Tarkoittaako mies, mitä saanoo suutuspäissään?

Miesystävä suuttuu joskus hiukan omituisista asioista. Hänellä on riippuvuus tietokonepeleihin ja saattaa suuttua vaikka siitä, jos halaan häntä kesken pelin. Ihan älytön riita saatiin aikaan myös eräänä iltana, kun oltiin käymässä nukkumaan. Mieltäni painoi jokin asia, en nyt muista mikä ja halusin puhua siitä miehelle. Hän suuttui aivan kamalasti, kun en antanutkaan hänen nukkua! Poistui olohuoneeseen, mennäkseen sohvalle nukkumaan, mutta menin pyytämään häntä takaisin sänkyyn viereen. Silloin hän sanoi että rupeaa pelaamaan tietokoneella ja pelaa sitten koko yön, jos ei kerran saa nukkua. Vaihtoehtona ei siis ollut minun kanssani asian selvittely tai alkuperäisen huoleni puiminen.

Noh. Tästä kyseisestä riidasta lähtien mies on ollut hiukan vetäytyvä ja suuttuneen oloinen. Hän on sanonut minulle tämän jälkeen mm. että on mielummin kavereidensa, kuin minun kanssa, koska kavereiden kanssa on kivempi olla. Hän on sanonut, että on saanut liikaa minun seuraani, on tullut yliannostus kuulemma...Hän on (ehkä jonkinlaisena "vitsinä", en tiedä?) sanonut, että voidaan tästä lähtien nähdä kerran kuussa. Hän myös sanoi että "varmaan jaksaa minua taas katsella", kun saa viettää kavereiden kanssa vappua. Ja minun mielestäni, mutta se on tietenkin minun mielestäni vain, me emme vietä yhtään liikaa aikaa yhdessä. Voisikohan tämä miehen heikkohermoisuus johtua siitä, ettei hän ollut muutamaan päivään päässyt pelaamaan sitä tietokonettaan menojensa vuoksi kunnolla? Hänen lähes kaikki vapaa-aikansa tosiaan menee siihen, että hän pelaa sillä tietokoneella (silloin kun ei ole minun kanssani MINUN LUONANI) pelaa siis myös silloin jos olen hänen luonaan kylässä... Mahtoikohan hän todella tarkoittaa, ettei enää jaksa minua, vai sanooko miehet suutuspäissään asioita, joita ei tarkoita? Kuten minä ainakin teen vihaisena... Joskus aikasemminkin hän on töksäytellyt samanlaisia asioita vihaisena, mutta kun hän on hyvällä tuulella, on ääni kellossa ihan erilainen. Harmittaa. :/
281383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

miksi sitä muka pitäisi olla 24/7 toisessa kiinni kun jotkut ihmiset TARVITSEVAT SITÄ OMAAKIN AIKAA!?

Äänestä
  • Sinulle kuule sen verran, että sanoin viestissänikin, että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä. Me tosiaan mm. asutaa eri osotteissa, eikä nähdä läheskään päivittäinkään, toisin kuin monet muut pariskunnat. Miesystävä on sanonut tarvitsevansa omaa aikaa, ja olen sitä hänelle antanut. Siksi nämä asiat, joita hän sanoi, tuli niin puun takaa.

    Äänestä

  • harmittaaa kirjoitti:

    Sinulle kuule sen verran, että sanoin viestissänikin, että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä. Me tosiaan mm. asutaa eri osotteissa, eikä nähdä läheskään päivittäinkään, toisin kuin monet muut pariskunnat. Miesystävä on sanonut tarvitsevansa omaa aikaa, ja olen sitä hänelle antanut. Siksi nämä asiat, joita hän sanoi, tuli niin puun takaa.

    Hyvinkin toi hermostuneisuus voisi johtua ettei saa alvariinsa plärätä rakasta peliään, on sillon pahasti koukussa pelaamiseen. Vähän monitahoinen juttu, onko kaveri vaan vielä lapsellinen, pelikoukussa vai oletko sille vaan joku kulissi?

    Tuo peliriippuvuus nyt ainakin pitäisi saada poikki, sen jälkeen selviää välittääkö susta oikeasti. Tai jos se ei suostu hakemaan mitään apua siihen niin ehkä se jo itsessään kertoo riittävästi. Kun siitä kerran on haittaa teidän suhteelle, ei tommonen kakaramainen kiukuttelu ja uhoaminen oo fiksua käytöstä etenkin jos se toistuu ja toistuu, sillon on joku pahasti pielessä ja siihen täytyy saada apuja

    Itsekin vietän hyvin paljon aikaa netissä joten joku voisi sanoa nettiriippuvaiseksi. mutta ei multa kyllä hermot mene vaikka joutuisin olemaan useitakin päiviä poissa netistä että ehkä olen jossain rajamailla, vähemmänkin kieltämättä vois iteki.. Mutta niin kauan kun en huomaa sen haittaavan ihmissuhteita nin asialla ei niin väliä ole.

    Äänestä

  • harmittaaa kirjoitti:

    Sinulle kuule sen verran, että sanoin viestissänikin, että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä. Me tosiaan mm. asutaa eri osotteissa, eikä nähdä läheskään päivittäinkään, toisin kuin monet muut pariskunnat. Miesystävä on sanonut tarvitsevansa omaa aikaa, ja olen sitä hänelle antanut. Siksi nämä asiat, joita hän sanoi, tuli niin puun takaa.

    "että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä."

    niin SINUN mielestäsi. taitaa vaan olla teillä vähän ERI ajatukset tästä asiasta!

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    "että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä."

    niin SINUN mielestäsi. taitaa vaan olla teillä vähän ERI ajatukset tästä asiasta!

    Jos ei näe edes päivittäin niin tuskin kyse on mistään 24/7 ripustautumisesta? Tietty on niinkin että eri ihmisillä tuo yhdessäolon tarve on erilainen että jos kyse on vain ERI ajatuksista niin ehkä silloin on väärät ihmiset yhdessä.

    Toisaalta peliriippuvuus korostaa pojan mielessä tunnetta ettei saa tarpeeksi aikaa pelata ja se kenties ärsyttää. Mielestäni se on tässä suurempi ongelma kuin se että nainen roikkuisi miehessä liikaa, noin suhteellisesti, todellisuudessa.

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    "että omasta mielestäni emme vietä liikaa aikaa yhdessä."

    niin SINUN mielestäsi. taitaa vaan olla teillä vähän ERI ajatukset tästä asiasta!

    Mä oikeasti pyydän, että sä et takertuisi nyt siihen, miten paljon me vietetään tai ei vietetä aikaa yhdessä, kun et todella asiasta mitään tiedä.

    Tässä kyse oli kuitenkin niistä asioista, mitä mies on sanonut vihaisena ja ylipäätään riidan jälkeen. Niistä asioista, joista minulla on nyt paha mieli. Kun periaatteessa se, miten "paljon" me vietetään aikaa yhdessä, ei edes liity asiaan mitenkään, ellei se sitten patoudu mieheen jotenkin ja purkaudu aina riidan yhteydessä.

    Varmaankin sinun mielestä olisi sitten normaalia seurustelua tuo mitä minunkin miesystävä ehdotti, että kerran kuussa nähdään? Sittenkö en ripustautuisi liikaa, jos näkisin miestä vain sen verran? Kyllä meidän tapailu on ihan terveissä rajoissa olevaa ja mitäs sitten, vaikka päivittäin nähtäisiinkin? Yleensä esim. avio- ja avoliitossa elävät näkevät toisiaan päivittäin.

    Onko sitten niin, että nämä oman ajan korostajat eivät voi koskaan muuttaa toisen kanssa yhteen tai mennä vaikka naimisiin. Minusta on itsestäänselvää, että suhteessa on myös omia juttuja ja kavereita, mutta se, että ahdistaa nähdä toista esim. 3 kertaa viikossa, tuntuu hiukan omituiselta, jos kuitenkin rakastetaan. Sitä se yhteiselo kuitenkin yleensä on, että nähdään jopa päivittäin jos saman katon alla asutaan, ellei toinen ole reissuhommissa töissä.

    Olet ihan oikeassa tässä asiassa. kallistun yhä enemmän siihen että

    a) et todellisuudessa kiinnosta lainkaan
    tai
    b) peliriippuvuus on niin paha että sekin vähä aika mikä TÄYTYY viettää sun kanssa on pois siitä pelaamisesta ja se vituttaa häntä ankarasti. olisihan sitä aikaa pelailla paljon enemmän jos näkis vähän harvemmin vai?

    Edelleen olen sitä mieltä että ellei kundi oikeasti nyt halua korjata tilannetta niin heivaa se ja rakenna jonkun fiksumman miehen kanssa normaali suhde missä on välittämistä ja läheisyyttä eikä tommosta ihme kiukuttelua.

    Äänestä

  • miesvm1967 kirjoitti:

    voi myös olla että näiden ihmisten parisuhde on niin alamäessä, että helpompi pelata ja "paeta" toimimatonta parisuhdetta kun alkaa korjaamaan sitä mieleisekseen?

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    voi myös olla että näiden ihmisten parisuhde on niin alamäessä, että helpompi pelata ja "paeta" toimimatonta parisuhdetta kun alkaa korjaamaan sitä mieleisekseen?

    sä olet alamäessä mocker.

    Äänestä

  • äöldkjshgwerfg kirjoitti:

    sä olet alamäessä mocker.

    no kiva

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    voi myös olla että näiden ihmisten parisuhde on niin alamäessä, että helpompi pelata ja "paeta" toimimatonta parisuhdetta kun alkaa korjaamaan sitä mieleisekseen?

    Jos nainen ei kiinnosta miestä niin eikös se silloin ole aika pahasti alamäessä? Silloin miehellä tuskin on motiiviakaan alkaa mitään korjailemaan. Joo, nuo on ainakin niitä asioita jotka naisen tarttis kaivella esille, jos miestä nyt ylipäänsä kiinnostaa mitään vastata.

    Äänestä

  • lifemocker kirjoitti:

    no kiva

    SÄ OLET..tiiä se =DDD

    Äänestä

  • äöldkjshgwerfg kirjoitti:

    SÄ OLET..tiiä se =DDD

    En minäkään ole aina samaa mieltä lifemockerin kanssa kuten en monen muunkaan kanssa. En silti tajua, ellei tällaiset kommentit sitten ole jotain huumoria jota en ihan hokaa, minkä takia toisen kimppuun pitäisi hyökätä etenkin kun mitään argumentteja ei ole olemassa eikä hyökkäys liity mitenkään koko aloitukseen. Kertoo enemmänkin jostain katkeroituneesta hyypiöstä semmonen. Perustelisit edes jotenkin väitteesi?

    Äänestä

  • Kuule lifetyyppi sä varmaa sit haluut just tommosen puolison!

    Äänestä

mikä niistä?

Äänestä
  • No esimerkiksi jos hän sanoo, että nähdään tästä eteenpäin vain kerran kuussa. (Joskus aikaisemmin suuttuessaan on sanonut "kerran viikossa") Tarkoittaako hän nyt tuotakin oikeasti... Tai sitä, että kavereiden kanssa on kivempi olla..Voihan se olla, että heillä on eri tavalla kivempaa, mutta tosiaan minulla on ainakin kavereiden kanssa muutenkin ihan eri meininki kuin miehen kanssa joten en edes lähtisi vertailemaan asiaa noin... Tai kun hän sanoo että VARMAAN taas joskus jaksaa olla kanssani. VARMAAN...Eli melko epävarmaa...

    Äänestä

  • harmittaaa kirjoitti:

    No esimerkiksi jos hän sanoo, että nähdään tästä eteenpäin vain kerran kuussa. (Joskus aikaisemmin suuttuessaan on sanonut "kerran viikossa") Tarkoittaako hän nyt tuotakin oikeasti... Tai sitä, että kavereiden kanssa on kivempi olla..Voihan se olla, että heillä on eri tavalla kivempaa, mutta tosiaan minulla on ainakin kavereiden kanssa muutenkin ihan eri meininki kuin miehen kanssa joten en edes lähtisi vertailemaan asiaa noin... Tai kun hän sanoo että VARMAAN taas joskus jaksaa olla kanssani. VARMAAN...Eli melko epävarmaa...

    Vastaa sille että VARMAAN ei kuule enää tarvikaan jaksaa ja etsi itsellesi mies, unohda kiukuttelevat pennut suosiolla.

    Äänestä

Voi lapsikulta, anna poikasen mennä kavereidensa ja tietokoneensa luo ja pysyä siellä ihan loppuikänsä. Mitä sinä tuollaisella penskalla teet?

Äänestä

Kuullostaa harvinaisen kehitysvaimmaiselle pojalle. Ota tilalle joku normaali mies mikä puhuu ja pussaa.

Äänestä

Jos miehesi käytös oli tuossa, uskon että harmittaa....

Ei noin tehdä, että puolisoa nollataan. Niin ei vain tehdä.

Kukin parisuhde laatii itse sääntönsä, mutta niiden sääntöjen sisällä tulee voida hyvin. Niissä ei mollata ketään!!!

Äänestä

hghg

Äänestä

Ei se tarkoita mitä se sanoo. Ihan selvästi miehelläsi on peliriippuvuus. Tiedän omasta kokemuksesta, että silloin peli vie ja itse vikisee. Tällöin myöskin pienetkin asiat laittavat hermostumaan.

Sinun ei oikeasti silloin kannata mennä miestäsi häiritsemään, kun hän pelaa. Sinun kannattaa puhua miehesi kanssa, kun hän on hyvällä tuulella ja ei pelaa. Sanot hänelle, että sinua häiritsee hänen jatkuva pelaaminen. Mutta sano myöskin, että rakastat häntä. Jos hän ei kuitenkaan vähennä pelaamista sanomisiesi jälkeen, niin sano hänelle, että haluat eron, jos pelaaminen ei vähene.

Äänestä

Teillä tuntuu olevan aika erilaiset käsitykset siitä, millaista tulisi olla parisuhteessa eläminen. Mies vaikuttaisi olevan semmoista sorttia, ettei kaipaa mitään syvällisempiä avautumisia, yhteenkuuluvuuden tuntemuksia tai muutenkaan läheisyyttä kummemmin? Ensin tuli mieleen että on varmaan vielä aika nuori ja lapsellinen, varsinkin kun tietokonepelit on niin tärkeitä elämässä... mutta voihan tuota esiintyä vanhemmillakin, olisiko väärin sanoa että hieman tunnevammaisilla ihmisillä... Ei tuo käytös jokatapauksessa kieli muusta kuin siitä, että ei pahemmin seuraasi kaipaa. Ja kehtaa vielä loukata sinua tuollaisilla puheillakin. Itse en roikkuisi moisessa, tuollaisessa suhteessahan vaan tulee paha olo? En usko että muuttuu tuosta, jos on jo kolmenkympin hujakoihin ehtinyt aikuinen mies kyseessä.

Hukkaat vaan aikaasi. Ja Lifemocker on aina tuollainen mulkero sovinistipelle, jonka mukaan tapauksista 95 % on aina naisen syytä.

Äänestä

Ei tarkoita, vaan ärtyneenä sanoo mitä tahansa.

Äänestä

Tästä alkuperäisestä kirjoituksestani on nyt viikko. Sen viikon aikana mies ehti muuttua takaisin "kivaksi". Kun mainitsin, että tuntuu pahalta, että luokseni tuleminen on verrattavissa pakolliseen kauppareissuun, hän sanoin, ettei tarkoittanut, vaan vihaisena sanoo mitä sattuu. Hetken olin taas onnellinen.

Sitä onnea kesti ehkä kokonaiset kaksi päivää. Nyt hän on taas ollut ahdistuneen oloinen, pelaa vaan kotonaan, vaikka olisin siellä. Jos yritän puhua, ärtyy todella pahasti ja sanoo: "haluan vain pelata" ja ihan kirjaimellisesti fyysisesti työntää minut pois läheltään... Ei puhu mitään, ei puhu muuta, kuin vähän väliä sanoo sanan "Moikka!" eli tarkoittaen sitä, että minun pitäisi poistua. Kai olisi parasta vaan antaa miehen olla kun ei näytä kiinnostavan. Itse vaan haluaisin tietää mistä kiikastaa ja haluaisin selvyyden tähän asiaan.

Tässä kun on nyt näitä vapaapäiviäkin pari, niin kysyin, että haluaisiko hän tulla luokseni jossain vaiheessa. Vastaukseksi sain taas vain, että "katsotaan". VARMAAN kuulemma tulee "sitten kun tulee". Olen yrittänyt saada keskusteluyhteyttä aikaan, mutta hän vain pelaa. Olen kysynyt, että onko hänellä joku huoli, vai mikä ärsyttää, niin useimmiten vastaus on ollut "Ei ole mikään hätä."... Kerran hän sai kakistettua ulos, että "työt ärsyttää."... Just... Sit väittää olevansa väsynyt, mutta tietokoneella jaksaa kyllä pelata ja samoin lähteä kavereidensa kanssa heittelemään frisbeetä... Mulla alkaa olla todella toivoton ja ARVOTON olo...

Äänestä
  • Tietokonepelit tekee huonoa monelle miehelle. Oon ite kokenu ihan samaa että hyviin peleihin kehittyy paha addiktio ja kaikki häiriötekijät ärsyyttää. Peleistä tulee jonkinlainen elämäntehtävä ja niihin kehittyy vähän samanlainen pakkomielle kuin huumerefloissa olevalle. Tuskin kyse on hänen työstään, vaan niistä peleistä. Kannattaa puhua hänelle että miten erilainen hän on kun ei pelaa (siis etenkin silloin kun hän on esim. monta viikkoa pelaamatta). Kyllä hän varmaan itsekin tietää sen, mutta ei osaa olla ilmankaan pelejä eikä tajua että miten paljon hallaa tekee suhteellenne tuolla touhulla. En mä itse ainakaan katselisi naista joka käyttäytyy tuolla tavalla kuin hän.

    Jos pelaamista ei pysty handlaamaan, niin silloin se kannattaa joko lopettaa tai asettaa itselleen aikaraja, esim. 10 tuntia viikossa tai 2 tuntia päivässä. Kuulostaa kyllä siltä ettei jätkälläs muutenkaan oo kovin mielenkiintoinen elämä. Itse en oo vuosiin pelannut pelejä juuri ollenkaan, koska niihin menee väkisin paljon aikaa ja addiktoituu. Mulla on paljon muita harrastuksia mitkä kärsisi pelaamisesta, eikä todellakaan kiinnosta uhrata nuoruutta virtuaalielämälle.

    Äänestä

  • Muista se kuitenkin, että hänellä on peliriippuvuus. Se on sairaus. Siitä on erittäin vaikea päästä eroon. Minulla on omia kokemuksia tästä. Paras keino on oikeastaan hankkia toinen riippuvuus tilalle, josta olisi myöskin sinulle hyötyä. Harmittaa oikeastaan jopa sinun puolestasi aloittaja. Vaikutat kärsivälliseltä ja ihanalta naiselta.

    Äänestä

Aloituksesta on aikaa mutta ei mies ole kovin vakaa persoona jos suuttuu halauksesta tolleen. Itse en suuttuisi ja mua on vaikea saada suuttumaan tolleen.
Mikään peli ei olis tärkeämpi kun nukkuminen oman rakkaan vieressä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

harmittaaa kirjoitti:

Miesystävä suuttuu joskus hiukan omituisista asioista. Hänellä on riippuvuus tietokonepeleihin ja saattaa suuttua vaikka siitä, jos halaan häntä kesken pelin. Ihan älytön riita saatiin aikaan myös eräänä iltana, kun oltiin käymässä nukkumaan. Mieltäni painoi jokin asia, en nyt muista mikä ja halusin puhua siitä miehelle. Hän suuttui aivan kamalasti, kun en antanutkaan hänen nukkua! Poistui olohuoneeseen, mennäkseen sohvalle nukkumaan, mutta menin pyytämään häntä takaisin sänkyyn viereen. Silloin hän sanoi että rupeaa pelaamaan tietokoneella ja pelaa sitten koko yön, jos ei kerran saa nukkua. Vaihtoehtona ei siis ollut minun kanssani asian selvittely tai alkuperäisen huoleni puiminen.

Noh. Tästä kyseisestä riidasta lähtien mies on ollut hiukan vetäytyvä ja suuttuneen oloinen. Hän on sanonut minulle tämän jälkeen mm. että on mielummin kavereidensa, kuin minun kanssa, koska kavereiden kanssa on kivempi olla. Hän on sanonut, että on saanut liikaa minun seuraani, on tullut yliannostus kuulemma...Hän on (ehkä jonkinlaisena "vitsinä", en tiedä?) sanonut, että voidaan tästä lähtien nähdä kerran kuussa. Hän myös sanoi että "varmaan jaksaa minua taas katsella", kun saa viettää kavereiden kanssa vappua. Ja minun mielestäni, mutta se on tietenkin minun mielestäni vain, me emme vietä yhtään liikaa aikaa yhdessä. Voisikohan tämä miehen heikkohermoisuus johtua siitä, ettei hän ollut muutamaan päivään päässyt pelaamaan sitä tietokonettaan menojensa vuoksi kunnolla? Hänen lähes kaikki vapaa-aikansa tosiaan menee siihen, että hän pelaa sillä tietokoneella (silloin kun ei ole minun kanssani MINUN LUONANI) pelaa siis myös silloin jos olen hänen luonaan kylässä... Mahtoikohan hän todella tarkoittaa, ettei enää jaksa minua, vai sanooko miehet suutuspäissään asioita, joita ei tarkoita? Kuten minä ainakin teen vihaisena... Joskus aikasemminkin hän on töksäytellyt samanlaisia asioita vihaisena, mutta kun hän on hyvällä tuulella, on ääni kellossa ihan erilainen. Harmittaa. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu