Sykemittari "rajoittaa"

Sykefobia

Aloitin taas kerran kuntoilun, kun yhteensattumien summana ja laiskuudesta jäi tuo kuntoilu vuodeksi kokonaan välistä. Katkonaistahan se aina on ollut, mutta ensimmäistä kertaa näin pitkään venahtänyt tauko rapautti kuntoni todella nollalukemiin.
Tälläkertaa ajattelin kuitenkin aloittaa kuntoiluni "oikein" ja hankin ensimmäisenä sykemittarin.
Aloin harjoitella mittarin kanssa kävellen n. 140 s/min tahdilla noin tunnin mittaisia lenkkejä. Viikossa kuntoni palautui normaaliksi, mutta nyt kuukausia jatkuneen ja tylsäksi käyneen kuntoiluni kehitysvaikutukset tuntuvat pysähtyneen. Mielestäni olen siis tehnyt kaiken perusteellisen oikein ja odotin, että parinkuukauden harjoittelun jälkeen voisin jo lenkkeillä kyseisellä sykkeellä.
Mutta syke kohoaa heti 150:een, jos vaihdan kävelyn lenkiksi.

Elikkä kysymys onkin se, että pitääkö jatkossa sykkeen olla harjoituksissa korkeampi, että kehitystä voi tapahtua, vai voiko minulla 35 vuotiaalla miehellä olla jokin vialla, kun syke kohoaa näin ylös?

Kuinka huippu-urheilijat, joiden syke ei käsittääkseni helpolla edes nouse rasituksessakaan yli 150, ovat kuntonsa hankkineet, vai onko kyseessä vuosien työn tulos?

Olen kyllä kokeillut tehdä tunninkin mittaisia juoksulenkkejä, eikä sellainen pahalta tunnu, päinvastoin juoksu tuntuu mielekkäämmältä kuin kävely, jonka miellän vanhusten lajiksi, mutta kun tuo syke on tuolloin käsittääkseni liian korkea, jotta kunto voisi kohentua?

2

724

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lenkkeilijä

      Aika korkeahan syke on jos kävelet normaalilla vauhdilla, noin 9-10min/km ?
      150 sykkeenä ei ole mielestäni mitenkään ihmeellisen korkea.
      yleensä max syke on 220-ikävuodet eli sinun kohdalla siis 220-35 eli 185 äärimmäisessä rasituksessa. lenkillä kannattaa pitää yllä syketasoa, joka on noin 70-80% max sykkestä, eli
      sinulla noin 150
      Max syke on yksilöllinen eikä sitä voi parantaa.
      Älä intoile alussa, kunnon kohotus vaatii pitkäaikaista sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä
      harjoittele ainakin 3krt/vk vähintään .5h mieluummin 1h/krt.
      ei kannata vielä juosta muutamaan kuukauteen, kävely on ihan hyvä liikuntamuoto
      eikä rasita liiaksi,mielenkiinto säilyy
      ja paikat pysyy kunnossa.
      Huippujätkät vetää äärimmäisessä rasituksessa
      max sykkeellä, eli noin 190....200
      Pekka vasalalla oli muuten harvisaisen korkea max syke eli häneltä mitattiin maxsykkeeksi 220 !

    • pelle

      Montakos kertaa viikossa käyt lenkillä?
      ettei vaan olis hieman elimistö ylirasituksessa
      niin ja jos aina kuntoilet samalla sykkeellä niin
      kunnon kohentuminen on aika hidasta,
      vaihtelua harjotteluun!
      ja peruskestävyyden treenaminen on tosi tärkeää,
      tee viikossa yksi pisempi lenkki noin 120 sykkeellä ja yksi treeni kovemmalla sykkeellä
      noin 140-160 3-5km välillä rentoja vetoja

      muuten tuo 140 sykkeellä on varmasti aika hyvä
      ja muista pitää lepopäiviä muuten ei kehitystä tapahdu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe