Kirjassa ”Kosminen kylvö” (Gummerus 1981, s. 59) biologi Hoimar v. Ditfurt kertoo usein mainitusta yksinkertaisesta kokeesta:
”Vuonna 1953 nuori amerikkalainen tutkija Stanley Miller, Nobelin palkinnon saaneen kuuluisan Harold Hreyn oppilas, sulki lasilaitteistoon niitä yksinkertaisia epäorgaanisia molekyylejä, joita hänen opettajansa oli sanonut olleen erityisen runsaasti maapallon ilmakehässä maapallon ollessa alkutilassaan: hiilidioksidia, metaania, ammoniakkia ja molekylaarista vertyä. Hän kierrätti liuosta joitakin päiviä laitteistossa, antoi sen vuoroin höyrystyä, vuoroin tiivistyä 'sateeksi', ja toi mukaan ulkoiseksi energialähteeksi sähköpurkauksia, joilla hän jäljitteli niitä voimakkaita ukkosia, joita esiintyi alkumaapallon ilmakehässä.
Jokainen edes välttävää biologian opetusta saanut koululainen tietää nykyisin jutun lopun. Millerin ällistyttävän yksinkertainen yritys jäljitellä laitteistollaan niitä olosuhteita, jotka vallitsivat vielä elottoman maapallon pinnalla, johti siihen, että laitteistossa syntyi eräitä elämän biologisia rakenneosia, erityisesti aminohappojen muodossa. Tähän asti on pidetty vaikeana, jopa mahdottomana selittää miten tällaisia 'biopolymeereja' voisi syntyä ei-biologisissa olosuhteissa. Kovin aiheettomasti, kuten Miller osoitti kokeellaan.
Kukapa tietää, vaikka luominen olisi samaa kuin entelekia. Joskus on voinut sen kautta syntyä täydellinen olento, Jumala, joka luo nyt edellytyksiä muiden kaltaistensa olentojen kehittymiselle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miten aloituksesi liittyy millään tavalla palstan aiheeseen?
Entelekia on evoluution syy. Tietosanakirjan mukaan se täydellistymisprosessi. Sanaa käytti ensin Aristoteles. Luonnossa on itsessään luomattomana entelekia. Sen ansiosta on voinut syntyä Jumalakin, joka nyt on luonnut edellytykset, että Hänen lapsensakin voivat tulla sellaisiksi kuin Hän.
Entelekia on mielestäni "yhtenäisteoria" evoluutiolle ja greationismille. Millerin koe osoitti, että luonnostaan voi tapahtua hämmästyttävän monimutkaisten yhdisteiden syntymstä eli jopa sellaisia, joihin elämä tukeutuu.
"Entelekia on evoluution syy. "
Tämä on tiedepalsta. Uskonnollisilla hörhöilyillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa, joten kysyn uudestaan:
Miten aloituksesi liittyy millään tavalla palstan aiheeseen?
"Entelekia on mielestäni "yhtenäisteoria" evoluutiolle ja greationismille."
Sinun uskonnolliset kuvitelmasi eivät vieläkään kuulu palstan aiheeseen.
Entelekia ei ole uskonnollinen käsite tai tapahtuma, mutta sen ilmenemisen kautta tapahtuu luonnossa täydellistymistä.
"Entelekia ei ole uskonnollinen käsite tai tapahtuma, mutta sen ilmenemisen kautta tapahtuu luonnossa täydellistymistä. "
Koko täydellistyminen on uskonnollinen käsite sinun käytössäsi, riippumatta siitä, satutko sinä liittämään siihen uskontosi nyt alussa tai et.
Höpöhöpö. Lopeta valehtelu:
"Joskus on voinut sen kautta syntyä täydellinen olento, Jumala, joka luo nyt edellytyksiä muiden kaltaistensa olentojen kehittymiselle. "
Sinä et ole täällä mistään muusta syystä kuin esittelemässä uskonnollisia käsityksiäsi. Sinä voit toki epärehellisesti yrittää kiemurrella aiheen ympärillä, mutta et sinä ketään huijaa.
Pidätkö mahdottomana: "Joskus on voinut sen (entelekian) kautta syntyä täydellinen olento, Jumala, joka luo nyt edellytyksiä muiden kaltaistensa olentojen kehittymiselle." Aikaa entelekialta ei ikuisuudessa ole puuttunut. Mainisemani yksinkertainen koe osoitti, että aivan sattumanvarasesti voi syntyä hyvin monimutkaisia yhdisteitä, jotka ovat elävälle luonnolle tarpeellisia. Ei tämä ole uskontoa vaan fysiikkaa ja kemiaa. Ikuisessa olemassaolossa on voinut itsestään kehittyä elämää. Uskonnolliseksi asia tulee vasta sitten, kun ajatellaan, mitä tuo täydelliseksi tullut olento nyt tekee.