Minun "tarinani"

eh12345

Olen 16v poika, joka käy lukiota. En ole opiskellut lukiossa ollenkaan. En tee läksyjä, enkä keskity/osallistu tunneilla. Olen todella lahjakas ja minulla on hyvät geenit. Olen onnistunut pitämään hyvän keskiarvon. Huonoin numeroni on 8 Ruotsia lukuunottamatta.

Olen matemaattisesti hyvin lahjakas. Olen siis pitkässä matematiikassa ja fysiikassa. Minulla on kavereita koulussa, mutta en vietä heidän kanssaan aikaa ulkona. Olen suhtkoht hyvän näköinen. Pitkä, en pullea, ainoa asia mitä puuttuu ovat varsinaiset lihakset (6 pack yms).

Olen ollut masentunut jo vuoden ainakin. Minulla on OCD sekä yleinen ahdistuneisuushäiriö. Ajattelen itsemurhaa viikottain, joskus päivittäin.

Vanhempani ovat riidelleet jo vuosia, ja tänään sain kuulla, että sisaruksellani on myös mielentilaongelmia kyseisestä syystä. Nyt pitää vielä hänen taakkaansa kestää.
Olen miettinyt tukehtua oksennukseeni kännissä, tai syödä lääkekaapin ja katsoa jos selviää(aika helvetin vammaista, eikö?). Mikäli selviän lääkkeistä jatkan elämää, mikäli en, niin hyvä juttu.

En ole käynyt psykiatrilla, enkä ole käyttänyt masennuslääkkeitä.
Haluan kuolla, mutta pakotan pitämään itseni elossa, koska perheeni surisi ja siitä voisi seurata toinen itsemurha.

Millä saisi masennusta lievitettyä?

7

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Selviät kyllä...

      Kaikkien elämä on arvokasta, mutta kyllä sinun kannattaa hyödyntää tyu älykkyytesi itsei ja ihmiskunnan hyväksi. Fiksuna sinun on vaikea ymmärtää vanhempiesi riitelyä ja itsetunto ja turvallisuudentunne on jäänyt heikoksi.
      Älä ihmeessä rupea hölmöilemään ja tappamaan aivosoluja noilla lääkkeillä. Miksi tuon kokeen tekisit. Sinun kannattaa tilata aika terapeutilta. Auttaisko jutelu siskon kanssa: voisitte antaa toisillenne vertaistukea. Oletko pystynyt tai onko ollut mahdollisuutta puhua vaikeuksista kenekään kanssa. Jo puhuminen antaa uutta näkökulmaa ja auttaa jäsentämään pahaa oloa.
      Lykkää sinkin vielä tuota itsemurhasuunnitelmaa ja suuntaa tulevaisuutta kohden.

      • eh12345

        "Oletko pystynyt tai onko ollut mahdollisuutta puhua vaikeuksista kenekään kanssa."

        Kävin kouluterveydenhoitajalla jonkun aikaa. Ei se mitään auttanut, kysyi vaan, että vieläkö vanhemmat riitelee jne jne.
        Ehdotti psykologia, mutta en halua oikein puhua kenellekään vaikka toisaalta haluan ja se voisi auttaa.


    • pää pystyyn

      kyllähän ne sun vanheempas ei taia antaa sulle paljon esimerkkiä hyvästä tulevaisuudesta.Ajatella et me aikuisetkaan emme osaa ratkaista omia probleemia muuten kun tappelemalla..Karjaise heille et mie en jaksa kuunella teijän kinastelua,etsulla on elämän halut lopussa.Jos et uskalla tehdä sitä sitä niin näytä tää sun kirjoitukses heille...Kyllä sulle apua löytyy ja siskoilles,älä anna elämän mennä hukkaan heidän takiaan......

      • eh12345

        On heille tullut vihjailtua ja sisaruskin kuulemma sanonut, että aiheuttaa ongelmia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Isäni ei halua mennä parisuhdeneuvontaan ja äiti kertoo minulle kaikki ongelmat. Joudun kantamaan kaikkien huolet ja katsomaan heidän perään.


    • pää pystyyn

      Vaikuttaa et sun vanhempas käyttävät teitä lapsia psykologeina..mun mielestä sulla ei oo muuta mahdollisuutta kun hakea apua muualta.Mie tiiän et sie et haluais millään lisätä vanhempies huolia ja vaikeuksia..mutta sie ja siskos ootte nuoria ja teillä häätyy olla mahdollisuus elämään.Joskus meidät vanhemmat täytyy pysäyttää pakolla,jos heillä ei itsellä riitä kyky nähdä lasten tarpeita..Kyllä minä neuvoisin sinua ottamaan uudelleen yhteyttä koulu kurattoriin tai soita vaikka palvelevaan puhelimeen ja pyydä neuvoja,mitä tekisit..Sinä olet teidän perheen kanava avun hakuun,älä pelkää käyttää sitä...ole rohkea siskos kanssa,ei teijän tartte moittia vanhemia vaan sanoa vaan että tevoitte huonosti ja vanhemilla ei ootietoo paremmasta.....Olen ajatuksissa teidän kanssa

    • Hei eh12345,

      Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

      Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

      Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

      http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.

      Käynnit eivät maksa mitään.

      Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

      Voisit myös käydä uudelleen keskustelemassa tilanteestasi koulun terveydenhoitajan luona tai hänen ehdottamansa psykologin tai vaikkapa kuraattorin kanssa. Koulun kautta sinun on mahdollista ottaa asia puheeksi vanhempiesi kanssa siten, että sinulla on yhteisessä tapaamisessa tukena sinun huolesi kuullut aikuinen. Kuten pää pystyyn ehdottaa, voisit ottaa kirjoituksesi mukaan tapaamiselle, niin terveydenhoitaja ymmärtää huoliasi paremmin.

      Tsemppiä kevääseen!

      Terveisin,
      Sos-kriisikeskus/Minna

    • lumi_hiutaleinen

      Heips!

      Kouluterkkahan on lähinnä se kanava, joka ohjaa tarpeen tullen muualle, laastarien laiton yms. lisäksi. Minä kyllä suosittelen sitä koulupsykologia, ilmaista jutteluapua ja tosiaan sitä kautta voisit saada apua kommunikointiin vanhempiesi kanssa, kuten Minna jo tuossa sanoi. Se, että yhteydenotto tulee muualta (psykologilta), voi jo olla pysäyttävä tekijä ja ehkä esimerkiksi psykologi voisi saada vanhempasi ymmärtämään, että jos he haluavat pitää perheensä kasasssa (kuten ehkä ilmeisesti haluavat, muutenhan olisivat ehkä jo eronneet?) on heidän syytä alkaa kiireesti opetella uusia kommunikointitapoja, esimerkiksi siellä parisuhdeterapiassa.

      Tuohan jo vähän kuulostaa lastensuojelutason asialta, jos jatkuvasti joudut äitiäsi tukemaan........ Käytännössä lienee kuitenkin niin, että kun väkivalta (henkinen) ei kohdistu sinuun eikä sisareesi, on lastensuojelulla ns. parempaakin tekemistä, muuten kaiketi terveydenhoitaja olisi jo tehnyt ilmoituksen...

      Tässä on nyt sinulla tilaisuus ottaa oma elämäsi omiin käsiisi, siinä mielessä, että vanhempasi ovat selvästi niin syvällä omissa ongelmissaan, että eivät enää näe vastuutaan VANHEMPINA. Jos he eivät kunnioita sinun oikeuttasi olla lapsi/nuori ja anna sinulle sitä tukea, jota sinun kuuluisi heiltä saada, miksi sinun pitäisi jäädä voimia vievään tilanteeseen?

      Ketään muuta et voi muuttaa kuin itseäsi, joten mieti, mitä elämältäsi haluat ja miten voit sen saavuttaa. Jos vanhemmat eivät vihjeitä tajua, niin sitten heidät pitää pysäyttä oikein kunnolla. Valitettavasti sekään ei aina kaikkiin tehoa, mutta ainakin olet sitten yrittänyt. Fiksuna ihmisenä tietänet itse, mikä on paras tapa toimia, esim. kutsua kasaan perhekokous ja ilmoittaa, että jos ei meno muutu, niin minä lähden, vai se psykologin kautta asiointi, vai suoraan puhuminen kummankin vanhemman kanssa erikseen...... Voin vain heitellä ehdotuksia, kun en voi kokonaistilannetta tietää...

      Jos moisesta "kapinasta" pidät todennäköisenä väkivaltaista vastaanottoa vanhempiesi puolelta (etkä maininnut mitään mahdollisista päihde- tms. ongelmista..... mahdollisuuksia on niin monia...), ilman muuta sitten se psykologi hoitamaan sitä juttua sinun puolestasi. Varmasti kynnys on korkea, mutta missä kohtaa on riittävästi? Vanhempasi ehkä eivät alkuun kiitä sinua siitä, että joku ulkopuolinen kuulee asioistanne, mutta toistan, SINULLA ON OIKEUS OMAAN ELÄMÄÄSI. Jos he ovat yhtään fiksuja ihmisiä, he ottavat avun vastaan edes lastensa takia, ehkä myöhemmin voi jopa tulla ymmärrys siitä, että suurin apu on tullut heille itselleen...

      Voimia ja jaksamista toivon sinulle!

      T. Lumi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe