aikana uskaltaunut olemaan rennompi ja käymään jossain missä on omanikäistä väkeä (olen 27) ja hieman enemmän juttelemaan mutta silti vieläkin tahtoo naisten kohdalla iskeä paniikki. Eli ei oikein osaa jutella naisten kanssa ja kokoajan miettii mitä toinen ajattelee minusta ja pelkää että alkavat nauramaan minulle. Tämä ajatus tulee päälle varsinkin silloin jos on kiinnostunut jostakusta ja pitäisi kertoa omasta elämästä, mitä tekee jne. varsinkin kun ei tuo elämä ole mennyt todellakaan mitenkään putkeen tähän mennessä niin pelkää että homma kaatuu siihen ja aletaan nauramaan.
Kyllähän sitä monesta suusta on kuullut ja lukenut että ihan tavallisia ihmisiä ne naiset on niinkuin muutkin mutta silti nuo pelot ovat pysyneet mielessä. Yleensä jos tulee tilanne että jäisi yksin jonkun naisen/naisten kanssa niin pyrkii hivuttautumaan siitä pois kun alkaa jännittää tai ahdistamaan, joo hölmöä.
Sitten kun on ollut jossain porukassa mukana niin on ihmetellyt miten toisilla riittää juttua moneksi tunniksi kun itsellä loppuisi aiheet aika nopeasti. Tai voisi niitä aiheita löytyä mutta en tiedä kiinnostaisiko ne ketään.
Luonnehan itsellä on aika semmoinen hiljainen ja kuunteleva sekä pohdiskeleva eikä juttua tule samalla tavalla kuin muilta. Sitä nyt on huono muuttaa eikä sitä varmaan pystykkään kun ihmiset ovat erilaisia. Haittaahan siitä tahtoo olla mutta yleensä olen parhaimmillani jossain 2-5 hengen porukoissa, isommat ryhmät menee jo niin hälinäksi etten siihen oikein osaa osallistua ja en muutenkaan tykkää isosta ihmismassasta vaan pienemmmissä porukoissa olla.
Olen tässä nyt kumminkin aloittanut käymään paikallisessa ravintolassa/baarissa kun ei oikein muualla tahdo väkeä nähdä ja taitaa täällä olla nuo baarit ainoita "hyväksyttäviä" paikkoja lähestyä vastakkaista sukupuolta kun tuossa arjessa on huonoja tuloksia tullut siltä osin. No täytyy nyt katsoa mitä tästä tulee...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Samanlaine luonne mäki oon. Hyvä päätös etsiä seuraa baareista. Niiden ätmien osalta toivo menny, jotka ei baareihin suostu menemään. Tänään sai lenkkipolulla nähdä vain miehiä, kuten aina.