Eksyneet skeptikot!

Suomen skeptikot ovat eksyksissä. Ovat eksyneet kansainvälisestä kehityksestä mutta osoittautuneet täysin nyyhkyiksi vetelyksiksi ja valehtelijoiksi kotimaansa kamaralla.

Mantrakseen on siunannut, ja kohottanut vaihtoehtoisten hoitojen ivaamisen ja pilkkaamisen. Sen se on valinnut USKONNOKSEEN. Mutta yhteiskunnallisella saralla ovat täysin mitään sanomattomia, tyhjää vain, kuin tyhjät tynnyrit. Eikä ihme, eihän "uskonlahkoilla" ole vaikutusvaltaa.

Keskustelupalstoille joku onneton rääpäle on anonyymin suojaan pesiytynyt häiriköimään, mutta sen alkeelliset suojakeinot ovat kehityskyvyttömiä.

Suojautumista linkkien taakse ja takertuen palstan käyttäytymissääntöjen vastaiseen toimintaan, kuten vaatien henkilönimiä palstalle. Ala-arvoisuus on hänen identiteettinsä.

Hän ei tajua todellisuuden kulkua. Hän ei ymmärrä, että vaihtoehtohoidot ovat tulleet myös meille lääkärien käyttöön lääketieeellisten menetelmien rinnalle. Niitä tarjöavia lääkäreitä on ollut jo pitkään tarjolla, ja yhä enemmän heitä yksityislääkäriasemille tulee.

Jopa julkinen sairaudenhoito on ottanut muutamia aiemmin luontaistuotteisiin lukeutuvia tuotteita käyttöönsä.

Skeptikko ei uskalla edes henkilökohtaisesti käydä kokemassa, miten systeemit käytännön tasolla toimii, joten tietäisi, miten "maa makaa".
Ja hyvä näin, että pysyy hampaattomana.
Tervetuloa vaihtoehdot lääketieteen rinnalle, ja lääkäreiden käyttöön.
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Skeptikko ei uskalla edes henkilökohtaisesti käydä kokemassa, miten systeemit käytännön tasolla toimii,"

Katsos kun ei kiinnosta mennä paramarkkinoille "kokemaan" kuinka sorakuopalta poimittu "energiakivi" "toimii" tai maksaa "energiavedestä" 20€/litra.

Äänestä

Aloittajakin varmaan kelpuuttaa koivuntuhkalipeän ainoaksi hoidokseen mahdollisen syövän iskiessä häneen itseensä tai lähiomaiseen?

Äänestä
  • Luontaisrohtopoppoon suosittelemista syöpälääkkeistä oman kusen juonti ja aurinkoon tuijottaminen unohtuivat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaihtoehto on voinma kirjoitti:

Suomen skeptikot ovat eksyksissä. Ovat eksyneet kansainvälisestä kehityksestä mutta osoittautuneet täysin nyyhkyiksi vetelyksiksi ja valehtelijoiksi kotimaansa kamaralla.

Mantrakseen on siunannut, ja kohottanut vaihtoehtoisten hoitojen ivaamisen ja pilkkaamisen. Sen se on valinnut USKONNOKSEEN. Mutta yhteiskunnallisella saralla ovat täysin mitään sanomattomia, tyhjää vain, kuin tyhjät tynnyrit. Eikä ihme, eihän "uskonlahkoilla" ole vaikutusvaltaa.

Keskustelupalstoille joku onneton rääpäle on anonyymin suojaan pesiytynyt häiriköimään, mutta sen alkeelliset suojakeinot ovat kehityskyvyttömiä.

Suojautumista linkkien taakse ja takertuen palstan käyttäytymissääntöjen vastaiseen toimintaan, kuten vaatien henkilönimiä palstalle. Ala-arvoisuus on hänen identiteettinsä.

Hän ei tajua todellisuuden kulkua. Hän ei ymmärrä, että vaihtoehtohoidot ovat tulleet myös meille lääkärien käyttöön lääketieeellisten menetelmien rinnalle. Niitä tarjöavia lääkäreitä on ollut jo pitkään tarjolla, ja yhä enemmän heitä yksityislääkäriasemille tulee.

Jopa julkinen sairaudenhoito on ottanut muutamia aiemmin luontaistuotteisiin lukeutuvia tuotteita käyttöönsä.

Skeptikko ei uskalla edes henkilökohtaisesti käydä kokemassa, miten systeemit käytännön tasolla toimii, joten tietäisi, miten "maa makaa".
Ja hyvä näin, että pysyy hampaattomana.
Tervetuloa vaihtoehdot lääketieteen rinnalle, ja lääkäreiden käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu