Olen parikymppinen nainen ja tilanteeni huononee kokoajan, en jaksa ottaa lääkkeitä, en siivota kotia, käydä suihkussa, tehdä ruokaa, maksaa laskuja jne... kaikki perus asiat jäävät hoitamatta ja olen ärtynyt ja tiukkapipoinen ollut jonkun aikaa. Osastojaksoja takana lähemmäs 20 ja sinne en enää haluaisi. Terapiaan en selviä saatikka varaamaan lääkäri aikaa. Pahoinpitelen miestäni, huudan, raivoan, olen älyttömän mustasukkainen ym.. alkaa loppua voimat kesken. Tiedän että pitäsi ottaa lääkket käydä terapiassa ja hoitaa asiat mutta tekemättömyydestä tulee entistä tuskaisempi olo ja mieskin on kohta pakkaamassa tavaroitaan en käsitä miten mieli voikin olla näin hankala! Hetki sitten siivosin vielä kotia vähän väliä, huolehdin kaikesta mikä minulle kuului ja jaksoin hemmotella miestäni. Nykyään makaan vaan sänkyssä ja tuntuu ettei enää yksin kertaisesti ole minkäännäköistä tietä ylös tästä montusta. Lääkkeen ottaminen olisi varmasti helpotus mutta en saa otettua sitä jos ei mieheni tuo vettä ja nappia suoraan tarjottimella. En tiedä kuinka kauan tätä jaksaa varsinkaan kun kotona ei ymmärretä vaan haukutaan laiskaksi ja uhataan erolla. Olo on niin mitätön ja turhautunut. Harhaluuloisuutta on riesaksi asti ja mieli järkkyy mitä pienimmistä asioista tai vaikkei olisi syytäkään, vieraat ihmiset ovat kauheita ja läsnäolo ahdistaa suunnattomasti, en saa sanaa suustani ja itku meinaa tulla koko ajan. Olen ollut jo pidempään työkyvyttömyyseläkkeellä ja luulen ettei elämästäni koskaan tule tämän kauniimpaa. Ainoa mikä saa minut yrittämään selvitä sotkuista jotenkin on perheeni. Onko osastojakso ainoa ratkaisu ettei tie vie syvemmälle?
Piittaamattomuutta?
loppuun palanut
1131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla oli elämä aika solmussa parikymppisenä ja nyt olen reilu kolmekymppinen. Kyllä ne vuodet suakin kasvattaa jos annat niiden kasvattaa. Pyri toimimaan oikein ja vältä huonoa seuraa, esim. itse tein sen virheen että aloin käyttää runsaasti alkoholia ja sitä kautta saatujen tuttujen kautta jouduin vain syvemmälle ongelmiin. kun nyt olet sitkeä on tilanteesi parempi kolmekymppisenä kuin jos annat periksi ja menet sieltä missä aita matalin. täytyy vain hyväksyä että muutokset ja kasvu tapahtuu hitaasti, ei ole mitään nopeaa tietä "onneen".ole avoin neuvoille ja mene itseesi, mieti voiko toinen olla oikeassa ja yritä nöyrästi ottaa onkeesi järkeviltä ihmisiltä saadut neuvot, parhaasi mukaan, mutta omaan tahtiisi.