Juoksijat vastaan voimailijat

Pelko pois, kyllä sinä vielä itsellesi miehen löydät, näinä suvaitsevuuden ja avaran katsannon aikoina.

Mulla on jo kaunis nainen kainalossa mutta onkos sulla?

pieni tähdennys! mies saa olla lihaksikas mutta ei mikään ylitreenattu lihashirviö! näyttää ällöltä naisen silmään!

Kaunis nainenkin näyttää paljon paremmalta kun hän seisoo lihaksikkaan komean miehen PIKAJUOKSIJA 10 S 100M 20S 200M

vieressä kuin jos hän seisoisi jonkun hintelän maratoonarin vieressä.
NIIN PILLUNHERUTUSMATKAT 100---800M NOPESTI
NIIN PILLUT KOSTUU KUN JOS ON RAHAMIEHIÄKIN
TAI OPISKELEE RAHAKASTATA ALAA MENESTYKSEKÄÄSTI NIIN PILLU
ON NAISILLA KIIMASTA MÄRÄT

Mielummin sitä on tikku-ukko kuin hormoneja vetävä kromosomihirviö! Hormoonit nimittäin sekoittaa myös päänupin. Että ei ne lihakset ole sen arvoisia jos nuppikin siitä sekoaa. Ja luulen että tervepäisimmät naiset arvostaa mielummin sitä selkeäpäistä tikku-ukkoa kuin hormoneista seonnutta lihaskasaa!

Nainen kertoi että olympialaisissa kiinnostaa eniten 100m ja Bolt. Siitä mallia kuntoiluun ja puute loppuu.

Vastakkainasettelun aika on ohi.

Kohtuus on valttia. Kuihtuneen näköinen lihakseton tikku-ukko ei tosiaan ole naisten mielestä seksikäs, mutta ei myöskään luonnottoman kokoiset lihakset hankkinut lihavuori. On niille lihavuorillekin oma faniryhmänsä, mutta keskiverto nainen pitää sellaista lähinnä naurettavan näköisenä.

Paras vaihtoehto on siinä välissä, eli hyväkuntoinen ja terveen näköinen, sopivasti lihaksikas mies. Ei ylilaiha riuku, eikä muutamasta juoksuaskeleesta puuskuttava pullisteleva lihavuori. Sopivasti lihaksia on paljon seksikkäämpi kuin liikaa lihaksia.

Lihaskunnosta voi pitää huolta vaikka juoksisikin myös pitkiä matkoja. Turha lihasmassa tietysti on haitallista jos haluaa olla se nopein, mutta harva meistä on kuitenkaan mikään ammattiurheilija.

Raamikas mies saa aina naista.

http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2013040916877039_se.shtml

kaikista vähiten te saatte joilla ei ole terve vaimo vierellä

hoikat miehet on meidän naisten mieleen :) sori nyt vaan sikaniskat!

Lihastohtori.
http://lihastohtori.wordpress.com/

Lihaksikas mies voi olla kiva siihen asti, kun tulee pöksyjen riisumisen aika.

Jostain syystä salilla viihtyvien miesten vehkeet ovat yleensä surkastuneet.

Itseäni ei todellakaan kiinnosta bodarimiehet. Lähinnä ällöttää. Ylipäänäs miehen ulkonäkö ei ole se juttu. Mielestäni juoksijan tavoitteet on paljon mielenkiintoisemmat kuin lihasmassaa kasvattavien miesten. Jälkimmäisille se oma kroppa on kaikki kaikessa. Sitä paitsi kaikki maratoonarit ei todellakaan ole mitään rimppakinttuja. Jos katsoo MM-kisamatkoja niin ehkä silloin, mutta myös tervettä lihasta omaava mieshenkilö voi hyvin pärjätä maratoonilla. Tiedän monta tapausta. Minun mieleni on miehen vartalo, jolla on selvästi tehty kestävyyspuolen harjoitteita ja siinä sivussa lajinomaisia lihaskuntoharjoitteita. Salilla asuvat miehet kierrän kaukaa. Joten näin ollen en kyllä ole samaa mieltä aloittaja kanssa. Olen nuori urheileva nainen.

Eikö parasta olisi se että viihtyy omassa kehossaan. Minulla se tarkoittaa sitä, että huolimatta 174 sentin pituisesta ja 67 kilon painoisesta kropastani olen pystynyt kehittämään ihan hyvän lihaskunnon. Pystyn tekemään halutessani aika nopeassa tahdissa yli tuhat vatsalihasta ilman taukoa, ja punnerruksia 600-700 yhteen harjoituskertaan aina vähintään 60:n sarjoissa. Yleensä teen vatsalihakset lyhyempinä sarjoina ja aina nopeassa tahdissa jotta saan tehoa niihin. Lisäksi teen hauiksia 12-15 kg per käsi ja toistoja on paljon. En koske isoihin painoihin koska sitten lähtisi elastisuus ja tulisi liikaa massaa. Treenaan oikeastaan kuin kilpahiihtäjä lihaskuntoa, koska kaikki on mahdollisimman aerobista tekemistä.

Juoksuharjoittelussa normaali vauhti on aina vähintään 4.15/km, mutta joskus palauttavana lenkkinä 4.30/km. Lihasmassaa ei ole liikaa juoksuun, ja lihaskunto riittää koviinkin hiihtolenkkeihin talvella. Olen löytänyt oman tieni kulkea ja sillä pysyn aina, vaikka joku haukkuisi tikku-ukoksikin. Sillä ei ole väliä, koska lihaskuntoni on kovaa luokkaa suhteessa painooni.

Tässä oli vain yksi esimerkki siitä että keinot on monet tasapainoiseen urheilemiseen ja sitä kautta syntyvään minäkuvaan.

Maratoonari on liian kuiva ja pikkuinen, bodari liian pullea ja iso.

Juoksijoista pikajuoksijan kroppa on paras. Normaali puntilla kävijä joka ei roinaa, omaa hyvän lihasmassan ilman pömppövatsaa ja läskiä, ja pystyy myös tarpeen tullen juoksemaan, on myös hyvä.

Parhaan kropan taitaa saada crossfittaamalla. Ainakin treeneissä on aivan mahtavan upeita kroppia vahvoilla ja taitavilla miehillä :-). Paljon lihasta liikkuvassa kropassa, nam!

Tuntuu vaan siltä että 7 kilon ylimääräinen lihasmassa heikentää kehon kykyä käynnistyä kestävyyspuolella. Sitten kun olen saanut lämmiteltyä kunnolla, eli juossut n. 1-1½ tunnin verran kevyesti, niin hapenotto ja lihaksisto alkaa toimia ja juoksen kevyesti alle 3 min. km-vauhtia enkä edes hengästy. Sitten toisena päivänä teen 700 punnerrusta ja otan juoksussa kevyemmin eli n. 4.20/km, ja toki myös sen 1000-2000 vatsalihasta nopeina sarjoina jos vaan lihakset ovat palautuneet. Kaikki tekeminen on äärimmäisen intensiivistä ja jopa totista, mutta mies on silti leppoisa kuin lammas kesälaitumella.

Totta puhuen minä olin yksi lahjakkaimmista, mutta aloitin kovan harjoittelun vasta reilusti päälle kaksikymppisenä. Sitten tietenkin innostuin liikaa ja kehitys pysähtyi, eikä kunnon valmennusapuakaan saanut koskaan. Nuorena ei tullut oikein muuta tehtyä kuin ryypättyä ja elettyä viikonlopusta toiseen :)

En niinkään ressaa omasta urheilustani kun on tätä ikää kertynyt jo niin paljon, mutta neuvoksi nuoremmille sanoisin että kannattaa harjoitella mahdollisimman systemaattisesti ja aloittaa niin nuorena kuin mahdollista. Asiahan on niin että nykynuorilta puuttuu sellainen raa-an työn tekemisen himo, jolla luodaan pohjat menestykselle takavuosien malliin. Lahjoja kyllä riittäisi monilla nykyjuoksijoilla, mutta ei niitä koskaan saa hyödynnettyä jos ei ole todellista tekemisen paloa vuosien ajan, elämistä urheilun ehdoilla 24/7.

Katsokaa nyt Keskisaloa, siinä on esimerkki todellisesta omistautumisesta, kun mies tulee harrastuspohjalta suoraan kansainväliselle tasolle. On vuosien kovat pohjat niin ei tarvitse alkaa ylilyönteihin uran loputtua, vaan tuntee kroppansa niin hyvin että tekee vain sen olennaisen, mutta senkin 100%:sti.

Tokihan minä urheilin nuorempana mutta en kestävyyslajeja. Uskon että on paljon lahjakkuuksia ihan harrastepuolellakin, mutta miten heidät saadaan tosissaan mittaamaan kykyjään kilpailuihin niin siinä se ongelma onkin. Moni menee niinsanotusti kilpailemaan, muttei edes halua yrittää kaikkeaan. Olen vuosien varrella nähnyt lukuisissa juoksukisoissa potentiaalisia kykyjä, mutta monilta puuttuu täysin kilpailuvietti, joka on ihan välttämätön edellytys jos haluaa joskus juosta joitakin tuloksia. Pelkkä kilpailuvietti ei kuitenkaan vielä riitä, kun pitäisi olla myös tasapainoinen mieli ja hyvä itsetunto, ja kaiken kaikkiaan elämä tasapainossa. Vasta sitten voi todella odottaa maksimaalisia suorituksia itseltään myös kilpailutilanteessa.

Väitän että ihmisen psyyke on rakennettu siten että se ei kestä kaikkia stressiä aiheuttavia tilanteita, ja silloin kun esim. kilpaillaan "huvin vuoksi", niin tuo pitkälti tiedostamaton henkinen stressi jarruttaa ihmisen fyysistä suorittamista todella merkittävästi. Itsekin olen useissa kisoissa ollut ennen starttia hyvinkin rennolla päällä ja mielestäni kunnossa, mutta sitten ei kuitenkaan ole kulkenut juoksu. Samaa ei juuri koskaan ole tapahtunut harjoituksissa. Uskon että ratkaisevin ero löytyy juuri mielen syövereistä ja siitä henkisestä tasapainosta, joka ei jännitystä aiheuttavissa tilanteissa ole paras mahdollinen. Fyysinen ja henkinen suorituskyky kulkevat käsi kädessä ja vaikuttavat toisiinsa hyvin paljon. En suosittele kenellekään kilpaurheilua siinä elämäntilanteessa, jossa on paljon epävarmuustekijöitä, koska silloin siitä ei nauti yhtään.

Tulevan sunnuntain Sm-maratonilla on taas joukko kotimaisia yrittäjiä. Fiksuja ihmisiä joista tunnenkin osan, ja myös sen kuinka kovaa ovat treenanneet jo vuosien ajan. Kuinka kovia he olisivatkaan jos takana olisi ammattimaista huippuvalmennusta 5-10 vuotta? Se on jokaisen oma valinta ja vaatii rohkeutta alkaa sellaiseen kokeiluun, eikä onnistuminen ole yhtään varmaa kenenkään kohdalla. Rohkeutta lisää ja Koririn peesiin, siitä se lähtee.

Noh, jäi vain harmittamaan tuo alle 3 min / kilometrisi. Oletko koskaan noin kilpailun ulkopuolella, kun on voinut ilman painetta juosta, kellottanut maratonin mittaiselta matkalta jonkinlaisen ajan? Tai joltain muulta juoksumatkalta?

Kerran vuonna 2006 juoksin maratonin harjoituksissa alle 3 tunnin ilman maratonharjoittelua ja tankkausta (ed. viikonloppuna ryyppäsin). Lähdin rennosti 4 min./km Kemiin päin menevää tienlaitaa, ja sitten kiihdytin loppua kohti hiljalleen vauhtia kunhan olin päässyt joen yli. Roihin tultaessa alkoi jo kone osoittaa polttoaineen loppumisen merkkejä, ja entisen maalaiskunnan alueella loppui energia ja koko keho tuntui lyijynraskaalta. Suunto gps näytti lukemia 2.56 t ja matkaa oli mennyt 42,2 km silloin. En tiedä tarkkuudesta mutta reitti oli todella raskas hurjine mäkineen. Pyöräilijät suosivat kyseistä reittiä.

Muistan tasan yhden kisan Rovaniemellä johon lähdin ilman paineita. En edes ajattele sitä kisatilanteena näin 7 vuotta myöhemmin. Mieleen on jäänyt se positiivinen ilmapiiri sinä päivänä, ja juuri se lisäsi suorituskykyä merkittävästi. Ehkä se muistutti sitä tilannetta johon olen omissa harjoituksissa päässyt melko usein. Sitten Kalevan kisoissa iski taas tuttu kisa-ahdistus ja alisuoritin lievästi.

Taidan lopetella tähän ettei mene liian "narsistiseksi" touhu. Enhän minä ole edes kilpajuoksija enää vaan mokoma hölkkääjä, tai oikeastaan aina olen ollutkin.

Jatkakaa te muut.

Näkyykö voimailijalla sikspäkki? Ei mutta pieree proteiinii.

Itseään olen voimailijan näköinen hölkkääjä. Innokkaimpia naisia saa hätistellä kauemmaksi.

Hölkässä lihakset rikoon alla. Ei käytetä napapaitaa ulkona