Ystävystyin työpaikalla työkaverin (mies) kanssa. En ajatellut miehestä sen enempää kuin että hänen kanssa oli helppo jutella, jakaa asioita, myös huolia ja murheita. Ei ollut tarkoitus ihastua, olin itsekin naimisissa, niin kuin mieskin. Mutta niin vain kävi. Tunne vei mennessään...
Pitkään mietin, kerronko tälle työkaverille tunteistani, mutta jokin hänessä kertoi että tunteeni eivät ole yksipuolisia. Niinpä kerroin. Hän tunnusti myös ihastuneensa. Sovittiin että ei mennä pidemmälle, ei rakastuta, eikä etenkään mennä sänkyyn. Mutta ystävyyttä emme siinä kohti halunneet lopettaa, olisihan se ollut vaikeaa senkin takia että oltiin samassa työpaikassa.
Meni puoli vuotta. Rakastuin. Tunnustin tämänkin. Hänkin sanoi rakastuneensa, mutta että ei voi erota, kun on lapsia. Minä erosin. En voinut enää olla aviomieheni kanssa, kun rakastin toista. Erosin myös työpaikastani, halusin lopettaa suhteen. Hetki siinä meni, kun sitten tämä työkaveri otti yhteyttä ja kertoi ettei voi olla ajattelematta minua. Haluaa kanssani yhteisen tulevaisuuden. Muttei pysty siihen vielä, jos voisin odottaa vuoden että saa asiansa järjestykseen.
Minä suostuin. Ehdotin ettei tavata sinä aikana, katsotaan sitten vuoden päästä mikä on tilanne. Mutta eihän se niin vaan onnistunut... oli pakko nähdä, koska rakastin ja ikävöin. Nähtiin, ja viimein myös rakasteltiin. Siitä alkoi suhde, minusta tuli kakkonen. Se paha ja ilkeä kakkonen, joka vannoin etten ikinä olisi.
Meni puoli vuotta, mies jatkoi elämää vaimonsa kanssa, mutta mietti samalla eroa. Minulle sanoi, että työstää eroa, omia tunteitaan jne... Viimein sitten sai sanottua vaimolleen että haluaa eron. Sen jälkeen meni muutama kuukausi että saivat eron vireille, lasten huoltajuuden sovittu, osituksen tehtyä. Mies muutti omaan asuntoonsa.
Tuosta on nyt sitten taas puoli vuotta. Ollaan edetty nyt hiljalleen, edelleen salassa ex-vaimolta. Ei haluta järkyttää, vaimo kun ei edelleenkään tiedä eron oikeita syitä, eli ei tiedä minusta. Tällä viikolla mies kertoo vaimolleen minusta. EI koko totuutta, vaan että on nyt löytänyt uuden. Emme tiedä miten vaimo suhtautuu, itse kun on vielä yksin.
En ole ollenkaan ylpeä itsestäni enkä siitä miten tämä kaikki meni. Että ollaan salattu tämä rakkaus näin kauan. En myöskään ole ylpeä miehen selkärangattomuudesta ottaa ero heti, miksi sitä piti työstää niin kauan? Ehkä siinä on hyväkin puoli. Jos mies joskus minun kanssani ollessaan kohtaa jonkun "kakkosen", ehkä hän ei minustakaan niin helposti luovu, vaan miettii asiaa ennen kuin tekee mitää lopullista. En tiedä.
Pitkään mietin, kerronko tälle työkaverille tunteistani, mutta jokin hänessä kertoi että tunteeni eivät ole yksipuolisia. Niinpä kerroin. Hän tunnusti myös ihastuneensa. Sovittiin että ei mennä pidemmälle, ei rakastuta, eikä etenkään mennä sänkyyn. Mutta ystävyyttä emme siinä kohti halunneet lopettaa, olisihan se ollut vaikeaa senkin takia että oltiin samassa työpaikassa.
Meni puoli vuotta. Rakastuin. Tunnustin tämänkin. Hänkin sanoi rakastuneensa, mutta että ei voi erota, kun on lapsia. Minä erosin. En voinut enää olla aviomieheni kanssa, kun rakastin toista. Erosin myös työpaikastani, halusin lopettaa suhteen. Hetki siinä meni, kun sitten tämä työkaveri otti yhteyttä ja kertoi ettei voi olla ajattelematta minua. Haluaa kanssani yhteisen tulevaisuuden. Muttei pysty siihen vielä, jos voisin odottaa vuoden että saa asiansa järjestykseen.
Minä suostuin. Ehdotin ettei tavata sinä aikana, katsotaan sitten vuoden päästä mikä on tilanne. Mutta eihän se niin vaan onnistunut... oli pakko nähdä, koska rakastin ja ikävöin. Nähtiin, ja viimein myös rakasteltiin. Siitä alkoi suhde, minusta tuli kakkonen. Se paha ja ilkeä kakkonen, joka vannoin etten ikinä olisi.
Meni puoli vuotta, mies jatkoi elämää vaimonsa kanssa, mutta mietti samalla eroa. Minulle sanoi, että työstää eroa, omia tunteitaan jne... Viimein sitten sai sanottua vaimolleen että haluaa eron. Sen jälkeen meni muutama kuukausi että saivat eron vireille, lasten huoltajuuden sovittu, osituksen tehtyä. Mies muutti omaan asuntoonsa.
Tuosta on nyt sitten taas puoli vuotta. Ollaan edetty nyt hiljalleen, edelleen salassa ex-vaimolta. Ei haluta järkyttää, vaimo kun ei edelleenkään tiedä eron oikeita syitä, eli ei tiedä minusta. Tällä viikolla mies kertoo vaimolleen minusta. EI koko totuutta, vaan että on nyt löytänyt uuden. Emme tiedä miten vaimo suhtautuu, itse kun on vielä yksin.
En ole ollenkaan ylpeä itsestäni enkä siitä miten tämä kaikki meni. Että ollaan salattu tämä rakkaus näin kauan. En myöskään ole ylpeä miehen selkärangattomuudesta ottaa ero heti, miksi sitä piti työstää niin kauan? Ehkä siinä on hyväkin puoli. Jos mies joskus minun kanssani ollessaan kohtaa jonkun "kakkosen", ehkä hän ei minustakaan niin helposti luovu, vaan miettii asiaa ennen kuin tekee mitää lopullista. En tiedä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihana kuulla, että on tällaisia tarinoita, jossa mies kuitenkin lopulta pystyy ottamaan eron. Miehet ovat usein sellaisia vässyköitä ja laskelmoivia seksin suhteen.
Häpeä ei lopu koskaan.Olet "perheenrikkoja",kiva taakka niskassa.Et saa ymmärrystä vaikka erosit itse...Lässytä mitä lässytät.Totuus tulee julki enemmin tai myöhemmin.
Tässähän se nyt tuli julki. Saattaahan olla että aloittaja painii asian kanssa koko uuden liittonsa ajan.
"Kakkonen" on aina ykkönen!
;)
Ei rakkautta tarvitse hävetä!
Rakkaus, maailman vanhin tekosyy. Se menee ohi, pari vuotta huumaa ja sitten morkkis, että mitä tuli tehtyä.