansallissankariksi.
Elisabeth Rehn loi loistavan uran naisellisena naisena sortumatta femakointiin. Samat Riitta Uosukaisesta.
Urheilijoita omalla alallaan, mutta eivät ihmisinä sen kummempia. No ehkä Rautavaara, jonka elämässä oli monta sankarillista käännettä.
Tietyn kunnioituksen kyvyistään ansaitsevat myös liiketalouden self-made-manit.
Koko Suomen historian poliitikoista ehkä Tannerista jäänyt "pyhimysmäisin" mielikuva.
Mutta eipä tässä lopulta tullut mieleen Suomesta yhtään varsinaista idolia Gandhi-tyyliin. Ehkä niitä löytyisi sotavainajien joukosta, jos kävisi kaikki läpi.
Koivisto oli kävelevä katastrofi, tuhosi suomesta -90 luvulla kymmeniätuhansia yrityksiä.
No sitä "jääkiekon vaimoa". Jokaisen miehen unelma....
Jussi Parviainen
Henry Saari
Andy McCoy
Irwin Goodman
Vesku Loiri
Jaa elossa olevista, en oikeastaan ketään mutta jos pakko on valita niin vähän ihailtavaahan on kyllä se millä järkähtämättömyydellä Käteisen Jykä pystyy jatkuvasti olemaan tyhmien vetojensa takana, Juttis ansaitsee saman ihailun pokkansa pitämisestä ja aika moni muukin poliitikko mutta kunniotustani ne eivät kyllä saa.
Tähän vielä lisään että vaikken likikään samaa mieltä kaikista asioista olekaan niin Merja Kyllöstä on pakko ihailla ihan postitiivisessa mielessä, pisti liikenneviraston pojat kuriin asenteella jota näissä nykypoliitikoissa muissa ei olekaan.
En tiedä tuosta kurittamisesta mitään, mutta päällimmäisenä hänestä mieleen jäänyt :"yhyy, taas pojat kiusaa tyttöjä!" - selityksenä omiin virheisiinsä.
Joo mutta lopputulemana tyttö näytti kuka on pomo ja pisti poikajengin liiderille kenkää kun yrittivät hoopottaa.
Ei kukaan, ellei itseään saa äänestää. Perustelut: en tiedä ketään, joka yrittäisi korjata ja parantaa yhteiskunnan asioiden tilaa. Itse haluaisin, mutta minulla ei ole mitään valtaa.