Minun "tarinani"

Kaikkien elämä on arvokasta, mutta kyllä sinun kannattaa hyödyntää tyu älykkyytesi itsei ja ihmiskunnan hyväksi. Fiksuna sinun on vaikea ymmärtää vanhempiesi riitelyä ja itsetunto ja turvallisuudentunne on jäänyt heikoksi.
Älä ihmeessä rupea hölmöilemään ja tappamaan aivosoluja noilla lääkkeillä. Miksi tuon kokeen tekisit. Sinun kannattaa tilata aika terapeutilta. Auttaisko jutelu siskon kanssa: voisitte antaa toisillenne vertaistukea. Oletko pystynyt tai onko ollut mahdollisuutta puhua vaikeuksista kenekään kanssa. Jo puhuminen antaa uutta näkökulmaa ja auttaa jäsentämään pahaa oloa.
Lykkää sinkin vielä tuota itsemurhasuunnitelmaa ja suuntaa tulevaisuutta kohden.

kyllähän ne sun vanheempas ei taia antaa sulle paljon esimerkkiä hyvästä tulevaisuudesta.Ajatella et me aikuisetkaan emme osaa ratkaista omia probleemia muuten kun tappelemalla..Karjaise heille et mie en jaksa kuunella teijän kinastelua,etsulla on elämän halut lopussa.Jos et uskalla tehdä sitä sitä niin näytä tää sun kirjoitukses heille...Kyllä sulle apua löytyy ja siskoilles,älä anna elämän mennä hukkaan heidän takiaan......

Vaikuttaa et sun vanhempas käyttävät teitä lapsia psykologeina..mun mielestä sulla ei oo muuta mahdollisuutta kun hakea apua muualta.Mie tiiän et sie et haluais millään lisätä vanhempies huolia ja vaikeuksia..mutta sie ja siskos ootte nuoria ja teillä häätyy olla mahdollisuus elämään.Joskus meidät vanhemmat täytyy pysäyttää pakolla,jos heillä ei itsellä riitä kyky nähdä lasten tarpeita..Kyllä minä neuvoisin sinua ottamaan uudelleen yhteyttä koulu kurattoriin tai soita vaikka palvelevaan puhelimeen ja pyydä neuvoja,mitä tekisit..Sinä olet teidän perheen kanava avun hakuun,älä pelkää käyttää sitä...ole rohkea siskos kanssa,ei teijän tartte moittia vanhemia vaan sanoa vaan että tevoitte huonosti ja vanhemilla ei ootietoo paremmasta.....Olen ajatuksissa teidän kanssa

Hei eh12345,

Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.

Käynnit eivät maksa mitään.

Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

Voisit myös käydä uudelleen keskustelemassa tilanteestasi koulun terveydenhoitajan luona tai hänen ehdottamansa psykologin tai vaikkapa kuraattorin kanssa. Koulun kautta sinun on mahdollista ottaa asia puheeksi vanhempiesi kanssa siten, että sinulla on yhteisessä tapaamisessa tukena sinun huolesi kuullut aikuinen. Kuten pää pystyyn ehdottaa, voisit ottaa kirjoituksesi mukaan tapaamiselle, niin terveydenhoitaja ymmärtää huoliasi paremmin.

Tsemppiä kevääseen!

Terveisin,
Sos-kriisikeskus/Minna

Heips!

Kouluterkkahan on lähinnä se kanava, joka ohjaa tarpeen tullen muualle, laastarien laiton yms. lisäksi. Minä kyllä suosittelen sitä koulupsykologia, ilmaista jutteluapua ja tosiaan sitä kautta voisit saada apua kommunikointiin vanhempiesi kanssa, kuten Minna jo tuossa sanoi. Se, että yhteydenotto tulee muualta (psykologilta), voi jo olla pysäyttävä tekijä ja ehkä esimerkiksi psykologi voisi saada vanhempasi ymmärtämään, että jos he haluavat pitää perheensä kasasssa (kuten ehkä ilmeisesti haluavat, muutenhan olisivat ehkä jo eronneet?) on heidän syytä alkaa kiireesti opetella uusia kommunikointitapoja, esimerkiksi siellä parisuhdeterapiassa.

Tuohan jo vähän kuulostaa lastensuojelutason asialta, jos jatkuvasti joudut äitiäsi tukemaan........ Käytännössä lienee kuitenkin niin, että kun väkivalta (henkinen) ei kohdistu sinuun eikä sisareesi, on lastensuojelulla ns. parempaakin tekemistä, muuten kaiketi terveydenhoitaja olisi jo tehnyt ilmoituksen...

Tässä on nyt sinulla tilaisuus ottaa oma elämäsi omiin käsiisi, siinä mielessä, että vanhempasi ovat selvästi niin syvällä omissa ongelmissaan, että eivät enää näe vastuutaan VANHEMPINA. Jos he eivät kunnioita sinun oikeuttasi olla lapsi/nuori ja anna sinulle sitä tukea, jota sinun kuuluisi heiltä saada, miksi sinun pitäisi jäädä voimia vievään tilanteeseen?

Ketään muuta et voi muuttaa kuin itseäsi, joten mieti, mitä elämältäsi haluat ja miten voit sen saavuttaa. Jos vanhemmat eivät vihjeitä tajua, niin sitten heidät pitää pysäyttä oikein kunnolla. Valitettavasti sekään ei aina kaikkiin tehoa, mutta ainakin olet sitten yrittänyt. Fiksuna ihmisenä tietänet itse, mikä on paras tapa toimia, esim. kutsua kasaan perhekokous ja ilmoittaa, että jos ei meno muutu, niin minä lähden, vai se psykologin kautta asiointi, vai suoraan puhuminen kummankin vanhemman kanssa erikseen...... Voin vain heitellä ehdotuksia, kun en voi kokonaistilannetta tietää...

Jos moisesta "kapinasta" pidät todennäköisenä väkivaltaista vastaanottoa vanhempiesi puolelta (etkä maininnut mitään mahdollisista päihde- tms. ongelmista..... mahdollisuuksia on niin monia...), ilman muuta sitten se psykologi hoitamaan sitä juttua sinun puolestasi. Varmasti kynnys on korkea, mutta missä kohtaa on riittävästi? Vanhempasi ehkä eivät alkuun kiitä sinua siitä, että joku ulkopuolinen kuulee asioistanne, mutta toistan, SINULLA ON OIKEUS OMAAN ELÄMÄÄSI. Jos he ovat yhtään fiksuja ihmisiä, he ottavat avun vastaan edes lastensa takia, ehkä myöhemmin voi jopa tulla ymmärrys siitä, että suurin apu on tullut heille itselleen...

Voimia ja jaksamista toivon sinulle!

T. Lumi