Eroaako kukaan yli 60-vuotiaana?

Koskaan ei ole minusta liian myöhäistä erota. Miksi olla loppuelämänsä suhteessa, joka ei toimi? Josta ei saa mitään (muuta kuin ehkä pahan mielen)??

Itse erosin 53v ja täytyy sanoa, että oli elämäni paras ratkaisu. Helppoa ei aina ole ollut, mutta sekuntiakaan en kadu. Enkä palaisi ikinä takaisin.

Voin tehdä kaikkia asioita joista nautin - ja se näkyy minusta levollisuutena, iloisuutena, hyvänä olona. Käyn lenkillä enemmän, lepäilen, luen, tapailen kaverieta, käyn erilaisissa tapahtumissa, tapailen ystäviä jne. Kaikki on avoimena minulle nyt.

Kaikkihan riippuu itsestäi jäätkö komeron nurkkaan vai alatko elää elämää josta nautit.

Mieti päätöksesi mitä elämältä haluat? Jos loppuelämäsi kestää päivän tai 20vuotta - miten haluat sen viettää?

Tsemppiä päätökseesi, olipa se mikä tahansa.

20 vuotta sitten kloppina menin eräs lauantaiaamupäivä ravintolaan hieman korjaamaan oloani edellisillalta. Sali oli liki tyhjä mutta eräässä pöydässä istui vanhempi rouva viinilasi nenän edessä. Olin hieman hämilläni sillä tuohon aikaan sen ikäinen naisihminen, vailla seuraa, ravintolassa viiniä lipittämässä oli vielä harvinaisempi näky. Joten saatuani olueni tiskiltä, uteliaisuudesta ja juttuseuran puutteesta johtuen suuntasin rouvan pöytään ja tiedustelin sopiiko siihen istua turisemaan. Sopii kyllä oli vastaus. Joten istuin alas ja muutaman yleisen sanavaihdon jälkeen sanoin rouvalle että tämä on aika harvinaista, sopiiko udella miksi olette tähän aikaan täällä.

Niin tuo 70-vuotias nainen sitten kertoi elämäntarinaansa. Hän oli ollut 40 vuotta naimisissa miehen kanssa joka oli aina ollut hieman äkäpussi. Rakkautta ei niin erityisesti siinä liitossa ollut koskaan ollut. Mies oli ollut hyvin mustasukkainen alusta asti ja pyrkinyt rajoittamaan naisen elämää monin tavoin. Eläkeikäisenä mies oli joutunut pyörätuoliin, en muista käyttikö mies alkoholia mutta se on sivuseikka. Pyörätuoliin joutuminen oli tehnyt miehestä aina vain pahemman, todellisen pedon joka kiusasi ja haukkui naista päivät pitkät. Lopulta mies käytti useinkin fyysistä väkivaltaa naista kohtaan. Viimeiset vuodet olivat olleet aivan mahdottomia, haukumista, pahoinpitelyä jne. Viimeinen niitti oli kun mies ajoi tahallaan pyörätuolilla naisen päälle siten että tämä kaatui ja loukkasi itsensä siinä määrin että joutui hakeutumaan terveyskeskukseen. Sielläkään hän ei sanonut että mies aiheutti sen, sanoi kaatuneensa itse. Mutta kun hän palasi kotiin ja mies lojui paskaisissa kalsareissaan sängyssä ja ensimmäisenä alkoi huutamaan, kiroilemaan ja haukkumaan sai nainen vihdoin tarpeekseen. Hän hankki itselleen vähäisten ystäviensä kautta oman asunnon, olikohan se jokin seurakunnan asunto, en muista, ja muutti omilleen asumaan. Viimeisen kerran lähtiessään mies oli rukoillut ja yrittänyt perään niin että putosi pyörätuolista. Nainen oli vain kylmästi painanut oven kiinni perässään, vuosien kidutuksen jälkeen mies saisi selvitä täysin omillaan.

Nyt hän oli ollut vuoden erossa miehestään ja kertoi nauttivansa vapaudestaan täysin rinnoin, harrasti, tapasi ystäviä ja "kuten näet, olen nyt viinillä vain koska voin olla ja nautin siitä tunteesta" hän totesi. Olin aivan äimän käkenä hänen tarinastaan mutta toki totesin että loppu oli sittenkin onnellinen tässä tarinassa.

Kertomus on lyhennelmä ja siinä saattaa olla pieniä muistivirheitä mutta tarina on tosi ja likimain noin se meni. Ei siinä voinut kuin kunnioittaa tuon pienen hauraan naisen rohkeutta repiä itsensä irti kurjasta liitosta, tuossa iässä vieläpä kaiken alusta aloittaminen on rohkea veto. Mutta ei siis mahdotonta kuten tuonkin naisen tarina osoitti.

Nyt rouva ja aikalaisensa jo lienee siirtyneet ajasta ikuisuuteen eikä tätä tarinaa ilmeisesti tiedä enää kukaan muu kuin minä. Niin paljon olin vaikuttunut siitä että muistan sen edelleen :)

Vanhemmiten on vaikeampaa erota, sillä se huolehtiminen on jäänyt veriin. Jos toinen sairas, ei omatunto anna periks vaan jatkaa.Toinen on voinut muuttua vielä ilkeämmäksi kuin nuorena ja sitä pitäs jaksaa hoitaa?

Elämänviisas ja kokenut 60v ei todellakaan edes ajattele eroa, jos elämässä ja liitossa olisi kaikki hyvin, tai väliaikaisia vastoinkäymisiä. Koska mietit, epäilen että ei ole, vaan liitossasi on jotain perustavaalaatua pielessä. Toinen ei muutu, jos et itse muuta omaa käytöstäsi. Niin kauan kuin sallit itse itseäsi kohdeltavan huonosti, niin kauan sinua myös huonsoti kohdellaan. 60v on vielä pitkä, onnellinen elämän edessä, ja sellaisen saa, jos tekee itse elämänsä onnelliseksi.

Tsemppiä !