Olen aikuinen nainen ja suhtaudun itseeni normaalisti, yleensä pidän itsestäni, tulen itseni kanssa toimeen. Koen kuitenkin usein jääväni ja jäänkin suhteessa varsinkin miehiin toisten naisten varjoon. En tiedä, kuinka saada itseäni enää enempää esille, lähipiirin naiset ovat näkyviä, näyttäviä ja kaikin puolin hienoja ja kiinnostavia itseään esille tuovia ihmisiä, joita arvostan itsekin. Ajattelen arvostavani itseäni sellaisena kuin olen, mutta silti huomaan, että jotakin puuttuu, vaikka en sinänsä ajattele olevani toisia huonompi. En haluaisi ajatella, että kyse olisi ulkoisista asioista, koska minulle ihmisyys sinänsä on tärkeämpää kuin ulkoiset asia, mutta huomaan niin usein, että ulkoiset asiat ovat muille hyvin tärkeitä, asioita, joissa en koskaan tule edes olemaankaan vahvoilla. Olen pohtinut itsearvostusta ja sitä, miten hyvät asiat vetävät hyvää puoleensa, mutta koen silti, etten tule koskaan nähdyksi omana itsenäni. Tai jos tulenkin, silti jotenkin aina unohdun tai peityn muiden ihmisten taakse. Olen ok, mutta siihen se sitten jääkin, koska en säväytä, en ole myöskään persoonallinen hihhuli. Koen naisena olevani samanlainen kuin muutkin, mutta jääväni ikäänkuin aina muiden varjoon. Kokeeko kukaan muu nainen näin? Onko kyseessä viimekädessä oman itsensä hyväksyminen varjoasukkaana, vai olemuksen latistaminen, mitä minä voisin tehdä?
Koen jääväni naisena toisten varjoon
hämärän rajoilta
9371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Huolimatta siitä, että sanot "suhtautuvasi normaalisti itseesi" ja "tulevasi itsesi kanssa toimeen", vertaat silti itseäsi niin ulkoisesti kuin henkisestikin tuttavapiirisi muihin naisiin. Saan tekstistäsi myös vaikutelman, että koet olevasi kilpailuasetelmassa näihin muihin naisiin (ystäviisi?) nähden.
Sanonkin siis kaksi asiaa: mikäli koet, että haluat oikeasti enemmän "näkyvyyttä" tuttavapiirisi naisten jokukossa, niin ala tuomaan itseäsi enemmän esille: sano ääneen omat mielipiteesi ja uskalla rohkeasti ottaa "valokeila".
Toisena, jos mietit, että jäät näille naisille toiseksi miesten silmissä, muista että kaikki miehet eivät etsi äänekästä tai "omaperäistä" naista rinnalleen. Kilpailuasetelman poistamiseksi suosittelisin myös etsimään miestä sellaisessa ympäristössä, jossa nämän kilöpailuasetelman luovat tutut naiset eivät ole mukana - internetin kautta, tai vaikkapa yksin (tai pienemmässä porukassa) baarissa.
Lisäksi suosittelisin myös miettimään, onko välttämättä tarpeellista alkaa muuttamaan itseään, jos kyse on ystävistäsi. He mitä luultavimmin arvostavat sinua omana (hiljaisena) itsenäsi, eivätkä välttämättä edes koe, että jäisit heidän varjoonsa.
Oikaistaan pari väärinkäsitystä. Ensinnäkin en ole hiljainen, niin olisi helppo olettaa tietenkin. Silloin olisi yksinkertaiinen ratkaisu vain alkaa äänekkääksi tai räikeän näkyväksi. Tuon mielipiteeni esiin, osaan ottaa valokeilan hetkittäin, mutta se ei säily eikä toimi. En vertaa itseäni tietoisesti muihin. Tulen vain hyvin usein jälleen huomanneeksi jääväni varjoon monissa tilanteissa tai jälkeenpäin. Kuka ei pistäisi asiaa merkille, jos se toistuu jatkuvasti joissakin ihmissuhteissa? Vaikea sitä on olla huomaamattakaan. Jos olet koskaan kuullut ryhmädynamiikasta, voit tunnistaa sellaista myös itse.
En ajattele olevani enkä kilpailussa, mutta jos haluaisin olla enemmän esillä, se menisi oudoksi kilpailuksi, joka on hyödytöntä noiden ulkoisten syiden vuoksi ja siksi, että voimakastahtoisten, näyttävien ja muiden itseään arvostavien ihmisten seurassa siitä seuraisi ennenpitkää kuitenkin ikävyyksiä. Vaikka ystäväni eivät kokisikaan niin, että heidän varjoon jäisi, se ei poista omaa kokemusta, eikä muuta tilannetta. Tilanteesta kertoo paljon sekin, että muutkin jotenkin olettavat minun pysyvän jonkinlaisessa määritellyssä lokerossa, sivulauseissa tulee ilmi, mitä minun kannattaisi tai mitä voin tehdä, ja mitä ei, ja mihin minulla voi olla mahdollisuuksia, koska olen minä. Toisinaan otan moniin etäisyyttä, koska koen, että muut alkavat herkästi määrittelemään paikkaani siten, että olen joku nainen takarivistä. Ei ehkä siten, että eturiviin olisi varsinaisesti tarvetta, mutta siten, että sieltä en itse koskaan itseäni jossain seurassa voi löytää vahingossakaan.
Mietin monesti myös naisten välisiä suhteita, vaikka ja varsinkin siksi, kun useimmat kuitenkin ovat ns. kunnon kansalaisia, joilla on hyvät puolensa, niin mitä nimenomaan sellainen seura tekee omalle minäkuvalle että kun itsekin arvostan heitä, mutta silti koen jääväni heidän varjoonsa, niin se voi olla jopa jotenkin haitallista omalle minäkuvalle tai itsearvostukselle. Jos en arvostaisi heitä, asialla ei olisi väliä. Yksinkertaistettuna tuntuu, että naisten välillä on herkästi joku hierarkia ja kaikki menee hyvin niin kauan, kuin sitä ei horjuta mikään. En haluaisi olla parempi kuin olenkaan, vaan kaipaisin tasa-arvoisuutta ja tietynlaista kunnioittamista myös naisten välisiin suhteisiin.
Ei varsinaisesti ole tarvetta muuttaa itseäni, mutta tarvetta olisi muuttaa naisten keskinäistä hierarkista tilannetta jotenkin tasaveroisemmaksi.
Ei tuo "nokkimisjärjestys" ole mikään naisporukoiden ilmiö. Sama se on kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Jotkut ovat enemmän esillä, jotkut ovat taustalla. Ei siinä ole mitään epätasa-arvoista, se on täysin luonnollista.
Jos haluaa tulla enemmän esiin, silloin on itse tultava. Ajattelet tuon esiin tulemisen vähän erikoisesti. Eli et halua itse etualalle, vaan haluat kaikkien muiden siirtyvän taka-alalle. Minusta et voi odottaa muiden jotenkin tasa-arvon nimessä "laimentavan" itseään jotta sinut huomattaisiin helpommin.
Ei auta mitään voivotella tätä kuviteltua tasa-arvon ja kunnioituksen puutetta. Jos sinun kuitenkin annetaan puhua eikä sinua yritetä sulkea ulkopuolelle, niin ei sinua kohdella mitenkään huonosti. Loppu on kiinni itsestäsi.
Etsit rooleja, miksi? Ne ovat usein vain opittuja, kunnes tulee joku kyseenalaistamaan kaiken.
Harjoittele esiintymistä.
Käännä tietoisesti asiat toisinpäin, vaikuttaa siltä että vaikka muut ovat fiksuja ja kunnioitat heitä, he silti hienovaraisesti nöyryyttävät sinua.
Olet alkanut itsekin määritellä itsesi sen mukaan, lopulta kuitenkin toisten mielipide ei ratkaise taikka he eivät välttämättä sano sitä.
Oli minullakin tällainen voimakastahtoinen työtoveri joka oli aina oikeassa.
Pitkään hän teeskenteli lojaalia ja onnistui petkuttamaan monia, sanoin hänelle kun oli kulunut monta vuotta: minun puolestani sinä et ainakaan tee päätöksiä.
Koet heidät fiksuiksi, silloinhan voit keskustella siitä?
Minulla on 25 vuotta vanhempi ystävätär, huvittavaa on että siinäkin on kilpailua, vaikka meillä ei ole muuta eroa kuin ikä ja pidän hänestä.
Samat sanat enkä osaa kuvitellakaan muuta, ahdistuisin jos joutuisin esille.
Parhaita keskusteluja ovat kahdenkeskiset.
eli sulla on sittenkin heikko itsetunto... kannattaisi tätä puolta kehittää itsessään
Ihmiset ovat perusluonteeltaan välinpitämättömiä ja ahneita. Ei sitä huomiota sulle tuu kukaan koskaan antamaan, vaan ne samat akat ympärilläsi tekee kyllä kaikkensa saadakseen sen kaiken itselleen. Muiden huomiolla ei lopulta ole kuitenkaan mitään arvoa, joten älä hae sitä, vaan ole sellainen kuin olet ja tee, mitä huvittaa. Kehenkään ihmiseen ei kannata hyvinvointiaan sitoa.
tuo oli kyllä hyvin sanottu!
Pystyn samaistumaan tarinaasi, koska olen luonteeltani hiljainen hiirulainen. Suosittelen Susan Cainin teosta Hiljaiset, joka kertoo introverttien elämästä. En kokenut olevani introvertti, mutta teos rohkaisi minua olemaan tyytyväinen itseeni ja sitä kautta olen oppinut olemaan onnellinen niistä asioista, joita minulla (esim. hyvä terveys).